lauantai 22. marraskuuta 2014

Tilanteen Päivitys



Kuva: Jyrki Vesa

"En minä niin sanonut, ja vaikka sanoinkin, niin en tarkoittanut ja vaikka tarkoitinkin, niin minua on tulkittu väärin."

Äänessä ei ole Paavo Väyrynen, vaan tietysti - minä. Mutta voisi yhtä hyvin olla Päivi Räsänen selittelemässä ihmisoikeuksien julistuksen ja homoliittojen välistä kytkentää. Mitä tuli sanottua ja mitä tarkoitettua ja erityisesti mitä ei tullut tarkoitettua, vaikka tulikin sanottua.  

Mitä Päivi siis on sanonut ja mitä hän on sillä tarkoittanut ja mitä ei tarkoittanut? Ensimmäiseen kysymyksen vastaaminen on tietysti helpompaa. Suora siteeraus.

"Jos ajatellaan vaikkapa YK:n julistuksia, jotka on ihmisoikeuksien tällaisen universaalin tulkinnan kannalta merkityksellisiä, niin siellä lähdetään siitä, että jokaisella on oikeus… jokaisella miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto, eli siinäkin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi liitoksi."

Sekoilu sanoissa voidaan tulkita tietysti freudilaiseksi lipsahdukseksi, mutta lausuman tarkoitusperää tulkittaessa se täytyy asettaa kontekstiinsa. Siis johonkin sellaiseen, joka tuntuu monille ihmisille olevan täysin tuntematon käsite. Suoraan sanoen heidän omasta sijoittumisestaan mielipidekartalla riippumatta.

Päivi perustaa monet yhteiskunnalliset näkemyksensä kristilliseen uskoonsa ja sen ylimpään auktoriteettiin, eli Raamattuun. Raamattu onkin tässä suhteessa varsin mukava opus. Se on niin sekava ja ristiriitainen sisällöltään, että sieltä voi löytää  perusteet melkein mille tahansa inhimilliselle käyttäytymiselle. Kuten on löydettykin. Lukea kuin piru raamattua ei ole mitään sen rinnalla, miten uskovaiset tavaavat Raamatun yksittäisiä jakeita ja tulkitsevat näin sanaa omaksi edukseen.

Päiville Raamattukaan ei selkeästi riitä, vaan avuksi huudetaan vielä ihmisoikeuksien julistusta. Tulkinnan logiikka ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Päivi selittelee sanomiaan näin.

"En missään vaiheessa sanonut enkä tarkoittanut sitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi ihmisoikeusjulistuksen vastainen. En ole todellakaan sanonut sellaista, enkä niin ajattele."

Et todellakaan sanonut niin. Mitä ajattelit, niin sitähän voi vain arvailla, kun ajatuksen luku ei ole vielä kovin pitkällä, vaikka tiettyjä koetuloksia onkin viime aikoina saavutettu. Käytit kuitenkin julistuksen 16. artiklaa argumenttina sille, miksi avioliittolakia ei pidä muuttaa tältä osin. Kun julistus jotenkin legitimoi avioliiton universaalisti miehen ja naisen väliseksi.

Itse tekstihän menee näin.

"16. artikla.
1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan."

Kun miehet ja naiset ovat solmineet avioliittoja jo ammoisista ajoista lähtien, niin tekstin ydin ei varmaan ole siinä, että miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto, vaan niissä reunaehdoissa. Ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta

Ihmisoikeuksien julistus on vuodelta 1948. Maailma, jopa nämä meidän mielestämme "sivistyneet valtiotkin" oli kovasti erilainen kuin nykyisin. Monissa valtioissa esimerkiksi eri rotuisten avioliitot olivat joko kiellettyjä tai ainakin suuresti paheksuttuja. Eikä asiat ole monissa maissa siitä miksikään muuttuneet. Vanhempien järjestämät avioliitot taitavat olla vieläkin yleisempiä kuin pelkästään parin keskinäisen päätöksellä solmitut. Vanhempien järjestämistä avioliitoista varmaan hyvin harva avioliitto on vapaa "rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvista rajoituksista". Tässä suhteessa ihmisoikeuksien julistus koostuu enemmänkin länsimaisen ajattelutavan mukaisista hurskaista toivomuksista kuin todellisista konkreettisista oikeuksista. Tosin olen aika vakuuttunut siitä, että vanhempien järjestämällä avioliitolla on tilastollisesti suurempi mahdollisuus onnistua kuin nuoren parin rakkauden huumassa solmitulla, mutta se on eri asia.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen oli vuonna 1948 länsimaissakin aivan toisenlainen kuin nykyisin. Suomessakin homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu aina vuoteen 1971 asti. Eli jos vaikka minun kouluaikanani olisi välitunnilla kutsunut jotain homoksi, niin se olisi ollut samaa kuin kutsua toista varkaaksi tai muuten vain kriminaaliksi. Eipä silloin juuri homoteltukaan, ei ainakaan nykyiseen malliin, jolloin "Vitun homo" on kaikesta epäloogisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi - nuorison yleisimpiä kutsumanimiä toiselle.

