tiistai 27. elokuuta 2013

Valhe, emävalhe, tilaston tulkinta







Hesarin "kaksintaistelu" pakkoruotsin puolesta ja vastaan herätti kiivaita tunteita somessa – kuten saattoi arvatakin. Siteeraan tässä muutamia minun silmiini sattuneita kommentteja. Näkökulmani tällä kertaa on se, miten kommentoijat reagoivat kirjoittajiin, ei mitä mieltä he ovat itse kielikysymyksestä. Siteeraan kommentoijia nimettöminä, koska henkilöt kommenttien takana ovat tässä epäolennaisia ja osa on nimimerkkejä.

"Itkonen kirjoittaa NIIN paljon paremmin ja kerää NIIN paljon paremmat sympaattisuuspisteet kuin Oranen, että jo yksin sillä perusteella pysyn kannassani. Asiaperusteista puhumattakaan."

"Okunnig, obildad är bilden, som Raija Oranen ger av den person som fanatiskt driver kampanjen mot svenska i skolan."

"Ruotsinkielen puolustajan tekstissä ei ole juurikaan asiaperusteita. Pikemminkin kyse on 'minusta on kivaa, kun meillä on ruotsinkielinen vähemmistö ja valtaväestö opettelee vähemmistökielen - vaikka väkisin' -ajattelusta."

"Oranen voitti 6-0. Hänellä oli tarkkaan mietityt järkiargumentit ja kokemus."

"Puolustajan teksti on sitä samaa argumentointia mitä näkee aina: tekstistä paistaa lähinnä kirjoittajan omat tunteet eikä minkäänlainen analyyttinen asiaperustelu."

"Pakkoruotsille ei ole YHTÄÄN asiaperustetta."

"Itkonen voisi yrittää perustella kantaansa enemmän asiapohjalta, kuin vain tunnepohjalta."

"Svenskan är en del av Finlands tvåspråkiga nationella identitet, och tvåspråkighet är en självklar rikedom och absolut inget samhällsproblem, skriver Juha Itkonen. Det är lätt att instämma, på svenska och finska."

"Juha Itkonen toteaa älyllisesti ja sivistyksellisesti ylivoimaisessa puheenvuorossaan mm. 'Kaksikielisyys on valtiolle päivänselvä rikkaus. Hämmästyttävää, miten näin kadehdittavasta vahvuudesta väännetään yhteiskunnallista ongelmaa.' Vastapuoli Raija Oranen syyllistyy juuri siihen tunkkaisuuteen, kun historialliset virheet jätetään huomioimatta, josta Itkonen varoittaa."

"Författaren Raija Oranen var grötmyndigt för ett avskaffande. Hon åberopade egna erfarenheter i nordiska sammanhang. Hon hade inget förstått när kollegerna från Sverige-Norge-Danmark (värst av allt) diskuterade. Aversionen satt djupt. Engelskan vore ju en sån god lösning. Sen drog hon fram flummiga historiska motiveringar också. Den svadan har jag hört till leda nu.

På andra sidan stod en yngre manlig författare, Juha Itkonen. Han hade en klar blick och hans ord var lika fräscha. Han talade om hur han redan i barndomens Tavastehus glatts åt svenskan som en möjlighet, ett perspektiv som erbjöds. Hur motståndet nu drivs av unkna krafter, hur en rikedom vänts till ett nationellt problem."

Kommentit eivät pyrikään olemaan mikään tilastollinen otos artikkelin kirvoittamasta keskustelusta. Ne on satunnaisesti valittu muutaman minuutin hakemisen jälkeen silmiini osuneista yleisistä ja yksityisistä kommenteista.

Mitä niistä jää käteen? Lähinnä se, että Orasta pidetään hyvin ja rationaalisesti argumentoivana ja Itkosta taas surkeasti ja omia ennakkokäsityksiään peilaavana. Sekä täysin päinvastoin. Riippuen pelkästään siitä, mikä on kommentoijan oma käsitys pakkoruotsi-kysymyksessä.

Argumentaatio, jolla ei ole muuta ulottuvuutta kuin vahvistaa kuulijansa ennakkokäsityksiä, on paitsi hedelmätöntä myös vaarallista. Asioiden tirkistely vain yhdestä näkökulmasta on yksi henkisen  pysähtyneisyyden oireentuma. Oranen vakuutti varmaan vapaamman kielivalinnan puolustajat positiivisesti ja sen vastustajat negatiivisesti. Ihan samanlaisen vaikutuksen Itkonenkin teki pakkoruotsin kannattajiin ja vastustajiin. Tämäkin debatti olisi jäänyt yhdeksi monien samanlaisten mihinkään johtamattomien debattien joukkoon, ellei sen yhteydessä olisi tehty pieni tilastollinen selvitys.



"Kyllä"-mielipiteen osuus on kasvanut 6 prosenttiyksikköä, "Ei"- mielipiteen on vähentynyt 1 prosenttiyksikön ja "En osaa sanoa" 6 prosenttiyksikköä. Johtuvatko muutokset siitä, että Oranen on onnistunut vai siitä, että Itkonen on epäonnistunut. Sitähän itse tilasto ei kerro, sen lukujen taakse kätkeytyvät mielipiteet jäävät vain kantansa kertoneiden omaan tietoon.

