tiistai 11. marraskuuta 2014

Homoliitot ja pakkoruotsi


Photo: Malin Hoelstad/TT
Maailmanlopun meininkiä. Naispappi vihkii mustan homoparin kirkossa. 

Eduskunnassa on taas käsittelyssä pari kansalaisaloitetta. Homoliitot ja pakkoruotsi. Koplaan nyt nämä kaksi asiaa yhteen kuin Kake Juhantalo aikoinaan. Toivottavasti en koe Kaken kohtaloa ja joudu valtakunnanoikeuteen.

Minusta kummassakin on perimmiltään kysymys samasta asiasta. Ihmisten halusta päättää itse oman elämänsä ratkaisuista. Voinko homoseksuaalina solmia avioliiton kuten eri sukupuolta olevat voivat? Voinko päättää vapaasti, mitä kieliä itse tai lapseni opiskelevat koulussa?

Yhteistä näille molemmille on vielä se, että etenkin homoliittojen vastustajat ja pakkoruotsin kannattajat pyrkivät tässä tekemään päätöksen toisten puolesta. Tietysti yksilön ja yhteisön yleiseen hyvään vedoten. Jos homoliitot sallittaisiin, niin koko avioliiton käsite rapautuisi ja yleinen moraalittomuus valtaisi yhteiskunnan. Lopulta saisi mennä naimisiin vaikka hauvelinsa kanssa, kuten eräs nimeltä mainitsematon persujen kansanedustaja Pentti Oinonen visioi. Vastaavasti pakkoruotsista luopuminen tarkoittaisi suomenruotsalaisuuden loppua ja olisi muutenkin ruotsin kielestä paitsi jääneille suuri henkilökohtainen menetys.

Kumpikaan asia ei kosketa minua mitenkään henkilökohtaisesti. Olen pormestarin vihkimänä juuri sellaisessa siviiliavioliitossa, jollaista oikeutta homotkin nyt itselleen haluaisivat. En näe mitään todellista perustetta sille, että sitä ei voitaisi myöntää homoillekin. Mitä kirkko tekee tahollaan, se ei minua kiinnosta. En kuulu kirkkoon enkä aio siihen enää liittyäkään, vaikka Teemu Laajasalo kuinka vikittelisi.

Kun olen 60-luvun oppikoulun käynyt, niin osaan ruotsiakin ihan kotitarpeiksi. Puhuminen on jäänyt vähiin, kuten suurimmalla osalla suomenkielisiä ruotsia hyvin ymmärtävistä. Katselen usein FST:n ohjelmia eikä minua harmita yhtään se, että minun oli aikoinaan pakko lukea ruotsia. Minusta toisen kotimaisen kielen osaaminen (nöjaktig förmåga, kuten meikäläisellä on todisteena piironginlaatikossa) kuuluu suomalaisen sivistyneistön yleissivistykseen. Jos joku ei halua kuulua sivistyneistöön, niin vaikea siihen on pakottaakaan.

Homoliittojen apinan raivolla tapahtuvan vastustuksen tiettyjen uskonnollisten piirien taholta voin vielä ymmärtää. Syvässä uskossa oleva on kuin rakastunut. Tunne estää kaiken rationaalisen ajattelun. Tosin sillä eroavuudella, että rakastumisen olotila kestää yleensä korkeintaan 2-3 vuotta. Rakkaus Jeesukseen muodosta tässä selvän poikkeuksen monien kohdalla. Se ei tunnu hellittävän hetkeksikään – ei ainakaan rationaalisen ajattelun puuttumisesta päätellen. 

Sen sijaan pakkoruotsin puolustajien syvästi tunteenomainen ja täysin infantiili argumentointi oman näkökantansa puolesta on minusta käsittämätöntä. He edustavat kuitenkin pääsääntöisesti yhteiskunnan eliittiä, ihmisiä joiden ajatusmaailmaan minun on monissa muissa asioissa helppo samaistua. Keskustelu asian tiimoilta eduskunnassakin on niin ala-arvoista, että en kestä kuunnella sitä. Kun tässä keskustelussa perussuomalainen astuu puhujanpönttöön, niin hänen argumenttinsa ovat yleensä ihan toisella tasolla kuin vaikka Kimmo Sasin, Brysseliin häipyneestä Kataisesta nyt puhumattakaan. Jo pelkästään joutuminen todistamaan tätä marssijärjestyksen kääntymistä saa minut voimaan niin pahoin, että seuraan mielummin vaikka Maikkarin yöntuntien alle 75 älykkyysosamääräisille suunnattua "leikkimielistä tietovisaa" kuin keskustelua pakkoruotsista eduskunnasta. 

