Ruotsin kielestä ei olekaan kirjoitettu tässä blogissa pitkään aikaan. Hesarin tämän päivän pääkirjoitus innoitti kuitenkin poikkitieteilijän pariin kommenttiin. Pääkirjoitus alla.
"Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin ilmoitti, ettei hän ole enää ensi kesän puoluekokouksessa ehdolla puolueen puheenjohtajaksi. Wallin vakuutti, että hän oli tehnyt periaatepäätöksen kuuden vuoden puheenjohtajakaudesta jo aiemmin eikä ilmoituksella siksi ollut tekemistä puolustusvoimien rakenneuudistuksesta nousseen keskustelun kanssa.
Puolustusministeri Wallin ajautui puolustusvoimauudistuksessa nurkkaan, kun paljastui, ettei hän ollut kertonut muulle hallitukselle ohjeistaneensa Puolustusvoimien johtoa poistamaan lakkautettavien varuskuntien listalta ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan. Wallin joutui pyytämään hallituskumppaneiltaan ja eduskunnalta anteeksi käytöstään. Tämän seurauksena puolueen ja ruotsinkielisten asema heikkeni.
Vaikka Wallinin päätös luopua kesän puoluekokouksessa puolueensa puheenjohtajuudesta olisikin jo aiemmin syntynyt itsenäinen päätös, ensi kesän puoluekokoukseen päättyy yksi poliittinen ajanjakso. Tästä eteenpäin ei ankkalammikon rauhasta voida enää puhua. Nyt valitaan puheenjohtaja uudessa ilmapiirissä ja uusista poliittisista lähtökohdista.
Suurin henkinen muutos on se, että nyt, enimmäistä kertaa itsenäisyyden alkuvuosien kielitaisteluiden jälkeen, ruotsinkielinen väestönosa tuntee asemansa todella uhatuksi. Suomessa saa nyt kannatusta sanomalla, että ruotsinkielisiä kohdellaan paremmin kuin suomenkielisiä. Kielestä ja oikeudesta käyttää omaa äidinkieltään on tehty kansaa jakava asia.
Asenteenmuutoksen moottorina on ollut keskustelu niin kutsutusta pakkoruotsista. Monet suomenkieliset – erityisesti Itä-Suomessa, missä ruotsin kielen kanssa ei juuri joudu tekemisiin – eivät halua, että ruotsi on peruskoulussa pakollinen oppiaine. Sen katsotaan vievän tilaa tähdellisempien kielten opiskelulta. Pakollisuuden peruste, toisen kansalliskielen ja sen kulttuuripiirin perusteiden opettaminen, ei enää kelpaa.
Ruotsinkielisen väestön puolella asenteita taas ovat koventaneet useat peräkkäiset hallinnolliset ratkaisut, joita on ruotsinkielisten parissa pidetty heidän oikeuksiaan loukkaavina tai ainakin niitä uhkaavina. Tällaisia ovat muun muassa käräjäoikeusuudistus, Sipoon länsiosien pakkoliittäminen Helsinkiin ja Keski-Pohjanmaan liittäminen aluehallintouudistuksessa Pohjois-Pohjanmaahan. Viimeksi mainittu hanke kaatui eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.
Jos suomenkielisen väestönosan piirissä on syntynyt oikeaoppisten suomi-intoilijoiden ryhmä, samanlainen oikeassa uskossa olevien fraktio on muodostunut myös ruotsinkielisten pariin. Ongelma on, että nämä kaksi ääripäätä ottavat keskustelun liian usein omakseen ja enemmistö, joka arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta, seuraa karjumista hämmentyneenä hiljaa.
Nyt on tilaus rohkeille puheenvuoroille, joissa uskalletaan asettua puolustamaan molempia kansalliskieliä puhuvien ihmisten oikeutta elää, asioida ja saada palvelunsa omalla kielellään. On hämmentävää, että tätä kansallista peruslähtökohtaamme ei enää uskalleta selkä suorana puolustaa.