Kumman perustelut olivat paremmat ja loogisemmat, siihen on ota kantaa (toki sellainen on). Sen sijaan jos kriteeri on se, kumpi onnistui paremmin retoriikassaan, niin tulokset eivät jätä sijaa tulkinnoille. Poliittisen retoriikan  päämäärät voidaan jakaa kolmeen osaan. Sen pitää olla sellaista, että se pitää vanhat kannattajat edelleen kannattajina ja saattaa vakuuttaa jopa jonkun vastustajankin leiristä. Ennen kaikkea sen pitää kuitenkin saada kannastaan epävarmat kääntymään retoriikan harjoittajan ajaman asian kannalle. Näillä kriteereillä Oranen murskasi Itkosen ei 6–0 vaan 6–(-1).

ps. 28.8.2013

Otin pari kuvaruutukaappausta Hesarissa olleista kommenteista. Hesari on suomenkielinen lehti ja kun enemmistö suomalaisista kannattaa vapaampaa kielivalintaa, niin ymmärrettävästi Orasen mielipide sai enemmän ymmärrystä kuin Itkosen. Minun näkökulmaani vahvistaa alla oleva kuvaruutukaappaukset. Kirjoittajan kanssa samaa mieltä oleva pitää argumentointia myös hyvänä ja päinvastoin. Pahimmat argumentaatiovirheet ovat kahdessa ensimmäisessä, mutta niin vain on peukkuja ollut pystyssä. Eihän viimeinenkään mikään argumentaation helmi ole, mutta ei yhtään kahta ensimmäistä huonompi.

Mitä opimme tästä. Tuskin mitään muuta kuin sen, että argumentaatiolla ei ole juuri väliä, jos sen kohde on vahvasti samaa tai eri mieltä kuin argumentoija. Huomio kannattaa kiinnittää niihin, jotka eivät ole vielä lyöneet kantaansa lukkoon.




---------------------------

Kun kaikilla ei ole mahdollista lukea Hesaria, niin alla sitaattina lehden kyseinen artikkeli 25.8.2013 ilmestyneessä numerossa.
  

Ei pakkoruotsille

Suomi on niin pieni kielialue, että sen asukkaiden on pystyttävä kommunikoimaan maailman kanssa. Se tapahtuu parhaiten englanniksi, kirjoittaa kirjailija Raija Oranen.

Suomen kansallisen kulttuurin loivat ensisijaisesti ruotsinkieliset miehet 1800-luvulla.

Runeberg runoili Vänrikki Stoolin tarinat ja Maamme, jonka saksalainen Pacius sävelsi. Topelius tekstitti ensimmäisenä Porilaisten marssin, Edelfelt maalasi historian suurhetket, Gallen-Kallela kansantarustot. Snellman kehitteli ohjelman kansallishengen, kansallisvaltion ja kansallisen kulttuurin rakentamiseksi suomen kielen varaan. Suomenkielinen Lönnrot keräsi ja keksi Kalevalan.

Ruotsi oli tuolloinkin pienen vähemmistön kieli. Venäjän hallitus tuki suomalaistamista, jotta siteet yhä valloitusaikeita hautovaan Ruotsiin höllenisivät.

Mutta pitkään vielä senkin jälkeen, kun suomesta oli tullut valtakieli ja yliopiston kieli, eli käsitys siitä, että sivistys kulki Suomeen ruotsin kielen avulla.

Miten syntyi ajatus ja käytäntö siitä, että kaikkien suomalaisten on opiskeltava koulussa ruotsia, ei ole tiedossani. Olen kuullut tarinan, että kyse olisi Paasikiven haksahduksesta poliittisessa kaupankäynnissä, mutta en tiedä tarinan todenperäisyydestä.

Yhä vuonna 2013 viisi miljoonaa suomalaista on pakotettu opiskelemaan ruotsia, jotta viiden, kuuden prosentin vähemmistöä kyettäisiin palvelemaan sen omalla äidinkielellä. Tuosta vähemmistöstä vain pieni osa ei ymmärrä suomea, ja hekin asuvat etupäässä Ahvenanmaalla.

Ruotsin valta Suomessa päättyi, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Suomenkielinen sivistyneistö on vaihtanut ruotsin jo kauan sitten englantiin.

Väitöskirjoja ei enää tuoteta paljonkaan suomeksi eikä varsinkaan ruotsiksi. Pakkoruotsilla ei ole kasvatettu luultavasti ainuttakaan ruotsin kielellä sujuvasti palvelevaa virkailijaa. Suomessa toimivissa ruotsalaisyrityksissä työkielenä on englanti.

Kaksi tapahtumaa omassa elämässäni pani minut ajattelemaan ruotsin opetuksen mielekkyyttä pohjoismaisessa yhteistyössä.

