Määrämittainen

Sain vajaa vuosi sitten mieluisan työtehtävän tiedekeskus Heurekassa. Minulta tilattiin Lasten Heureka näyttelyyn kohteiden oheistekstit. Tieteellinen selitys ja siihen liittyvä sivutarina. Vaikka vähän kiristelin hampaitani, niin sovittiin tarkat enimmäismerkkimäärät teksteille. Tieteellinen selitys ei saanut olla 600 merkkiä ja sivutarina 1200 merkkiä pidempi.

Pian kuitenkin huomasin, että määrämittaisen tekstin vaatimus antaa kirjoittajalle pikemminkin tukevat raamit, joihin sisään teksti on mukava sijoittaa kuin rajoittaa sanomisen vapautta. Kun tietää, että on käytettävissä vain tietty merkkimäärä, niin teksti lähtee kuin automaattisesti liikkeelle juuri oikeilla kierroksilla.

Tämä muistikuva tuli vääjäämättä mieleen, kun lueskelin Tapio Markkasen, Allan Tiitan ja Paula Havasteen toimittamaa kirjaa "SUOMALAISIA TIETEEN HUIPULLA; 100 tieteen ja teknologian saavutusta". Jokainen tutkija oli saanut yhden aukeaman mittaisen jutun varustettuna yhdellä henkilökuvalla. Kirjoittajia on monia, mutta nähtävästi juuri tekstin määrämittaisuuden vaatimus saa teoksen tuntumaan hyvin yhtenäiseltä.

Olen testannut kirjaa sekä vessassa että yöpöydällä. Vessassa lukee yhden istunnon (ei seisonnon) aikana mukavasti yhden tarinan. Kun en iltaisin osaa oikein nukahtaa ilman lukemista, niin olen huomannut kolmen tarinan olevan juuri passeli määrä minulle. Ei suinkaan siksi, että jutut olisivat unettavia, vaan siksi, että en halua tuhlata koko lääkepakkausta yhdellä kertaa.

Kirja on voitu lahjoittaa sponsoreiden tuella Suomen kaikkiin lukioihin. Hyvä näin, etenkin jos vaihtoehtoinen opus olisi ollut valtiovallan erityisessä suojeluksesta ja avokätisestä rahoituksesta nauttinut Pekka Himasen Sininen kirja. Nimittäin Suomen menestyksen avaimet niin menneisyydessä, nykyisyydessä ja myös tulevaisuudessa löytyvät tieteen ja teknologian saavutuksista, ei ilman kilpailua syntyneestä vaaleansinisestä filosofisesta hötöstä. 

Kirjan tyypillinen määrämittainen aukeama. Valitsin juuri tämän aukeaman ihan henkilökohtaisesta syystä. Nevanlinna on ainoa kirjan henkilöistä, jonka opetusta minulla on ollut kunnia seurata. Kävin muutamalla Nevanlinnan luennolla Helsingin Yliopistossa joskus 70-luvun alkupuolella ihan vain siitä syystä, että hän oli niin tunnettu matemaatikko. Suoraan sanoen en ymmärtänyt mitään luennon sisällöstä, mutta luultavasti en ollut ainoa.