Henri Matisse: la Vague 1952
Maija Isola: Lokki 1961
Patricia Caulfield
Andy Warhol: Flowers
Maija Isola: Unikko
Wikipedia kertoo kopiosta, plagiaatista, pastissista ja parodiasta seuraavaa:
Kopio on esine tai asia jostain alkuperäisestä, jota se
suuresti muistuttaa. Identtinen kopio on alkuperäiseen kohteeseen verrattuna
täysin samanlainen.
Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön ideoiden, tietojen, kielen tai kirjoituksen käyttöä silloin kun se tehdään ilman alkuperäisen lähteen asianmukaista ilmoittamista. Se saattaa myös sisältää epärehellisyyden elementin, mikäli plagioija yrittää julkaista plagioidun työ alkuperäisenä. Plagiointi ei välttämättä ole sama asia kuin tekijänoikeusrikkomus, joka tapahtuu kun rikotaan tekijänoikeuslakia. Plagiointi koskee tekstin, kirjoituksen tms. sisältöä kun taas tekijänoikeus koskee niiden muotoa.
Mukaelman merkityksessä pastissi pyrkii jäljittelemään yhtä
tai useampaa teosta tai tyylilajia. Pastissi eroaa parodiasta siten, että
pastissi ei pyri pilkkaamaan jäljittelynsä kohdetta, ja plagiaatista yleensä
olemalla niin selvä mukaelma jäljittelynsä kohteesta, että tämä
"kunnioituksen osoitus" tulee varmasti selväksi kaikille.
Hienovaraisemmissa muodoissaan pastissia voi luonnehtia "älypeliksi",
joka haastaa lukijan tai kuulijan arvaamaan, mikä jäljittelyn kohde on.
Parodia on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleensä tunnetun ja vakavan) teoksen jäljitelmä (myös pienet epäsuorat viittaukset riittävät). Alkuperäinen teos tehdään naurunalaiseksi. Parodia voi kohdistua myös johonkin lajityyppiin, jolloin irvaillaan lajityypin kliseille. Toisaalta moniakin asioita voi parodioida, kuten jonkun elämäntyyliä.
Parodia on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleensä tunnetun ja vakavan) teoksen jäljitelmä (myös pienet epäsuorat viittaukset riittävät). Alkuperäinen teos tehdään naurunalaiseksi. Parodia voi kohdistua myös johonkin lajityyppiin, jolloin irvaillaan lajityypin kliseille. Toisaalta moniakin asioita voi parodioida, kuten jonkun elämäntyyliä.
Minusta ylempi Isolan tapaus on selvä kopio, alempi Moorhousen taas plagiaatti. Sitä ei
valkopese itsenäiseksi teokseksi Marimekon taiteellisen johtajan viran puolesta
antamat selitykset. Mitä enemmän yhtiön puolesta asiaa yritetään selitellä,
sitä syvemmälle suohon upotaan. Kohu on erityisen kiusallista muutenkin
plagiaattikohuissa ryvettyneelle Marimekolle. Kuluttajat kuitenkin tekevät ne johtopäätökset
mitkä tekevät. Mitään rikostahan, ei edes rikkomusta, asiassa ei minun
ymmärtääkseni ole tapahtunut.
Iltalehti kertoo tapauksesta seuraavasti:
Taideväärennöksiin erikoistunut asiantuntija Pauliina
Laitinen-Laiho myöntää, että hänen ensiajatuksensa Moorhousen ja Pat Hutchinsin
kuvitusten äärellä oli: ovatpa samanlaiset.
Lähempi tarkastelu vakuutti Laitinen-Laihon kuitenkin siitä,
ettei kyseessä ole kopio.
- Jo esimerkiksi se, että toisessa työssä puun lehden
roikkuvat selvästi raskaampina, erottaa ne toisistaan itsenäisiksi töiksi,
Laitinen-Laiho sanoo.
Hei haloo! Nyt ei ole kysymys taideväärennöksestä vaan plagiaatista. Aivan väärän alan asiantuntija ja sen kyllä kuulee kommenteistakin.
Ei hätää, sanoo Iltalehti ja jatkaa.
Hei haloo! Nyt ei ole kysymys taideväärennöksestä vaan plagiaatista. Aivan väärän alan asiantuntija ja sen kyllä kuulee kommenteistakin.
Ei hätää, sanoo Iltalehti ja jatkaa.
Isoisän puutarhan on suunnitellut Teresa Ahtola-Moorhouse.
Hänen äitinsä Ateneumin intendentin Leena Ahtola-Moorhousen mielestä
Marimekkoon kohdistetuissa kopiosyytöksissä on jo noitavainon makua.
Laitinen-Laiho on aistinut samaa.
- Ehkä tässä on vähän sitä, että etsimällä etsitään.
Toisaalta on hyvä, että aidon ja kopion rajaa pohditaan. Kuka meistä pystyy
olemaan tuomari?
Minä pystyn hyvin olemaan itselleni tuomarina tässäkin
asiassa. Tässä kun on taas ne kuuluisat puurot ja vellit vähän sekaisin. Ei kai
kukaan ole väittänytkään, että kyseessä on kopio. Ei ainakaan identtinen kopio.
Kyseessä on plagiaatti. Pat Hutchinsin kuvien pastissinakin Teresa Moorhousin
puutarha vielä menisi, jos lähde olisi mainittu, mutta silloin siitä tuskin olisi tullut
Marimekon kuosia
Jos nyt vielä väännetään rautalangasta, niin plagiaatti ja pastissi voivat olla ihan sama teos. Plagiaatissa alkuperää ei ole kerrottu ja plagiaattia väitetään täysin omaksi ideaksi. Pastissi kunnioittaa alkuperäistä eikä pyrikään pitämään sitä salassa. Laitoin kopio on jo yleensä tekijänoikeusrikkomus tai -rikos, koska tekijällä on yksinoikeus valmistaa teoskappaleita. Mitä ne sitten milloinkin ovat.