On kokonaan poissuljettu ajatuksena, että vuonna 1948 tämä 16. artikla olisi voinut kuulua hieman erilaisena, kuten Päivi ehti jo aloittaa: "Jokaisella on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta johtuvia rajoituksia." Sanotaan nyt sekin, että pedofiilikortilla yms. on turha kuittailla. Ne ovat olkinukkeja tässä yhteydessä.

Siis mitä Päivi ihan oikeasti ajoi takaa? Kun 16. artiklan perusteella seksuaalista suuntautuneisuutta ei voida käyttää loogisena perusteena sen paremmin homoliittojen puolesta kuin vastaan, niin miksi ylipäänsä ottaa se esille? Vain siksi, että Päivi kaikkien omaan näkemykseensä sokeasti uskovien lailla poimii vain suoranaisesti tai epäsuorasti oma näkemystä tukevat argumentit. Näitä uskovia löytyy kyllä muistakin kuin Päivin hengenheimolaisten leireistä.

Täällä on muuten hyvä mielipidekirjoitus asiasta. Ai mikä on minusta hyvä mielipidekirjoitus? No, se on sujuvaa tekstiä, siinä on ainakin hieman tavallisuudesta poikkeava raikas lähestymiskulma ja se on pitkälti samaa mieltä asiasta kuin minä. Sellainen on minusta hyvä mielipidekirjoitus.

26 kommenttia:

Late kirjoitti...

Et siis pidä eri mieltä kanssasi olevasta mielipidekirjoituksesta? Oletko mielipiderasisti.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kokemus on osoittanut, että minun kanssani eri mieltä olevat kirjoitukset ovat yleensä perusteluiltaan ontuvia. Poikkeuksiakin toki on ollut. Silloin olenkin havainnut olleeni väärässä ja muuttanut kantaani. Ei se niin vaikeaa ole.

Anonyymi kirjoitti...

Missä mukamas olet mielipidettäsi muuttanut? Minusta vaikutat lähinnä itsepäiseltä muulilta!

Late kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista myös tietää, mitä muita leirejä kuin Päivin hengenheimolaisten leirejä mahdat tarkoittaa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Otetaan nyt vaikka tämä Halla-ahon taannoinen tuomio. Se kirjoitus, mistä tuomio tuli, ei varmaan ollut niitä säkenevöimimpiä. Halla-ahon suurin synti oli kuitenkin siinä, että hän haastoi oikeuslaitoksen ja siinä kisassa ei voittajasta ole epäselvyyttä.

Pointtini on kuitenkin se, että näitä muutamaa tuomion tuonutta lausetta siteerataan tämän tästä irrallaan kaikesta kontekstista. Hyvä ettei perään laiteta vielä tuomion diaarinumeroa kuten uskovat muistavat aina liittää käyttämänsä Raamatun jakeen nimen ja numeron.

Halla-aho on tässä vain esimerkkinä. Minä en mitenkään diggaa Hallista, vaikka pidänkin monia hänen kirjoituksiaan ihan terävinä. Se johtuu kuitenkin usein vain siitä, että vastapuoli antaa omilla teoillaan ja lausunnoillaan kaikki aseet Halla-ahon käsiin.

Anonyymi kirjoitti...

Poikkitieteilijä kirjoittaa aina mielenkiintoinen bloginpitäjä. Hän kirjoittaa hyvää kieltä, esittää selkeästi oman näkökantansa ja vieläpä perustelee ne.

Minua pikemminkin hämmästyttää se energisyys, jolla eläköitynyt Poikkitieitelijä havainnoi muuta yhteiskuntaa ja osaa kytkeä näkemänsä asiat kirjoituksiinsa. Tässäkin kirjoituksessa oleva viite toisen henkilön hyvin älykkääseen kirjoitukseen on hieno löydös ja hienosti kytketty tähän teemaan,


Älykkäitä kirjoittajia on valitettavasti edelleen liian vähän, Poikkitieteilijä saattaisi matemaattisesti sivistyneenä siteerata runoilijaa joka sanoo" joka toinen on keskimääräistä tyhmempi".

Timo Suvanto kirjoitti...

Kiitoksia vain kehuista. Olen jopa lievästi samaa mieltä kirjoittajan kanssa. ;-)

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Timon persoonassa on monia pieniä heikkouksiakin, mutta se on kyllä sanottava, että kehumista hän kestää melko hyvin!

