perjantai 26. syyskuuta 2014

Natsivartijalle pressikortti pöytään


Poikkitieteilijä tiedetoimittajan roolissa lähdössä tekemään tutkivaa journalismia. Miksi Lidlin kastikkeessa oleva Orlando-merkkinen koiranruoka ei kelpaa meidän Emmalle, mutta patee-tyyppiset kelpaavat. Jos saksalaisen liikkeen natsivartijat tulevat mussuttamaan jotain, vedän hatusta pressikortin pöytään  ja hihasta YK:n ihmisoikeuksien julistuksen. 

Ylen toimittajat olivat joutuneet kaltoin kohdelluiksi kauppakeskuksessa. Siitähän he eivät tykänneet ja asiasta lähtikin kiivas keskustelu sosiaalisessa mediassa.

Kovin on tutun oloista tämä keskustelu. Päällimmäisenä silmiin pistää monista kommenteista läpipaistava asenne: "Minä määrittelen itse julkisen paikan rajat ja kuvaan siellä sanoivat fasistivarijat mitä vaan".

Kun kauppaan mennään kuvauskaluston kanssa pressikortti ja journalistiliiton ultimaatumi edellä, niin varmaan tulee sanomista, eikä se ole "tervetuloa". Riitelyssä harvoin on vain yksi osapuoli (tosin tunnen kyllä monia, joilta sekin onnistuu). Valokuvaajan ammatti on ihmissuhdeammatti. Toisen osapuolen näkökulman ymmärtäminen ja huomioiminen on tällaisen ammatin harrastamisen keskeisimpiä taitoa.

Laki on monessa suhteessa siinä mielessä ristiriitainen, että siinä on vastakkaisiin päämääriin tähtääviä pykäliä. Esimerkiksi sananvapaus ja yksityisyyden suoja. Vastaavasti julkisilla paikoilla on vapaa liikkumisoikeus, mutta toisaalta esimerkiksi kaupat saavat valita asiakkaansa, kunhan se ei tapahdu etnisin eikä vastaavin syrjivin perustein. Esimerkiksi kauppiaalla tilan haltijana on minusta aivan oikeutettu oikeus määrätä, että kaupassa ei saa käyttäytyä häiritsevästi.

Nyt tullaan tietysti mielenkiintoiseen linjanvetoon. Mikä on häiritsevää käyttäytymistä? Kuka sen määrittelee? Kauppias, muut asiakkaat, kaupassa kuvaava valokuvaaja vai jokin virallinen normi? Häiritsevä käyttäytyminen kun on kuin kauneus, se on katsojan silmissä tai ehkä korvien välissä. Piereskely ruokapöydässä on jollekin normikäytöstä, joku nirppanokka voi pitää sitä ainakin ruokahalua vähentävänä. Vähän vulgaaristi rautalangasta väännetty, myönnän, mutta asia lienee tullut selväksi.

Kyllä minusta tämän asian päättää yksiselitteisesti kauppias. Jos hän on sitä mieltä, että valokuvaus hänen liikkeessään on häiritsevää, niin se on. Itse asiassa minäkään en asiakkaana olisi hirveän mielissäni, jos uutispätkässä haastattelun taustalla näkyisi, kuinka ostan kassalta paketin kortsuja.

Julkisen paikan raja on myös aika liukuva. Kun astutaan kadulta kauppakeskuksen aulaan, mennään siellä olevaan vaateliikkeeseen ja lopulta sovituskoppiin, niin julkisuus tietyllä tavalla kutistuu koko ajan muuttuen lopulta täysin kuvauskieltoiseksi tilaksi. Saa sovituskopissa toki selfien ottaa ja laittaa rintsikkakuvan vaikka saman tien kotona odottavalle raadille arviotavaksi.

Myös kauppaliikkeen koolla on merkitystä, vaikka lakitekstissä ei siitä mitään mainintaa olekaan. On ihan eri asia ottaa valokuva tuosta noin lupia kyselemättä Stokkalla tai pienessä kivijalkaputiikissa.