Oleskelin Roomassa syksyllä 1989 Circolo Scandinavossa hahmottelemassa tv-sarjaa Ruusun aika. Samaan aikaan siellä oli taiteilijoita Tanskasta, Norjasta ja Islannista. He pystyivät kommunikoimaan keskenään, siitä syntyi jonkinlaista skandinaaviskaa. Pohjoissuomalaisella pakkoruotsilla oli täysin mahdotonta osallistua, ja kaikkien oli otettava käyttöön englanti.

Vuosia myöhemmin Helsingissä kokoontui joukko pohjoismaisia näytelmäkirjailijoita. Jo etukäteen kauhisteltiin sitä, että tanskalaiset tietysti taas puhuisivat käsittämätöntä kieltään, ja päätettiin, että heidän olisi pakko puhua ruotsia.

Kuuntelin pöydän ääressä tunnin, puolitoista. Ruotsalaisten riikinkielestä tajusin jotain, tanskalaisten, norjalaisten ja islantilaisten puheesta en yhtään mitään. Pyysin viimein puheenvuoron ja ehdotin englanniksi, että kokous vaihtaisi siihen kieleen. Syntyi vilkas keskustelu englanniksi, kaikki olivat suostuvaisia.

Paitsi suomalainen, ruotsinkielinen kollega, joka ilmoitti, että kokouksessa täytyy puhua ruotsia, koska se oli pohjoismainen kokous.

Otin takkini, laukkuni ja lähdin.

Pienen kielialueen kansan on hallittava vieraita kieliä ollakseen suuressa maailmassa olemassa. Pienen kielialueen kulttuurin on pystyttävä esittelemään itsensä vierailla kielillä päästäkseen esiin ja saadakseen elinvoimaa.

Latinan asema säilyi tieteen kielenä, vaikka ranskasta muutoin tuli 1700-luvulla latinan sijasta Euroopan yleiskieli. Sitä puhuivat aatelisto ja sivistyneistö myös Suomessa.

Kun Suomea irrotettiin Ruotsista, harkittiin myös saksaa Suomen sivistyskieleksi. Venäjän kielen torjuivat sekä baltit että suomalaiset.

Ranskan kielen – ja Ranskan valtion – heikkenemisen jälkeen englanti hyökyi yli Euroopan. Nyt englanti on yleiskieli kaikilla mantereilla. Jos kiinalainen ekspansio toteutuu, sen kieli tietysti valtaa alaa.

Suomi on niin pieni kielialue, että sen asukkaiden olisi oltava oikeasti kaksikielisiä. Näin he voisivat kommunikoida koko maailman kanssa, ottaa vastaan työpaikkoja missä tahansa, käydä kirjeenvaihtoa, jopa kirjoittaa kirjallisuutta maailmankielellä tai ainakin lukea sitä. Englantia pitäisi ruveta opettamaan jo päiväkodeissa ja viimeistään esikoulussa. Sen jälkeen tulisivat muut, vapaavalintaiset kielet.

Venäjän opiskelu ruotsin vaihtoehtona itäosissa maata estettiin. Epäviisaat eivät kehitä palvelua siellä, minne virtaa Suomelle elintärkeää tuloa. Venäjää tarvitaan, vaikka itänaapurit oppivat hekin englantia kovaa vauhtia.

Ruotsinkieliselle väestölle on tietysti taattava oikeus omaan kulttuuriin. Suomenkieliset saavat sieltä rikkaudekseen esimerkiksi mainiota kirjallisuutta ja iloisempia tapoja.

Englannin kielessä on se hyvä puoli maailman valtakielenä, ettei se nojaa yhteen ainoaan kulttuuripilariin, mikä pienentää kulttuuri-imperialismin liikkuma-alaa – etenkin kun ranskalaiset taistelevat ankarasti amerikkalaista hyökyä vastaan. Tukekaamme tätä taistelua, englanniksi, sitä ranskalainenkin sivistyneistö jo puhuu.

Raija Oranen on vuonna 1948 Hyrynsalmella syntynyt kirjailija, joka asuu Helsingissä. Hän on julkaissut kymmeniä romaaneja, näytelmiä ja tv-draamoja.
  
Kyllä pakkoruotsille

Ruotsi on yksinkertainen, käyttäjäystävällinen kieli. Miksi itsestään selvästä vahvuudesta väännetään yhteiskunnallista ongelmaa, kysyy kirjailija Juha Itkonen.

Alkuun myönnytys vastapuolelle: suomenkielisessä Suomessa arkinen kosketuspinta ruotsin kieleen on kieltämättä ohut. Itse muistan havahtuneeni toisen kotimaisen olemassaoloon vähän alle kouluikäisenä, kun ajoimme isän Saabilla Hämeenlinnasta serkkujeni luo Myyrmäkeen. Tienviitoissa oli äkkiä jotain outoa.

Outous ei häirinnyt, päinvastoin. Ring III, Mårtensdal ja Myrbacka kutkuttivat mielikuvitustani. Yhdistin ruotsin alusta alkaen suureen maailmaan; kieli oli kuin lupaus siitä, että jotain Hämeenlinnaa isompaa on olemassa.

