Kuvia Jeesuksesta Pääsiäisen kunniaksi

Näin pääsiäisen aikaan uskonnottomankaan, kuten meikäläisen, on mahdotonta olla törmäämättä mediassa perimmäisistä asioista kertoviin ohjelmiin. Kuuntelin autoradiosta jonkun eläkkeellä olevan kirkonmiehen (nimeä en tiedä, kun aloin kuunnella kesken haastattelun) näkemystä siitä, missä moderni 2000-luvun ihminen voi nähdä Jeesuksen. Vastaus oli, että kaikessa.

Minusta se oli viisas vastaus. Todisteeksi tästä pieni kuvakatselmus esineistä ja asioista, missä  Jeesus on ilmestynyt häneen uskoville kuvana.  Muutama kuva myös äidistä. 

Kuvat "aukenevat" paremmin, kun hieman siristää silmiään niitä katsottaessa.

Jeesus ilmestyi valokuvaaja Stefan Bremerille Lahdentiellä

 Monilla lapsilla on suojelusenkeli, mutta tämän onnellisen pariskunnan kohdussa olevaa vauvaa suojelee itse Jeesus. Ainakin, mikä uskomme ultraäänikuvaa. Ja miksemme uskoisi!

 Yksi Jeesuksen suosimia ilmestyspaikkoja on pizza.

Remontilla onkin hyvä olla Herran siunaus, kun sähkötyöt näyttävät olevan hautausurakoitsijoiden liiton hyväksymät.

Mustelmassa näkyvän Jeesuksen symboliikkaa on uskonnottoman vaikea ymmärtää muuten kuin toteamalla, että tutkimattomat ovat Herran tiet ja paikat, joissa Jeesus ilmestyy.

 Siunattu banaani.

 Kuten myös suklaapatukka. Ylipäänsä ruoka tuntuu olevan Jeesuksen lempipaikkoja.

 Jeesus pölyrätissä. Köyhän miehen (naisen) Torinon kääriliina.

 Sukastakin Jeesus saattaa kurkistaa, kun vain osaa oikein katsoa.

Jeesus ilmestuneenä jääkapin takana olevaan töhnään.

Jos eläimet pääsevät Taivaaseen, niin ainakin tällä piikkirauskulla on taivaspaikka varma. Sen verran selkeä merkki siitä on sen selässä oleva  Jeesuksen kasvot.

Jeesus ei muutenkaan hyljeksi mitään eikä ketään ilmestyessään kuvana Maan päälle. Tässä osterin kuoressa.

Niin äiti kuin poika suosivat myös paahtoleipiä. Tämä vähän haukattu Neitsyt Mariaa esittävä paahtoleipä myytiin USA.ssa 28.000 dollarilla Golden Palace Casinolle. Kuvassa onnellinen paahtaja Diana Duyser Floridasta. Hän kertoi onnensa kasinolla muuttuneen sen jälkeen, kun hän oli paahtanut leivän.  

Eihän se ole hullu, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Väliin vain tuntuu, että Neitsyt Marian sijaan pehmustettuun koppiin pitäisi sijoittaa ihan muut henkilöt.

Jeesus ajoi rahanvaihtajat temppelistä, mutta kasino onkin ihan eri juttu.

Kerittyyn lampaasen ilmestyi Neitsys Maaria. Tarina ei kerro, pelastiko se lampaan joutumasta vartaaseen.

Joskus Jeesus ilmestyykin paahtoleipää tehtäessä pannuun eikä itse leipään. Tutkimattomat ovat Herran tiet.

Uskossaan horjuville on on saatavilla paahtoleipäpannuja, joilla Jeesus ilmestyy jokaiseen leipään. 

Jälkikirjoitus: Pääsiäissunnuntain pääteeksi haitarimusiikkia. Tämä julkaistaan kuva minulle tulleen vinkin perusteella.

Näkeekö kuvassa koiran peräaukon vain Herramme Jeesuksen Kristuksen riippuu tietysti uskon heikkoudesta tai vahvuudesta. Kauneus kun tunnetusti on katsojan silmissä ja tämä kuva on luonteeltaan savolainen. Vastuu kuvan tulkinnasta siirtyy kokonaan katsojalle. 

Viimeisin mutta ehdottomasti ei vähäisin. Johanna Tuksu Tukiaisen hiuksiin ilmestyi Jeesuksen kasvot, kun David Herzog karkoitti viinapirun Tuksun sielusta. Hallelujaa!

Holy Meeri

Kuva: Yle

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi teki chisut, eli tyhjensi suunnilleen koko palkintopöydän Suomen Lehtikuvaajat ry:n Vuoden lehtikuvat -kilpailussa. Onko lehtikuvaus saanut uuden ikonin Saveksien, Kultaloiden ja Heikuroiden jatkoksi?

Jotain muutakin Pyhän Marian kaltaista Meerissä on kuin kauneus ja nuoruus. Näistä lehtikuvaajien katu-uskottavuutta rasittavista tekijöistä edellä mainitut ikonit olivat vapaita, mutta kyllä Meerilläkin ainakin se nuoruus helpottuu ajan kanssa. Kauneudesta en niin tiedä, kun se toisaalta on katovaista, mutta kuitenkin katsojan silmässä.

Hesarin tämän päiväisessä jutussa Meeristä tuotiin esille piirteitä, joita ainakin minä kunnioitan. Oman tiensä kulkemista ja nuoruuden ehdottomuutta. Joten onneksi olkoon vaan voiton - tai pikemminkin voittojen johdosta.

Valokuvakilpailut ovat arvostelulaji jos mikään. Väärin voittaneista kuvista vastuu on vain ja ainoastaan tuomareilla. Meerin kuvat olivat minusta hyviä ja hän on voittonsa ansainnut. Seuraava kritiikki kohdistuu lähinnä kilpailun tuomaristoon ja koko kilpailun luonteeseen yleensä.

Julkisuuteen kilpailun taustoista ei juuri ole tietoa jaettu. Seuraava löytyi Lehtikuvaajien nettisivuilta.

"Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt Vuoden Lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on koota yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpitää lehtikuvauksen tunnettavuutta. Kisaa käydään parhaan lehtikuvan, lehtikuvaajan, henkilökuvan, uutiskuvan, urheilukuvan, kotimaisen reportaasin, ulkomaisen reportaasin, kuvaesseen ja multimedian sarjoissa. Tuomariston työskentely tapahtuu ilman tietoa kuvaajien henkilöllisyydestä."

Viimeinen virke on tietysti silkkaa paskapuhetta. Eivät ainakaan suomalaiset tuomarit voi elää sellaisessa umpiossa, että eivät tunnistaisi kuvaajia kuvien takaa. Ainakaan julkaistujen kuvien osalta. Tosin jostain minulle käsittämättömästä syystä merkittävä osa kuvista, mm. Meerin voittajakuva, olivat ainakin lehdissä julkaisemattomia. Joitakin ei oltu taidettu julkaista missään. 

Koutaniemen voittoisa ulkomaanreportaasikin julkaistiin Avussa vasta kilpailun jälkeen. Ihan komea esitys toki hienoine mustavalkoisine kuvineen.

Hesari kirjoitti puolestaan Meeristä mm. seuraavaa: "Kahden viime vuoden aikana Koutaniemi on viettänyt kymmenen kuukautta vuodesta ulkomailla, muun muassa Namibiassa, Etiopiassa, Meksikossa, Boliviassa, Brasiliassa, Burmassa, Thaimaassa, Italiassa, Georgiassa ja Yhdysvalloissa.

Matkoista on kertynyt velkaa 11 000 euroa. Velka kasvoi vielä 8 000 eurolla, kun kuvauskalusto varastettiin Serbian yöjunassa ja vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta summaa.

Raha-asiat eivät kuitenkaan ylen määrin huolestuta Koutaniemeä. "Ehkä pitäisi", hän hymähtää.

Uhraukset ovat kannattaneet. "Viime vuosi oli kaikkein intensiivisin, merkityksellinen. Olen löytänyt oman kuvallisen tyylini", Koutaniemi sanoo.

Lähitulevaisuuden projekteja ovat naisiin kohdistuva väkivalta ja ympärileikkaukset, romanit sekä sokeuksia aiheuttavia sairauksia koskeva kuvasarja."

Ihan upeaa toimintaa nuorelta naiselta, mutta millaisen kuvan se antaa lehtikuvan tilasta?  Mitä jäi minulle käteen kisasta?