Voi myös kysyä, mikä into valokuvaajalla on ängetä kauppaan kuvaamaan lupaa kysymättä? Sen ymmärrän, jos kaupassa on jotain epäilyttävää, vaikka myyntipäivän ylittäneitä tuotteita myynnissä. Silloinhan toimitaan juuri kuten lehdistön pitää toimia, vallan vahtikoirina. Toisaalta ei pressikortti hatun reunanauhan alla minun ymmärtääkseni anna mitään erivapauksia sen haltijalle. Pressikortin saa aika helposti, minullakin on sellainen. Se on käyntikortti toiselle osapuolelle siitä, millä asioilla ollaan, ei sen enempää. Toinen osapuoli, kuten kauppias saa suhtautua siihen miten haluaa. Vaikka haistattaa pitkät.

Tässä keskustelussa tuppaa menemään helposti puurot ja vellit sekaisin. Oikeastaan kaksi perustavaa oikeutta, molemmat perustuslaista johdettuja, ei siellä suoranaisesti lakitekstinä olevia. Lakikirjaa yhdestä kohtaa tavaamalla kun suurin osa juridista asioista ei aukene. Journalistilehdessä on aika hyvät ohjeet.

1. Julkisessa tilassa saa kuvata ilman lupaa. Kauppa on julkinen tila. Kaupassa saa siis kuvata ilman lupaa.

2. Liikkeenharjoittajalla on oikeus valita asiakkaansa, kunhan se ei tapahdu etnisin yms. vastaavin perustein.

3. Näin ollen liikkeenharjoittava voi pyytää liikkeessä valokuvaavaa poistumaan liikkeestä, jos hän kokee valokuvauksen häiritsevän liiketoimintaa ja koska tilan haltijana hänellä on siihen oikeus. Itse valokuvaamista julkisessa tilassa hänellä ei ole oikeutta kieltää. Eikoisesti ei oikeutta vaatia filmiä/muistikorttia tyhjennettäväksi, kameran takavarikoinnista puhumattakaan.

4. Jos kuvaaja ei välitä poistumiskehoituksesta, niin kauppias voi pyytää virkavaltaa poistamaan kuvaajan. Itse hänellä ei ole oikeutta pelkästään valokuvaamisen takia käydä käsiksi oikeuksiaan penäävään kuvaajaan. Kauppakeskusten vartijat ovat tässä jossain kauppiaan ja virkavallan välisessä asemassa, heidän valtuuksiaan en tunne sen tarkemmin. Ei ole tullut tarvetta, kun olen ymmärtänyt pyytää luvan kaupassa kuvatessani.

Näin siis asiaa juridisesti ajatellen. Kun elämä ei ole mitään Law and Order lakisarjaa, niin arjen realiteettien mukaan sitä on elettävä eikä lakipykälien pilkunviilausten mukaan. Ilman erityisen perusteltua tarvetta ei pitäisi olla mitään syytä mennä kauppaliikkeeseen kuvaamaan ilman lupaa, vaikka kuvaaminen sinänsä ilman lupaa ei juridisesti ole kiellettyä.

Ajatelkaa itseänne kauppiaan asemassa. Jos teidän valokuvausliikkeeseenne (vielä vähän aikaa sitten monet valokuvaajat pitivät myös fotomyymälää) tulisi kadulta mies kamera kaulassa ja alkaisi räpsiä kuvia ympäriinsä, niin tuskin kommenttinne olisi: "Kuvaa vaan ihan rauhassa mitä haluat. Meillä on tässä kyllä oma kuvaus kesken, mutta älä anna sen häiritä." Ihan riippumatta siitä, onko toisella pressikortti hatussa vai näyttääkö hän enempi satunnaiselta matkailijalta.

