Emma ja kettu

Minulla on tapana tehdä koiramme Emman kanssa pieni yhteinen taktinen iltapyrähdys ennen kuin menen nukkumaan. Koska olen yökyöpeli, niin se ajoittuu yleensä puolen yön aamun puoleisiin hetkiin.

Pidemmälle lenkille vien Emman katuamme Saarantietä alaspäin aina Keravanjoen rantaan. Tällä pidemmällä lenkillä Emma ehtii hyvin tehdä molemmat tarpeensa metsään. Sen sijaan, jos minua ei huvita pidempi lenkki, niin lähdemme Saarantietä ylöspäin kohti Mikkolaa. Emma ymmärtää yskän ja tekee kakatkin viimeistään Saarantie 12 ja 14 välisellä osuudella. Siitä poimin ne pussiin tai sinkoan kepillä metsikköön ja palaamme kipin kapin kotiin.

Tämä oli suunnitelma tänäänkin, pakkastakin oli aika turkasen paljon. Jostain syystä Emma ei ollut halukas lähtemään Saarantietä ylöspäin, vaan tuijotti tiukasti Saarantietä alaspäin. Syykin selvisi. Keskelle tietä oli tullut naapurini ja entisen oppilaani Kaitsun tontilta Saarantie 3:sta kettu.

Otukset jähmettyivät paikoilleen ja pitivät toinen toistaan tiukasti silmällä noin kymmenen sekunnin ajan. Minulla oli hyvää aikaa ottaa tämä kuva, ennen kuin Emma lähti juoksemaan kohti kettua ja kettu livisti taustalla näkyvien talojen välistä karkuun ennen kuin Emma oli lyhyillä jaloillaan ehtinyt edes siihen paikkaan, mistä kettu oli ollut.

Paitsi, että eihän minulla ollut tietenkään kameraa mukana. Ei edes kännykkää. Kuka nyt ottaisi kameran mukaan mennessään iltapissalle. (No, on joskus tullut sekin itse ikuistettua.)

Kuva on siis lavastettu ja väärennös. Se on otettu noin 5 minuuttia edellä kerrotun tapahtuman jälkeen. Emmaa ei ollut vaikea usuttaa katsomaan suuniilleen samasta paikasta samaan suuntaan, mistä se oli nähnyt juuri ketun. Kettu on photoshopattu kuvaan ihan toisesta kuvasta. Se on kaiken lisäksi ihan eri otus, tosin molemmat ovat yhtä komeassa talviturkissa.

Kadun kirjava keltainen väri ei johdu pissasta, vaan siitä, että kadullemme tuli juuri uusia katuvaloja, jotka ovat energiaa säästäviä natriumlamppuja. Vanhat myös kuvaan valoa antavat valkoiset lamput ovat elohopealamppuja.

So what? Kuva on varsin tarkka rekonstruktio siitä, miten minä tilanteen näin ja miten se minun muistiini tallentui. Onko sillä väliä, että se ei ole luomu? Vaikka ketun näkeminen Saarantiellä ei olekaan ihan jokapäiväistä (minulle ensimmäinen kerta niinä  lähes 30 vuotena, jonka olen täällä asunut), niin ei kettu mikään avaruudesta tullut olio ole. En myöskään yritä rahastaa kuvalla enkä ylipäänsä väitä sitä aidoksi. Se on vain mahdollisimman tarkka konstruoitu muistikuva siitä, mitä minä näin. Jos joku ei usko näin tapahtuneen, niin ei sitten.  Väitän kuitenkin, että sen verran taitavasti osaan photoshopata,  että kukaan ei olisi voinut perustellen kovin helposti väittää kuvaa väärennökseksi kuin Soverin täytettyä sutta. Ei edes kaikilla pikseleillä varustetusta kuvasta . Kettu kun ei niin hirveän harvinainen otus ole. 

  Kuvan saa kaikilla pikseleillä klikkaamalla sitä hiirellä.

What's the point? Se vain, että minusta ei ole mikään synti ja häpeä visualisoida kuvankäsittelyn keinon näkemäänsä ja kokemaansa. Kunhan ei väitä sitä aidoksi dokumentiksi.  Ehkä on hyvä muistaa myös se, että valokuvaus ei ole vielä 200 vuottakaan vanha. Sitä ennen kaikki kuvallinen kerronta tapahtumista oli pelkkää muistikuvan tuotetta - jos sitäkään. 

Jälkikirjoitus

Nimimerkki Sakari komentoi kuvaa ja väitti siitä puuttuvan ketun varjon. Poikkitieteellinen metodi ei olisi nimensä mukaista, ellei vastaväitteet tutkittaisi poikkitieteellisin menetelmin. Seuraavan iltana vein saunajakkaran ja kanisterin sen päällä siihen kohtaan, missä kettu oli ollut. Katsoin jakkaran ja kanisterin vastaavan kooltaan ja muodoltaan tarpeeksi hyvin kettua, joka ei sattuneesta syystä johtuen ollut saatavissa malliksi.

 Myönnettävä on. Kyllähän jakkaran ja kanisterin eteen muodostuu niistä varjo. Taakse ei tule varjoa, koska puu estää lähimmän edessä olevan valon osumisen esineisiin. Muutenkaan taakse tuleva varjo ei näkyisi kaukaa otetussa kuvassa.

Ei muuta kuin varjo mukaan kuvaan. Pienessä kuvassa se näkyy huonosti, mutta suuressa ihna selkeästi. Ei se tee kuvaa yhtään sen auteettisemmaksi, mutta ehkä lähemmäksi näkemääni. Tosin eihän näköaisti pysty rekisteröimään eivätkä aivot taltioimaan kuin pienen määrän näkemämme yksityiskohdista. "Epäluotettava kuin silminnäkijä" tietää venäläinen sananlaskukin kertoa.