Se, että lehtikuvan laatu on niin kehno, että yksi korjaa lähes koko palkintopotin. Hänkin tulee alan "varsinaisten ammattilaisten" ulkopuolelta- Lehtikuvaajat kuvaavat kotimaassa vain jos on pakko, ja silloinkin innottomasti. Ulkomailla on oikeat aiheet, joiden kuvaamiseen annetaan sielu ja sydän. Kilpailulla ei pyritäkään kertomaan lehtikuvan tilasta suurelle yleisölle, vaan kyse on pienen sisäpiirin hiekkalaatikkoleikistä. Varsinkaan allaolevan toteutumista saa etsiä suurennuslasin kanssa.
 
"Kilpailun tarkoituksena on koota yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpitää lehtikuvauksen tunnettavuutta."

Meeri siis putsasi pöydän, mutta vuoden uutistapahtumia ei hänen kuviinsa oikeastaan liittynyt. Totta kai maailman epäkohdat, joita Meeri varsin hienosti ja ansiokkaasti on tuonut kuvillaan ja kirjoituksillaan esille, ovat kestoaiheita, mutta että vuoden uutistapahtumia? Pressan vaaleistakin palkittiin rupinen perse. Sinänsä ihan kuvaavaa, joskaan kuva ei kuvana meikäläisen mieleen ollutkaan. Ei se nyt ihan hanuristakaan ollut – siis kuvainnolliseti, konkreettisesti kyllä. Ei kuitenkaan missään tapauksessa voittaja-ainesta.  Siis jos minä olisin ollut tuomaristossa. Vaan enpä ollut, mutta ei tässä pulinoita tarvitse poistaa. Jälkipeli kuuluu tässäkin lajissa asiaan.

Mutta vielä kerran onnittelut Meerille sekä kuvista että ennen kaikkea elämänasenteesta. Ei ollut sinun vikasi, että muut olivat niin huonoja.


Jälkikirjotus 28.3.2013


Googlasin netistä: "Millainen on hyvä lehtikuva?" Tällaisen löysin: "Hyvä lehtikuva vangitsee lukijan katseen, vastaa uutiskysymyksiin eli kertoo mitä on tapahtunut, tarjoaa lehdenlukijalle tunteita ja elämyksiä ja syventää tekstin sanomaa." Itse lisäisin siihen vielä sen, että näiden asioiden pitää näkyä kuvassa, ei kuva- tai selitystekstissä.

Ei varmaan kaiken kattava eikä kaikkia tyydyttävä, mutta minusta se on tähän lähtöön riittävän hyvä, voisin sen jopa allekirjoittaa.  Ainakin se on parempi kuin Vuoden lehtikuvan julkisuudessa olleet kriteerit, joita ei ole lainkaan.  

Katsotaanpa, miten Meerin kuvat olisivat pärjänneet minun näillä kriteereillä tuomaroimassani lehtikuvakisassa.

Ei mitään jakoa minun kisassani. Eihän kuva mitenkään huono muotokuva ole - ei tosin muotokuvana ihmeellinenkään. Ilme on vakava, mutta ei vangitseva.  Pelkästä muotokuvasta, jonka henkilö on suurimmalle osalle lukijoista tuntematon, ei mitenkään aukene hänen kokemansa eikä se syvennä tekstin sanomaa. Hyvä kasvokuva taustansa mukaisessa asussa hänestä kertovaan artikkeliin, eli se kertoo lukijalle, minkä näköisestä henkilöstä on kyse ja millainen pukukoodi hänen yhteisöllään on. Ilman jälkimmäistä tietoa voisi olla jopa vaikea erottaa häntä kuvan perustella tavallisesta suomalaisesta naisesta. Kyllä Suomessakin osataan olla kuvassa vakavina. Amerikkalainen hampaat esillä poseeraustyyli alkaa vasta pikkuhiljaa rantautua tännekin.

Meerin ghanalaisen verkonpaikkaajan ja siihen liittyvät kiinalaiset kalastajat ehdinkin jo arvioida. Samat sanat kuin kidutus edellisessä kuvassa. Ne kun eivät mitenkään välity kuvasta. Toki aina voidaan nähdä kuvassa kuin kuvassa mitä vain kuin Rorschachin musteläiskätestissä. Eräskin oli kommentoinut verkkokuvaa: " 'Kiinalaiset troolarit ovat vieneet suurimman osan kalasaaliista ja syventäneet paikallisten kalastajien ahdinkoa.' Loppupuoli lauseesta löytyy myös kuvasta. Kalastaja on jäänyt oman verkkonsa vangiksi ja pyristelee pois. Hieno kuva."

Vaikka kuinka pyristelisi, niin kiinalaisia troolareita en pysty näkemään kuvassa edes piilokuvana.