Voisiko joku selittää minulle, että miksi samat henkilöt, jotka vaativat kiivaasti homoille oikeutta saada itse päättää, mennäkö avioliittoon vai ei, ovat suunnilleen yhtä kiivaasti vastustamassa ihmisten oikeutta saada itse päättää (ainakin enemmän kuin nykyään) lastensa kielivalinnoista koulussa? Puuttumassa toisen asioihin. Minä en nimittäin ymmärrä.

ps. Käytin tässä ilmaisua pakkoruotsi vain sen lyhyyden vuoksi. Tarkoitin tietysti toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuutta peruskoulussa. 

24 kommenttia:

Late kirjoitti...

Entäs Halla-aho? Vastustaa homoliittoja ja pakkoruotsia.

Samppa kirjoitti...

Ensinnäkin, kirkko olisi jo vihdoin erotettava valtiosta, molemmat näistä virallisista. Sitten valtio saa tehdä avioliittosopimuksia vaikka sen oinosen koiran kans jos näikseen, mutta kirkot päättäköön itse oman ekumenian pohjalta miten tekevät. Ja uskonnon opetus pois kouluista. Jos halutaan opettaa, niin papit varmaan saarnaa miellellään tuoreille sieuluille omana aikanaan.

Kaksikielisyys on pyhä, mutta miksi ei kasvateta kunnon kaksikielisiä? Puhu mulle ruotsia, vastaan suomeksi ja molemmat ymmärtävät, siksi olisi oltava niin, että molemmat kieliryhmät opiskelisivat samassa koulussa. Eihän työelämässäkään erotella kielitaidon perusteella ( no, näin naivit uskovat).

Samppa kirjoitti...

Kappas, tämä onkin näköjään päivän poliittinen aihe
http://yle.fi/uutiset/lipponen_pakkoruotsi-kuulemisessa_pikku_preppauksella_oulun_insinoorit_tyollistyisivat_pohjois-norjassa/7614778
tulihan tuokin opittua.

Mutta ei Böö Lipponen väärässä ole. Se, että isänmaa hoitaa talouspolitiikan päin persettä, että kansalaisten on pakko paeta maasta, niin mikä onkaan parempi paikka kuin Ruotsi tai Norja? Siellä sitä pakkoruotsia tarvitaan.

Että elkööt lopettatoko ruotisin opetusta, koska isän maan asialla, Norja tarvii meidän liikaväestöä. Kuten Ruotsi tarvitsi jo 60 ja 70 luvuilla.

Mutta muutettakoon säädöksiä myös, että työttömien työn otto velvoite koskee myös naapuri pohjoismaita, ja tähän muuttoon saa avustuksen.

UGH.

Timo Suvanto kirjoitti...

Halla-aho kirjoitti vuonna 2003

"Islamin ja homojen pää-äänenkannattaja Kirkko ja kaupunki taivastelee sitä, että papit vetoavat raamattuun ja vastustavat homoliittojen siunaamista sekä julkihomojen toimimista kirkon viroissa. Asia ei sinänsä minua liikuta, koska en usko Jeesukseen enkä muihinkaan menninkäisiin, mutta sisäisiin epäjohdonmukaisuuksiin on pakko puuttua.

Kristinusko, kuten tiettävästi kaikki uskonnot, on homovastainen. Tämä johtuu siitä, että se on syntynyt punaniskaisten kamelikuskien leirinuotioilla muinaisina, homovastaisina aikoina. Suomessa on uskonnon vapaus. Miksi homojen pitää väenväkisin tunkea instituutioon, joka on homovastainen?..."

Näkemys on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Halla-ahon mukaan kirkon ja homojen välisessä ristiriidassa homojen on syytä väistyä. Siis olla tunkematta instituutioon, joka on homovastainen. Toisenlaistakin lähestymistä voisi ajatella.