Seuraava myönteinen muistikuvani on enoni levyhyllystä löytynyt Eva Dahlgren. Vuosi oli 1989, kappale Ängeln i rummet. Laulu oli kaunis, sen kauneus yhdistyi mielessäni vahvasti nimenomaan kieleen: tapaan, jolla Dahlgren lausui sanan ”stjärnorna” tai ”lugn”.

Havahtuminen oli merkittävä, sillä sitä ennen en ollut ajatellut ruotsia mitenkään viehättävänä laulukielenä. Koulun ruotsintunnilla olimme kuunnelleet kelanauhalta Tomas Ledinin Sommaren är kortin, joka edelleen on mielestäni hirvittävä kappale: ”Sommaren är kort / de mesta regnar bort.” Vad fan?

Osasin ruotsista vasta alkeet, mutta olin varma, että olisin itsekin riimitellyt paremmin.

Mitä muuta teimme yläasteen ruotsintunneilla kuin kuuntelimme Tomas Lediniä? Muistaakseni samaa kuin kaikilla muillakin tunneilla. Opiskelimme vaihtelevan kiinnostuneina, kukin taipumuksiensa mukaan. Sanakokeita pidettiin. Kielioppia päntättiin. Teinihiki tuoksui, lappusia vaihdeltiin, kuminpalasia lenteli.

En silti muista, että olisimme ajatelleet lukevamme pakkoruotsia. Luimme ruotsia niin kuin luimme matematiikkaa, englantia, historiaa tai biologiaa. Asia oli sillä selvä.

Enää se ilmeisesti ei ole. Olen taipuvainen välttämään jyrkkiä mielipiteitä, mutta kantani ruotsin opiskelun muuttamiseen vapaaehtoiseksi on ehdoton ei.

Miksi? Koska Suomi on kaksikielinen maa, jossa elää merkittävä ruotsinkielinen vähemmistö. He opiskelevat suomea, me opiskelemme ruotsia. Yksinkertaista, oikeudenmukaista, järkevää. Rkp on toivottanut keskustelun vapaaehtoisuudesta tervetulleeksi, mutta minä olen melkein jyrkempi. En oikeastaan ymmärrä, miksi näin selvästä asiasta edes keskustellaan.

Väitetään, että pakkoruotsi haaskaa kansakunnan resursseja. Ikävät ruotsintunnit vievät koululaisilta arvokasta aikaa, jonka he voisivat käyttää jonkin hyödyllisen maailmankielen opiskeluun.

Ruotsia kuulemma opitaan niin huonosti, että olisi parempi olla opiskelematta sitä ollenkaan. Jopa EK on nykyään yllätyksekseni tätä mieltä.

On toki mahdollista visioida vaihtoehtoinen tulevaisuus, jossa ruotsin kielen ikeestä vapautuneet oppilaat hyökkäävät innokkaasti kyrillisten kirjaimien kimppuun ja saavuttavat opinnoissaan loistavia tuloksia. Se on kuitenkin puhdas utopia.

Ruotsi on nimittäin yksinkertainen, käyttäjäystävällinen kieli – vähän kuin saksaa, josta turhat piruetit on siivottu pois. Kun vielä Suomessa kuultava ruotsi on suomen nuotilla puhuttua, en osaa kuvitella suomenkieliselle koululaiselle helpommin lähestyttävää kieltä. En ymmärrä, miten ruotsin kielen opinnoissa takelteleva ihminen voisi oppia erinomaisesti venäjää tai kiinaa.

Haluaisinkin muistuttaa ruotsin kielen hyvistä puolista. Eihän ruotsi ole vaikeaa. Ei se ole ikävän kuuloista. Ei se ole vierasta.

Suomen itäisimmässäkin kolkassa se on jollain tavalla läsnä: maitopurkeissa, saippuatölkeissä, lottoarvonnassa. Kun tulee Helsinkiin, törmää jo kehäteillä niihin kaksikielisiin kyltteihin. Eikö olisi outoa, jos alempi rivi olisi täyttä hepreaa?

Ruotsin opiskelua tietenkin helpottaisi, jos kieleen syntyisi jonkinlainen tunneside. Omalla kohdallani se vahvistui vasta kouluajan jälkeen, kun Kentin majesteettinen pohjoismainen melankolia vyöryi ylitseni ja pyyhki lopullisesti mielestäni ikävän Ledin-trauman.

Samoihin aikoihin tulivat Kjell Westö ja Monika Fagerholm. Luin heitä tosin pääosin käännöksinä, mutta merkityksellistä oli, että tiesin heidän kirjoittavan ruotsiksi. He kirjoittivat tästä maasta mutta jotenkin toisin kuin suomenkieliset kirjailijat, eri prisman läpi.

Tämähän on mahtavaa, minä ajattelin, kaksi kieltä yhdessä maassa. Toinen kielistä on outo ja kokonaan omamme, toinen avaa ovet muihin Pohjoismaihin. Tietty mentaalinen skandinaavinen yhteys nimittäin on todella olemassa. Viime aikoina olen vakuuttunut siitä katsoessani tanskalaista Vallan linnaketta tai lukiessani norjalaista Karl Ove Knausgårdia.