Otetaan rinnalle muutama sellainen samoissa kisoissa aiemmin ollut kuva, joissa mielestäni em. kriteerit täyttyvät.

Hannes Heikura

Purjeveneestä jää vana sinilevään Suomenlahdella.

Tätä Heikuran kuvaa on kiitetty, eikä suotta. Varmaan tämän yksityiskohdan on moni muukin noteerannut, mutta tulkoot vielä kerran. Länsimaisen lukusuunnan mukaan teksti menee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Siis oikeassa alareunassa oleva purjevene on aika lähellä tarinan loppua. Hieno sommituksellinen oivallus lisää tarinan tehoa. 

Jukka Ritola

Kirkkoherra Marja-Sisko Aalto valmistautuu palaamaan töihin Imatralle.

Sukupuoltaan miehestä naiseksi vaihtaneen papin tarina oli lukijoille tuttu. Kun tarina ja hahmo on tunnettu, niin se antaa kuvalle pelivaraa. Lukijalla on tietyllä tavalla jo pohjia kuvan nähdessään, jolloin kuva voi syventää entisen tietämykseen liittyvää sanomaa. Tässä kuvassa minusta tarina naisesta miehen ruumissa ja papin vaatteissa ja kaikkine siihen liittyvine hämmennyksineen on pienellä kerronnalla tuotu hienosti esille. Tätä minä kutsun lehtikuvaksi. Sen takana oleva tarina syvnee katsojalle muutenkin kuin sanallisesti selittämällä.

Mitään kuvaa ei katsota tabula rasalta, vaan katsojalla on aina monen moista esitietoa kuvaan liittyen. Kun aikoinaan opetin valokuvausta, niin huomasin, kuinka vaikeaa kuvaajaa on kitkeä irti omaan kuvaansa liittyvistä "sisäpiirin tiedoista". Kun kuvaaja esitteli innoissaan kuvaansa kertoen, kuinka hyvä fiilis kuvaa otettaessa oli, niin kommenttiini "Miten se näkyy kuvassa?" kuvaaja suhtautui yleensä hyvin loukkaantuneena. Kyllähän hän tiesi, millainen fiilis kuvaa otettaessa oli. Samaa voi sanoa Meerin kuvasta. Hänellä on pitkällinen ja varmaan hieno suhde kuvattavaan ja hän tietää paljon kuvattavaan kohdistuvasta vainosta. En lainkaan epäile tarinan olevan totta, mutta kun se avaudu kuvasta minulle, joka en ole nähnyt koskaan kyseistä Elenaa ja Tsetsheeniastakin vain uutispätkiä. 

Tämän vuotuisella raadilla oli toiset perusteet, mutta on väliin raadin ja minun näkemykset osuneet yksiinkin. Onko se raadille kunniaksi vai häpeäksi. Sitä voi itse kukin mielessään pohtia ja laatia omia kriteereitään hyvälle lehtikuvalle. Niitä löytyy ihan varmasti.  

jälkikirjoitus 9.10.2014

Kun kirjoitin puolitoista vuotta sitten otsikolla Holy Meeri, niin näköjään ennakoin aika hyvin tulevan tilanteen. Meeristä on tulossa hyvää vauhtia arvostelun yläpuolella olevan pyhimys. Tosin vallan vahtikoirien oma pihapiski Jore Puusa räksyttää sitten sitäkin ärhäkämmin.

Kun kuvaaja itse näyttää valokuvamallilta, on sanavalmis, empaattinen kuvattaviensa puolesta, ollut itse koulukiusattu ja hakee sellaisia kuvauskohteita ja paikkoja, joihin kumpaankaan tavalliset ihmiset eivät halua tutustua, niin ei kai siitä ole pahaa sanottavana. Ulkonäkö on mitä on ja luonnekin tuppaa olemaan kullakin omanlaisensa. Ei ole Meerin vika, jos muut kohottavat hänet pyhimykseksi ja hän putsaa jatkuvasti pöydän lehtikuvaajien kisoissa. Aivan kuten ei ole HJK:n vika, että se voittaa mestaruuden toisensa jälkeen. Muut ovat vain niin huonoja

Joten kaikki se kunnia ja arvostus Meerille, jonka hän ehdottomasti ansaitsee. Minä pidän Meeriä kovassa kurssissa. Ikonin asemaan pääseminen ei ole kuitenkaan ihmiselle hyväksi. Siihen kun alkaa jossain vaiheessa itsekin uskoa.

