Paperiperkele

Helvetin mukavat näkymät Paperiperkeleen konttorista, kuka hän kulloinkin sattui tässä huoneessa olemaan. Museohan on entinen yhtiön pääkonttori.

Meille orivesiläisille Mänttä on ollut aina vähän marginaalissa oleva paikkakunta. Minun nuoruudessani 60-luvulla Mäntän kauppalaan mentiin vain kahdesta syystä. Yksi oli mennä pelaamaan jalkapalloa jompaakumpaa Mäntän kahdesta seurasta, porvarien Mäntän Urheilijoita ja työläisten Mäntän Valoa vastaan. Yleensä huonolla menestyksellä. Turpiin tuli molemmilta.

Toinen syy käydä Mäntässä oli viinakortin haku. Kortti kun oli myymäläkohtainen, mutta ei paikkakuntakohtainen. Siksi orivesiläiset alan miehet hakivat kortin Mäntästä, koska sillä saattoi noutaa kaikista Tampereen Alkoista "täyden lastin". Tästä tarkemmin täällä.

Viimeisen kerran kävin Mäntässä, kun vuonna 1967 voitin Oriveden Ponnistuksen riveissä b-juniorien jalkapallon piirinmestaruuden. Ratkaisevassa ottelussa peittosimme Mäntän keskuskentällä Mäntän Urheilijat. Jopa kaksi kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen – ainakin minun urallani. Sen jälkeen olen noudattanut pajatson pelaajan tärkeintä ohjetta. Kannattaa lopettaa silloin, kun vielä on voitolla. Minä lopetin Mäntässä käynnin. Ei ollut mitään asiaa.

Tänä kesänä sitä tuli. Siis asiaa Mänttään. Huhu tiesi kertoa, että Serlachius Museossa oli hieno näyttely Paperiperkele.  Paperiperkele-näyttely perustuu filosofian tohtori Teemu Keskisarjan G. A. Serlachiuksesta kirjoittamaan elämäkertaan Vihreän kullan kirous. Suosittelen lukukokemuksena. Teemu, vaikka edustaakin minuun nähden jo seuraavaa sukupolvea,  on isänsä kautta tuttuni yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Pelasin joskus häntä vastaan shakkia. Vielä huonommalla menestyksellä kuin potkupalloa Mäntässä.

Yli 45 vuotta kestänyt Mäntän boikottini murtui siis tänä kesänä. Täytyy sanoa, että jo oli aikakin. Näyttely oli hieno. Kannattaa käydä katsomassa. Itseään sivistämällä jos ei aina sivisty niin saa ainakin triviaalitietoutta. Minun nuoruudessani meillä oli mainoksesta muotoiltu hokema: "Paras pyyhkii parhaiten, Nokia silkki vain siirtää". Nokian paperitehtaan perustaja Fredrik Idestam oli alun perin G. A. Serlachiuksen yhtiökumppani, myöhemmin miehet olivat katkeria vihamiehiä.  Lokaa lensi puolin ja toisin, mutta olihan kummallakin paperia, millä pyyhkiä.

Poikkitieteilijä kuuntelee luurit korvilla dramatisoitua kohtausta, jossa G. A. Serlachiuksen veljenpoika Gösta ottaa vetovastuun tehtaasta. 

Ostin museon kaupasta hyrrän. Parhaita mitä olen koskaan kokeillut.