Monday, 25 March 2013

Holy Meeri



Kuva: Yle

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi teki chisut, eli tyhjensi suunnilleen koko palkintopöydän Suomen Lehtikuvaajat ry:n Vuoden lehtikuvat -kilpailussa. Onko lehtikuvaus saanut uuden ikonin Saveksien, Kultaloiden ja Heikuroiden jatkoksi?

Jotain muutakin Pyhän Marian kaltaista Meerissä on kuin kauneus ja nuoruus. Näistä lehtikuvaajien katu-uskottavuutta rasittavista tekijöistä edellä mainitut ikonit olivat vapaita, mutta kyllä Meerilläkin ainakin se nuoruus helpottuu ajan kanssa. Kauneudesta en niin tiedä, kun se toisaalta on katovaista, mutta kuitenkin katsojan silmässä.

Hesarin tämän päiväisessä jutussa Meeristä tuotiin esille piirteitä, joita ainakin minä kunnioitan. Oman tiensä kulkemista ja nuoruuden ehdottomuutta. Joten onneksi olkoon vaan voiton - tai pikemminkin voittojen johdosta.

Valokuvakilpailut ovat arvostelulaji jos mikään. Väärin voittaneista kuvista vastuu on vain ja ainoastaan tuomareilla. Meerin kuvat olivat minusta hyviä ja hän on voittonsa ansainnut. Seuraava kritiikki kohdistuu lähinnä kilpailun tuomaristoon ja koko kilpailun luonteeseen yleensä.

Julkisuuteen kilpailun taustoista ei juuri ole tietoa jaettu. Seuraava löytyi Lehtikuvaajien nettisivuilta.
"Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt Vuoden Lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on koota yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpitää lehtikuvauksen tunnettavuutta. Kisaa käydään parhaan lehtikuvan, lehtikuvaajan, henkilökuvan, uutiskuvan, urheilukuvan, kotimaisen reportaasin, ulkomaisen reportaasin, kuvaesseen ja multimedian sarjoissa. Tuomariston työskentely tapahtuu ilman tietoa kuvaajien henkilöllisyydestä."

Viimeinen virke on tietysti silkkaa paskapuhetta. Eivät ainakaan suomalaiset tuomarit voi elää sellaisessa umpiossa, että eivät tunnistaisi kuvaajia kuvien takaa. Ainakaan julkaistujen kuvien osalta. Tosin jostain minulle käsittämättömästä syystä merkittävä osa kuvista, mm. Meerin voittajakuva, olivat ainakin lehdissä julkaisemattomia. Joitakin ei oltu taidettu julkaista missään. 

Koutaniemen voittoisa ulkomaanreportaasikin julkaistiin Avussa vasta kilpailun jälkeen. Ihan komea esitys toki hienoine mustavalkoisine kuvineen.

Hesari kirjoitti puolestaan Meeristä mm. seuraavaa: "Kahden viime vuoden aikana Koutaniemi on viettänyt kymmenen kuukautta vuodesta ulkomailla, muun muassa Namibiassa, Etiopiassa, Meksikossa, Boliviassa, Brasiliassa, Burmassa, Thaimaassa, Italiassa, Georgiassa ja Yhdysvalloissa.

Matkoista on kertynyt velkaa 11 000 euroa. Velka kasvoi vielä 8 000 eurolla, kun kuvauskalusto varastettiin Serbian yöjunassa ja vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta summaa.

Raha-asiat eivät kuitenkaan ylen määrin huolestuta Koutaniemeä. "Ehkä pitäisi", hän hymähtää.

Uhraukset ovat kannattaneet. "Viime vuosi oli kaikkein intensiivisin, merkityksellinen. Olen löytänyt oman kuvallisen tyylini", Koutaniemi sanoo.

Lähitulevaisuuden projekteja ovat naisiin kohdistuva väkivalta ja ympärileikkaukset, romanit sekä sokeuksia aiheuttavia sairauksia koskeva kuvasarja."

Ihan upeaa toimintaa nuorelta naiselta, mutta millaisen kuvan se antaa lehtikuvan tilasta?  Mitä jäi minulle käteen kisasta?