Jos minulla olisi kauppaliike ja joku pöllähtäisi sinne kameran kanssa kuvia ottamaan ilman mitään etukäteiskontaktia, niin kyllä minä ajattelisin, että mitä vittua (anteeksi vulgaari ilmaisu, mutta juuri niin minä ajattelisin). Miksi tuo tulee tänne ilman lupaa kysymättä? Varmaan ei mitkään mukavat ajatukset mielessä. Missähän mediassa minun liikkeeni on maassa potkittavana kuin Hesburgerin makkaraperunat?

Kysymys on myös yleisimmistä mielikuvista. Jos yleisön keskuuteen leviää sellainen käsitys, että valokuvaajat kuvaavat missä laki sen vain mitenkään sallii ja antavat piu paut esim. liikkeenharjoittajien toiveille olla kuvaamatta, niin ei se ole hirveän hyvää good williä alalle.

Tähän on turha väittää vastaan sillä, että eihän me sitä tarkoiteta. Käsitykset asioiden todellisesta laidasta elävät julkisuudessa ihan omaa elämäänsä eikä sen kohteilla ole yleensä mitään mahdollisuutta vaikuttaa suuren yleisön käsityksiin siitä. Hesburgerin makkaraperunat ja muutamat muut lehdissä alunperin pikku juttuina olleet ja täysin lapasesta lähteneet tapaukset ovat hyviä esimerkkejä tästä.

Tutkivan journalismin riemuvoitto. Orlandon violettikantinen Paloja kastikkeessa mömmö ei kelpaa muillekaan koirille. Miten muuten voisi olla selitettävissä, että lähes pelkästään sitä on jäljellä. Alunperin pakkauksessa on yhtä paljon kaikkia kolmea sorttia. 

Emma syö  kahta muuta himokkaasti, mutta violettikantista vain pitkin hampain. Viimeksi se oksensi syömänsä. 

ps. En kysynyt lupaa kuvaukseen, mutta tämä onkin tutkivaa journalismia, vallan vahtikoirana olemista.  Saumatonta tiimityötä. Minä kuvaan, vahtikoira Emma tutkii pakkausten sisällöt.

Vallan vahtikoira tutkivan journalismin uuvuttamana.

25 kommenttia:

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Lueskelin noita somen kommentteja, ja tunsin pienen piston jossain sisuskaluissa..... Selkeä aukko valokuvaajien ammattitaidoissa on, kun ihan tällainen perusasia voi olla täysin epäselvä. Jossain on vikaa - koulutuksen sisällöissä, opettajissa tai oppilaissa.

Ikävä kyllä, ihan ensimmäisessäkin voi olla vikaa. Sikäli se on nimenomaan ikävää, minusta, että olen työryhmän jäsenenä jossain määrin osasyyllinen voimassaoleviin ammattitutkinnon perusteisiin, joita luultavasti jonkin sortin ohjenuorana ainakin jossain määrin käytetään. Niissä kun ei juuri tästä asiasta puhuta varsinaisesti mitään. Puute on selvä lapsus, nykyviisaudella ajatellen juuri näitä seikkoja olisi pitänyt ottaa mukaan.

Valokuvaajan sosiaalisista taidoista on vaatimuksissa maininta:

"Tutkinnon suorittaja toimii sosiaalisesti ja
vuorovaikutteisesti asiakkaiden, mallien ja muiden työprosessiin osallistuvien kanssa
ja osoittaa tilanteen mukaista ja asiakkaan huomioivaa käytöstä."

Sen sain sinne mukaan jonkin sortin palopuheella, että valokuvaajan pitää osata käyttäytyä niin asiakkaiden kuin muidenkin kuvattavien kanssa. Itsestään selvyys sinänsä, mutta aika kökkö sanamuoto siitä on muotoutunut, ja aika hassussa paikassa - studiokuvauksen yhteudessä. En kyllä muista enkä jälkikäteen ymmärrä, miksi ihmeessä se on tungettu moiseen kohtaan. Ehkä satunnaisesti, kun kinusin sitä ihan välttämättä mukaan.