2010 Halla-aho kirjoitti näin:

"Selvennettäköön, että minä itse vastustan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ymmärrän kuitenkin, että näkemykseni ei ole tulos rationaalisesta tai pragmaattisesta pohdinnasta. Kyseessä on aivan puhdas arvovalinta. Mielestäni avioliittolain ei kuulu olla sukupuolineutraali ja sillä sipuli, ei siihen sen kummempia perusteluja tarvita. Kuten ei tarvita päinvastaiseenkaan näkemykseen."

Enhän voi tietää taustoja, mutta tämä lausunto oli annettu sen jälkeen, kun Soini oli asettanut kansanedustajaehdokkuuden ehdoksi sen, että homoliittoja ei kannateta. Valitsiko Halla-aho ehdokkuuden vai todellisen mielipiteensä välillä, sitä minun on mahdotonta tietää. Toivon kuitenkin sen olleen todellinen mielipide, vaikka se onkin ihan päinvastainen kuin minun. Arvostan enemmän rehellistä omani kanssa vastakkaista mielipidettä kuin samaa mieltä olemista taktisista syistä.

Pakkoruotsista Halla-ahon ja minun käsitykseni menevät aika lailla yksiin. Varsinkin kun argumentit pääsääntöisesti koskevat jotain ihan muuta kuin varsinaista aihetta, siis toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuutta peruskoulussa. "Kaikki pakkoruotsia puoltavat argumentit ovat idiotismeja.", sanoi Halla-aho jo vuonna 2007.

ReplyDelete

Anonyymi kirjoitti...

Voi,voi. Mitenkäs se nyt tuo ruotsinkieltä hallitseva sivistyneistö, jonka muihin mielipiteisiin on helppo yhtyä, on ruvennut pakkoruotsia kannattamaan? Noh, ei liene niin väliä kun itse kuulun ruotsinkieltä hallitsemattomaan sivistymättömään kansanosaan. -Tauno Räsänen

Timo Suvanto kirjoitti...

Sivistyneistöllä tarkoitan tässä lähinnä opillista sivistyneistöä. Siis ihmisiä, joilla on ollut mahdollisuus opiskella. Sivistyneistö ja sivistyneet ihmiset ei suinkaan ole synonyymi eikä ruotsin kielen osaaminen tai osaamattomuus ole mikään sivistyksen mitta. Montaa kieltä sujuvasti puhuvissa on täysin sivistymättömiä moukkia ja vain äidinkieltään taitavissa sekä sisäisesti että ulkoisesti sivistyneitä. Tunnen useita molempiin ryhmiin kuuluvia.

Anonyymi kirjoitti...

"Opillisen sivistyneistönkin" piirissä on ihmisiä jotka eivät hallitse ruotsia, niin meillä kuin varsinkin muualla. Ymmärsin, ja ymmärrän pointtisi mutta pitipähän päästä härnäämään kun muotoilemasi lause aiheutti hieman "elitististä dissonanssia" korvissani. Hyvät viikonloput. -Tauno Räsänen

Anonyymi kirjoitti...

Et siis usko kaltevan pinnan teoriaan?

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Varsinkin muualla.... EU:n väestä taitaa pari prosenttia osata ruotsia, yksi prosentti suomea.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kaltevan pinnan teoriassa on vähän samaa kuin "Jos antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko käden". Siis jos homoliitot sallitaan, niin kohta saa mennä naimisiin sen edellä mainitun hauvelin kanssa ja jos pakkoruotsista luovutaan, niin ennen pitkään Suomi lakkaa olemasta kaksikielinen.

Vaikka en usko tämän suuntaisiin käsityksiin, niin mieleni tekee todeta Paavo Böö Lipposta siteeraten: "So what!". Jos kansanedustajien enemmistön näkemys valuu sellaiseksi, että hauvelinkin kanssa pitää olla oikeus solmia avioliitto, niin mikä minä olen sitä kieltämään. Jo nyt monet ihmiset elävät hauvelinsa kanssa kahdestaan ja tekevät varmaan seinien sisällä jos jonkinmoisia leikkejä lemmikkinsä kanssa. Jopa sellaisia, mistä housut kintussa kiinni jäätyään joutuisivat käräjille.