;)

Timo Suvanto kirjoitti...

Aika monilla ihmisillä kehumisen sietokynnys on suhteellisen matala. Joka toisella jopa keskimääräistä matalampi.

Timo Suvanto kirjoitti...

Minua valistettiin. En siis keksinyt tätä itse, vaikka olisin ihan hyvin voinut keksiäkin. "Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto."

Niinpä niin. Ei siinä sanota, että miesten naisten pitää solmia avioliitto keskenään. Mitähän Päivi tähän sanoisi? Siis Suomi suorastaan rikkoon ihmisoikeuksien julistusta, kun ei noudata sen kirjainta.

Laarditaistelija kirjoitti...

Matemaattis-looginen tarkastelu on usein sellainen, joka tuntuu järkevämmältä kuin tunteellis-uskonnollinen. Joka toinen eduskunnan lakivaliokunnassa äänesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Hesari toi esiin mielenkiintoisen seikan siitä, kuka oli joka toinen ja kuka ei, numeroiden ja logiikan valossa.

Tasa-arvoista avioliittoa vastaan äänestivät ennen vuotta 1965 syntyneet ja Perussuomalaisen puolueen jäsenet. Kaikki muut äänestivät tasa-arvoisen avioliiton puolesta.

Hiljalleen nuo kuusikymmenluvun alkupuolen ja vielä vanhemmat tyypit kuolevat pois, ja kuusikymmenluvun loppupuolella syntyneet ja vielä nuoremmat saavat vallan, se hetki ei ole enää kaukanakaan. On vaikea uskoa, että samaan aikaan nuoriso kääntyisi sankoin joukoin perussuomalaisiksi, perussuomalaisuuskin näytttää purevan parhaiten juuri ennen vuotta 1965 syntyneisiin.

Kysymys kuuluu, korjaako aika pois vanhat ja viisaat, vai menneeseen jämähtäneet pöljien ennakkoluulojensa vangit. Minusta vaikuttaisi, että maailma on muuttumassa parempaan suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin vaikuttaa että esim. Päivi Räsäsen ja Tapio Puolimatkan kirjoittelut tästä tasa-arvoisesta avioliittolaista kumpuavat kuitenkin raamatusta. He varmaankin ymmärtävät että raamattuun perustuva argumentointi ammutaan alas välittömästi, joten tilalle täytyy yrittää keksiä jotain muuta. Tässä tapauksessa asiaa on yritetty verhota ihmisoikeuksiin, tosin erittäin ontuvasti. -Tauno Räsänen

Timo Suvanto kirjoitti...

Ja unohtui. Siis tekstissä EI sanota, että avioliitto on miehen JA naisen välinen.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä havainto poikkitieteilijältä. Me kaikki (sinää ja minää) olemme ennakkokäsitystemme vankeja myös neutraalia asiatekstiä lukiessamme. Minäkin käsitin aluksi Päivin tavoin artiklan koskevan miehen ja naisen välistä avioliittoa, vaikka niinhän siinä ei lue.

http://www.ksml.fi/yhteiso/blogit/markolla/homo-on-neekeri/1937410

Täällä painavaa sanaa asiasta. Kirjaimellisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan tutkittu kuinka lapsiin kohdistuva väkivalta jakautuu adoptiovanhempien ja biologisten vanhempien kesken? Kun lukee noita surullisia uutisia perhesurmista niin mieleen tulee että ei lapsi taida ainakaan turvallisemmassa paikassa välttämättä olla biologisten vanhempiensa kanssa. Lapsia kun voi hankkia kuka vaan, adoptiossa taustoja taidetaan syynätä aika tarkkaan. Jos samaa sukupuolta olevien sallittaisiin myös adoptoida lapsia niin tuskinpa siitä kovin syvää huolta tarvitsisi yhteiskunnan kantaa. Kommenttini saattoi mennä asian vierestä mutta antaa olla...-Tauno Räsänen

Tia13-v kirjoitti...

Näppärä täti tämä Räsäs-Päkä.

Hän on selvästi kuunnellut Martti Servo ja Napander -yhtyeen 'mikä on kun ei taidot riitä' -kappaletta, mulkaten sanomaa 'mikä on kun ei raamattu riitä' -teemaan.

Äkkiäkös hän on ymmärtänyt, silmät itseonnea kiiluen, että maallisuus kunniaan.

Maallinen YK-laki on niin hieno, että raamattu, sekavine sössötyksineen, saattaa olla huonommin kirjoitettu, kuin YK:n seloste siitä mikä on oikein ja mikä kohtuullista.
Ei tietenkään oikeasti näin, vaan ainoastaan maallisessa maailmassa ihmiset tuntuvat kunnioittavan enemmän maallisia tekstejä.