No, vuoden 2007 perusteet olisi muutenkin aika uusia, maailma on muuttunut monelta osin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tästä käytiin pitkä ja kärjekäs keskustelu eräällä free- journalistien palstalla. Se on suljettu foorumi, joten en paljasta sen enempää yksityiskohtia. Minua jäi vain kummeksittamaan se yksisilmäinen näkökulma, millä asiaan pääsääntöisesti suhtauduttiin. Kauppaliikkeillä ei ole mitään oikeutta rajoittaa kuvaamista kuvauslupavaatimus on sananvapauden (ym. Vapauksien ja hyvien asoiden) rajoittamista. Suurimmale osalle kommenttien esittäjistä lakitekstin omaksi eduksi tulkinta meni selvästi mm. hyvien käytöstapojen edelle.

Late kirjoitti...

Ylen juttu päättyy lauseeseen: "Lupaa ei kuitenkaan lain mukaan tarvitse pyytää". On monia muitakin asioita, joihin laki ei velvoita. Kuten sanomaan "Kiitos", olemaan kohtelias muile ihmisille tai vaikka vetämään vessan tarpeensa tehtyään. Siitä huolimatta monet ihmiset tekevät näin, eivätkä jätä tekemättä si

Late kirjoitti...

itä syystä, että laki ei sitä kiellä. (lähti lapasesta, siksi kahdessa osassa)

Sakari Mäkelä kirjoitti...

En oikein ymmärtänyt (enkä ymmärrä vieläkään) miten sananvapauden rajoittaminen liittyi aiheeseen. Jos juttu ei koske k.o. kauppaa tai tiloja ollenkaan - tehdään henkilöhaastattelua - niin miten sananvapaus rajoittuisi, jos ukkoa jututtetaisiin aulan puolella? Eihän sananvapaus tarkoita sitä, että yksityisiä tiloja voi miehittää jutun tekoa varten.

Periaatteessa on sinänsä hyvä, että nössöporukkakin on oppinut pitämään puoliaan, eikä niele mitä vain. Itsestään epävarmoilla ihmisillä vain tahtoo aina käydä niin, että se puolien pitäminen menee yli - aggressiivisuudeksi, ylimielisyydeksi, röyhkeydeksi. Minusta e.m. ryhmän keskusteluissa tämä näkyi varsin selvästi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaupan myymälän puoli on kyllä julkista tilaa.

Anonyymi kirjoitti...

Entäs kun olet maitotuotehyllyn (30 m pitkä ja 2,5 m korkea) kohdalla ja vaimolle pitäisi valita hyla-laktoositon-sokeriton-tiesmikä... kippo. Mitäs teet: Otat kuvan, lähetät vaimolle ja kysyt: Tätäkö tarkoitit?

Tai haluat tuotteesta lisätietoa. Kuvaat Qr-koodin ja saat sitä. Kielloilla kauppiaat sahaavat jo muutenkin ohutta oksaansa.

tia13-v kirjoitti...

Yleinen ja julkinen paikka, ovat käsittääkseni kaksi eri asiaa, tai ainakin eivät aina ole sama asia.
Voisiko näiden kahden sanan merkitystä, erityisesti merkityseroja, selkeyttää tai suorastaan avata?

Olen ainakin ymmärtänyt että yleinen paikka on paikka johon Yyleisöllä on vapaa pääsy", kuten selkeimmillään tori tai katu.

Julkinen paikka liittyy joskus julkishallinnoituun paikkaan, kuten vaikka julkisen tehtävän hoitoa varten olemassa oleva työpaikka tms.

Uskon, että esimerkiksi kaupungintalo on sekä julkinen, että yleinen paikka, riippuen siitä ollaanko aulassa vai ns. takahuoneessa :-)

Timo Suvanto kirjoitti...