Kaksikielisyyden suoja Suomessa on harvinaisen vahva. Paljon pitää virrata vettä Vantaassa, ennen kuin se murenee. Suomenruotsalaisuus voi tietysti kuihtua, mutta sen ylläpitäminen on minusta ruotsinkielisten, ei suomenkielisten vastuulla.

Eduskunnassa kuullaan kansalaisaloitteidenkin osalta "asiantuntijoita". Wikipedia mukaan asiantuntija on henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta. Asiantuntijan käsitettä käytetään tässä kuulemisasiassa aika vapaasti. Tosiasiassa kun "asiantuntijat" ovat eri eturyhmien edustajia, jotka yrittävät parhaansa mukaan esittää oman eturyhmänsä kantaa mahdollisimman positiivisessa valossa. Minusta on kansalaisten harhaanjohtamista, kun puhutaan asiantuntijalausunnosta. Pitäisi puhua sen ja sen instanssin kannanotosta. Jokaisella instanssilla on jonkinlainen intressi asiaan, miksi niiden mielipidettä muuten kysyttäisiin. Rehellisyyden nimissä tämän näkökannan pitäisi olla vielä nykyistä selkeämmin esillä. Tapio Puolimatkan "asiantuntijalausunto" oli fundamentaalisia kreationistipiirejä lähellä oleva näkökulma homoliitto-asiassa, Paavo Lipposen taas omalla tontillaan oli mahdollisimman kaukana "puolueettoman asiantuntijan" roolista. Hän oli kuultava Svenska nu -yhdistyksen puheenjohtajana. Järjestön etusivu kertoo, mikä on Svenska nu:n keskeinen tavoite ja missio.

"Svenska nu förmedlar svensk ungdomskultur och möten med det svenska språket inom Finland och uppmuntrar ungdomar till att använda svenskan genom positiva förebilder. Svenska nu visar att svenskan är både rolig och nyttig."

Vaikka savolaisten jutuissa vastuu siirtyy täysin kuulijalle, niin Lipposen lausunnosta ei jää juuri tulkinnan varaa, mitä tahoa hän edustaa. Ainoa, mikä minua vähän ihmetyttää, on 73 vuotiaan Lipposen esiintyminen nimenomaan nuorisojärjestön edusmiehenä. Mieshän on Mooses minuunkin verrattuna. Tosin hänen lapsensa Päivin kanssa ovat selvästi minun lapsiani nuorempia.

Sivumennen sanoen Savon Sanomat on päätoimittajansa Jari Tourusen johdolla yksi vankkumattomista pakkoruotsin kannattajista. Suomi suureksi, viina vapaaksi ja Savo kolmikieliseksi!

Eeva kirjoitti...

Hurmossaarnaaja Timo on taas näköjään vauhdissa. Tunnen monia kristittyjä homoja, mutta päätyneet pidättäytymään viettiensä houkutuksista. Jos he saavat nyt virallisen naimaluvan, niin oletka lainkaan ajatellut, mitä he menevät tekemään heti luvan saatuaan? Ainakin, jos lupa tulee papin suusta, kuten yllä olevassa kuvassa.

Kun et kuitenkaan vastaa,niin kerron sen sinulle. He menevät tekemään syntiä. Kuinka kukaan Herran palvelija voi ottaa omalletunnolleen sen taakan, että on mennyt siunaamaan synnin tekemisen? Minä ainakaan en voisi, vaikka en pappi olekaan.

Laarditaistelija kirjoitti...

Voi taivas, ettäkö oikein syntiä.

Ulkokullatut, ylimieliset uskovaiset kuvittelevat kenties, että he saavat kunniaa ja arvostusta muita ihmisiä väheksymällä. Ette te saa, ainoastaan kaltaisenne ihmiset arvostavat tuollaista. Sivistyneet, empaattiset, hyvät ihmiset eivät arvosta. Taivaan portillakin käy oikeasti niin, että sisään ei huolita, hirmuiset ovat olevat kärsimykset manan majoilla. Sielläpähän olette sitten omienne joukossa, armoa on turha huutaa, kun tuli kärventää, siellä on vain armottomia sieluja.

Toivotaan pitkää ikää, en soisi edes pahimmalle vihamiehelleni sellaista kohtaloa. Toivottavasti on vielä aikaa ennen kuin taivaan portit vedetään nokan edestä kiinni. Jospa tiede keksii konstin, jolla uskovaisista saadaan kuolemattomia, pidetään peukkuja. Ihmeitä tapahtuu.