7 miljoonaa dollaria minuutti

 Vähän jatkoa Adamsin kuuluisasta kuunnousukuvasta kertovalle tarinalle. Wikipedia tietää kertoa tästä kuvasta parissa eri yhteydessä mm. seuraavaa:

"Adams was notorious for neglecting to record exact dates for his images. Moonrise had been variously listed as having been made in 1940, 1941, 1942, and 1944; attempts were made to determine the date using astronomical calculations based on the Moon's position in the image. David Elmore of the High Altitude Observatory in Boulder, Colorado, concluded that Moonrise was taken on October 31, 1941, at 4:03 p.m. Adams used this date in several publications, including Examples, though the time was given as 4:05 p.m. rather than 4:03 p.m. Dennis di Cicco of Sky & Telescope magazine noticed that the Moon's position at the time Elmore had determined did not match the Moon's position in the image, and after an independent analysis, determined the time to be 4:49:20 p.m. on November 1, 1941. He reviewed his results with Elmore, who agreed with di Cicco's conclusions."

"In September 1941, Adams contracted with the Department of the Interior to make photographs of National Parks, Indian reservations, and other locations for use as mural-sized prints for decoration of the Department's new building. Part of his understanding with the Department was that he might also make photographs for his own use, using his own film and processing. Although Adams kept meticulous records of his travel and expenses, he was less disciplined about recording the dates of his images, and neglected to note the date of Moonrise, so it was not clear whether it belonged to Adams or to the U.S. Government. But the position of the moon allowed the image to eventually be dated from astronomical calculations, and it was determined that Moonrise was made on November 1, 1941, a day for which he had not billed the Department, so the image belonged to Adams. The same was not true for many of his other negatives, including The Tetons and the Snake River, which, having been made for the Mural Project, became the property of the U.S. Government."

"Mitä välii?", voisi nykyisen nuoren sukupolven edustaja kysyä. "Ja miksei aikaa katota EXIF-tiedostosta? Sieltähän ne on helposti tsiigattavissa vaikka sekkojen tarkkuudella!"

Sitä vaan välii, että pelkästään tämän valokuvan Adamsin vedostamien kopioiden myyntiarvoksi on arvioitu yli 22 miljoonaa dollaria. Eikä vuonna 1941 tosiaankaan kuviin tallentunut automaattisesti teknisiä tietoja, ne piti kaikki kirjata käsin ylös. Vaivalloista? Kyllä, olen usein filmiaikaan yrittänyt, harvoin onnistunut.

Päätin tutkia netissä olevalla astronomisella ohjelmalla, miten hyvin yllä esitetyt arviot kuvan ottamisen ajasta olisivat yhteensopivia minun tutkimuksieni kanssa. Minulla oli aluksi pieniä tulkinta-ongelmia, kun yritin laskea Kuun korkeutta netissä saamani New Mexikon aikavyöhykkeen mukaan. Näytti siltä, että Kuu oli vielä horisontin alapuolella kuvan väitettyjen ottamishetkien aikaan. Vasta hetken asiaa pohdittuani ja nettiä selatessani minulle selvisi, että osavaltiossa siirryttiin kesäaikaan vasta vuonna 1942, joten syksyllä 1941 paikallinen aika oli GMT - 7 tuntia.Varsinainen riesa koko kesäaika.

 Kuun korkeuden taivaalla kykenee jotenkin arvioimaan, kun tietää sen halkaisijan olevan noin 0,5 astetta. Kuvassa horisontti lienee jossain vuorien ja tasamaan yhtymäkohdassa. Kun korkeuskulma on  Kuun keskipisteen ja horisonttitason välinen kulma, niin kuvassa näkyvän Kuun korkeudeksi voisi arvioida 5 astetta. Adamsin oman ilmoituksen mukaan laskettuna Kuu olisi silloin 4,2 asteen korkeudella ja  Aurinko 11,7 astetta horisontin yläpuolella. Auringon asemaa on vähän vaikea arvioida kuvasta, mutta varjoista päätellen sen täytyy olla alempana. 

Netissä olevalla astronimisella ohjelmalla saadut tulokset ovat postauksen lopussa. Niissä on paljon erilaista dataa, olen tässä laittanut tekstiin niistä vain oleellisimmat.