Samalla ruotsinkielisten tulisi omassa piirissään miettiä, miten tiukkaan kannattaa pitää kiinni niin kutsutusta Taxellin paradoksista: yksikielisyys johtaa kaksikielisyyteen ja kaksikielisyys yksikielisyyteen. Tällä paradoksilla ruotsinkieliset ovat puolustaneet pelkkää ruotsia käyttäviä kouluja ja vanhainkoteja – tai vaikkapa pelkästään ruotsinkielistä varuskuntaa.
On aiheellista kantaa huolta ruotsinkielisen palvelun ja kulttuurin säilymisestä riittävän vahvana ja elinvoimaisena, mutta tiiviimpi rinnakkaiselo taas olisi omiaan lähentämään ihmisiä toisiinsa ja lisäämään ymmärrystä, ehkä jopa kielitaitoa. Tässä mielessä esimerkiksi kaksikieliset koulut voisivat hyvinkin olla muurinmurtajia, kun pakkoruotsikeskustelu auttoi kääntämään mieliä ruotsin kieltä vastaan."
Varsin maltillista ja jopa tasapuolista tekstiä. Mikä siinä nyt niin närästää?
Kirjoittajan mielipiteen ja faktan tahallinen tai vielä pahemmassa tapauksessa tahaton hämärtäminen: " ... enemmistö, joka arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta ..."
Kaksikielisyyden tuoma rikkaus on puhtaasti näkökulma-asia. Rahalla mitattuna siitä on pääasiassa vain kuluja Suomelle, monella sektorilla. Ihmiselle, joka joutuu opiskelemaan ruotsia vastentahtoisesti, lienee aika vaikeaa markkinoita kaksikielisyyttä häneen kohdistuvana rikkautena. Rikkautta pääsevät kokemaan vain ne, jotka osaavaat hyvin molempia kieliä. Joko toisen kielen itsestään oppien, kuten suurin osa suomenruotsalaisista ja sen enempi vähempi pänttäämällä saaneet, kuten ne harvat ruotsia hyvin osaavat suomenkieliset.
Suunnilleen yhtä absurdia olisi väittää, että suuri enemmistö arvostaa joidenkin ihmisten suuren omaisuuden (koko kansakunnalle) tuomaa rikkautta. Lottotyttö totesi aikoinaan, että nyt on ilouutinen koko Suomen lottoavalle kansalle. Jättipotin voittajia oli sillä kierroksella vain yksi. Kuinkahan monessa lottoavassa perheessä jaksettiin vilpittömästi iloita tästä onnenpotkusta?
Tietääkseni missään missään gallupissa ei ole kysytty sitä, pitävätkö vastaajat kaksikielisyyttä rikkautena ja jos pitävät, niin miten paljon he sitä arvostavat. Minun silmiini osuneissa gallupeissa on tiedusteltu lähinnä ruotsin kielen asemaa yleensä ja ns. pakkoruotsia, eli pakollista rutosin kielen opiskelua kaikille peruskoululaisille. Tulokset ovat olleet hyvin samansuuntaisia. Ruotsin kielen asemaa tällaisenaan pitää hyvänä noin puolet. Loput ovat sitä mieltä mieltä, että se on joko liian hyvä tai liian huono. Pakkoruotsia gallupien perusteella vastustaa selkeä enemmistö.
Väite siitä, että suomalaisten enemmistö arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta, on täysin tyhjän päällä oleva faktaksi naamioitu mielipide. Se on vallankäyttöä kielen avulla.
Minä esitän muutaman faktan ja mielipiteen asian pakeilta. Jotta ei jäisi epäselvyyttä, niin kerron mitä kukin edustaa.
"Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin ilmoitti, ettei hän ole enää ensi kesän puoluekokouksessa ehdolla puolueen puheenjohtajaksi. Wallin vakuutti, että hän oli tehnyt periaatepäätöksen kuuden vuoden puheenjohtajakaudesta jo aiemmin eikä ilmoituksella siksi ollut tekemistä puolustusvoimien rakenneuudistuksesta nousseen keskustelun kanssa.
Puolustusministeri Wallin ajautui puolustusvoimauudistuksessa nurkkaan, kun paljastui, ettei hän ollut kertonut muulle hallitukselle ohjeistaneensa Puolustusvoimien johtoa poistamaan lakkautettavien varuskuntien listalta ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan. Wallin joutui pyytämään hallituskumppaneiltaan ja eduskunnalta anteeksi käytöstään. Tämän seurauksena puolueen ja ruotsinkielisten asema heikkeni.