Nyt Räsäs-Päkä on sitten keksinyt yhdistää raamatun lukemisen taidon maallisen kirjoituksen tulkintaan.
Hän on soveltanut tekstiä, kuten uskovaisen höppänänä tulee tehdä, eli ymmärtämällä sitä siten kuten itse itseä parhaiten mielyttää.

LOISTAVA suoritus höpsähtämisvaarassa olevalta valtion pääjehulta.

Jos minä uskoisin aaveisiin ja kummituksiin, epäilemättä olisin ensimmäisena liittämässä teemaa pävän politiikkaan ja lainvalmisteluun, kuten Päkätti-tätikin.

Mutta koska en usko, niin minun on hyvin hyvin vaikea tajuta, että millä tavalla ko. henkilön ajatuskulut oikein menee.

Hänellä itselllän on kaiketi saman tapaisia teemoja, sillä kun hänen sanomisensa eivät koskaan tarkoita sitä mitä' hän sanoi.
Vaan sanomisia tulee tulkita, kuten raamattuakin.


Sakari Mäkelä kirjoitti...

Mikäli olen oikein tulkinnut niin jopa Israelissa hyväksytään samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset avioliitot - tosin ne kait on solmittava muualla, koska vihkiminen ei ole mahdollista.

Päivi taitaa siten olla raamatullisempi kuin alkuperämaassakaan ollaan.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

- tarkoitan siis, että juutalaisten Raamattu ei näyttäisi olevan este.

Eeva kirjoitti...

Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 1.Tim. 1:9-10

Nämä Paavalin sanat, jotka hän on kirjoittanut erityisesti sinulle Timo, Timoteus, sopisivat niin moneen paikkaan sinun tekstiesi jatkeeksi. Laitan ne kuitenkin vain tähän ja toivon, että sydämesi kertoo sinulle, mikä on oikein ja mikä syntiä. Rukoilen kaikkia kannassaan epävarmoja kansanedustajia ymmärtämään Herran tahdon. Synnin palkka on kuolema ja se on Suomen kansalla edessä, jos se äänestää Herran tahdon vastaisesti.

jyrki d-man kirjoitti...

Eihän tuo nyt ole ollenkaan tasa-arvoista tuolla lailla pelkästään miesten kanssa makaavia miehiä tuomita. Eikö naisten kanssa makaavia naisia sitten pidä tuomita? Joku roti se sentään pitäisi näissäkin asioissa olla.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Eeva, palaapa pari jaetta taaksepäin - siinä on taas kieltoja ihmisille, joista sanotaan, että:

"7 He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät." 1.Tim. 1:7.

Tia13-v kirjoitti...

"Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia"

Keitäs he ovat, kun noita listalla olijoita riittää.

- vaan lain ja järjestyksen rikkojien

järjestyslakiako tässä tarkoitetaan?
Olen rikkonut.


- jumalattomien ja syntisten

Eikös raamatun mukaan kaikki ole syntisiä :-)



- rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden

jumalattomilla on harvemmin pyhiä, joten tässä kohtaa toisto on svissii taas kerran kultainen keskitie?


- isän- ja äidinmurhaajien

Aika draagista :-)


- tappajien

Taaskos toistetaan?


- siveettömien

siveitä sipuleita ramppaa tossa ovella niin, että alkaa sieppaamaan.

- miesten kanssa makaavien miesten

ihana b-rappu kunniaan, kuten hikisessä nasaretissa jo aikoinaan

- ihmisten sieppaajien

eikös syntinen ole ihan jees jos sen sieppaa?


- valehtelijoiden, valapattojen

???
What tö hell?

- ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 1.Tim. 1:9-10

Ole terve ota pirkka.

- Synnin palkka on kuolema ja se on Suomen kansalla edessä, jos se äänestää Herran tahdon vastaisesti.

Voihan kilin pili :-)
Alkoi oikein naurattaa.

Provoilu on kyllä kivaa, eikö :-)

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Minä kun luuulin, että kaikki typerimmät lausumat on jo kuultu/nähty pakkoruotsikeskusteluissa. No, enpä ollut seurannut eduskunnan avioliittolakiin liittyvää keskustelua; kyllä ennätysten kirjaan mennään aika reippaasti, jää vähän marginaaliakin.

Timo Suvanto kirjoitti...

http://timosuvanto.blogspot.fi/2014/11/tulta-ja-tulikivea.html

Tämä vaati ihan oman bloggauksensa

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Päivi on kuulemma sanonut, että jos avioliittolaki menee läpi, kristilliset lähtevät hallituksesta.

Korkkaankohan jo kuoharin.....

Timo Suvanto kirjoitti...

Hallituksen esityksestä. Veikko V. olisi sanonut, että pelin politiikkaa.