Se, että lehtikuvan laatu on niin kehno, että yksi korjaa lähes koko palkintopotin. Hänkin tulee alan "varsinaisten ammattilaisten" ulkopuolelta- Lehtikuvaajat kuvaavat kotimaassa vain jos on pakko, ja silloinkin innottomasti. Ulkomailla on oikeat aiheet, joiden kuvaamiseen annetaan sielu ja sydän. Kilpailulla ei pyritäkään kertomaan lehtikuvan tilasta suurelle yleisölle, vaan kyse on pienen sisäpiirin hiekkalaatikkoleikistä. Varsinkaan allaolevan toteutumista saa etsiä suurennuslasin kanssa.
 
"Kilpailun tarkoituksena on koota yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpitää lehtikuvauksen tunnettavuutta."

Meeri siis putsasi pöydän, mutta vuoden uutistapahtumia ei hänen kuviinsa oikeastaan liittynyt. Totta kai maailman epäkohdat, joita Meeri varsin hienosti ja ansiokkaasti on tuonut kuvillaan ja kirjoituksillaan esille, ovat kestoaiheita, mutta että vuoden uutistapahtumia? Pressan vaaleistakin palkittiin rupinen perse. Sinänsä ihan kuvaavaa, joskaan kuva ei kuvana meikäläisen mieleen ollutkaan. Ei se nyt ihan hanuristakaan ollut – siis kuvainnolliseti, konkreettisesti kyllä. Ei kuitenkaan missään tapauksessa voittaja-ainesta.  Siis jos minä olisin ollut tuomaristossa. Vaan enpä ollut, mutta ei tässä pulinoita tarvitse poistaa. Jälkipeli kuuluu tässäkin lajissa asiaan.

Mutta vielä kerran onnittelut Meerille sekä kuvista että ennen kaikkea elämänasenteesta. Ei ollut sinun vikasi, että muut olivat niin huonoja.


Jälkikirjotus 28.3.2013


Googlasin netistä: "Millainen on hyvä lehtikuva?" Tällaisen löysin: "Hyvä lehtikuva vangitsee lukijan katseen, vastaa uutiskysymyksiin eli kertoo mitä on tapahtunut, tarjoaa lehdenlukijalle tunteita ja elämyksiä ja syventää tekstin sanomaa." Itse lisäisin siihen vielä sen, että näiden asioiden pitää näkyä kuvassa, ei kuva- tai selitystekstissä.

Ei varmaan kaiken kattava eikä kaikkia tyydyttävä, mutta minusta se on tähän lähtöön riittävän hyvä, voisin sen jopa allekirjoittaa.  Ainakin se on parempi kuin Vuoden lehtikuvan julkisuudessa olleet kriteerit, joita ei ole lainkaan.  

Katsotaanpa, miten Meerin kuvat olisivat pärjänneet minun näillä kriteereillä tuomaroimassani lehtikuvakisassa.



Ei mitään jakoa minun kisassani. Eihän kuva mitenkään huono muotokuva ole - ei tosin muotokuvana ihmeellinenkään. Ilme on vakava, mutta ei vangitseva.  Pelkästä muotokuvasta, jonka henkilö on suurimmalle osalle lukijoista tuntematon, ei mitenkään aukene hänen kokemansa eikä se syvennä tekstin sanomaa. Hyvä kasvokuva taustansa mukaisessa asussa hänestä kertovaan artikkeliin, eli se kertoo lukijalle, minkä näköisestä henkilöstä on kyse ja millainen pukukoodi hänen yhteisöllään on. Ilman jälkimmäistä tietoa voisi olla jopa vaikea erottaa häntä kuvan perustella tavallisesta suomalaisesta naisesta. Kyllä Suomessakin osataan olla kuvassa vakavina. Amerikkalainen hampaat esillä poseeraustyyli alkaa vasta pikkuhiljaa rantautua tännekin.