Jos taiteilija housut kintuissa yllätettynä yleensä jyrkästi kiistää plagiaattisyytökset, niin toisaalta monet taiteilijat oletavat tulleensa plagioiduiksi – tai ainakin olleensa esikuvina, jos toisen teos etäisestikin muistuttaa heidän hengentuoteittaan.
Jos taiteilija housut kintuissa yllätettynä yleensä jyrkästi kiistää plagiaattisyytökset, niin toisaalta monet taiteilijat oletavat tulleensa plagioiduiksi – tai ainakin olleensa esikuvina, jos toisen teos etäisestikin muistuttaa heidän hengentuoteittaan.
Näin aikoinaan netissä kuvaparin, jossa kummassakin oli alaston nainen makaamassa reporankana puun oksalla. Toisen kuvan ottaja epäili olleensa toisen kuvaajan esikuvana.
Googlasin kuvahaun "naked woman lying on a tree" ja sain muun muassa alla olevat tulokset. Leopardi lienee narttu, kun sen kuva hakuharavaan tarttui. Puun oksalla makaavan naisen kuvan nimi on "Cougar in Tree". Minusta tänä narttu ei ole vielä puumaiässä. Pikemminkin pentu. Toki varmaan ihan vaarallinen, jos sopiva miehenpuoli eksyy kynsien ulottuville. (Tätä kuva on näkyvissä usealla saitilla. Jossain sitä kommentointiin seuraavasti: "Two wild animals in a fork: cougar and beaver." En ryhdy suomentamaan. Oikea käännös ei kuitenkaan ole muinainen sillimainos: "Herkkupala haarukassa.")
Kumpi on kopioinut, tehnyt plagiaatin tai pastissin toisen teoksesta? Veikkaan kuitenkin, ettei kumpikaan näiden kahden kuvan tekijöistä ole nähnyt toitensa kuvia. Jotkut teemat vain ovat ajattomia ja ideatkin yhteistä omaisuutta kuin uskovilla konsanaan.
Valokuvan suhteen plagiaattikynnys on muutenkin aika korkealla. Tämä on minusta hyvin ymmärrettävää. Vaikka valokuva onkin kuvaajan monien valintojen tulos, niin kuva piirtyy kameran kennolle tai filmille hyvin mekaanisen optisen prosessin tuloksena. Maailma on täynnä samoista kohteista otettuja valokuvia, joita voisi pitää jopa toistensa kopioina, jos ne olisivat maalauksia.
Ehkä juuri tästä syystä valokuvasta tehtyä maalausta ei pidetä kopiona, vaikka se olisi tehty lähes 1:1-tyylillä. Esimerkkejä näistä on runsaasti. Olen käsitellyt niitä tässäkin blogissa useampaankin kertaan. Muun muassa täällä.
Aikoinaan paljon keskustelua herättänyt kuvapari.
Laitetaan nyt lopuksi vielä pari esimerkkiä pastissista, joista ainakin toinen jonkun mielestä saattaa menä jo hieman parodian puolelle. Kumpi? Parodia on katsojan silmässä, mutta esikuvassa ei liene epäilystä kenellekään hiemankaan suomalaista kuvataiteen historiaa tuntevalle, joten plagiaatista on turha puhua näiden kahden alimmaisen Aino vs. Väiski tulkintojen kohdalla.
Akseli Gallen-Kallela.
Sakari Mäkelä
Mauri Kunnas
Kuvan lähde
Ehkä vielä jätämme selkeän kopion olemaan yön ainoa valopilkku.
Kuva: Joe Rosenthal
Ehkä maailman jäljitellyin valokuva. Siitä tehty lukematon määrä pastisseja ja parodioita. Kaikkien näiden idea on kuitenkin se, että alkuperäinen kuva on katsojalle tuttu, joten kuvaa ei voida pitää plagiaattina ainakaan yllä olevan määritelmän mielessä. Itse asiassa tämäkin kuva on tietyllä tavalla jäljitelmä. Lipunnostosta oli kuva, mutta se haluttiin ottaa uusiksi "paremmalla" lipulla.
59 kommenttia:
Moka mikä moka. Marimekon osake on laskussa.
Eikös tuohon Ojutkankaan juttuun liittynyt joku sivujuonne kuvan lasten äitiin liittyen? En harmikseni muista tarkemmin. Muistaako joku muu?
Näin taisi olla. Lapset ovat romaneja ja heidän äitinsä väitti joutuneensa häpeään huonona äitinä, kun lapset olivat ilman housuja. Tämä juttu ei ymmärtääkseni edennyt sen pidemmälle. Tällainen muistikuva minulla ainakin on. Netistä ei pienellä haulla löytynyt mitään tätä vahvistavaa.
Ei kai se kuva, joka on tehty myöhemmin, voi olla plagioinnin kohteena?
Kyllä ainakin minulle tulee molemmista värillisistä naisen kuvista mieleen raukea kissapeto. Leopardi nyt ei ainakaan plagioi näitä naikkosia :-)
Olen ollut monilla valokuvakursseilla, joilla kuvataan malleja. Minua ärsyttää, kun olen laittanut mallin hyvään asentoon, justeerannut valaistusta yms., niin joku tulee selkäni taakse, ja ottaa tästä "kattauksesta" kuvan lupaa kysymättä. Onko kyseessä kopio, plagiaatti vai pastissi?