Kaksikielisyys on valtiolle päivänselvä rikkaus. Hämmästyttää, miten näin kadehdittavasta vahvuudesta väännetään yhteiskunnallista ongelmaa.

Pelkään, että sitä nimenomaan väännetään. Pelkkä termi on tarkoitushakuinen: pakkoruotsia ei ollut ennen kuin pakkoruotsista alettiin puhua.

Keskustelua ruotsin vapaaehtoisuudesta olisi helpompi käydä, jos sitä käytäisiin muuten hyväntuulisessa ja maailmalle avoimessa Suomessa. Nyt vallalla oleva ilmapiiri on kaikkea muuta.

Pakkoruotsia vastustetaan fiksusti kansainvälistymisen ja valinnanvapauden nimissä, mutta taustalla leijuu tunkkainen löyhkä.

Aktiivisimmat voimat kansalaisaloitteen takana ovat juuri niitä tahoja, joiden ihanneyhteiskunta tuntuu olevan yksikielinen, kulttuurisesti yhtenäinen ja vieraista aineksista puhdistettu. Tässä yhteiskunnassa pitkään sortoa ja vääryyttä ja kaikenlaisia pieniä riesoja kokenut valkoihoinen suomenkielinen heteroseksuaalinen enemmistö määrää viimein tahdin ja vähemmistöt vikisevät.

On silti karkea virhe luulla, että pakkoruotsissa olisi kyse vähemmistön oikeuksista. Enemmistöstä enemmänkin – enemmistön maailmankuvasta ja mahdollisuuksista.

Jos me suomenkieliset todella olemme sitä mieltä, ettei ruotsia tarvitse osata lainkaan, suljemme silmämme osalta isänmaatamme. Samalla käännämme selkämme muille Pohjoismaille, omankin ymmärryksemme mukaan läheisimmälle viiteryhmälle.

Mitä järkeä siinä olisi?

Ei ruotsi nyt niin kamalaa voi olla. Ei mitenkään.

Juha Itkonen on Hämeenlinnassa vuonna 1975 syntynyt kirjailija, joka asuu Helsingissä. Hän on kirjoittanut viisi romaania.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuollaisilla pilipalitilastoilla ole mitään merkitystä. Hommafoorumin persut antavat kyllä-ääniä jokainen varmaan sata kertaa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Äänestää sai vain kerran. En tiedä, mikä oli tarkistuskriteeri, IP-osoite vai tilaaja-tunnus, mutta äänestys mahdollisuus häipyi, kun oli laittanut mielipiteensä ennen ja jälkeen lukemisen.

Ymmärtääkseni kaikki gallupit tämän asian tiimoilta antavat suunnilleen saman suuntaisia tuloksia. 2/3 kannattaa vapaampaa kielivalintaa, 1/4 vastustaa ja 1/12 ei tiedä tai sano kantaansa. (Vähän murtolukujen vähennyslaskua, se taito alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.)

Kataisenkin mielestä nämä ovat pilipaligalluppeja. Sillä asenteella vain jää aika helposti paitsi "nulikaksi" niin myös entiseksi pääministeriksi. Onneksi Katainen on varmaan jo katsonut sopivan EU-homman itselleen (vaikka toisin väittääkin). Soini ja Sipilä ohittavat rynnien Jyrki-boyn kuin Englanti ja Länsi-Saksa 4 x 400 metrin viestin loppusuoralla Suomen voitostaan varman ankkurin Markku Kukkoahon Rooman vuoden 1974 EM-kisoissa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Viimeksi mainittu on luultavasti niitä varmimpia totuuksia tässä pakkoruotsisekoilussa. Siis se, että persujen laariin sataa ääniä, kun kokoomus kangistuu kalkkiviivoilla.... Tai siis aika paljon jo aikaisemmin näköjään. Nyt jo on kyse ainoastaan siitä, onko pääministeri vaalien jälkeen Soini vai Sipilä. Kuinka suureksi marginaali muihin puolueisiin muodostuu, riippuu sitten siitä, onnistuvatko peruspersut pitämään suutaan soukalla, niin kuin johtaja on käskenyt. Missään tapauksessa persujen menestykseen eivät muut enää voi vaikuttaa, vain persut itse pystyvät mokaaman vaalivoittonsa.

Kuntauudistus, soteuudistus, pakkoruotsi, Kreikka, taantumatalouden hoito.... Mitä hyvänsä hallitus on yrittänytkin, niin kengille roiskuu ja takkiin tulee.

Matti Äyräs kirjoitti...

Muistan hyvin tuon juoksun. Kukkoaholla oli Suomi-Ruotsi maaottelussa aika ylimielinen tyyli. Hän jäi melkein kuin odottamaan Ruotsin ankkuria viestin loppusuoralla ja löi sitten loikkarivaihteen päälle väsyneen svenskin edessä ja voitti helposti. Näin hän menetteli ainakin kahdessa maaottelussa.