Vaikka Wallinin päätös luopua kesän puoluekokouksessa puolueensa puheenjohtajuudesta olisikin jo aiemmin syntynyt itsenäinen päätös, ensi kesän puoluekokoukseen päättyy yksi poliittinen ajanjakso. Tästä eteenpäin ei ankkalammikon rauhasta voida enää puhua. Nyt valitaan puheenjohtaja uudessa ilmapiirissä ja uusista poliittisista lähtökohdista.
Suurin henkinen muutos on se, että nyt, enimmäistä kertaa itsenäisyyden alkuvuosien kielitaisteluiden jälkeen, ruotsinkielinen väestönosa tuntee asemansa todella uhatuksi. Suomessa saa nyt kannatusta sanomalla, että ruotsinkielisiä kohdellaan paremmin kuin suomenkielisiä. Kielestä ja oikeudesta käyttää omaa äidinkieltään on tehty kansaa jakava asia.
Asenteenmuutoksen moottorina on ollut keskustelu niin kutsutusta pakkoruotsista. Monet suomenkieliset – erityisesti Itä-Suomessa, missä ruotsin kielen kanssa ei juuri joudu tekemisiin – eivät halua, että ruotsi on peruskoulussa pakollinen oppiaine. Sen katsotaan vievän tilaa tähdellisempien kielten opiskelulta. Pakollisuuden peruste, toisen kansalliskielen ja sen kulttuuripiirin perusteiden opettaminen, ei enää kelpaa.
Ruotsinkielisen väestön puolella asenteita taas ovat koventaneet useat peräkkäiset hallinnolliset ratkaisut, joita on ruotsinkielisten parissa pidetty heidän oikeuksiaan loukkaavina tai ainakin niitä uhkaavina. Tällaisia ovat muun muassa käräjäoikeusuudistus, Sipoon länsiosien pakkoliittäminen Helsinkiin ja Keski-Pohjanmaan liittäminen aluehallintouudistuksessa Pohjois-Pohjanmaahan. Viimeksi mainittu hanke kaatui eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.
Jos suomenkielisen väestönosan piirissä on syntynyt oikeaoppisten suomi-intoilijoiden ryhmä, samanlainen oikeassa uskossa olevien fraktio on muodostunut myös ruotsinkielisten pariin. Ongelma on, että nämä kaksi ääripäätä ottavat keskustelun liian usein omakseen ja enemmistö, joka arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta, seuraa karjumista hämmentyneenä hiljaa.
Nyt on tilaus rohkeille puheenvuoroille, joissa uskalletaan asettua puolustamaan molempia kansalliskieliä puhuvien ihmisten oikeutta elää, asioida ja saada palvelunsa omalla kielellään. On hämmentävää, että tätä kansallista peruslähtökohtaamme ei enää uskalleta selkä suorana puolustaa.
Samalla ruotsinkielisten tulisi omassa piirissään miettiä, miten tiukkaan kannattaa pitää kiinni niin kutsutusta Taxellin paradoksista: yksikielisyys johtaa kaksikielisyyteen ja kaksikielisyys yksikielisyyteen. Tällä paradoksilla ruotsinkieliset ovat puolustaneet pelkkää ruotsia käyttäviä kouluja ja vanhainkoteja – tai vaikkapa pelkästään ruotsinkielistä varuskuntaa.
On aiheellista kantaa huolta ruotsinkielisen palvelun ja kulttuurin säilymisestä riittävän vahvana ja elinvoimaisena, mutta tiiviimpi rinnakkaiselo taas olisi omiaan lähentämään ihmisiä toisiinsa ja lisäämään ymmärrystä, ehkä jopa kielitaitoa. Tässä mielessä esimerkiksi kaksikieliset koulut voisivat hyvinkin olla muurinmurtajia, kun pakkoruotsikeskustelu auttoi kääntämään mieliä ruotsin kieltä vastaan."
Varsin maltillista ja jopa tasapuolista tekstiä. Mikä siinä nyt niin närästää?
