tiistai 18. marraskuuta 2014

192 floriinia nykyrahassa.




Lueskelin viimeisintä Tiede-lehteä. Aviisi on minusta parantanut kuin sika juoksuaan. Meikäläinenkin saa olla ihan ällätikku kädessä, että löytää jotain huomautettavaa.

Viimeisimmässä numerossa oli artikkeli Machiavellistä. Siinä muun muassa kerrottiin, että Machiavellin 192 floriinin vuosipalkka Firenzessä vastaisi nykyrahassa 130.000:ta euroa.

Mitähän se tarkoittaa?  Rahan arvon muutos nykyrahaksi on suoraan Wikipediasta, jota sen ansioista huolimatta ei voida pitää kaikkein luottavimpana lähteenä. Ei 500 vuotta vanhoja ansioita voi vertailla näin yksioikoisesti nykypalkkoihin. Ainoa järkevä tapa on tehdä vertailua silloisen ajan asioihin. Mitä rahalla on aikoinaan saanut ja millaisia palkkoja silloin on maksettu.  

Floriini oli Firenzessä keskiajalla käytetty kultaraha. Se kävi maksuvälineenä myös muissa paikoissa, joten sitä voidaan pitää jonkinlaisena euron esi-isänä. Se oli myös kultarahan standardi, esimerkiksi Venetsiassa käytetty kultadukaatti oli saman painoinen – ja arvoinen, sillä kultarahan arvo oli sen kullan arvo.

Ylemmän virkamiehen vuosipalkka niihin aikoihin oli 20 floriinin huippeilla, joten ihan mukavaa palkkaa Machiavellille maksettiin. Hänen aikalaisensa Leonardo da Vincin vuosiansiot, jotka tosin vaihtelivat, olivat samaa suuruusluokkaa.

Rahan suuruutta voi arvioida ihan kullan arvonakin. Floriini painoi 3,5 grammaa, joten 192 floriinia nykyisellä kullan 30 euron grammahinnalla olisi noin 20.000 euroa. Tosin näillä kolikoilla on nykyään paljon suurempi numismaattinen arvo kuin niiden raakakullan arvo. 500 vuotta vanhan floriinikolikon arvo huutokaupattuna on netissä olevien arvioiden mukaan noin 1000 $. Kun dollarin kurssi on tällä hetkellä 0,8 euroa, niin Machiavellin vuosipalkan kolikoiden numismaattinen arvo olisi nyt noin 150.000 euroa. Se tieto on kuitenkin täysin epäolennainen arvioitaessa Machiavellin vuosipalkan suuruutta. 

10 kommenttia:

Samppa kirjoitti...

Niin kiinnostavaa kuin onkin noin vanhat asiat, minua on askarrattanut vähän tuoreemmat kustannukset.

Rakentajan opas vuodelta 1956 kertoo, että sementti maksoi 8 markkaa kilo ja sora 600 mk /m3. Tiedän, että on Suomen pankin raha-arvo laskuri. Mutta siellä ei ole oikein vertailukohtaa hintoihin. Kun leffaliput ja spåramatka eivät välttämättä anna suuntaa tähän

Sitten kun vielä tietäisi varmuudella duunarin päivä palkan vuodelta -56, niin voisi pohtia, onko edunvalvonta mennyt ees vai takaakse päin näinä vuosina?

Anonyymi kirjoitti...

Noin summittaisena arviona sanoisin että eteenpäin on menty jos elintasoa ajattelee, elämisen tasosta en ole niin varma. Vaikka elämme taloudellisesti ankeita aikoja niin yleisesti ottaen eläminen lienee halvempaa ja helpompaa kuin vaikka 50-luvulla. Vaikkakin luulohan ei tunnetusti ole tiedon väärti...-Tauno Räsänen

Timo Suvanto kirjoitti...

Katselin vähän tilastoja. Rahan arvon kertoimen mukaan vuoden 1956 8 markkaa vastaa nykyistä 24 senttiä. Sattumoisin se on suunnilleen sama kuin sementin nykyinen kilohinta. Vounna 1956 työmiehen tyypillinen kuukausipalkka on 30.000 markkaa. Rahanarvon kertoimen huomioiden tämän päivän rahassa se vastaa noin 900 euroa. Nykyään tyypillinen palkka on noin kolminkertainen. Tästä voi päätellä jotain elintason kehittymisestä.

Minun taloni on rakennettu juuri 1956. Vanhoista asiakirjoista käy ilmi, että rakentamisessa on käytetty säästöbetonia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että betonin seassa on aika isoja kivenmurikoita, jolloin betonia on sidosaineena tarvinnut käyttää vähemmän. Betonista kuten muistakin rakennustarvikkeista oli pulaa. Säästöbetonin huomaa siitä, että seinään poratessa osuu ennemmin tai myöhemmin kiveen, johon ei tavallinen pora kyllä pysty. Pitää olla kunnon iskupora, ei mikään hammasrattailla iskuporaksi naamioitu tavallinen pora.

http://www.norssit.fi/sivut/4_7_inflaatiovarat.php

Täällä on hyvä taulukko vanhoista palkoista ja hinnoista. Siitä voi päätellä myös sitä, miten tuotteiden hinnat ovat muuttuneet suhteessa toisiinsa.

