Pelle 7 Miljoonaa

Satuin olemaan paikalla tänään, kun tiedekeskus Heurekassa vieraili 7. miljoonas kävijä. Satuin muuten olemaan paikalla silloinkin, kun 6 miljoonaa tuli täyteen. Nyt kuten silloinkin otin tapahtumasta pienen videopläjäyksen. Nyt vain kamera tutisi (jos mahdollista) entistäkin enemmän. Molemmilla kerroilla olin yhtä lailla virallisempien kuvaajien edessä, minkä tarkkakorvaiset voivat kuulla videoilta. Vanhat koirat oppivat huonosti uusia tapoja - ei ainakaan hyviä tapoja.

Pientä matematiikkaa. Heureka avattiin vapuksi vuonna 1989. Se on siis toiminut nyt 24 vuotta ja 4 kuukautta. Aluksi Heureka oli maanantaisin suljettuna, mutta nykyisin vain Juhannuksena ja Jouluna. Oletetaan kuitenkin vuotuisia aukiolopäiviä 350 ja päivässä 8 aukiolotuntia. Näillä oletuksilla lukuja vähän pyöristäen Heurekassa on käynyt keskimäärin

290.000 kävijää vuosittain

800 kävijää päivittäin

100 kävijää joka tunti

Kävijä joka 35:s sekunti.

Se on aika paljon se.

Kuva: Kati Tyystjärvi

 Heurekan 7. miljoonas kävijä 27-vuotias Emma Perkiö Seinäjoelta tuli Heurekaan aviomiehensä seurassa. Heurekan johtajana vuodesta 1991 alkaen toiminut professori Pelle Persson sai viimeisenä työpäivänään ennen eläkkeelle siirtymistä kunniatehtävänään vastaanottaa  Emman ja aviopuolison tasaluvn kävijänä. Kaikilla oli hymy herkässä.

ps. 2.9.2013

Vastauksena anonyymisti esitettyyn kommenttiin pieni kuva-analyysi

Nämä anonyymit kommentit vasta mukavia ovatkin. Kun kysytään, niin vastataan nyt sitten.

Meillä oli työnjako. Minut oli pestattu (ex-tempore) videoimaan tapahtuma. Se kesti juuri sen ajan, joka on videolla näkyvissä. Sen jälkeen tuli vielä "viralliset" kuvat, joita minäkin räpsäsin pari kappaletta.  Still-kuvat otti ihan toinen henkilö, hänkin enempi vähempi otona, kun Heurekan oma kuvaaja oli lomalla. Tämä taustoista.

Blogissa julkaistun kuvan otti kännykällään Heurekan Kati Tyystjärvi erityisen otona. Kun olen opettanut Katille erityisesti henkilökuvausta ja saanut itse opetusta kuva-analyysista, niin katsotaan, miten nämä kaksi asiaa lyövät kättä toisilleen.

Vaikka opetustuokiostani Katille on jo vuosia aikaa, niin ainakin seuraavat pari ohjetta muistan antaneeni. Kuvaa mieluummin tilanteita kuin pönötystä. Siten kuvista tulee luontevampia, kun kuvattavat eivät välttämättä edes tajua olevansa kuvattavana. Jos mahdollista, kuvaa yläperspektiivistä. Saat enemmän ihmisiä mahtumaan kuvaan ja paljon paremman syvyysperspektiivin. Ainakin nämä opit ovat menneet perille. Kati on videolla punaisella Lumialla käsi niin korkealla kuin vain ylettää kuvia kukitusseremoniasta ottava naisihminen.

Paitsi että osaa ottaa kelvollisia kuvia pitää myös osata erotella hyvät otokset huonommista. Näyttäessään kuviaan kännykältään Kati totesi minulle, että tässä on hänen mielestään hyvä kuva. Olin samaa mieltä ja pyysin häntä lähettämään sen minulle. Laittaisin sen blogiin. Näin tapahtui.

Miksi kuva on minusta hyvä? Siihen on moniakin syitä. Ensinnäkin se on teknisesti ihan kelvollinen. Oikein valotettu ja tarkennettu sekä tärähtämätön. Kaksi ensimmäistä asiaa kännykänkin kamera hoitaa yleensä automaattisesti ihan kohtuullisesti, mutta tärähdyksen ehkäisy vaatii jo jonkin verran harjoitusta. Heurekan aulassa tosin on paljon valoa, joten suljinajat ovat lyhyitä. Tässä näkyy olevan 1/100 sekuntia. Lumian kameran laatuahan on yleisesti kehuttu. Sillä saa aikaisekseen aivan kelvollista käyttökuvaa monen median tarpeisiin. 

Kuvakulma, kuten tuli jo sanottua, on minusta hyvä. Vaikka tässä päähenkilöt eivät olekaan toistensa takana, niin yläperspektiivi erottaa heidät paremmin yksilöinä ja antaa muutenkin syvyysperspektiiviä kuvaan. 

Kun kuvaaja valitsee taiten ja harkiten ajan, paikan ja kuvakulman, niin valokuvauksen jumalat ovat usein muuten suosiolliset ja palkitsevat yksityiskohdilla, jotka eivät ole läheskään kaikki kuvaajan omien valintojen tulosta. Ne ovat jonkinlaista bonusta hyvin tehdystä työstä. Tässä kuvassa niitä on runsaasti. 