Kirjoittajan mielipiteen ja faktan tahallinen tai vielä pahemmassa tapauksessa tahaton hämärtäminen: " ... enemmistö, joka arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta ..."
Kaksikielisyyden tuoma rikkaus on puhtaasti näkökulma-asia. Rahalla mitattuna siitä on pääasiassa vain kuluja Suomelle, monella sektorilla. Ihmiselle, joka joutuu opiskelemaan ruotsia vastentahtoisesti, lienee aika vaikeaa markkinoita kaksikielisyyttä häneen kohdistuvana rikkautena. Rikkautta pääsevät kokemaan vain ne, jotka osaavaat hyvin molempia kieliä. Joko toisen kielen itsestään oppien, kuten suurin osa suomenruotsalaisista ja sen enempi vähempi pänttäämällä saaneet, kuten ne harvat ruotsia hyvin osaavat suomenkieliset.
Suunnilleen yhtä absurdia olisi väittää, että suuri enemmistö arvostaa joidenkin ihmisten suuren omaisuuden (koko kansakunnalle) tuomaa rikkautta. Lottotyttö totesi aikoinaan, että nyt on ilouutinen koko Suomen lottoavalle kansalle. Jättipotin voittajia oli sillä kierroksella vain yksi. Kuinkahan monessa lottoavassa perheessä jaksettiin vilpittömästi iloita tästä onnenpotkusta?
Tietääkseni missään missään gallupissa ei ole kysytty sitä, pitävätkö vastaajat kaksikielisyyttä rikkautena ja jos pitävät, niin miten paljon he sitä arvostavat. Minun silmiini osuneissa gallupeissa on tiedusteltu lähinnä ruotsin kielen asemaa yleensä ja ns. pakkoruotsia, eli pakollista rutosin kielen opiskelua kaikille peruskoululaisille. Tulokset ovat olleet hyvin samansuuntaisia. Ruotsin kielen asemaa tällaisenaan pitää hyvänä noin puolet. Loput ovat sitä mieltä mieltä, että se on joko liian hyvä tai liian huono. Pakkoruotsia gallupien perusteella vastustaa selkeä enemmistö.
Väite siitä, että suomalaisten enemmistö arvostaa kaksikielisyyden tuomaa rikkautta, on täysin tyhjän päällä oleva faktaksi naamioitu mielipide. Se on vallankäyttöä kielen avulla.
Minä esitän muutaman faktan ja mielipiteen asian pakeilta. Jotta ei jäisi epäselvyyttä, niin kerron mitä kukin edustaa.
- Suomi on perustuslaissa määritelty kaksikieliseksi. (Faktaa)
- Se on hyvä asia. Vähemmistöjen oikeuksia on turvattava tiettyyn rajaan saakka myös lailla. (Mielipide)
- Kaksikielisyys ei edellytä sitä, että kaikkien on opiskeltava molempia kieliä. (Faktaa. Ei perustuslaki ole tältä osin muuttunut mihinkään ennen peruskoulua edeltävästä ajasta)
- Ruotsin kielen osaamisesta ei ole suomenkielisille juuri hyötyä arjessa eikä työelämässä. (Mielipide. Hyödyn käsite on hyvin subjektiivinen)
- Gallupien mukaan työelämään rekrytoitaessa ruotsin kielen osaaminen ei ole kovin korkealla arvostusasteikossa. (Faktaa. Tällaisia kaikkien tätä asiaa selvittäneiden gallupien tulokset ovat olleet viime vuoisina)
- Tämä blogin pitäjällä ei ole mitään ruotsin kieltä, suomenruotsalaista kulttuuria eikä ylipäänsä suomenruotsalaisia ihmisryhmänä vastaan. (Mielipide, vaikka pidänkin sitä itse faktana)
- Tämän bloginpitäjä vastustaa pakkoruotsia, koska hänen mielestään porkkanalla saadaan aikaan paljon parempia tuloksia kuin kepillä. (Faktaa, vaikka joku voi pitää sitä mielipiteenä. Se kuitenkin osoittaa vain sen, että näin ajatteleva ei kykene erottamaan virkkeen loogista kokonaisuutta ja virkkeen yksittäisten lauseiden asiasisällön eroa toisistaan.)