Kyllä julkinen ja yleinen tila ovat tässä kontekstissa aika pitkälle synonyymeja. Julkisten tilojen aulat ovat ainakin pääsääntöisesti sellaisia paikkoja, joissa voi kuvailla aika vapaasti sen enempää lupia kysymättä. Sen sijaan esim. virastojen työtiloissaa taas vallitsee ns. julkisrauha. Siellä kuvaaminen on yksikäsitteisesti ilman lupaa kiellettyä.

Sanottakoon nyt vielä kerran, että kauppaliikkeet ovat julkisia tiloja. Sen puolesta niissä saa kuvata, oli omistaja mitä mieltä tahansa. Sitten on olemassa muita syitä, miksi valokuvaaminen onkin kauppaliikkeessä kiellettyä. Esimerkiksi intimiteettisuoja saattaa tulla vastaan.

Pointtini, jonka tässä varmaan toistan ties kuinka monennen kerran, on ollut se, että kauppaliikkeisiin on syytä mennä kohteliaasti lupa kysyen eikä takki auki journalistiliiton uhkapaperia heilutellen. Kuten useimmat fotarit aivan itsestään selvyytenä tekevätkin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Jos vielä niputan yhteen ne tuntemukset, jotka keskustelun käynnistäneestä Kajaanin tapahtumasta minulle ja myös muutamalle tuttavalleni syntyivät. Jotenkin jäi sellainen kuva, että jutun tekijät olivat suunnattoman närkästyneitä siitä, kun heidän journalistinen työnsä tultiin "väkivalloin" keskeyttämään. Sen jälkeen katkaistu otos laitettiin verkkoon jos nyt ei kostona niin ainakin pienenä näpäytyksenä liikkeelle, että me tiedämme lailliset oikeutemme ja meitä ei pidä tulla "turhaan häiritsemään".

Minusta tällainen keissi kääntyy lähinnä itseään vastaan. Suurelle yleisölle muodostuu helposti käsitys, että median edustajat pitävät itseään suunnilleen Monty Puthonin "Espanjalainen inkvisitio" -sketsissä sisään ryntäävään porukan kaltaisina. Paikalle paukahdetaan yllättäen ja pyytämättä kuin entisen tytön faksi. Jos toinen osapuoli ei heti tunnusta ja kadu syntejään, niin siitä nostetaan julmetun moinen meteli ja syytetty laitetaan kirkonmäelle jalkapuuhun muille opiksi ja ojennukseksi.

Tällaisen kuvan syntyminen olisi valitettavaa jo pelkästään siitä syystä, että mm. asiasta keskustelua käydyllä free-journalistien FB-ryhmässä käytetyt puheenvuorot todistavat ihan toista. Ymmärtääkseni jokainen kommentoija antoi ymmärtää, että hänellä on tapana informoida kuvauskohteen edustaa etukäteen, milloin se mitenkään on mahdollista. Yleensä myös toinen osapuoli on silloin yleensä ymmärtänyt antaa kuvausluvan ja suhtautunut muutenkin myötämielisesti.

Tähän on turha kommentoida, ettei Kajaanin videopätkästä tällaista mielikuvaa syntynyt. Kyllä syntyi. Minulle ja muutamalle tuttavalleni, joiden kanssa tuli juteltua asian tiimoilta. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta en olisi kovin hämmästynyt, jos monet muutkin jakaisivat nämä tuntemukset.

tia13-v kirjoitti...

Minulle syntyi mielikuva, että kaikki ylireagoivat.

Ensin haastattelu keskeytettiin, vaikka sitä pidettiin kaiketi jossain yksittäisen kaupan ulkopuolella.
Sellaisella kävelyväylällä, eli käytävällä, josta eri liikkeisiiin pääsee?
Ei siis yksittäisessä kaupassa.

Eli kesksyttäjä liennee ylireagoinut, tullut se klassinen härkänen.