Saman taktiikan Kukkis ajatteli sitten purevan EM-kisoissakin. Suomi oli viimeisessä vaihdossa selvässä johdossa. Kukkoaho päästi Englannin ja Saksan loppusuoralla ihan kiinni ja yritti heittää loikkarivaihdetta silmään viimeisellä 50 metrillä. Se, mikä puri svenskiin, ei tehonnutkaan enää brittiin ja germaaniin. Molemmat menivät anteeksi pyytämättä ohitse ja jättivät Suomen pronssille.

Jos joku haluaa löytää tästä jotain allegoriaa siihen, miten ruotsin kielen osaaminen suhtautuu maailmankielien kuten englannin ja saksan osaamiseen, niin aivan vapaasti minun puolestani.

Matti Äyräs
Berliini

Timo Suvanto kirjoitti...

Minun on vaikea kuvitella, miten persu- ja kepuvetoinen hallitus pystyy nyt nähtävästi aika vaikean taloustilanteen ratkaisemaan paremmin. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että nykyisen hallituksen nokkamiesten toimet ovat persuille kuin sade ennen Juhannusta. Kaikki sataa ääniä suoraan persujen laariin.

Otetaan nyt vaikka tämä puheena oleva pakkoruotsi. Kuudennen luokan kysymys, jolla ei ole käytännössä todellista merkitystä puoleen eikä toiseen. Kun noin 2/3 kansasta vastustaa sitä (mm. Kokoomuksen nuoret), niin mitä tekee Jyrki-boy? Haukkuu kaikissa mahdollisissa käänteissä nämä oman mielipiteensä muodostaneet taantumuksellisiksi idiooteiksi. Sitten ihmettelee, että kun gallupit näyttävät lehmänhännän suuntaisilta.

Anonyymi kirjoitti...

Suomenruotsalaisilta on tullut kovasti peukkuja Itkoselle. Niillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, koska Itkosen teksti kääntyy itseään vastaan muiden kuin pakkoruotsin fanaattisimpien kannattajien silmissä. Sen vaikutus on negatiivinen pakkoruotsin vastustajiin, vastustus vain kasvaa. Kuten tilasto näyttää, niin epävarmat ovat kääntyneet vapaamman kielivalinnan puolelle ja jopa pakkoruotsin kannattajista on prosettiyksikön verran sirtynyt jopa epävarmoihin tai suorastaa pakkoruotsia vastustaviin. Tätä en voi tietenkään tilastojen perusteella todistaa, mutta veikkaan Itkosen tekstin vaikuttaneen tähän kehitykseen enemmään kuin Orasen tekstin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tässä asiassa luulisi Siperian opettavan. Mutta ei - ainakaan meikäläistä. Vai muistaako joku olleensa jossain väittelyssä, jossa olisi pysytynyt vakuuttamaan opponentin kehumalla omia näkemyksiään ylivoimaisiksi ja haukkumalla vastapuolen kannat täysin lyttyyn. Satu auringosta, myrskytuulesta ja vanhasta mummosta pomppa päällä tulee jotenkin mieleen.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Perinteinen väittely kulkee rationaalisen argumentoinnin keinoin. Esimerkiksi väitöstilaisuuksissa pyritään asialähtöisesti osoittamaan heikkouksia tai vahvuuksia siinä ergumentoinnissa. Yksinkertaista.

Naisten ja RKP:n kanssa juttu ei toimi niin. Kun väitteiden todenperäisyydellä ja loogisuudella ei ole merkitystä, ollaan aika pian nykyisessä tilanteessa: kunhan höpötetään,kukin puhuu omiaan eikä kukaan kuuntele.

Timo Suvanto kirjoitti...

Laajentaisin piiriä kyllä aika reippaasti naisten ja RKP:n ulkopuolle. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että kun otetaan matemaattinen leikkaus RKP ja nainen, niin saadaan sitä itseään: "naisen logiikkaa Speden tyyliin". Otetaan nyt vaikka esimerkeiksi Anna-Maja Henriksson, Mikaela Nylander tai Päivi Storgård. Kullakin on kannatusta sen verta, että uskoisin samalla logiikalla käyviä löytyvän runsain mitoin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän Suvannolle on tehty ruotsin tunnilla, kun katkeruus ruotsalaisuutta kohtaan on niin syvää ja jatkuvaa?

Reijo Karvola kirjoitti...

Tässä on kaksi mittaria, jotka ovat edes jotenkin objektiivisia, kun pitäisi arvioida debatin voittajaa. Tilastolliset muutokset suhtautumisessa ruotsin kielen pakollisuuteen ja lukijoiden kommentit. Molempien perusteella Oranen oli selkeä voittaja. Vapaan kielivalinnan kannatus kasvoi ja Itkosen kommentit herättivät selvästi enemmän aggressiivisia reaktioita vastapuolen keskuudessa kuin Orasen.