4 kommenttia:
Koulussa ollessani huomasin, miten monilla oppillailla oli suuria vaikeuksia kielten kokeiden monivalintaosioissa erottaa tekstistä kysytyn asian ja tekstissä olevan mielipiteen yms. välistä eroa. Esimerkiksi yllä olevaan virkeeseen: "Suomessa saa nyt kannatusta sanomalla, että ruotsinkielisiä kohdellaan paremmin kuin suomenkielisiä" kohdistuva vastausvaihtoehto voisi kuulua:
a) Kirjoittajan mielestä ruotsinkielisillä on etuoikeuksia suomenkielisiin nähden.
b) Kieliriita on puhjennut taas Suomessa
c) Kirjoittaja on huolissaan koventuneista asenteista kielipolitiikassa.
Lähinnä tekstiä näistä vaihtoehdoista lienee c), mutta merkittävä osa oppilaista "veikkaisi" vaihtoehtoja a) tai b). Syy on selkeä. Osaaan kyllä sisälukua, mutta sisällön ymmärtäminen on vielä hakusessa.
Samoja kokemuksia itselläni omalta opettaja-ajoiltani. Vaikka opetinkin matikkaa, en kieliä, niin opastin oppilaitani kielen kokeisiin todennäköisyyslaskennan kautta. Jos ette ymmärrä kunnolla jotain monivalintatehtävää, niin älkää valitko ainakaan sitä vaihtoehtoa, jonka sisältö tuntuu olevan eniten totta. Se on usein ansa ja todennäköisesti väärä vastaus kysymykseen, vaikka muuten voisi pitääkin paikkaansa. Tyypillinen tapaus on sellainen, että vaihtoehdon mukaan , että eläimiä ei saa kohdella huonosti. Se on kovin houkutteleva vaihtoehto, jos lukija on itsekin sitä mieltä.
Mitä huonompi oppilas, sitä vähemmän hän tuntui ottavan tästä neuvosta vaarin. Omaksi tappiokseen.
RKP:n tuleva (?) puheenjohtaja Anna Maja Henrikson ilmoitti telkkarissa, että hän haluaa hyvät välit suomenkielisiin ja toivoo, että kielikeskustelu jäisi taka-alalle.
Varmaan toivoo niin. Keskustelu kielipolitiikasta onkin vain haitaksi, koska nykyinen status quo kun on nimenomaan se, jonka RKP haluaa säilyttää. Voisiko mitenkään ajatella sellaista strategiaa, että tultaisiin jossain asiassa vastaan, erityisesti suomenkielisten pakollisessa ruotsin opiskelussa. Se kun on se pahiten hiertävä kivi monen suomenkielisen kielikysymyskengässä
Miten sinä perustelet tuon porkkana vs. keppi argumentoinnin liittyen suomalaiseen koulutusjärjestelmään? Ala-asteella käytännössä kaikki opetetaan "kepin" avulla, eli oppilaalla (tai hänen vanhemmilla) on erittäin vähän sanomista ja valittavissa lisäaineiksi.
Sinäänsä ihan hyvä keskustella porkkanoista ja kepeistä, mutta miksi valita tämä ainoa pakkoruotsi silmätikuksi josta pitää päästä erooon? Muuttuisiko esim. äidinkieli mielyttävämmäksi jos opiskelija valitsisi sen vapaaehtoisesti? Kuinka paljon tunteja oppilaat valitsisivat jos kaikki aineet olisivat vapaavalintaisia? Olisiko tämä hyvä vai huono asia Suomelle kansakuntana?
Minä uskon että monessa aineessa, etenkin kielissä, on menty metsään kun on opetettu aineet teorioina eikä käytännönläheisesti. Tavoitteena on ollut kielten opiskelu, ei kielten käyttäminen.
Minun mielestä suomalaisessa koulussa on hienoa että tavoitteena on antaa kaikille samat mahdollisuudet. Osaksi tämä toteutetaan pakolla. Opiskelijat pakotetaan lukemaan, halusivatpa he tai heidän vanhempansa sitä.
Lähetä kommentti