Meerin ghanalaisen verkonpaikkaajan ja siihen liittyvät kiinalaiset kalastajat ehdinkin jo arvioida. Samat sanat kuin kidutus edellisessä kuvassa. Ne kun eivät mitenkään välity kuvasta. Toki aina voidaan nähdä kuvassa kuin kuvassa mitä vain kuin Rorschachin musteläiskätestissä. Eräskin oli kommentoinut verkkokuvaa: " 'Kiinalaiset troolarit ovat vieneet suurimman osan kalasaaliista ja syventäneet paikallisten kalastajien ahdinkoa.' Loppupuoli lauseesta löytyy myös kuvasta. Kalastaja on jäänyt oman verkkonsa vangiksi ja pyristelee pois. Hieno kuva."

Vaikka kuinka pyristelisi, niin kiinalaisia troolareita en pysty näkemään kuvassa edes piilokuvana.

Otetaan rinnalle muutama sellainen samoissa kisoissa aiemmin ollut kuva, joissa mielestäni em. kriteerit täyttyvät.

Hannes Heikura
Purjeveneestä jää vana sinilevään Suomenlahdella.

Tätä Heikuran kuvaa on kiitetty, eikä suotta. Varmaan tämän yksityiskohdan on moni muukin noteerannut, mutta tulkoot vielä kerran. Länsimaisen lukusuunnan mukaan teksti menee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Siis oikeassa alareunassa oleva purjevene on aika lähellä tarinan loppua. Hieno sommituksellinen oivallus lisää tarinan tehoa. 


Jukka Ritola
Kirkkoherra Marja-Sisko Aalto valmistautuu palaamaan töihin Imatralle.


Sukupuoltaan miehestä naiseksi vaihtaneen papin tarina oli lukijoille tuttu. Kun tarina ja hahmo on tunnettu, niin se antaa kuvalle pelivaraa. Lukijalla on tietyllä tavalla jo pohjia kuvan nähdessään, jolloin kuva voi syventää entisen tietämykseen liittyvää sanomaa. Tässä kuvassa minusta tarina naisesta miehen ruumissa ja papin vaatteissa ja kaikkine siihen liittyvine hämmennyksineen on pienellä kerronnalla tuotu hienosti esille. Tätä minä kutsun lehtikuvaksi. Sen takana oleva tarina syvnee katsojalle muutenkin kuin sanallisesti selittämällä.

Mitään kuvaa ei katsota tabula rasalta, vaan katsojalla on aina monen moista esitietoa kuvaan liittyen. Kun aikoinaan opetin valokuvausta, niin huomasin, kuinka vaikeaa kuvaajaa on kitkeä irti omaan kuvaansa liittyvistä "sisäpiirin tiedoista". Kun kuvaaja esitteli innoissaan kuvaansa kertoen, kuinka hyvä fiilis kuvaa otettaessa oli, niin kommenttiini "Miten se näkyy kuvassa?" kuvaaja suhtautui yleensä hyvin loukkaantuneena. Kyllähän hän tiesi, millainen fiilis kuvaa otettaessa oli. Samaa voi sanoa Meerin kuvasta. Hänellä on pitkällinen ja varmaan hieno suhde kuvattavaan ja hän tietää paljon kuvattavaan kohdistuvasta vainosta. En lainkaan epäile tarinan olevan totta, mutta kun se avaudu kuvasta minulle, joka en ole nähnyt koskaan kyseistä Elenaa ja Tsetsheeniastakin vain uutispätkiä. 

Tämän vuotuisella raadilla oli toiset perusteet, mutta on väliin raadin ja minun näkemykset osuneet yksiinkin. Onko se raadille kunniaksi vai häpeäksi. Sitä voi itse kukin mielessään pohtia ja laatia omia kriteereitään hyvälle lehtikuvalle. Niitä löytyy ihan varmasti.  

jälkikirjoitus 9.10.2014

Kun kirjoitin puolitoista vuotta sitten otsikolla Holy Meeri, niin näköjään ennakoin aika hyvin tulevan tilanteen. Meeristä on tulossa hyvää vauhtia arvostelun yläpuolella olevan pyhimys. Tosin vallan vahtikoirien oma pihapiski Jore Puusa räksyttää sitten sitäkin ärhäkämmin.