Kyseessä oleva on lähinnä huonoa käytöstä. Toisen idean varastaminen on moraalinen, harvemmin juridinen dilemma. Missä raja menee, siitä on varmaan monia eri tulkintoja.
Hesari:
"Marimekko kiistää kopiointisyytteet.
Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen kertoi keskiviikkona, että yhtiö on keskustellut teosten yhtäläisyyksistä suunnittelijan kanssa, eikä asia johda jatkotoimiin. Hän vahvisti torstaina HS:lle, että kanta on edelleen voimassa.
Kuosin suunnittelija Teresa Moorhouse yhtyy näkemykseen:
"Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin."
Moorhouse kertoo seisovansa työnsä takana. "Tämä on omaa suunnitteluani. Minä en löydä kirjasta kuosiani", Moorhouse sanoo. Hän toivoo, että ihmiset keskittyisivät kokonaisuuteen, eivät yksityiskohtiin."
Kaikki saattaa olla hyvin Marimekon sisällä, mutta kun tuotteita pitäisi myydä ulkopuolisillekin. Marimekko lasketaan kohta samaan kategoriaan kuin Kauko-Idän piraattituotteita suoltavat rättifirmat. Se ei lupaa hyvää yhtiön tulevaisuudelle. Selvän plagiaatin jääräpäinen kiistäminen on osoitus siitä, että yhtiö on kriisitunnelmissa.
http://kritiikkiblogi.wordpress.com/2013/08/01/muotoilujohtajuus-marimekko-ja-muotoilun-kunnia/
Täällä ainakin pitkä kommentti asiaan. Äkkilukemisella allekirjoitan pitkälti.
Yllä olevassa tulee hyvin esille se, mihin minäkin kiinnitin heti huomiotani. Ylen Aamu-TV:ssä plagiointisyytöstä oli "taiteen asiantuntijana" kommentoimassa taideväärennöksistä väitellyt Pauliina Laitinen-Laiho. Suunnilleen sama, jos autovarkausten selvittämiseen perehtyneeltä konstaapelilta kyseltäisiin asiantuntijalausuntoa jonkin auton muotoilun omaperäisyydestä. Laitinen-Laihon kommentteja kuunteli lähinnä myötähäpeää tuntien. Hän on yksityisyrittäjä ja poliitikko (tai ainakin siksi pyrkivä), joten julkisuutta pitää hakea hinnalla millä hyvänsä. Any publicity is good publicity.
Valokuvauskursseista sanoisin, että juu, kyllähän tuo edellä kuvattu saattaa ärsyttää. Kurssilla kuitenkin ollaan tekemässä porukalla, oppimassa yhdessä ja toimimassa muutenkin ryhmän osana. Iso osa opeista kertyy kurssilaisten oivalluksista, kokeiluista ja ideoista. Niitä on tarkoituskin jakaa, ja muistiinpanojen tekeminen kameralla on luontevaa. Niitä omia hienoja juttuja kannattaa sitten puuhailla itsekseen omissa ympyröissään, kurssitilanne on erilainen.
No juu, toisaalta. Joskus kauan sitten tein mallin kanssa kivan jutun jossain ulkomaisen gurun vetämässä työpajassa. Kaveri kuvasi saman setin minun jälkeeni. Sitten kun arvioinnissa esitettiin kuvia, oli kaveri sattumalta vuorossa enne minua, ja esitteli k.o. kuvan. Minun ihan samanlainen kuvani tuli sitten myöhemmin..... Arvaa harmittiko! - Muistiinpanokuvat ja kaverin rakentaman teoksen esittäminen omanaan on tietysti kaksi eri asiaa.
Noista naishenkilöiden poseerauksista sanoisin vielä, että koko ihmeellinen asento pitää olla, ja melko pervo kuvakulma kaupan päälle, jos SIITÄ AIHEPIIRISTÄ löytää jotain, jota ei ole ennen tehty. Kuvahaku kyllä etsii (ja löytää) mahdollisia esikuvia, teki sitten minkälaisen kuvan tahansa. Sen verran paljon kuvatusta aihepiiristä on kyse.
Niista "aikoinaan netissä näkyneistä" kuvista vielä sen verran, että kummassakaan ei ollut varsinaisesti mitään valokuvauksellista elementtiä mukana. Mitään niitä keinoja, joilla valokuvaaja lisää kuvansa kiinnostavuutta ja nostaa pääkohdetta esille, ei kummassakaan ollut käytetty. Siten ei mitään jäljiteltävääkään ollut - naisen kroppa, jonka tekijänoikeus lähinnä voisi olla isäukolla, jos ne teokset olisivat tekijänoikeuden kohteena.
"Mitä enemmän katsoo yksityiskohtia, niin siellä on paljon nyansseja, jotka paljastavat, että kyllä siinä on kuitenkin tullut ihan eri taiteelliset näkemykset, taideväärennöksiin erikoistunut asiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho arvioi."
"Kuosin suunnittelija Teresa Moorhouse yhtyy näkemykseen:
"Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että kaikki on hyvin."
Moorhouse kertoo seisovansa työnsä takana. "Tämä on omaa suunnitteluani. Minä en löydä kirjasta kuosiani", Moorhouse sanoo. Hän toivoo, että ihmiset keskittyisivät kokonaisuuteen, eivät yksityiskohtiin."
Anteeksi vain maalaisuuteeni, mutta kumpia nyt pitää katsoa. Kokonaisuutta vain yksityiskohtia?
Tästä lienee kysymys. Toisen vasikalla ratsastamisesta. Asiassahan ei ole mitään ongelmaa, kun kreditit menevät sinne minne ne kuuluvat.
Hyvä kysymys. Mahtaako tulla vastausta? Suuresti epäilen.