Tämä ei tietenkään kerro mitään siitä, kumpi on enemmän "oikeassa". Jos sellaista käsitettä ylipäänsä tällaisessa kysymyksessä onkaan. Lähinnähän kysymys on mielipiteestä. Löytyy argumentteja puolesta ja vastaan.

Minulle itselleni koko asialla ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä. Olen jo eläkkeellä eikä minulla ole lapsia eikä lapsen lapsia, joita asia voisi koskea. Siksi minulle on ihan yksi hailee, lukevatko penskat koulussa ruotsia vai eivät. Tässä mielessä pidän itseäni "puolueettomana asiantuntijana". Siinä roolissa Itkosen kommentit herättivät minussa lähinnä myötähäpeää. Argumentaatio oli psykologisesti ja älyllisesti sillä tasolla, että minussa heräsi epäily siitä, että Itkonen oli tahallaan houkuteltu pelaamaan vapaan kielivalinnan puolesta. Sen hän nimittäin teki – luultavasti itse asiaa lainkaan tajuamatta.

Reijo Karvola
eläkeläinen
Helsinki

Timo Suvanto kirjoitti...

Montakohan kertaa minun on vakuutettava, että olen tässä ristiretkellä ala-arvoista ja ajattelevia ihmisiä halveksivaa argumentaatiota vastaan, en ruotsin kieltä, en suomen ruotsalaisia, en edes maamme kaksikielisyyttä vastaan. Menkööt vielä tämän kerran – eikä se ole edes viimeinen.

Anonyymi kirjoitti...

Huomaatteko, kenellä kärkipoliitikoista on tällä hetkellä kaikkein maltillisimmat mielipiteet?

Sipilällä.

Mikä puolue on galluppien kärjessä? Voisikohan johtua puheenjohtajasta?

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Keskusteluun - ja sen tasoon - vaikuttaa paljon se, että osalla osallistujista taitaa oikeasti olla sen tapaisia hahmotushäiriöitä, että edellä kirjoittelevan anonyymin tapaan ei ole kykyä erottaa kouluopetuksen tuntijaosta keskustelemista näkemyksistä, jotka sitten kohdistuisivat suiomensuotsalaisuuteen, ruotsin kieleen Suomessa tai muuhun vastaavaan kokonaan eri asiaan.

Osin se sekoittaminen ja hämmentäminen tietysti on tahallista. En esimerkiksi millään usko, että muutamat johtavat poliitikot olisivat niin tyhmiä, kuin heidän lausunnoistaan voisi päätellä. Pakko sen on olla tahallista trollaamista. Sekoittamalla muita asioita keskusteluun saadaan huomiota käännettyä pois puheena olevasta pääasiasta - Vennamon opit käytössä siis.

Jos pitäisi ottaa täydestä nuo esim. Haglundin lausumat, menisi viimeinenkin uskon ripe suomalaisen yhteiskunnan järjelliseen toimintaan ja juuri ministerien täysipäisyyteen. Siitä kun ei muutoinkaan ole paljoa jäljellä juuri tänään, kun uutisista luettiin valtio-omisteisen yhtiön siirtävän toimintojaan veroparatiiseihin. Luulisi olevan parodiaa, että valtio huijaa veroja itseltään.... Mutta ei.

Timo Suvanto kirjoitti...

Samanlaista asian kääntämistä aivan toisin päin on ollut toisessa suosikkiteemassani, eli Guggenheimissa. Taannoin ihmettelin tätä, mutta niin sitä näköjään teki Karin Taipalekin.

"Onko Guggenheim 'kansainvälinen investointi Suomeen', kuten muuan radiokolumnisti äskettäin sanoi? Yleensähän kansainvälinen investointi tarkoittaa, että ylikansallinen yhtiö tulee Suomeen mukanaan salkullinen kovaa valuuttaa. Tässä tapauksessa tyhjään salkkuun pakattaisiin riihikuivia suomalaisia euroja vietäväksi New Yorkiin."

Kaivosyhtiöt investoivat Suomeen. Kokonaan toinen juttu on sitten se, onko Suomen kannalta järkevää antaa muiden vallata meidän maaperässämme olevat malmivarat. Ymmärtääkseni se on aika ainutlaatuinen tilanne kehittyneissä maissa, kehitysmaissa taas maan tapa ja korruption keskeinen lähde.

Ehkä tässä takana on jotain perin suomalaista menttaliteettiä. Kun muualla ollaan kiinnostuneita Suomesta, niin täällä mennään onnesta sekaisin. Suomea kehua ymmärtävät kutsutaan kylään ja laitetaan parasta pöytään. Eikä puhettakaan mistään maksusta. Hyvä ettei emäntää tai tytärtä tarjota petikaveriksi kuin kulkumiehille aikoinaan. Tämä kaikki tietysti sillä edellytyksellä, että vieras ei ole saksalainen

Anonyymi kirjoitti...