Kun kuvaaja itse näyttää valokuvamallilta, on sanavalmis, empaattinen kuvattaviensa puolesta, ollut itse koulukiusattu ja hakee sellaisia kuvauskohteita ja paikkoja, joihin kumpaankaan tavalliset ihmiset eivät halua tutustua, niin ei kai siitä ole pahaa sanottavana. Ulkonäkö on mitä on ja luonnekin tuppaa olemaan kullakin omanlaisensa. Ei ole Meerin vika, jos muut kohottavat hänet pyhimykseksi ja hän putsaa jatkuvasti pöydän lehtikuvaajien kisoissa. Aivan kuten ei ole HJK:n vika, että se voittaa mestaruuden toisensa jälkeen. Muut ovat vain niin huonoja

Joten kaikki se kunnia ja arvostus Meerille, jonka hän ehdottomasti ansaitsee. Minä pidän Meeriä kovassa kurssissa. Ikonin asemaan pääseminen ei ole kuitenkaan ihmiselle hyväksi. Siihen kun alkaa jossain vaiheessa itsekin uskoa.




29 comments:

  1. Kas kun unohdit Puusan ikoneiden joukosta!

    ReplyDelete
  2. "Unohdin" monta muutakin. Hyvä, että sinä muistit.

    ReplyDelete
  3. Kyllä mieleen tulee kameraseurojen jäsentenväliset skabat. Peiliinkin voisi katsoa, kun etsitään syitä lehtikuvaajien huonolle tilanteelle. Alla analyysi ja toimintamalli. Eri asia, mitä kehotus "tehkää muutos asialle" konkreettisesti tarkoittaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=Tgf13FzNuFs

    "Mutta yksin minä en saa tilannetta muuttumaan
    Kun lehtiala jatkaa surullista laskuaan
    Tehkää nyt tulevaisuuden toivot muutos asialle
    Yhdessä te ootte suurempi kuin maailman vahvin nalle!"


    ReplyDelete
  4. Isompien kameraseurojen skaboissa ei nyt nähdyllä kuvamateriaalilla suuremmin pärjäisi. Tasohan on siellä aika paljon korkeampi :)

    - No, Meeri on kyllä omassa luokassaan, ja minusta Juha Metson kuvasarja oli hyvä ja informatiivinen, vieläkin. Muut sitten taisivat olla täytemateriaalina mukana.

    Minusta(kin) on erinomaisen hassua, että vuoden lehtikuva ja vuoden uutiskuva ovat julkaisemattomia. Tietysti on ihan lehtikuvaajien oma asia, jos haluavat tehdä pellejä itsestään, mitäs siihen kellään on sanomista. Ei sitten pitäisi toisaalta ja toisaalla ruikuttaa arvostuksen laskua jne., jos itse tekee parhaansa myötävaikuttaakseen siihen.

    ReplyDelete
  5. Niin. Pitkämäkikin on kuulemma heittänyt harjoituksissa yli 90 metriä. Stiä nyt vain ei lasketa kilpailutulokseksi. Minusta amatöörin ottama ja lehdessä (ainakin verkkolehdessä) julkaistu kuva on enemmän lehtikuva kuin auktorisoidun lehtikuvaajan julkaisematon kuva. Ei kirjallisuuden Finlandia-palkinnostakaan kilpailla pöytälaatikkoromaaneilla.

    ReplyDelete
  6. Voi mennä hetken aikaa, ennen kuin kirjallisuuden Finlandiaan voi osallistua julkaisemattomalla teoksella...

    - Voiskohan uistelukilpailuun osallistua kalalla, joka pääsi karkuun? Saattaisi parantaa mahdollisuuksia.

    ReplyDelete
  7. Kas kun Timo ja Sakari eivät ole ryhtyneet lehtikuvaajiksi! Kun tietävät paremmin, millaisia lehtikuvia pitäisi ottaa. Happamia pihlajanmarjoja?

    ReplyDelete
  8. Totta kai minä tiedän, millaiset kuvat olisivat enemmän minun makuuni kuin esim. nyt kilpailussa esillä olleet. Sen kertomista kutsutaan mielipiteen ilmaisemisen vapaudeksi. Absoluuttinen totuus se ei ole.

    Lehdet ovat kautta maailman sivun käyttäneet myös avustajia vakinaisten ja freetoimittajien sekä valokuvaajien lisäksi. Aloitetaan nyt vaikka Kekkosesta. Hän kirjoitteli moniin aviiseihin niin nimellä kuin nimimerkillä. Kukaan ei tullut itkemään, että Kekkonen vie toimittajille tarkoitetut palkkiot.

    Minäkin olen toiminut monen lehden avustajana. Usein itse valokuvin kuvittanut juttuni. Sadoista artikkeleista vain muutama on ollut ns. perinteinen lehtijuttu, siis sellainen, jonka toimittajakin olisi oman työnkuvansa puitteissa voinut tehdä. Minun juttuni ovat olleet ns. asiantuntija-artikkeleita. Olen saanut niistä myös niin asialliset korvaukset, kuin täällä ylipäänsä maksetaan.

    Tästä ja yli 50 vuoden lehtien lukemisen perusteella minulla on mielipiteitä lehtikuvista ja lehtikuvauksesta. Tässä niitä eläkepäivien ratoksi kirjailen. Näitä ei ole pakko lukea eikä varsinkaan olla samaa mieltä. Kritiikkiin toivoisin kuitenkin hieman enemmän lihaa luitten ympärille. Olisi paljon helpompi kommentoida, jos on muutakin kuin pelkkää luuta järsittäväksi.

    ReplyDelete
  9. Niin.... jokainen tolkuissaan oleva taitaa ymmärtää, että kukin kirjoittelee omia mielipiteitään ja näkemyksiään, vaikka joka kappaleen loppuun ei lisäisikään lausumaa "tämä on vain vaatimaton mielipiteeni, eikä unniversaali kaiken kattava totuus". Kyllä näillä kymmenillä jonkinlainen näkemys on syntynyt, kun kuvien katselua on tullut harrastettua melko säännöllisesti, käytännössä päivittäin. Miten se sitten suhtautuu jokun muun näkemyksiin, on toinen juttu, ja siitähän sitä keskustelua syntyisi. - Jos syntyisi, näillä anonyymeillä ei juuri mielipiteitä taida olla, ainakaan omia; korkeintaan guruilta lainattuja :)

    Kummallista, miten paljon aggressioita nousee siitä, että joku n.s. tavallinen pulliainen lausuu mielipiteensä jostain asiasta, vaikka vain uutisissakin pyörineistä aiheista. Lieneeko perinnettä jostain 1800-luvulta, kun yleisen rahvaan oletettiin istuvan kirkon penkissä lakki kourassa ja kuuntelevan nöyränä, mitä ylle vuodatettiin.... Vai mistä moinen inho niitä kohtaan, jotka saattavat sanoa, mitä mieltä ovat? - Samaahan se on tainnut keravalaisgurukin toistuvasti ihmetellä.

    ReplyDelete
  10. Millainen sitten olisi ollut Suvannon mieleen oleva Vuoden lehtikuva? Jos saa kysyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vastaus blogin jälkikirjoituksessa

      Delete
  11. Mitenkähän Ritolan kuvassa näkyy, että Kirkkoherra Marja-Sisko Aalto valmistautuu palaamaan töihin Imatralle? Nimenomaan siis Imatralle?

    ReplyDelete
  12. Jokainen kuva liittyy myös aikaansa. Aallosta uutisoitaessa tuli varsin selkeästi ilmi, että hän oli nimenomaan Imatran seurakunnan kirkkoherra. Toki tämä yksityiskohta on tässä enempi epäoleellinen. Oleellista minusta tässä kuvassa on edelleen se, että tarina ja henkilö olivat yleisesti tunnettuja kuvan julkaisemisen aikoihin. Se nostaa minusta kuvan symbolisa arvoa.

    ReplyDelete
  13. Kysytään nyt sitten vaikka niin, että millaisella kuvalla valokuvaaja Suvanto olisi tuonut esille tsetseeninaisen kokeman vainon ja uhkailun? Siitä ei ole pienintäkään vinkkiä tekstissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se ei ole minun asiani eikä tehtäväni. Minä olen tuonot vain esille, millaiset ovat minun kriteerini hyvälle lehtikuvalle. Eivätkä yksin minun, koska olen lainannut ne journalismiin liittyviltä sivuilta. Näitä kriteereitä ei Meerin kuva minusta täytä.

      Varmaan se täyttää ne kriteerit, jotka kilpailun jurylla on ollut. Juryn julkisuuten tullut perustelu kaikessa lyhykäisyydessään kuului: "Yksinkertainen, klassisella tavalla kaunis ja ikoninen kuva, jolla on vahva tarina ja joka kunnioittaa kohdettaan."

      Minä kysyn, miten perustelussa mainitut asiat näkyvät kuvassa? Jos kilpailussa ei ole kuin hyvin epämääräiset kriteerit, niin jury voi toimia täsyin omien mielihalujensa mukaan.

      Vuoden lehtikuva ei ole tietenkään mikään valtakunnan virallinen kilpailu, vaan Suomen lehtikuvaajien keino saada itselleen näyttävyyttä. Tässä blogissa käyty keskustelu on varmaan yksi niistä päämääristä, jollaisiin tällaisilla kilapiluilla pyritään. Siinä mielessä kilpailun järjestäjät ovat onnistuneet.

      Delete
  14. Minulta ei kysytty, mutta vastaan kuitenkin, niinhän suomalainen kuulemma melko säännönmukaisesti tekee. Timo jatkanee sitten osaltaan.

    Tuo tsetseeninaisen kuva on sarjassa "kuva ei liity tapaukseen", kun se esitetään irrallisena kuvana, niin kuin se kilpailussa oli. Artikkelinsa yhteydessä, muitten kuvien joukossa, teksteineen - asiallinen kuva. Kuten edellä toidettiin, tavanomainen muotokuva ilman sen suurempia niin vikoja kuin ansioitakaan. Kuvana siis - miten sitten kyseisen etnisen ryhmän edustaja on saatu puhuttua kuvattavaksi voi olla toinen juttu.

    Miten sitten kuvassa esitetään vainoa ja uhkailua? Perinteisen lähtökohdan mukaan EI AINAKAAN niin, että uhri kuvataan alaviistosta, mahtavana, hallitsevana, ryhdikkäänä, tilanteen valtiaana. Meerin valitsema kuvakulma ja toteutus sopisi (taaskin, tavanomaisen näkemyksen mukaan) paremmin kuvaamaan kiusaajia kuin kiusattuja. Perinteinen malli olisi se, että uhrin asemaa tuotaisiin esille kuvaamalla henkilö jotenkin alisteisena, altavastaajana, nujerrettuna, arkana, pelokkaana. Vaikkapa ulkoa sisälle (ikkuna, ovi) kuvattuna voisi symboloida uhkaa, joka ulkona liikkumiseen liittyy jne.

    Selkeä vastaus siihen, miten olisin tuonut esille vainon tai uhkailun olisi siis: Kuvataan kadulta avioimesta ovesta huoneeseen, jossa uhanalainen uhri on nurkassa (nurkkaan ahdistettuna), yläviistosta (uhri kyyryssä tai istumassa).

    Naivia? No on, ilmeiset ratkaisut tietysti ovat sitä. Melkein kuin verkonpaikkaajan kuvaaminen siinä lähibeachilla. Mutta siis, JOS kuvalla pyritään tuomaan esille sitä tekstissä esiintyvää viestiä, niin yksinkertaistattava ja pelkistettävä on. Hienovaraisempi lähestyminen jää huomaamatta.

    FB-keskusteluissa joku oli sitä mieltä, ettei lehtikuvan mitenkään tarvitsekaan liittyä uutisoitavaan tapaukseen, riittää, että se on visuaalisesti hieno ja toteuttaa kuvaajansa taiteellista ilmaisunhalua ja kunnianhimoa. Mikäs siinä, asian voi niinkin nähdä. Me "vanhan liiton miehet" taidamme kuitenkin vierastaa tuota ajatusta, ja pysytellä pikemminkin lähellä edellä varsinaisessa tekstissä esitettyä lehtikuvan määritelmää.

    Meerin kuvahan eivät ole uutiskuvia, vaan kuvajournalismia, laajempaan kokonaisuuteen liittyviä. Sellaisena parasta, mitä ainakin nyt kyseisessä kilpailussa nähdyn perusteella Suomessa nykyisin tehdään. Toivotaan, että tuotanto jatkuu ja kehittyy.


    Jälkikirjoitus: niin, juu, ei - en ole wannabelehtikuvaaja enkä mikään lehtikuvaaja, en enää mitään muutakaan kuin eläkeukko. Jos joku on sitä mieltä, että ukkeleilla ei saa olla mielipiteitä, tai ettei niitä ainakaan saa julkisesti esittää, niin siinähän on. EVVK.

    ReplyDelete
  15. jälkipelissä osataan ja tiedetään kaikki jos...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos kaikkien kuvien viesti ei aukene meikäläiselle, niin samaa voidaan sanoa yllä olevan tekstin viestitäkin :-)

      Delete
  16. Kyllä 'me' tiedämme.
    Paras 'peli' jälkipeli.
    Kuvistahan tässä on tietenkin kysymys.
    Onnittelen Meeri.
    Ooma met 'kuusamolaiset' hyviä - kaikkeen...!
    Kuvatkin meiltä onnistuvat.

    ReplyDelete
  17. Meerin puheista päätellen kuusamolaiset olivat niin ilkeitä hänelle, että hän karisti paikkakunnan tomut jaloistaan jo 15 vuotiaana manneneekeriksi haukuttuna. Useimmat ovat varmaan ymmärtäneet, että tässä ei pääasiana ole Meeri Koutaniemen kuvien hyvyys tai huonous, vaan keskustelua on tarkoitus käydä parhaista lehtikuvista ja niiden kriteereistä yleisesti. Meerin kuvat ovat vain esimerkkinä tässä kontekstissa siitä yksikertaisesta syystä, että hänen kuvansa on arvioitu laajalla rintamalla vuoden parhaiksi lehtikuviksi.

    ReplyDelete
  18. Suvannon arviot Vuoden lehtikuvasta on kopioitu suoraan Jore Puusan blogista. Valitettavasti Jore joutui sulkemaan bloginsa hänelle tulvivan roskapostin vuoksi. Kuvaavaa, että amatöörit tanssivat riemuissaan kuin korppikotkat haaskan ympärillä. Ei voisi makaaberimpaa näytelmää olla.

    ReplyDelete
  19. Mielipiteille ei ole tekijänoikeussuojaa. Jos olen Jore Puusan kanssa jostain asiasta samaa mieltä, niin se ei sinänsä tee siitä mielipiteestä sen parempaa tai huonompaa.

    Viimeksi Jore ajoi alas bloginsa 8.11.2011 tässä blogissa olleiden vähemmän mukavien kommenttien johdosta. Voin kuitenkin lohduttaa meitä murheen alhoon joutuneita Joren blogin innokkaita seuraajia. Mikäli historia vähääkään toistaa itseään, niin viimeistään syksyn lehtien alkaessa kellastua Joren blogi nousee kuin Fenix-lintu tuhkasta.

    ReplyDelete
  20. Hyvä sen on Suvannonkin nyt ilkkua ja potkia, kun mies maassa makaa. Eipä tainnut naurattaa silloin, kun sai potkut Heurekasta.

    ReplyDelete
  21. Netti on hyhvä kasvualusta urbaaneille legendoille. Erään minunkin blogissani esiintyneen mukaan Jore Puusa järjesti suorilla kontakteillaan minulle potkut Heurekasta.

    Kumotaan nyt tämä tässä. Ainoa asiaan jotenkin liittyvä fakta on se, että Jore kertoi aikoinaan blogissani, että hänellä on suora kontaktilinja Heurekaan, mutta hän EI aio käyttää sitä mitenkään minun suhteeni (vaikka minä puutun jatkuvasti hänen yksityiselämäänsä).

    http://timosuvanto.blogspot.fi/2011/05/milla-todistat-lavastuksen.html?showComment=1364585480298

    Joten.

    1. En ole saanut koskaan potkuja Heurekasta. Olen ollut siellä kahdesti määräaikaisessa työsuhteessa, jotka ovat päättyneet normaalisti määränajan loppuessa.

    2. Näin ollen Jore Puusa ei ole voinut järjestää minulle potkuja sen paremmin suorilla kuin epäsuorilla kontaktilinjoillaan Heurekaan.