Kävin Pauliina Laitinen-Laihon kotisivuilla.
http://www.pauliinalaitinenlaiho.com/1
Pauliina on taidesijoittamisen ja taideväärennöksien asiantuntija. Kotisivuilta ei löydy pienintäkään vihjettä käsiteltävän aiheen asiantuntevuudesta. Siis plagioimisesta. Valitettavasti se näkyy myös Pauliinan kommenteista.
Mistähän kuvista on kysymys?
Jääkööt tämä arvoitukseksi. Salapoliisityöllä voisi jopa saada selville. Olennaista jutussa oli kuitenkin se, että plagiointia usein joko vähätellään tai liioitellaan – riippuen siitä, kummalla puolella asiaa ollaan.
Tämä Moorhousen tapaus on mielestäni yhtä selkeä plagio kuin se aiempikin. Kun puun jokainen oksa on samanlainen, niin mistä muusta on kyse kuin puhtaasta kopioinnista. Vaikka värimaailmaa on muutettu ja pari omppua lisätty samalla tavalla sommiteltuun puuhun, niin se ei tee sitä sommittelua vähemmän plagioiduksi.
Yhtään ei muuten yllättänyt tieto, että tämän(kin) suunnittelijan äiti on joku intendentti. Taitaa nykyään enemmän suhteilla päästä kiipeilemään taidemarkkinoilla kuin millään oikealla osaamisella. Jos "taiteilija" sortuu näin ilmeisiin plagiointeihin, niin kyllä aika säälittävällä tasolla on oma ammatillinen, taiteellinen osaaminen.
Ainahan taiteilijat on toisistaan vaikutteita ottaneet, mutta kukaan älykäs ei ikinä kopioisi näin härskisti toisen työtä omiin nimiinsä!
Kopion ja plagiaatin välinen ero on häilyvä. Sanotaan vaikka niin, kopioinnista on tällaisissa tapauksissa kiusallisempaa jäädä kiinni kuin plagioinnista. Plagioinnin voi vielä jotenkin koittaa kiistää, kuten tässäkin näyttää käyvän, mutta kopioinnista ei. Isolalta olisi mennyt kaikki uskosttavuus, jos hän olisi ruvennut kiistämään oman kuosinsa olevan selvä kopio.
Kokonaan toinen asia on se, että kansa (ja kansaa edustava iltapäivälehdistö) vaatii aina päitä vadille. Jonkun on nöyrryttävä/erottava/tultava rangastuksi. Vain siten kansa tuntee saaneensa hyvityksen sille, että kokee tulleensa petetyksi. Sen illuusiot taiteen, urheilun, politiikan tai vaikka vähittäiskaupan rehellisyydestä ovat murskautuneet.
"Taideasiantuntijan mukaan Marimekon kuosissa on paljon erilaisia yksityiskohtia, jotka muuttavat teoksen luonnetta olennaisesti.
- Marimekon kuosissa on nämä punaiset omenat. Niin nämä punaiset värit on aina tällaisia raskaita, paljon raskaampia kuin esimerkiksi sininen väri. Niillä pystytään hyvin paljon muuttamaan koko tunnelmaa siinä teoksessa, Pauliina Laitinen-Laiho sanoo."
Taideasiantuntija! Ostaisitteko tältä naiselta käytetyn taulun?
"Jos sisällä olikin, niin en liikuttanut...."
Poliitikon periaatteitahan on, ettei pidä tunnustaa mitään. Ja kaveria ei jätetä. Ainahan löytyy joku Pauli tai Pauliina, joka sen verran sentään kaverin puolesta todistaa, että vaikkei paikalla ollutkaan, eikä asiasta mitään tiedä, niin kyllä juttu on niin, tai sitten juttu ei ole niin, miten nyt sovitaankin.
Tämänkertaiset selitykset jäänevät anekdootteina elämään kuten ylläolevakin. Ja suunnilleen yhtä pätevinä. Kun käry kävi, niin se kävi. Jokainen jonkin verran näkevä oivaltaa alussa olevista kuvista, mistä on kysymys.
Valokuvaksessa plagiaatit taitavat olla paljon harvinaisempia? Ei ole ainakaan silmiin sattunut.
Tässä kun on jo se lähtökohtainen ero, että suurin osa valokuvista ei ole teoksia, vaan "pelkkiä" valokuvia. "Teostasoon yltääkseen valokuvan on ilmennettävä valokuvaajan persoonallista leimaa siten, että kukaan muu valokuvaaja ei olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen." Tietenkin joku voi kopioida toisen kuva-aiheen, mutta harvoin näistä plagiaattisyytteitä tulee.
Muoto- mainos- ja taidevalokuvapuolella tilanne saattaa olla hieman erilainen. En tunne näitä valokuvauksen aloja kovinkaan hyvin, joten en ryhdy spekuloimaan sen enempää. Munaisin varmaan itseni vielä pahemmin kuin Laitinen-Laiho – siis totaalisesti.
Juhani Riskun yllä mainitussa blogissa mahdolliselta tuntuva selitys tapahtumien kulusta. Siis voisi olla näin.
"Miten Isoisän puutarha syntyi?