Tämän jälkeen suuri ja mahtava toimittaja, jonka pikkumainen nirppanokkaluonto on saanut yliotteen realismista ja kohtuudesta, on ylireagoinut yhtä pahasti.

Toimittajan pikkumaisuusoletukseen toki voi puolustuksen omaisesti todeta, että kyllähän se epäilemättä voi toimittajaa alkaa ns korpeemaan jos joka kolmannella kerralla tulee jokin turha keskeytys haastattelun tekoon.
Niitä keskeytyksiä tulee varmasti muutenkin. Ja sitten kun tulee tälläinen keskeyttäjä, joka on tietenkin taas täysin väärässä, niin tällöin toimittajalla hirttää kiinni.
Hänestä tulee pikkutyttö, jolta vietiin tikkunekku viimeisen kerran.
Pyhä koston henki valtaa muuten realismissa ja totuudessa pysyvän mielen.

Sama teema, kun taksikuskeja aina moititaan siitä että ajavat miten sattuu.
Mutta sitten jos taksia joutuukin odottamaan, niin sekään ei käy :-)

Timo Suvanto kirjoitti...

http://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/

Esimerkiksi täällä on ihan asiallinen järjestyspuolen näkemys asiasta. Mulkkujahan mahtuu joka ammattikuntaan, niin toimittajiin kuin vartijoihin.

Minä olen siinä käsityksessä, että näillä minun kategoriassani enemmän julkisissa tiloissa, kun kauppakeskusten auloissa tai rautatieasemien sisätiloissa saa nykyään kuvata aika rauhassa ilman että kukaan tulee häiritsemään. Korkeintaan kuvauksen kohteeksi joutuneet sivulliset.

Late kirjoitti...

Linkissä mainitaan myös koulut julkisena tilana. Olen kuvitellut, että ainakin luokkahuonert ja opettajanhuone kuuluvat julkisrauhsn piiriin. Entä koulun aula?

Timo Suvanto kirjoitti...

Hyvä kysymys. Opetus on meillä julkista, mutta ainakin luokkahuoneen olettaisin olevan julkisrauhan piiriin kuuluvaksi. Kouluissa on jopa listat niistä oppilaista, joilla on kuvauskielto.

Aulasta en ole varma. Täytyy heittää tämä Sakarille, jolla on enemmän kokemusta koulun hallinnosta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Myyjä(ttäre)n reagointia videolla ei kuulu, mutta eleistä päätellen kovin sovittelevaa se ei ole ollut. Kyllä kaupan puoleltakin asiallinen käytös pitää edellyttää. Nyt ollaan riidoissa ja se ei voi kummankaan osapuolen etu.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Perusopetuslaki ja lukiolaki määrittelevät melko yksikäsitteisesti: opetus on julkista. Käytännön syistä rehtori voi kuitenkin rajoittaa opetuksen seuraamista yksittäisissä tilanteissa. (Tämä on opettajille kova paikka, ja useimmat eivät ymmärrä lain sisältöä - opetus todellakin on julkista, ja sitä saa kuvata tai vaikkapa videoida, ellei rehtori (siis ei opettaja itse) keksi hyvää syytä rajoittaa.

Tiloista ei laissa puhuta mitään, ja olisin Timon kanssa samaa mieltä: viranhaltijoitten työtilat ovat julkisrauhan piirissä. Aulat ja, siis, luokkahuoneet eivät - no, luokkahuone voi olla, jos opettaja työskentelee siellä muutoin kuin opetuksen aikana.

Oppilaitten yksityisyyden suoja on sitten taas vielä eri juttu - oppilaitten kuvaaminen on eri asia, kuin opetuksen.

Ahtaasti tulkiten koulun tilat voivat siis olla kaikki julkisrauhan piirissä, muutoin kuin opetustoiminnan osalta - se on julkista, eivät niinkään tilat.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Perusopetuslaki 19 §:

"Tässä laissa tarkoitettu opetus on julkista. Perustellusta syystä voidaan oikeutta päästä seuraamaan opetusta rajoittaa."