    Mistä syystä ja kenen taholta legenda on laitettu liikkeelle? En osaa vastata siihen.

    ReplyDelete
  22. Nimimerkki Merja voisi yrittää ottaa oikeasti oppia oppi-isästään..... Opetuslapset pyrkivät yleensä seuraamaan Mestariaan. Tämä Mestari kirjoittaa kuitenkin aina sillloin tällöin asiaakin. Jopa asiallista asiaa - kuten tässä bloggauksessa esillä olleesta asiasta. Monet muutkin kuin Timo (mm. minä) ovat suunnilleen samoin ajatuksin kyseisiä kuvia katselleet.

    Sen sijaan nimimerkki Merjan en muista koskaan missään yhteydessä lausuneen mitään mihinkään *asiaan* liittyvää. Henkilöihin kohdistuvaa länkytystä sen sijaan riittää.... Tavanomaisen kasvatustieteen kirjoissa kuvatun ihmisen henkisen kehityksen kulussa tuollainen kiukutteluvaihe menee yleensä ohi siinä 5-7 vuoden iässä; koulukypsyystesteissäkin taidetaan kiinnittää huomiota siihen, pystyykö asianomainen testattava irrottautumaan omista mielenmaailmoistaan ja keskittymään johonkin asiasisältöön lyhyeksikään aikaa.

    Merjalla on varmasti ollut vaikeaa koulussa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvostan todellakin Jore Puusaa Suomen parhaana kuvajournalistina ja ammattikuvaajien puolustajana. En tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta olen ollut kuulijana takarivissä hänen luennoillaan. Parempaan luennoitsijaan en ole törmännyt. En minä Joreenkaan törmännyt ihan oikeasti, mutta en siis ole kuullut parempaa esitystä.

      Tiedon Suvannon potkuista Heurekasta sain siellä töissä olleelta sukulaiselta. Asiahan ratkeaisi helposti, jos Suvanto esittäisi Heurekan johtajan tai jonkin muun vastaavassa asemassa olevan henkilön allekirjoittaman todistuksen, että hän ei ole saanut potkuja.

      Delete
    2. Parahin Merja. Tieteen, jopa poikkitieteen metodiin kuuluu, että todistustaakka on väitteen esittäjällä. Tämä väite ratkeaa helposti, kun joku esittää luotettavan dokumentin, jonka perusteella voidaan todeta minun saanen potkut Heurekasta.

      Voin antaa vinkin. Heurekan johtajan allekirjoittama irtisanomispaperi olisi oikein hyvä todiste. Sellaisen löytäminen voi vain olla vaikeaa. Muun muassa siitä syystä, että sellaista ei ole ainakaan minulle koskaan toimitettu.

      Delete
  23. Voisin tietysti moderoida kaikki minuun kriittisesti, jopa vihamielisesti kohdistuvat kommentit. Jotta kukaan ei pääsisi sanomaan, että sekin on kopioitu suoraan Jore Puusan blogista, niin menkööt kohtuuden rajoissa. Niin määrän kuin laadun suhteen.

    Tehtäköön nyt kuitenkin selväksi, että arvostan

    1. Omalla nimellä kommentointia
    2. Asiaan, ei henkilöihin liittyviä kommentteja. Etenkin silloin, kun käsitellään asiaa, ei henkilöitä.
    3. Perusteltuja kommentteja.

    Näiden perusteella lienee aika ilmeistä, kuinka korkealle minun arvoasteikolla nousee nimimerkki Merjan lukuisat kommentit.

    ReplyDelete
  24. X on lopettanut kirjoittelun nettiin jo monta kertaa. Kaava on aina sama: Kommenteillaan saa vastauksia, joiden katsoo olevan henkilöönsä kohdistuvia (vaikka jonkun muun mielestä kohdistuisi asiaan). Jonkin ajan kuluttua X asettuu marttyyriksi ja ilmoittaa että häneen kohdistuneen ajojahdin vuoksi lopettaa kirjoittelun. Aikaa kuuluu muutama kuukausi tai vuosi ja taas sama alkaa uudestaan. Henkilöt, aiheet ja vuodet vaihtuvat, X ei.

    ReplyDelete