Seuraava arvio vie kuvan ottamishetken seuraavaan päivään kello 16:49 paikallista aikaa. Kuvassa oleva aika on GMT, josta paikallinen aika on siis 7 tuntia jäljessä. Aurinko olisi nyt vain noin 3 asteen korkeudella ja Kuun korkeus olisi 6,9 astetta. Minusta kuva ei tue näitä tuloksia. Aurinko on jo liian matalalla ja Kuu  vastaavasti liian korkealla. Kun Aurinko ja Kuu noilla leveysasteilla nousevat ja laskevat lähellä horisonttia noin asteen viidessä minuutissa, niin olettaisin todellisen ajan olleen kymmenen minuuttia aikaisemman, eli suunnilleen 16:40 paikallista aikaa. Molemmat taivaankappaleet olisivat olleet silloin noin 5 asteen korkeudella.

En oikein ymmärrä, mikä intressi Adamsilla oli aluksi väittää kuvan ottopäiväksi lokakuun 31:stä. Sehän on perjantai ja kun Yhdysvalloissa oltiin jo tuolloin viisipäiväisessä työviikossa, niin seuraava päivä olisi ollut vapaa päivä. Siis kuva olisi ilman muuta otettu Adamsin "omalla ajalla". Ehkä sopimuksessa oli sovittu, että työpäivä ei ollut "Nine to five", vaan esimerkiksi kahdeksasta neljään. Silloinhan perjantaina klo 16.03 otettu kuva olisi myös "omalla ajalla" otettu. Yli kahdenkymmenen miljoonan taalan minuutit joka tapauksessa.Ainakin Elon matematiikan mukaan  laskettaessa.

Nykyäänhän kaikki on helppoa tältä osin. Kameroissa on tarkat kuvan ottamisen tekniset tiedot, joissakin jopa koordinaatit. Kun minä otin oman kuukuvani, niin kamera kertoi sen ottamisajasta seuraavaa.  Google maps tietää kotini koordinaatit, joten eikun syöttämään luvut samaan ohjelmaan, jolla laskeskelin Adamsin kuvan ottohetkeä.

 

Kiusallista kyllä ohjelma kertoo vääjäämättömästi, että kuvan ottohetkellä Kuun korkeuskulma on yli 41 astetta, eli se on ollut paljon korkeammalla kuin mitä se on kuvassani. Lahjomattoman todistusaineiston paineessa murrun ja tunnustan ottaneeni kaksi kuvaa, joista toisesta raahasin Kuun toiseen kuvaan mielestäni sommituksellisesti parempaan paikkaan. Ainakin sain sen mahtumaan vaakakuvaan. 

 Täällä se Kuu oikeasti möllötti.

Yhdistin lopuolta kuvat panoraamaohjelmalla. Alla olevassa kuvassa  Kuu on siellä, missä se oli kuvan ottamisen hetkellä. Vähän olen tässäkin nurkkia oikonut ja Emmaa vaalentanut, mutta uskooko kukaan enää sen autenttisuuteen. Kun kerran keksitään, niin sitä aina epäillään.  

 Vain vähän kaunisteltu totuus Maaliskuun 21 päivän 2013 tilanteesta klo 18:07 Vantaa Matarin Saarantiellä. Kartasta näkee, että Saarantien suunta on hieman pohjoisesta itäänpäin. Kun talo on tien suuntainen, niin Kuu on suunnilleen kaakossa, eli suuntaan 135 astetta pohjoisesta etelään. Taulukossa, jossa on paljon tähtitieteellistä dataa, tämä on kohdassa "Moon Azimuth", jonka lukuarvo on 143 astetta. Jotain sentään sopusoinnussa kuvan kanssa.

Auringinlaskun ja kuunousun saaminen samaan kuvaan onnistuu vain kerran kuunkierron aikana, ja silloinkin peliaikaa ei ole kovin montaa minuuttia. Kuvissa ensimmäinen asuinpaikkamme Vantaalla, punainen tornitalo Koivukylässä ja ainakin toistaiseksi viimeinen, vanhan Matarin Saarantiellä. Kuvien oton välillä on vuorokausi. Kun kuunnousu "myöhästyy" joka päivä noin 50 minuuttia, niin Saarantien kuvassa Aurinko on jo laskenut, kun Kuu on vasta nousemassa. Maisemaa ja Kuuta ei millään valotettua tasapainoisesti kuvaan.

 Koivukylä 25.3.2013 klo 18:10

Kuvan Camera Data -tiedot

 Saarantie 26.3.2013 klo 19:18

 Kuvan Camera Data -tiedot