Tämä on Marimekon kohun ydin. Koetan toimivana taiteilijana, muotoilijana ja arkkitehtina rekonstruoida Isoisän puutarhan synnyn. Siinä lienee tapahtuneen seuraavaa:
törmätään suureen joukkoon ihania kuvioita, joista yksi löytyy Pat Hutchinsin Rosie’s Walk -kirjasta
ihastutaan kuviin ja analysoidaan niitä silmäillen
analyysiä viedään pidemmälle skissipaperille (luonnospaperille) läpi piirtäen
skissille piirrettyjä uusia kuvioita detaljoidaan ja väritetään
asia unohtuu pitkäksi aikaa (jopa vuosiksi)
luonnokset putkahtavat esiin pöytälaatikosta
aika on sumentanut alkuperän ja luonnokset alkavat tuntua omilta
alkuperää ei jakseta jäljittää, koska kirja on kateessa
hikinen ja rankka työ siirtää luonnos painokangasprosessiin vapauttaa taiteilijan teoksen alkuperästä
painokangasprosessiin alistuminen antaa oikeutuksen varastetun idean omimiseen (prosessi on niin työläs, että tämä käsityötason arkitehtävä korostuu omistussuhteen arvossa ja merkityksessä)
Marimekon sisäinen muotoilukulttuuri tukee pienoista lainailua ja harmitonta varastelua, tämä malli on kaikkien yhtiön taiteilijoiden yhteisessä ajattelussa ja säännöstössä, ja yhteisesti hyväksytty
taiteen ulkoiset henkilöt eli ns. kukkahattusedät ja -tädit (museolehtorit ja -amanuenssit, taidearvostelijat, galleristit ym. taidetta synnyttämättömät) ovat tulleet “määrittelemään” taidetta sen jälkeen, kun taide on jo syntynyt. Heille kuten Laitinen-Laihollekin, käy mikä tahansa. Normaali rikos- tai sairausluokitettu teko, eli hirtetty kissa spermalla kuorrutettuna, on nostettu taiteeksi. Kun kehittymätön taiteilija ottaa taiteen ulkoisten henkilöiden taidemäärityksen standardikseen, on hän siirtämässä omaa taiteilijan moraaliaan ja vastuutaan itsensä ulkopuolelle
vielä kerran ennen painokoneen ensipyörähdystä taiteilijalla käy epävarmuuden häivähdys, mutta kun edessä on vain napinpainallus, hyppy Moorhouse effectin syntymiseen on otettu
kun painokoneet käyvät ja toisesta päästä tulee värillistä kuosia, taiteilija siirtää ajatuksensa muualle ja vahvistuu tekojensa oikeutuksesta
Moorhouse effectin mukainen taideteos on syntynyt, ja taiteilijalle on kasvanut uusi todellisuus ja itsevarmuus sanoa: “Minä en löydä kirjasta kuosiani.”"
Jutun lopussa pieni lisätarina maailman jäljitellyimmästä, ei siis plagioiduimmasta valokuvasta. Plagioinnissahan on sisäänrakennettuna esikuvan vähäinen tunnettavuus, muutenhan siitä käy käry. Kuten Marimekossa on saatu kokea karvaimman kautta. Opettaako Siperia, sen jää nähtäväksi.
Kouluaikanani keskikoulussa eräs luokkatoverini kirjoitti kotiaineensa suoraan Seitsemästä veljeksestä. Opettaja antoi aineesta arvosanaksi 10, mutta tunnin jälki-istuntoa vilpistä ja toisen hänen häpäisemisestään. Oppilas kun oli kuvitellut, että äidinkielen opettaja ei tunnista Aleksisi Kiven tekstiä. Taisi siinä arvosanakin tulla samalla mitätöityä.
"Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen sanoo, että Marimekko pysyy edelleen kannassaan, jonka mukaan Teresa Moorhousen suunnittelema kuosi ei ole kopio englantilaisen lastenkirjan kuvituksesta.
Kemell-Kutvonen myös uskoo, etteivät lähiaikojen kopiointiepäilyt ole vahingoittaneet Marimekon imagoa, sillä Marimekolla on vuosikymmenten ajan ollut vahva uskollisten asiakkaiden tuki. Hän uskoo, että näin on jatkossakin."
Kemell-Kutvonen on ihan oikeassa. Kyseessä ei ole kopio, vaan plagiaatti. Taiteellinen varkaus.
Kemell-Kutvonen saa uskoa mitä haluaa. Jos selkeät näytöt Marimekon mallien olevan plagiaatteja, jopa kopioita eivät vahingoita design-tuotteita valmistavan yrityksen imagoa, niin mikä sitten? Yhtiön johto pysyy piilossa, asiaa kommnetoimaan yhtiön puolesta on saatu Kemell-Kutvosen ja Laitinen-Laihon tapaiset sönköttäjät. Tuleen ei saisi jäädä makaamaan, mutta sen juuri Marimekko on juuri tehnyt.
Pekka Häyrynen
Vantaa
"Marimekon sivuilla kerrotaan, että Isoisän puutarhan suunnitellut Teresa Moorhouse on saanut innoituksen kuosiin jännittävästä puutarhasta, jossa valmistettiin hunajaa ja ihailtiin runsaita kukkapenkkejä.
- Me luotamme Teresa Moorhousen näkemykseen siinä, että hän on tehnyt oman teoksensa Isoisän puutarha -kangaskuvion omista lähtökohdistaan, omasta lapsuuden aikaisesta inspiraatiostaan sieltä 70-luvulta. Nimenomaan englantilaisesta puutarhasta, joka oli isoisän puutarha, kertoo Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen."
Jos Kemell-Kutvonen luottaa rysän päältä kiinni jääneen suunnittelijan kiemurteleviin selitykseen enemmän kuin omiin silmiinsä, niin mitä kaikkea plagioitua onkaan mennyt Marimekon tuontantoon taiteellisen johtajan armollisesti ummistettujen silmien ohitse?
Alla oleva Minna Kemell-Kutvosen kommentti koskee blogin alussa Marimekon näkyvän aaltokuvion kopiosyytöksiä.
– Kyseisessä Lokki-kuosissa käytetty muoto on hyvin yleispätevä, kuten raidat tai pallokuviot. Nämä muodot eivät anna tekijänoikeudellista suojaa eikä niiden käyttämistä voi pitää tekijänoikeudellisena loukkauksena, Kemell-Kutvonen kertoi sähköpostitse.
Kemell-Kutvonen on ihan oikeassa. Tekijänoikeus suojaa teoksen muodon ja sisällön, ei ideaa. Sen sijaan hän ohittaa tässäkin oleellisen. Isolan kuvio on selvä plagiaatti Matissen työstä. Jos Maija Isola kuvataiteilijana väittäisi (kaksinkertainen konditionaali, Isola kuoli 2001), että ole koskaan nähnytkään Matissen töitä, niin kumpi olisi suurempi häpeä. Plagiaatti vai alansa keskeisten henkilöiden töiden täydellinen tuntemattomuus?
Tssä on samaa selittelyn makua kuin poliitikkojen vaaliraha- ja muissa korruptiojutuissa. "Maan tapa", "Omatuntoni on puhdas", "En ole rikkonut lakia" ja niin edelleen. Poliitikkojen totuuden hetki on vaalien äänikopissa, Marimekonkin kohtalo voi ratketa, jos kuluttajat äänestävät jaloillaan. Edessä on jännittäviä aikoja. Kenenkään suomalaisen ei ole syytä olla niin vahingoniloinen, että toivoisi Marimekon jos nyt ei kaatuvan niin ei edes kompuroivan tätä enempää tässä suossa.
Mitäs kaikkien alojen asiantuntija herra Poikkitieteilijä tässä suosittelisi toimintamalliksi?
Suomalainen on (kuulemma, Jorma Eton mukaan) sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Itse en koivn hyvin tunnista itseäni tästä, varsinkaan kun hommasin GPS-laitteiston. Vielä varmemmaksi vakuudeksi vastaan nyt, kun kerran kysytään.
Tässä ollaan siinä kuuluisassa valintatilanteessa ruton ja koleran välillä. Voidaan tietysti jatkaa valitulla linjalla ja kiistää kaikki. Luultavasti siitä ei seuraa mitään juridista ikävää, koska kyseessä on minusta "vain" selkeä ideavarkaus eli plagiaatti. Sehän ei ole kiellettyä. Vähän samaan tapaan kuin doping ei ole kiellettyä, kunhan ei lähde sillä terästettynä kisaamaan muita vastaan.
Olisiko kolera-vaihtoehto sitten se, että asianosaiset ottaisivat lusikan kauniiseen käteensä ja ruma asia sanottaisiin niin kuin se on? Noloahan sekin olisi, koska samalla tunnustettaisiin, että osa "ainutlaatuista" Marimekko-brändiä onkin plagioitua. Toisaalta tämä nyt on tullut jo muutenkin selväksi, joten ei en tunnustaminen siinä suhteessa toisi mitään uutta tietoa Marimekkoa ostaville.
Viimeksi mainittu vaihtoehto olisi minusta ainoa, jolla nyt tössineet voisivat jatkaa Marimekossa. Nykyisessä tilanteessa kuluttajalle jää se käsitys (mikä ei välttämättä ole kovinkaan väärä), että Marimekon yrityskulttuuriin kuuluu vilppi ja siitä kiinni jäätäessä vilpin kieltäminen ja kaunistelu. Marimekon onneksi suuri osa ihmisistä ei varmaan ole koskaan kuullutkaan saati sitten ymmärtänyt kopion, plagiaatin ja pastissin välisistä eroista. Kun saadaan riittävän arvovaltaiset asiantuntijat (joihin ei lukeudu Laitinen-Laiho) todistamaan, että Marimekon kuosit (Isolan Metsänväkeä lukuunottamatta) eivät ole kopioita, niin "Olemme keskustelleet asiasta avoimesti ja pysymme samalla kannalla, että (Marimekon valtakunnassa) kaikki on hyvin".
Antaisit siis kylmästi kenkää usealle ansioituneelle marimekkolaiselle?
Sosialismin ja kommunismin ero on kuulemma:
Sosialismi - jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle ansionsa mukaan.
Kommunismi - jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.
Tässä suhteessa tunnustaudun sosialistiksi. Pörssiyhtiön strategisilla paikoilla ei voi olla yhtiön mainetta näin pahasti vahingoittaneita tunareita. Julkisella sektorilla voi olla ja saakin olla suojatyöpaikkoja, ei pörssiyhtiössä.
Onneksi sinä et ole Marimekon johdossa.
Niinpä niin! Kenen kannalta onneksi?
Kallistun tässä Timon ja Sakarin kannalle. Jos joku jää kiinni housut (tai hame) kintuissa, niin kyllä minä ainakin uskon siinä tilanteessa enemmän omia silmiäni kuin kiinnijääneen selityksiä. Vaikka kuinka koitettaisiin vakuutella, että tämä ei ole sitä miltä se näyttää.
Onpas mielenkiintoinen kirjoitus. En ole tässä blogissa aiemmin vieraillutkaan. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa kirjoitusta
Martti Pudas
eläkeläinen
Mäkelän mukahauska kuva on kyllä pohjanoteeraus!
Dopingin käyttäjistä harva kehtaa tunnustaa.
- Vahingossa
- En tieten tahdoin
- Luotin vääriin ihmisiin
- Vain banaania olen syönyt
- Odotetaan nyt b-näytteen tulosta
- Joku on sabotoinut ruokaani
- Luulin aineen olevan sallittua
- En voi ymmärtää
- Talonmies piikitti
Harvoja rehdisti tunnustaneita on pikajuoksija Ville Vakkuri. Lienee nukkunut yönsä hyvin, kun sai kerralla asian tunnoltaan.
http://lisasounio.typepad.com/blogi/2013/08/marimekko-ei-kohuista-kaadu.html
Marko Ahtisaaren puoliso Lisa Sounio edustaa sitä arroganttia linjaa, joka Suomen eliitillä on aina ollut moraalin suhteen. Siis oman moraalinsa. Työläisten nakkimakkaranäpistelyt ja romanikerjäläiset on asia erikseen. Nehän pitää tuomita jyrkästi.
Sä et ole pohjanooteerausta nähnytkään. Sitä paitsi tässähän on selkeästi kyseessä pohjakosketus.
Toinen Anonymous
Lisa Sounio puhuu eri asiasta - idean jatkojalostamisesta tuotantoon. Kuten hän itse toteaa, silloinhan royaltit menevät alkuperäiselle tekijänoikeuden omistajalle.
Sinänsä huolestuttavaa (omaisten kannalta kai lähinnä), ettei hän ilmeisesti hahmota tuota eroa.
Näkemys toiselta taiteenalalta:
http://yle.fi/musiikki/c-puoli/pekka-laine-varkain-vien-taikka-lainaan
Harvoin näkee niin omahyväistä ja itseään täynnä olevaa ja täysin metsään menevää kirjoitusta kuin Sounion bloggaus. "GRAAFISESSA SUUNNITTELUSSA IHAN NORMAALIA KAIVAA IDEOITA KANSAINVÄLISISTÄ SATUKIRJOISTA"
Jos alan ihminen ei näe eroa ideoiden etsimisen ja plagioinnin välillä, niin se on todellakin huolestuttavaa. Kun Laitinen-Laihon painoarvo taiteen asiantuntijana on nyt aika vähäinen, niin YLE voisi kutsua Lisa Sounion uudeksi luottotaideasiantuntijaksi. Nättejä tyttöjähän molemmat ovat. Vaikka blondi vaihtuisi tummaan, niin blondiuden taso säilyisi osapuilleen samana.
Laitoin vielä unikotkin näytille, koska Maija Isolan on epäilty saaneen ainakin vaikutteita Andy Warholin teoksesta. Onko näin, sitä lienee mahdotonta enää selvittää. Warhol taas hyödynsi omassa työssään Patricia Caulfieldin valokuvaa. Caulfield haastoi Warholin tästä oikeuteen, mutta asia sovittiin rahalla ennen lakitupaan menoa.
Suomessahan Warholin työstä ei olisi kahta sanaa. Käytäntöhän on ollut, että valokuvan saa jäljentää pensselivehkeillä miten tarkasti hyvänsä. Toisin päin ei kai ihan niin.
Ehkä kuitenkin muutama sana. Warhol teki kukkansa silkkipainotekniikalla, jossa aihio tehtiin suoraan valokuvasta. Kuvaa ei siis tehty sen paremmin penssilivehkeillä kuin kynälläkään, vaan "valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin toista tekotapaa käyttäen".
Lainattu on poiminta suomalaisesta tekijänoikeuslaista, mutta tuskin jenkkilän laki tässä kovin paljon meikäläisestä poikkeaa.
Mäkelän kuva on ollut ison kustantajan valokuvakirjassakin. Ei kai sellaiseen pohjanoteerauksia valita. Mitähän ihan oikeasti hauskoja kuvia nimimerkki Anonymousella on kirjoissa painettuna?
Hesari uutisoi: "Ihamuotila ilmoittaa, että yhtiö kuitenkin säilyttää Moorehousen kankaan kokoelmissaan. Hän perustelee päätöstä muun muassa sillä, että suunnittelijan kuvaus taiteellisen inspiraation lähteistä 'vaikutti täysin uskottavalta'.
'Aloitamme laajemman keskustelun taiteellisen alkuperäisyyden ja tekijänoikeuksien rajatapauksista. Pidän viime päivien keskustelua tärkeänä ja tervetulleena, Ihamuotila kirjoittaa."
Mika on ulkona kuin lumiukko. Kyseessähän on plagiaatti, ei tekijänoikeusrikkomus. Ihan saman, jos jotain syytettäisiin pahoinpitelystä ja syytetty puolustautuisi, että ei tullut tapettua.
marimekon strutsit ovat panneet päänsä pensaaseen ja toivovat hartaasti, että kaikki on vain pahaa unta, kun ne sieltä taas nostetaan. Valitettavasti vain näin ei ole. Titanic on uppoamassa, mutta orkesteri jatkaa hilpeiden sävelten soittamista.
http://kritiikkiblogi.wordpress.com/2013/08/01/muotoilujohtajuus-marimekko-ja-muotoilun-kunnia/
Juhani Risku ottaa edelleen kantaa Marimekko-tapaukseen. En pysy oikein kärryillä kaikissa Riskun tulevaisuuden visiossa, mutta perusasiassa olen samaa mieltä.
"Taloussanomat 6.8.2013: Moorhousen kangas ei ole kopio. Lisäksi Marimekon konsultoimat asiantuntijat sanovat teosten olevan kaksi erilaista taiteellista tulkintaa.
Tässä Marimekon tapauksessa on taideteoksen syntyyn liittyvä traaginen haksahdus: Hutchinsin kuvitus ei ole tulkinta, vaan alkuperäinen teos. Moorhousen kuvio ei myöskään ole tulkinta, vaan Hutchinsin alkuperäisen teoksen käyttämistä Moorhousen teoksen synnyn alkuperänä. Tämän lisäksi Moorhouse on juuri sopivasti, eli Laitinen-Laihon määritelmän mukaisesti, vieraannuttanut teosta niin, että taideteoksen synty peittyy."