Kaiken kaikkiaan Suomi vuonna 2014 on niin erilainen kuin Suomi vuonna 1956. Siksi rahanarvon mittarilla saa vain hyvin karkean kuvan siitä, mitä jokin rahasumma vajaat 60 vuotta sitten vastaa tämän päivän rahassa.

Timo Suvanto kirjoitti...

"Taloudellisesti ankeat ajat" on varsin suhteellinen käsite. Se on vähän sama kuin usein esille tuleva bensan hinnan kipuraja.

Jollekin taloudellisesti ankeat ajat tarkoittaa sitä, että ei ole varaa vaihtaa autoa joka vuosi, toiselle taas sitä, että joutuu kaupassa laskemaan, monta appelsiinia voi ostaa sillä viikolla. Kuten minun lapsuudessani tehtiin joka perheessä.

Risto Väyrynen kirjoitti...

Mutta kyllä nämä rahanarvojen vertailut ovat vaikeita ihan tässä nykyajassakin - ihan saa ällätikulla syynätä. Uutisissa usein kerrotaan jostakin "kehittyvästä maasta", että siellä köyhät ihmiset tulevat toimeen - tai siis heidän pitää tulla toimeen ja ehkä vielä elättää perheensäkin - esim. 5 dollarilla päivässä (tai vielä vähemmällä). Kun tuollaista rahasummaa sitten automaattisesti suhteuttaa meidän hinta- ja kustannustasoomme, se kuulostaa tietenkin kohtuuttoman pieneltä. Sellaisella emme mitenkään tulisi toimeen. Viidellä dollarilla - tai sitä vastaavalla ko. maan valuutan määrällä - on kuitenkin tuossa "kehittyvässä maassa" ihan toisenlainen ostovoima kuin täällä meillä rikkaassa ja kalliissa jo kehittyneessä maassa. Emme saa välttämättä alkuunkaan oikeanlaista kuvaa elintasoeroista - paitsi että ne ovat valtaisia.

Jotta rahanarvoja eri aikoina ja eri maissa voisi mielekkäästi vertailla, täytyisi siis selvittää eri maiden ja ajankohtien yleinen kustannus- ja hintataso - kuten poikkitieteilijäkin jutussaan esittää. Mutta lisäksi olisi hyvä tietää, mitkä olivat kunakin aikana tai kussakin maassa eri väestöryhmien väliset tulo- ja varallisuuserot ja "kulutustottumukset". Helposti unohdetaan, että eri aikoina on köyhissäkin maissa ollut varakas hyvinvoiva yläluokka - ja vastaavasti rikkaissa maissa valtava joukko köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Machiavellinkin elinaikana elintasoerot Italian eri kaupunkivaltioissa olivat huikeat. Rikkaat elivät uskomattomassa yltäkylläisyydessä jonka kunkin kaupunkivaltion - ja monien muiden maiden ja alueiden - vähäosaiset kustansivat omalla työllään. Köyhien ihmisten oli tyytyminen elämään "viidellä dollarilla päivässä" - ja kaikkein köyhimmät almujen varassa. Vaikea sanoa, onko maailman mittakaavassa mikään muuttunut noista ajoista - Venäjä, Kiina, Intia ja vaikkapa Qatar sekä lukuisat muut maat tarjoavat loputtomasti esimerkkejä elintaso- tai kulutustottumuserojen jyrkästä tai vielä jyrkemmästä kasvusta. Rahanarvosta piittaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Näinhän se on. Totesit että lapsuudessasi appelsiinin ostamista puntaroi joka perhe, nyt varmaan aika moni perhe vähemmän kuin silloin. Yleinen elintaso lienee noussut myös köyhissä perheissä verrattuna 50-lukuun. -Tauno Räsänen

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Talous lienee useissa perheissä helpottunut. Elämisen laatu muutoin enemmän. Nykyajan emännille esim. 50-luvun pyykkipäivä voisi olla aika paha rasti..

Lyhyesti: aamulla tuli saunan padan alle, vesi kuumaksi ja lipeää sekaan. (Ensin tietysti pilkottava puut...) Lakanat pataan, pikku kiehautus. Sitten (talvella) vesikelkka oven eteen, saavi sinne ja lakanat sun muut saaviin. Ranta oli kilometrin päässä, jäälle talsiminen ja avanto auki kirveellä. Sitten kunnon huuhtelut, tekstiilit kelkkaan ja kotiin. Ripustus narulle. Päivähän siinä meni. - Kuivaava automaattipesukonekin taitaa olla joskus työläs täyttää nykyisin ;)

Kaivojen vesi ei riittänyt pyykinpesuun, joten ranta oli se huuhtelupaikka. Kesällä juttu oli ihan retkeilyä, yhteisrannassa oli kyläkunnan yhteisiä patoja, joten pyykkipäivähän oli ihan viihdettä eväineen jne.

timo suvanto kirjoitti...

Muistan varsin elävästi sen riemun päivän, kun meille kotiin hankittiin pulsaattoripesukone. Pyykinpesu helpottui merkittävästi.

Late kirjoitti...

Kummalla helpotti, äidillä vai sinulla?

Timo Suvanto kirjoitti...

Lähinnä kai äidillä. Minun tehtäväni oli pyörittää teloja, joiden välissä pyykki kuivattiin. Alussa tietysti mukavaa, mutta alkoi aika pian maistua työltä. Ei se herkkua ollut työntää vaatteitakaan telojen väliin. Siinä tuppasivat litistymään myös sormet.