perjantai 28. marraskuuta 2014

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!


Viimeiset vanhurskaat pakenevat maasta, kun Jumalan viha on kohdannut homoliitot sallivaksi Baltian maaksi muuttunutta Suomea. Suolapatsaaksi jähmettyvä nainen ei voi olla Päivi Räsänen, koska kuvan naisella on viinileili kainalossa. 

Kaiken muun ohella minua ei lakkaa hämmästyttämästä, millaisiin limboihin ihminen kykenee argumentoidessaan jonkin itselleen tärkeän puolesta ja etenkin toisen näkökantaa vastaan. Kuten vaikka sukupuolineutraalia avioliittolakia ja oikeutta valita vapaammin peruskoulussa opiskeltavia kieliä. Kummassakin kun kysymys perimmältään samasta asiasta. Ihmisen oikeudesta päättää omista asioistaan tavalla, joka ei varmasti ole toiselta pois.

Vastustamisen argumentit ovat hämmästyttävän samanlaiset. On porttiteoriaa ja kaltevaa pintaa. Maalataan enempi vähempi konkreettisia helvetin kauhuja, jotka odottavat, jos nyt vallitsevaa olotilaa muutetaan. Auktoriteeteista käy ihan yhtä hyvin Raamattu kuin perustuslaki.

Jos homot saavat luvan mennä avioliittoon, niin kohta samaa oikeutta vaaditaan eläimiin sekaantujille ja pedofiileille. Tämän lainmuutoksen myötä Suomi kokee Sodoman ja Gomorran kohtalon; tulta ja tulikiveä tulee satamaan syntisen kansan päälle.

Jos peruskoulussa ei opeteta kaikille ruotsin kieltä, niin Närpiön mummoille ei voida jatkossa taata enää palveluja äidinkielellään. Savolaisten oikeus vapaasti muuttaa ruotsinkieliseen kuntaan  (att bli sudeten Savolax-borna) vaaraantuu, kuten myös kaupan käynti ruotsalaisten yritysten kanssa. Suomalaiset muuttuvat ruotsin kieltä osaamattomiksi balteiksi. (Tämä viimeisin aivopieru on muuten lähtöisin kosmologi Kari Enqvistin kynästä. Mikä osoittaa, ettei akateeminen sivistys ja korkea asema tiedeyhteisössä välttämättä tuota aina kaikkein fiksuimpia mielipiteitä. Tai sitten sen, että me sivistymättömät moukat emme vain ymmärrä mistään oleellisesta mitään.)

Jos koplataan nämä kaksi eduskunnassa tänä syksynä ollutta kansalaisaloitetta yhteen, niin havaitaan niillä olevan yhteensä lähes 100 %:n vastustus. Ne, jotka vastustavat vapaampaa kielivalintaa, ovatkin homojen vapaudesta päättää menostaan avioliittoon tasan toista mieltä ja päinvastoin. Ainoastaan Kimmon Sasi vastustaa johdonmukaisesti kumpaakin lakialoitetta. Pienen pieni ristiriita on Sasinkin linjassa. Kun hän ilmoitti avioerostaan, niin julkilausuman otsikkona oli "Avioliitto on upea instituutio". Tosin Kimmon mielestä se upea instituutio ei  sovellu homoille eikä hänelle itselleen.  

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kuten aina, kansanedustajat pelkäävät tulevia vaaleja ja äänestivät sitä mitä olivat mediasta olleet lukevinaan.

hh

Antti Räsänen kirjoitti...

Nyt täytyy hiukan opponoida poikkitieteilijää. S-neutraali avioliitto ja koulujen pakkoruotsi ovat niin eri kategorian asioita, että niiden tällainen koplaaminen on aivan epäonnistunutta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Niin meni pieleen Kake Juhantalonkin koplaaminen ja tuomio rapsahti. Katsotaan miten äijän käy? Siis joudunko minä valtakunnanoikeuteen ja pääseekö Kake taas eduskuntaan Kepun ollessa nosteessa?

Kyllä monet asiat ovat hyvin analogisia. Käytetään mm. johdattelevia ilmaisuja. Vai mitä mieltä ollaan termien "pakkoruotsi", "hyötyruotsi" ja "peruskoulussa toisen kotimaisen kielen valinnaisuus" termien johdatteluvuudesta? "Tasa-arvoinen avioliitto", "homoliitto" tai "sukupuolineutraali avioliitto" ovat sitten vastaavia termejä toisella rintamalla.

Antti Räsänen kirjoitti...

Analogiaa löytyy ainakin, jos mukana on ideologista latausta. Tarkemmin ajatellen sitä on myös 'pakkoruotsin' (kovassa) vastustamisessa. Nimittäin siinä kummittelee takana nationalismi, josta ei juuri ole hyvää kerrottavaksi. Ehkäpä koplaus on sittenkin perusteltua.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näkökulmaeroissa löytyy. Ruotsin kielen pakollista opiskelua peruskoulussa sekä vastustetaan että kannatetaan niin epärationaalisin perustein, ettei niitä kuunnellessa ole aina varma, olenko hereillä vai näenkö unta. Unessa kun tarinan kulku ei yleensä ole niitä loogisimpia.