Helsingin Maisteri kirjoitti...

+1

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta hyvä havaita että Eevan kaltaiset raamattuun mielipiteensä nojaavat ihmiset ovat myös löytäneet tämän sivuston. Mielipiteiden vaihto vaan tahtoo tyssätä siihen että argumentointi uskovaisten suuntaan on täysin turhaa, heitä kun ei järkisyillä vakuuteta. Aina se vaan jaksaa ihmetyttää miksi kirkon piirissä on niin valtava kiinnostus siihen miten ihmiset ovat seksuaalisesti suuntautuneet ja mitä keskenään tekevät. -Tauno Räsänen

Timo Suvanto kirjoitti...

Eeva on useinkin koittanut johdatella minua kaidalle polulle tässä syntisessä maailmassa - toistaiseksi vain huonolla menestyksellä. Mutta tunnetustihan yrittänyttä ei laiteta.

Laarditaistelija kirjoitti...

Vähänkin jos miettii, niin oikeasti kannattaa elää elämänsä synneissä rypien. Viiniä, naisia, laulua, tiedättehän. Tai en tiedä, onko homma kääntynyt niin, että naiset eivät enää ole syntiä, vaan vain miehet, mutta oli miten, kukin sen mukaan, mistä tykkää. Laulussa kannattaa ihan härskisti kokeilla velmuja barbershop-sovituksia vanhoihin virsiin, oivaltavia lyriikoita, joissa kyseenalaistetaan fariseuksia, jumalattomia rytmisiä kokeiluita, ja palanpainikkeeksi särökitaraa. Viineistä pyhittämättömät maistuvat aina paremmilta kuin pyhitetyt. Ja ne naiset...niistä en tohdi edes mainita, ujostuttaa ajatellakin sitä paljasta pintaa ja kiehtovia kurveja, niistä kannattaa nauttia aina tilaisuuden tullen, koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen kerta.

Kristinusko sallii meille viime hetken pelastuksen, Jumala ei ilahdu mistään niin paljon kuin syntisestä, joka aivan viime hetkellä kääntyy pyhään jumalallisuuteen ja tunnustaa taivaan portilla, että "Kyllä kaduttaa, herra Pietari, kyllä kaduttaa". Siinä kun lupaa kääntyä hyväksi ihmiseksi, niin ei varmaan tohdi Pietari käännyttää pois. Kun hän vertaa tällaisen juuri kääntyneen syntilistaa, josta kaikki kääntymistä edeltävät synnit on pois pyyhitty vanhan, ulkokullattua jeesustelua ikänsä eläneen falskin änkyrän syntilistaan, ei ole mitään epäselvää, kuka pääsee taivaaseen, ja kuka sinne toisaalle.

Nauttikaa elämästä, ihmiset, antakaa arvo toisillekin!

Timo Suvanto kirjoitti...

Tällaiseen kristillisyyten minäkin haluan uskoa. Mitä enemmän syntiä, sitä enemmän anteeksiannettavaa. Pitäisikö perustaa tämän pohjalta uskonto? Sehän olisi käytännössä sama kuin lupa painaa rahaa.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Eeva on mitä ilmeisimmin paneutunut asiaan ja miettinyt sitä perusteellisesti. Ajatuksissaan hän on päässyt niinkin syvälle, että on päätynyt edellä olevaan toteamukseen: vihkimisen jälkeen homopari mahdollisesti menisi tekemään syntiä. Tässä kieltämättä on ristiriita, jota en itse ole tullut pohtineeksi. (Häissä nyt taidetaan tosin aika yleisesti tehdä syntiä, ainakin jos morsian on keskivertoa nätimpi ja/tai sulhanen viitearvoa komeampi. Kymmenes paragrafi saatta kaasojen yms. aktiiviporukan mielestä jäädä sivuun, mutta se on toinen tarina se.)

Minua kuitenkin kiinnostaa toinen asia, johon toivoisin Eevalta vastausta. Hiukan huonosti tunnen noita oppeja, mutta eihän suomalainen ole niiltä edes aktiivisesti välttelemällä välttynyt. Kuitenkin, lähimmäisen tuomitsemista vastaan on selvä kielto.