Minusta "tämän pitäisi olla selvää tekstiä". Joskus aina on tehnyt mieli kysyä - ja olen tainnut kysyäkin - mikä kohta kolmen sanan lauseessa on niin vaikea ymmärtää: "opetus on julkista". Opettajille se on hirmuisen väännön ja sekaannuksen paikka - freekkujen keskustelu kauppakuvaamisen ihanuuksista on vielä varsin pientä hämmennystä opettajien luulojen, "tietojen" ja asenteiden sekametsäviidakossa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Teema ei minua itseäni enää liippaa kuin korkeintaan akateemisessa mielessä. Olen jo eläkkeellä ollut koulusta pois kohta 10 vuotta, satunnaisia vierailuja lukuun ottamatta. Joita tosin viime vuonna oli yli 30 ja kaikki pitämäni opetustuokiot valokuvattiin ja videoitiin. Ei nyt sentään ihan kokonaan, mutta satunnaisia pätkiä.

Joten tämä on aika pitkälti spekulointia, mutta siitähän poikkitiede on tunnettua.

Opetus on julkista, mutta onko opetustila julkinen tila? Jos se on julkinen tila, niin voiko luokkaan marssia kuka vain kuin hollitupaan keneltäkään lupaa kysymättä tai ainakin etukäteen ilmoittamatta. Jos ei, niin kenellä on oikeus tai velvollisuus estää ei toivotun vierailijan tulo luokkaan? Entisessä opinahjossani, Oriveden Yhteiskoulussa erääseen luokkaan yritettiin tehdä tässä parisen vuotta sitten yllätysvierailu kesken oppitunnin. Tuskin kuitenkaan kolmen sanan periaatteen "opetus on julkista" innoittamana opetusta seuraamaan, vaan ihan muissa tarkoitusperissä.

Minä opetin koko urani ajan lähes pelkästään aikuislukiossa. Siellä tietyllä tavalla oli kaukana kavala maailma. Minulla oli käytännössä aina luokan ovi auki, oppilaat kun tuppasivat tulemaan tunneille kun muilta puuhiltaan ehtivät. Koskaan ei näkynyt ulkopuolisia seuraamassa julkista opetusta, valokuvaajista puhumattakaan. En ainakaan muista.

Kouluissa luokkien ovet ovat yleensä lukossa oppituntien ajan. Tämä nykyään jo pelkän turvallisuuden takia. Onko opettaja velvoitettu avaamaan oven, kun joku koputtaa kesken oppitunnin ja kuiskaa oven takaa salasanan: "Opetus on julkista"?

Heitetään nyt Sakarille vielä kysymys, vaikka hänkin on jo vetäytynyt minun tavoin pääsääntöisesti eläkkeen suoman kotirauhan piiriin. Jos opettaja olisi tullut kysymään, että mitä lause "opetus on julkista" konkreettisesti tarkoittaa, miten minun pitää sen mukaan toimia tässä koulun arjessa, niin mitä olisit vastannut? Päästänkö luokkaan pyrkivän ilman muuta sisään vai ohjaanko rehtorin kanslian kautta? Annetaanko rehtorin kansliassa tarkemmat ohjeet vierailijalle vai pitääkö minun itse kontrolloida esim. oppilaiden valokuvaamista? Mitä teen, kun vierailija on saanut luvan kuvata opetusta, ei oppilaita, mutta ottaakin äkkiä kuvan koulussa opiskelevasta alaikäisestä julkkiksesta (sellaisia koulussamme oli aikoinaan harmiksi asti)? Korttiahan en saa ottaa pois ja kuvaus sinänsä on julkisella paikalla sallittu. Kutsunko paikalle iltavahtimestarin? Mitä teen, mitä ihmettä mä teen?