Eikähän tuo sakujen haukkuminen jäänyt jo 70-luvulle? Silloin se oli sitäkin yleisempää kansanhuvia.

http://www.youtube.com/watch?v=7askJ8Jemog

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Kaikki nuo väittelyn temput on kuvattu Schopenhauerin teoksessa "Taito olla ja pysyä oikeassa". (Kaikki eivät liene sitä lukeneet, joten kerrotaan sen käsittelevän keinoja, millä voitetaan väittely kokonaan riippumatta siitä, ollaanko oikeassa vai väärässä.)

Pakkoruotsin puolesta puhujien suosituimpia ovat Schopenhauerin asteikolla numerot 14 ja 15. (Niitä on kaikkiaan 37, viimeisenä vielä lisäksi se vihonviimeinen keino, että siirrytään haukkumaan toista mieltä olevien henkilökohtaisia ominaisuuksia, siis Suomessa n.s. keravalaisena väittelynä tunnettu menetelmä).

14. Häpeämättömän kiistelijän tuntee tästä. Vastattuaan useisiin kysymyksiin lausumilla, jotka eivät ole lainkaan tukeneet hänen pätelmäänsä, hän siitä huolimatta katsoo, että johtopäätös on tullut esitetyksi, ja marssii pois paikalta. Tempussa toteutuu virhepäätelmä, johon ei-syy on syynä. (Tämäkin on Keravalla suosittu menettely, mutta se on toinen juttu.)

15. Esitetään epäuskottava väite, jota ei osata todistaa. Siihen lisätään jokin todenmukainen väite, joka muka muodostaa tarvittavan todistuksen aiemmalle väitteelle. Siten harhautetaan vastapuoli arvostelemaan paikkansa pitävän lausuman todenmukaisuutta. Tähän voi tarvittaessa lisätä tempun 14.

Schopenhauer toteaa vielä: "Temppu osoittaa äärimmäistä röyhkeyttä. Mutta kokemus osoittaa, että sitä on liikkeellä. Ja että on ihmisiä, jotka harjoittavat tätä kaikkea aivan vaistonvaraisesti."

Minua jaksaa aina vain ihmetyttää se, miten Schopenhauer osasikaan kuvailla pakkoruotsin puolustajien keinoja niin hyvin, ja melkein 200 vuotta ennen nykyistä keskustelua! :)

Timo Suvanto kirjoitti...

Laitoinpa heti Helmet-tilauksen sisään. Pitäähän väittelyn epäurheilijamaisimmat ja likaisimmat keinot hallita.

Mainio juttu muuten tämä Helmet-kirjastopalvelu. Olen ryhtynyt taas käyttämään kirjastoa, kun kirjan tilaaminen on muuttunut niin vaivattomaksi.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Juu, kirja on hauska. Schopenhauer tietysti nojaa paljon Platonin ja Aristoteleen muotoiluihin, mutta hyvin terävänäköinen veikko hän oli itsekin. Esimerkiksi se, että hän kuvaa täsmällisen tarkasti keravalaisen ystävämme menetelmän, on aika hupaisaa.

Matti Äyräs kirjoitti...

Esitin tämän väittelytyylin keskeiset vaiheet jo aikaisemmin eräässä blogissa. Kun erilaisia filosofisia ja tieteellisiä suuntauksia on nimetty paikkakunnan mukaan, kuten vaikka kööpenhaminalainen tulkinta, niin olkoot tämä sitten keravalaista argumentointia.

1. Nälväistään jotakuta ammattitaidottomaksi/varkaaksi/moraalittomattaksi/tai muuten vain huonoksi ihmiseksi.
2. Metsä vastaan niin kuin sinne huudetaan.
3. Kerrotaan itseensä ja sukulaisiinsa kohdistuvasta vihapostin tulvasta.
4. Suljetaan oma blogi lopullisesti sietämättömän ajojahdin uuvuttamana.
5. Lähetään itse sähköpostiviestejä, joissa joka toisessa lauseessa vastaanottajaa nälvitään omakehun kera ja joka toisessa lauseessa valitetaan omaa kurjaa ja epäoikeudenmukaista kohtelua.
6.Nostetaan kohtuullisen, ei niinkään pitkän ajan jälkeen oma blogi pystyyn lukemattomien siihen kohdistuvien pyyntöjen johdosta.

Tämä on argumentaatiomalli, jolla keravalaiset saavat voimaa väittelyynsä. Tietysti se on äärimäisen negatiivinen ja kuluttava tapa "keskustella", mutta kun se tuntuu olevan ainoa opittu vaihtoehto. Siksi sen toistuminen on yhtä varmaa ja ennustettavaa kuin vuodenaikojen kierto. Välillä kevät ja elämänkierron uusi alku on vähän myöhemmässä kuten luonnossakin usein on, mutta kyllä se sieltä tulee. Odotellaan vain syksyä kärsivällisesti.

Matti Äyräs
Berlin

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin. Ennen blogeja oli ns. news-ryhmät. Jos kiinnostaa niin tässä linkki vuodelle 2001. Tutuntuntuista tekstiä... (kopioi linkki selaimeesi).

https://groups.google.com/forum/#!search/sfnet.atk.grafiikka$20puusa/sfnet.atk.grafiikka/zsTSam3SEC4/GAb6B8DWi_sJ