Ketju menee siis näin: 1. Englantilainen puutarha -> 2. Hutchinsin teos -> 3. Moorhousen plagiaatti. Moorhousen väite, että hän olisi ohittanut vaiheen 2. laput silmillä on aihetodisteiden valossa kestämätön. Brittitaustainen muotoilija ei ole voinut mitenkään olla näkemättä tätä alansa klassikkoa. Kun savuavaa asetta tuskin tullaan löytämään, niin joudutaan tyytymään aihetodisteisiin. Ne ovat kuitenkin yhtä raskauttavat Marimekon kannalta, koska nyt ei anneta tuomioita oikeussalissa vaan ostajien mielikuvissa. Mitä enemmän Marimekko kiistää syyllisyytensä, sitä syvemmälle suohon se uppoaa.
Haaskalinnut ovat varmasti jo kaartelemassa Marimekon muiden mallien päällä. Olisin suuresti yllättänyt, jos niiden tarkat silmät eivät näkisi ja nenät haistaisi sopivan mätiä raatoja, joiden sisuksiin on mukava työntää höyhenetön kaula.
Mitä hemmetin väliä on, onko kuva jossain kirjassa voidakseen arvostella muiden tekemisiä. Eiköhän arvon poikkitieteilijä ole vastaavaan itsekin syyllistynyt.
Pohdin esittämääsi ismi-määrittelyä:
Sosialismin mukaan teoilla olisi seuraukset, mikä johtaisi tuloeroihin ja rikollisille voisi antaa tumioita.
Suomi nykymenolla olisi luokiteltava kommunistimaaksi jossa ihmisten tarpeet (kuten esittämiesi suojatyöpaikkojen ja veroprogression ylläpito ja vuosittaiset säännellyt palkankorotukset) määritellään eduskunnassa... Kreikan lainojen maksukaan ei käsittääkseni perustu maan ylivertaisiin ansioihin vaan (pakottavaan) tarpeeseen.
Oletko löytänyt samanlaista määrittelyä kapitalismille?
Näin tässä on käymässä.
Jenkkilakimiehet osaa koota kalliin oikeusjutun. Kootaan vain riittävästi materiaalia ja isketään sitten kun toimiva johto luulee kohun jo laantuneen.
Jos omistaisin kyseistä firmaa. Myisin äkkiä osakkeeni.
Peruste: Kalliin oikeusjutun häviämällä yhtiön maine ja toimintakyky menee pitkäksi aikaa. Kuka kyvykäs suunnittelija haluaa antaa jatkossa työnsä plagiaattorin käyttöön? Suunnittelijakunta degeneroituu. Asiakkaat jotka maksaa tuotteistaan omalla rahalla edellyttävät, että tuote ei ole "varastettua tavaraa"
Jos sotku halutaan sovitella ilman oikeuden tuomiota, ei hintalapussa ole ainostaan teoksen käyttöoikeus, vaan sopimuksen yksityiskohtien salassapito, lisävaateista pidättäytyminen ja "pelastettu" maine. +isoin summa menee joka tapauksissa ystävällisille lakimiehille.
Toisten tekemisien arvosteluun ei tosiaan paljoa vaadita.
Se, millainen painoarvo haukuilla tai kritiikillä on, riippuu siitä kuka arvostelee.
Voithan anonyymisti arvostella vaikka mikrosoftin käyttöjärjestelmää. Armaa kiinnostaako noubody-komenttisi William Gatesia?
Jos olette joskus tutkineet anatomiaa, näette, että kissakuvissa on luontokappaleet täysin eri asennoissa. Kiinnittäkää huomiota vartalon tukeutumiseen puunrunkoa vasten. Alemmassa kuvassa olevalla nartulla ei ole ilmarakoa masun ja oksan välissä.
Ei siis aihetta plagiointipohdintaan. Mikäli tavoitteena olisi ollut asennon toisinto, on kuvaajan assistentit ja viimekädessä valokuvataiteilija olleet huolimattomia tai osaamattomia.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja tarkkanäköisestä tekstistä ja kommenteista ! Itsekin avauduin :)
http://wihtori.blogspot.fi/2013/09/palgioinnin-kilpajuoksut-marimekko-ja.html
Mä en tiedä,mikä on pastissi,mutta plagiaatin ehkä,mutta sen sanon,että teksti oli se vaikeatajuista lukea.Joo,pastissi on luonnos ja plagiaatti kopio.En mä jaksa tälläistä.Mulle on tärkeintä,että tekstiilit ja vaatteet on eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja.Itse tykkään marimekosta ja gudrunsjödenistä ja eettisesti tuotetuista kunnolisista urheiluvaatteista.
En ole koskaan ollut pahemmin Marimekon fani, mutta toki olen hankkinut sen tuotteita ulkomaisille yhteistyökumppaneille ja antanut ne eteenpäin kertoen suu vaahdossa hienosta suomalaisesta designista. Eikä siinä mitään, hieno firma ja tuotteet yms. Seurattuaan ns. kohua plagioinnin ympärillä, pari asiaa nousee esiin. Kärsiikö Marimekko oikeasti luomiskyvyn puutteesta ja onko ideoiden laari ehtymässä? Sekin ihmetyttää, että miksi annetaan mennä näin pitkälle? Nyt ollaan siinä tilanteessa, kun tappelun jälkeen ruvetaankin puimaan nyrkkiä ja asetutaan puolustusasemaan. Monet suurennuslasin alle joutuneet kuosit muistuttavat pahasti ns. alkuperäisiä niihin viittaavia teoksia. Miksei MM osta niitä rehellisesti tai tee jotain muuta asiaan eteen, kun tietää varmasti, että kopioinnin jälkipuinti tulee aikaisemmin tai myöhemmin kuvioihin mukaan.
Lähetä kommentti