Maailma on monimutkainen paikka, eikä kaikkia eteen tulevia tilanteita voi olla kirjattu Suomen lakiin kuin Sudenpentujen käsikirjaan (jossa tunnetusti on ohjeet kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kiperiin kysymyksiin).

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin on aika omituista, jos arkielämässä keskeisenä ohjekirjana on Suomen laki I-II. Kyllä ainakin symboolisesti kannattaisi edellä mainitun Sudenpentujen käsikirjan lisäksi pitää mukana myös Käytöksen kultainen kirja. Näillä kolmella opuksella selviää elämässä varsin pitkälle.

Eeva kirjoitti...

Timo!

Tärkein kirja unohtui. Se on Herramme Pyhä ja Rakas Raamattu. Siinä on Kaikki.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Periaatteessa luokkaan opetusta seuraamaan haluava on sinne päästettävä. Ellei sitten ole sitä "perusteltua syytä rajoittaa" kyseistä toimintaa. Kaikenlainen häiriön tuottaminen ja asiaton käytös tietysti on "perusteltu syy".

Toki opetusta seuraamaan pyrkivän voi ohjata rehtorin tapaamisen kautta. Loppupeleissähän rehtori on vastuussa mistä vain ja mistä tahansa, joten hänen on syytä tietää asiasta. Mitään yleisohjetta asiasta ei taida olla, koulukohtaisia ohjeistuksia varmastikin.

Häiriötilanteissa vahtimestari tms. henkilökunnan jäsen varmastikin auttaa - tarvittaessa sitten soittaa poliisin. Sen ainoan kerran, kun itselläni oli n.s. "tilanne päällä", vahtimestari soitti pyynnöstäni poliisin avuksi, ja itse pidättelin k.o. henkilöä poliisin saapumiseen asti. Siihen yhteen tapaukseen (jonka Timokin muistanee) tosin sitten kokemukseni aihepiiristä rajoittuvatkin.

Opetuksen seuraajiahan aikuislukiossa oli kyllä jonkin verran. Moni auskultoija keräsi niitä iltatunteja kaiketi sen vuoksi, että päivällä oli muissa töissä. Ehkäpä heitä ei sitten ohjattu juuri Timon tunteja seuraamaan..... jostain syystä. ;)

Timo Suvanto kirjoitti...

Muisti palaa pätkittäin. Kyseisen puukonheiluttajan kyllä muistan. Tarinalla lienee surullinen loppu, vaikka en sitä tunnekaan. Kyseinen oppilas oli varsin värikäs persoona. Kerran fyssan tunnilla esittelin vihellellen mikrofonilla ja oskilloskoopilla äänen kuvaajaa. Kaveri viittasi ja kysyi, että minkähänlainen kuva ruudulle tulisi, jos hän pieraisisi mikrofoniin. Kun kysyin, että haluaisiko hän kokeilla, niin nuori mies oli jo vetämässä housuja kinttuun ja pyllistämässä kohti mikrofonia. Se taitaa olla ainoa kerta minun opettajan urani aikana, kun pitänyt toppuutella oppilasta olemaan aktiivinen oppija.

Muisti palaílee pätkien myös auskultanttien suhteen. Kyllä niitä minunkin tunneillani oli, ei kylläkään mitenkään ruuhkaksi asti.

Tia13-v kirjoitti...

"Tärkein kirja unohtui. Se on Herramme Pyhä ja Rakas Raamattu. Siinä on Kaikki."

Siinä on todellakin kaikki, osalle väestöä ainakin, vaikka ei se kovin paljoa olekkaan.


Onneksi tämä kansanosa on omastakin mielestään vähääntyytyväisiä.

Eeva kirjoitti...

Raamattu on Tosi. Onko se vähään tyytymistä?

Tia13-v kirjoitti...

"Onko se vähään tyytymistä?"

Senkö takia sitä raamattua jankutetaan joka paikassa uudestaan ja uudestaan, kun noin yksinkertaisen lauseen ymmärtäminenkin tuppaa lemaan kovin hankalaa?