Luuk. 37: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."

Tuomiovalta on nimenomaisesti varattu Herralle itselleen, evl uskontunnustuksessa myös Jeesukselle. Muilta se on kielletty.

Niinpä kysynkin Eevalta: Millä valtakirjalla hän astuu Jumalan tehtäviin, ottaa Herralta tuomio-oikeuden? Aika iso riski, tuntuisi, enkä ole varma, uskaltaisinko itse. Millä oikeudella ihminen asettaa itsensä Jumalan asemaan? Vastoin nimenomaista kieltoa?

Osaako Eeva omalta osaltaan perustella, miksi hän katsoo itsellään olevan oikeuden ja vallan ottaa Jumalan tehtäviä? Määritellä lähimmäisen syntiseksi, kelvottomaksi seurakunnassa?

Anonyymi kirjoitti...

Laarditaistelijan ajattelu on kirkasta, selkeää ja humaania. Kannatan hänen esittämää vaihtoehtoaan.

Olisikohan mahdollista saada Laarditaistelija seuraavaan hallitukseen vastaamaan kulttuurista, amatööri- ja liiketoimintaurheilusta sekä uskontoon liittyvistä asioista? Tällaiselle arkirealismille olisi tarvetta,

Timo Suvanto kirjoitti...

Miten minusta tuntuu, että Sakari on löytänyt Raamatusta paljon keskeisemmän kohdan Päivit, Tapsat ja keitä näitä onkaan, vaikka varmaan ahkerasta Raamatun tutkiskelusta ei juttu olisi jälkimmäisillä kiinni. Avasitko Sakari Raamatun ihan satunnaisesta kohdasta ja tökkäsit sitten sormesi silmät kiinni jonkin jakeen kohdalle?

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Sivustolla http://www.evl.fi/raamattu/ on laadukkaat hakutoiminnot ;)

jyrki d-man kirjoitti...

Mitä näistä jutuista taas jauhetaan. Kaikkihan me tiedetään että kyse on salaliitoista. Toisella salaliitolla pyritään rapauttamaan meidän nykyinen moraali ja yhteiskuntajärjestys, jotta päästään rakentamaan uusi maailmanjärjestys. Toinen salaliitto taas pyrkii pitämään tyhmät moukat tyhminä ja saamattomina, jotta me ei huomattaisi tätä ensimmäistä salaliittoa. Olen tutkinut tätä pitkään ja tullut tutkimuksissani siihen varmaan tulokseen että nämä ovat niitä samoja jotka laittavat flooria meidän juomaveteen. Lukekaapa mitä kaikkea floori aiheuttaa meidän aivoissa.
Tietysti kyse voi olla myös juutalaisisten ja amerikkalaisten salaliitosta, mutta en kuitenkaan oikein usko sitä...

Anonyymi kirjoitti...

"Yhteistä näille molemmille on vielä se, että etenkin homoliittojen vastustajat ja pakkoruotsin kannattajat pyrkivät tässä tekemään päätöksen toisten puolesta. Tietysti yksilön ja yhteisön yleiseen hyvään vedoten."

Tämä on oleellista. Median soisi pohtivan juuri tätä puolta asioista - mutta silloin pitäisi luopua besserwisserin roolista ja se ei taida suomalaista ns. älymystöä edustaville toimittajille.

Timo Suvanto kirjoitti...

Minua ihan oikeasti jurppii, kun lasselehtiset ja muut besserwisserit tulevat sormi pystyssä kertomaan vanhemmille, että "Lasten varjeleminen ruotsin kieleltä on todella huono huomenlahja tulevalle sukupolvelle".

Myös tuulipukukansalla pitää olla oikeus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, jopa huonoja sellaisia. Sitä paitsi kenellä on sellainen kristallipallo edessään, joka näyttää työelämässä tarvittavat taidot tästä 20 vuotta eteenpäin? Ei Lassella yhtään enempää kuin vaikka minulla. Minä väitän, että 20 vuoden päästä ruotsi on vielä marginaalisempi kieli työelämän tarpeita ajatellen. Mikä kieli englannin ohella olisi parempi satsaus, siihen eivät ennustajan kykyni enää riitä.