lauantai 27. heinäkuuta 2013

Hyrrä




Ostin siis Mäntästä hyrrän. Lasten lelun? Kaikkea muuta! Hyrrä on yksi elämämme kulmakivistä, jos nyt pyörivää kappaletta voi kulmakiveksi kutsua.



Maapallo on hyrrä. Siksi meillä on säännölliset vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut. Ilman hyrrän tuomia ominaisuuksia maapallolla ei olisi elämää siinä muodossa kuin nyt on.

Tänään 27.7.2013 ilma oli minulle turhan lämmin. Jos maapallo ei pyörisi akselinsa ympäri hyrränä, niin Suomessa voisi olla paljon kuumempaa – tai sitten paljon paljon kylmempää. Riippuen siitä, millaiseen asentoon maapallo olisi sattunut jämähtämään suhteessa Aurinkoon.

Keskipäivän kuumuutta suojassa leikin hyrrällä saunamökkini terassilla. Koitin saada sen pyörimään mahdollisimman pitkään. Pienen hyrrän pyörittäminen sormilla on selkeästi tekniikka- ei voimalaji. Sain hyrräni pyörimään yli minuutin, mikä oli minusta 2,50 euron hyrrälle ihan hyvä saavutus. Tosin maapallo on pyörinyt jo 4,5 miljardia vuotta, mutta vähän eri sarjoissa painitaan. Jos joku panee todistetusti paremmaksi Mäntän hyrrällä, niin veto otetaan vastaan.


Itse asiassa ostamiani hyrriä on kaksi. Toinen kellohameinen on jotenkin feminiini. Se tanssii (pyörii) kaksi kertaa niin kauan kuin toinen kaljamahainen hoiperteleva maskuliinihyrrä. Hyrrissä on eroja – kuten miehissä ja naisissa.



Jälkikirjoitus 28.7.2013

Ystäväni Kimmo Kuurre kiitteli minua oivaltavasta peilin käytös hyrräkuvissa. Todellisuudessa hyrrän pyörimisalusta ei ollut peili, vaan vihreä pleksilevy, joka sattui osumaan ensimmäisenä käteen tasaista alustaa pöydän päälle etsiessäni. Mutta kiitos vain Kimmo ideasta. Onhan minulla saunamökillä tietysti peilikin, joka sai nyt uutta käyttöä. (Tässä iässä ei tule enää juuri peiliin katsottua kuin jostain pakosta korkeintaan.)


Minusta hyrrän hallinta peilin päällä on helpompaa kuin pleksin päällä. Ainakin se pyöri siinä pidempään. Ennätysaikani naishyrrällä on nyt 1:14.05.

Alla olevalla edelleen Straussin sävelin koristellulla videolla näkyy selkeästi "täydellisen" hyrräliikkeen kaksi häirikköä. Prekessio ja nutaatio. Prekessio on isompi kiertoliike ja nutaatio on prekession sisällä näkyvä hyrrän "vapina".

Alustallaan pyörivä hyrrä pyrkii oikaisemaan prekessioliikkeensä alustan ja hyrrän kärjen välisen kitkan ansiosta. Lopussa vauhdin hiipuessa hyrrän pyöriminen ei kykene enää stabiloimaan hyrrän asentoa. Se alkaa vaappua ja kellahtaa lopulta kumoon. Nämä pyörimisen vaiheet käyvät hyvin ilmi videosta. Kun selvitimme Sakari Mäkelän kanssa aika perusteellisesti hyrrän fysikaalista taustaa  jo kirjassamme Onko pisara pyöreä? (Otava 1983), niin turha sitä on tässä toistaa. Kirjaa kun myytiin aikoinaan nykyisin käsittämättömältä tuntuva määrä, eli melkein 10.000 kappaletta, niin se lienee useimpien poikkitieteestä kiinnostuneiden  lukijoiden  kirjahyllyssä ja jos ei ole, niin löytyy monista  hyvin varustetuista antikvariaateista. Ihan kohtuulliseen hintaankin yleensä.




Myös maapallohyrrällä on omat prekessionsa ja nutaationsa. Maapallon prekessioliikkeen sykli on noin 26.000 vuotta. Sitä kutsutaan Platonin vuodeksi, koska tiettävästi jo Platon oli sen aikaisten tähtitieteen havaintojen perusteella tietoinen maapallon prekessiosta.

Maan prekessio johtuu pääasiassa siitä, että Aurinko koittaa kääntää maapallon vinossa olevaa akselia kohtisuoraan Maan ratatasoa vastaan. Mitä siitä seuraa, sen ovat konkreettisesti kokeneet pyörivää gyroskooppia käsissään käännelleet.  Prekessio aiheuttaa vuodenaikojen kiertymisen Platonin vuoden jaksoissa ja on teorian mukaan yksi keskeinen tekijä jääkausien synnyssä ja katoamisessa.

Maapallon nutaation jakso 18,6 vuotta ja se johtuu Kuun prekessiosta Maata kiertävällä radallaan. Nutaation merkitys maapallolla on varsin vähäinen, ellei sellaiseksi lasketa napapiirin vaihtelua noin 300 metriä 18,6 vuoden kierron aikana.

Kuva _Wikipedia
Kuva on vuodelta 1975. Siitä napapiiri on muuttanut paikkaansa yli ½ kilometriä.

ps. Nopeat syövät hitaat. Kun kirjoittelin tätä, niin Antikvaarissa oli vielä 5 "Onko pisara pyöreä kirjaa". Nyt sunnuntai-iltana 22:20 jäljellä näyttäisi olevan enää kaksi. Toinen kahden kirjan yhteisteos.


 

4 kommenttia:

Matti Äyräs kirjoitti...

Ymmärtääkseni sama ilmiö on nähtävissä ilmiössä "kypsä muna pystyyn"? Sitäkin olen nähnyt käsiteltävän poikkitieteilijän kirjoissa, jotka sivumennen sanottuna ovat lähes kaikki hyllyssäni.

Timo Suvanto kirjoitti...

"Tämä totta", sanoisi varmaan tamperelainen ajattelija. Kovan munan pystyyn saattamisen tarkempi analyysi ei vain sovellu pikku lapsille. Muuten kyllä, mutta kun se sisältää vektorikolmitulon lausekkeen ja sitähän ei alakoulussa vielä opeteta.

Anonyymi kirjoitti...

Raamatun mukaan maailman on 6000 vuotta vanha. Miten maapallon prekession sykli voi olla 26.000 vuotta? Eihän se ole kiertänyt vasta kuin 1/4 syklistään?

Timo Suvanto kirjoitti...

Tutkimattomat ovat Herran tiet. Tietääkseni Raamatussa ei ole mitään mainintaa prekessiosta. Lähinnä aihetta sivuaa Joosuan kirja, jonka mukaan mm.

12. Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: "Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa".
13. Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Niinhän on kirjoitettuna "Oikeamielisen kirjassa". Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan.
14. Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä; sillä Herra soti Israelin puolesta.

Että sellaista menoa Raamatussa.