Taustalla näkyvä Heurekan ravintola antaa paisti syvyyttä myös visuaalista ja sisällöllistä kontrastia kuvaan. Talossa jatkuu arkinen aherrus (toki tässä ruokailun merkeissä), vaikka tasaluku tulikin täyteen. 

Lehtikuvan yksi keskeisistä ominaisuuksista on se, että kuvaan pitää päästä nopeasti ja helposti sisälle.  Jokainen kuva kilpailee huomioarvosta satojen muiden kanssa. Jos kuvaan ei pääse vaivatta sisälle, niin sen etsikkoaika on äkkiä ohitse. Se tarkoittaa muutamaa sekuntia. Tässä nämä elementit ovat kohdallaan. On talon puolesta onnittelijat. He ovat talossa, heillä on henkilökuntakortit ja sisävaatteet, naisella vielä "virkapuku" päällä. Onniteltavat ovat juuri tulleet ovesta päällysvaatteet päälle ja kukkapuskan saanut on selvästi hämillään saamastaan huomiosta. Kaikki kuvan elementit tukevat viestiä. Iloinen yllätys Heurekaan tulijalle Heurekan henkilökunnan taholta. 

Valokuvauksen jumalat ovat sirotelleet tähän kuvaan muitakin mukavia yksityiskohtia, joita kuvaaja ei ole voinut mitenkään tietoisesti, tuskin tiedostamattakaan siihen sisällyttää.  Ryhmämuotokuvien yksi kultaisia sääntöjä on, että ihmisiä ja kuvassa näkyviä käsiä pitäisi olla suunnilleen yhtä paljon. Siis suunnilleen yksi käsi per kuvassa oleva ihminen. Miehillä tämä ehto toteutuu kivutta ja naisillakin toinen käsi on niin piilossa, että käsien määrä etualalla ei ole häiritsevä. Hauskaa kyllä melkein kaikilla ravintolassa olevilla on vain toinen käsi näkyvissä, kuten myös ovensuussa vuoroaan odottavalla 7.000.002:lla Heurekan kävijällä.

Hyvässä kuvasta voi löytää myös piilomerkityksiä, vihjeitä salaliittoteorioita varten. Molemmilla naisilla on sormukset (vielä hyvin kuvassa erottuvat). Miehillä näkyy vain oikeat kädet. Miksi vasemmat on piilossa. Mitä se merkitsee?   Hyvä kuva on kuin  tarina, joka syntyy katsojan päässä. 

Tämä on hyvä kuva. Mutta ilman päähenkilöiden kehon ja kasvojen kieltä, tilannetta tukevia katseiden suuntia se ei sitä olisi. Kuvan välittämä tunnelma on lopulta se, joka nostaa  tai kaataa kuvan, oli se teknis-visuaalisesti muuten mitä tahansa. 

Tasalukuvierailijasta ja toiminnanjohtajasta otettiin "virallinenkin" kuva, joka jaettiin lehdistötiedotteen mukana. 

Tarkoitukseni ei ole arvioida kuvaa sen paremmin teknisenä kuin sisällöllisenä suorituksena.  Kuva on ihan käypänen (paitsi mitä nyt kuvan olisi voinut rajata alhaalta muustakin kohtaa kuin kädet ranteesta katkaisemalla). Tällaiset kuvat otetaan nopeasti, ja ne pitää saada saman tien jakeluun. Niillä ei ole tarkoitus osallistua vuoden lehtikuva -kilpailuun. Pointtini on se, että kun ihmisselle sanotaan, että nyt otetaan valokuva, niin suurin osa ihmisistä joutuu epämukavuusalueelle. Jopa niin rutinoitunut kuvattava kuin Heurekan nyt jo eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja Pelle Persson. Kehon kieli kertoo sen. Itsekin otin tässä kohtaa muutaman kuvan, eivät ne sen kummoisempia olleet (korkeintaan rajausvaraa oli sen verran enemmän, että käsiä ei olisi tarvinnut leikata ranteista poikki). Kehon kieli on ihan sama.  Valokuvattavana oleminen ei ole mukavaa.  

Siksi itse käytänkin usein taktiikkaa, että pidän mukanani sekä järkkäriä että lelun näköistä pikkukameraa. Otan pikkukameralla ensin harjoituskuvia "ilman filmiä" ja kerron ottavani viralliset kuvat isolla kameralla. Todellisuudessa tapahtuu juuri päinvastoin. Varsinaiset kuvat on jo otettu, kun kuvattavat alkavat jähmettää kasvojaan "muikkuhymyyn".

Vasta kun "virallinen" kuvaus oli ohitse, niin kuvattavatkin rentoutuivat.

Saisiko Katin kuvasta vielä paremman? En tiedä, mutta voisi suoristaa yläperspektiivistä johtuen alaspäin kallistuvat pystysuorat linjat ja vähän nostaa kuvaa siten, että kuvan kannalta ravintolan löysä yläosa häipyy. Samalla tapahtuu jotain, jota ei yleensä pyydetä mutta josta harvoin valitetaankaan. Mikä se on, sen saa katsoja päätellä ihan itse. 

 Kallistuneiden viivojen suoristaminen ja rajaus. Tuliko kuva paremmaksi? Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä.