Valokuvaaminen Heurekassa henkilötietolain näkökulmasta

Tänä kesänä parin valokuvaamiseen liittyvän tapauksen yhteydessä on keskustelu käynyt säätä mukaillen kuumana. Toinen on kuvauskielto Helsingin uimaloissa pedofilian pelossa ja toinen naisten takapuolien salaa kuvaaminen Turussa.
Kummastakin on mediassa runsaasti polemiikkia puoleen ja vastaan. Koska olen käsitellyt aihetta Heurekan osalta jo aikaisemmin, en lähde tässä sen enempää järsimään näitä kahta tapausta. netistä löytyy juttua aivan riittävästi molemmista niistä kiinnostuneille. Uimala-jutusta totean vain sen, että minusta oli tyypillinen hysteerinen ylireagointi. Turun 63-vuotiaan tapauksessa taas oikea toimenpide poliisin taholta ei ollut sakottaminen, vaan sen olisi pitänyt olla hoitoon ohjaaminen. Kyseessähän on ilmiselvästi samanlainen eksyksissä oleva reppana kuin se toinen vuoden nuorempi tekstareita alaikäisille lähettelevä turkulainen.
Oliko turkulaisen peppukuvaajan kuvaaminen salaa vai kuvaaminen kaupassa hänen suurin rikoksensa? Tätä teemaa pohdittiin professori Jukka Kemppisen blogissa jo pari vuotta sitten. Kemppinen on sentään alan professori, mutta hänellekään ei ollut yksikäsitteisen selvää, onko tilan haltijalla lakiin perustuva oikeus kieltää kuvaaminen hallitsemassa tilassaan. Joten miten siis meikäläisellä fyysikolla voisi olla asiasta enempää kuin korkeintaan valistunut mielipide.


Heurekassa kuvaaminen on pääsääntöisesti sallittua ja siellä otetut kuvat saa yhtä pääsääntöisesti laittaa julkisuuteen. Koska viime jutussani en kuitenkaan ottanut kantaa Heurekassa otettujen kuvien julkaisuun henkilötietolain näkökulmasta, niin muutama aatos siitäkin.
Henkilötietolaki kieltää henkilötietojen keräämisen ja luovuttamisen mihinkään henkilörekisteriin ilman henkilön omaa ja lasten kyseessä ollen heidän vanhempiensakin suostumusta. Lakiin liittyy useita ymmärrettäviä poikkeuksia. Esimerkiksi valtiolliset ja kunnalliset viranomaiset pitävät monenmoisia henkilörekistereitä meistä kansalaisista sen enempää lupia kyselemättä. Ilman niitä kun vaikka verojen kerääminen tai lasten koulunkäynti olisi aika vaikeaa toteuttaa.

Pari määritelmää aluksi, niin blogin pitäjä ja lukija ovat paremmin samalla aaltopituudella sen suhteen, mistä nyt puhutaan.
Henkilörekisterillä tarkoitetaan ”käyttötarkoituksensa vuoksi yhteenkuuluvista merkinnöistä muodostuvaa henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, jota käsitellään osin tai kokonaan automaattisen tietojenkäsittelyn avulla taikka joka on järjestetty kortistoksi, luetteloksi tai muulla näihin verrattavalla tavalla siten, että tiettyä henkilöä koskevat tiedot voidaan löytää helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta”.
Henkilötiedolla tarkoitetaan ”kaikenlaisia luonnollista henkilöä taikka hänen ominaisuuksiaan tai elin-olosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskeviksi”

Ylin henkilötietolakia ohjeistava viranomainen on tietosuojavaltuutettu, tällä hetkellä Reijo Aarnio. Tietosuojavaltuutetun tulkinnan mukaan ”valokuvan, josta henkilö on tunnistettavissa, katsotaan olevan laissa tarkoitettu henkilötieto”.
Tunnistaminen on aika tulkinnallinen ja osin semanttinenkin juttu. Minun 90 vuotta täyttävä äitini tunnistaa minut ja muut lähisukulaiset hädin tuskin kasvoista kasvoihin nähtäessä, valokuvista ei enää ketään. Tätä kriteeriä tuskin kuitenkaan tietosuojavaltuutetun tulkinnassa tarkoitetaan,vaan sitä, että kuvan henkilön henkilöllisyys pitäisi saada jotenkin selville pelkän kuvan avulla. Tämä lienee aika vaikeaa, ellei henkilötietoja ole liitetty itse kuvaan, kuten netissä näkee usein mm. Facebookissa olevan.
Edelleen samaa lähdettä lainaten: ”Tunnistettavuuden arvioinnissa lienee katsottava lähdettävän liikkeelle objektiivisesta mittapuusta. Koska arviointiin liittyen ei ole toistaiseksi olemassa laajaa ennakkokäytäntöä ja sitä on muutoinkin vaikea yleispätevästi soveltaa, voidaan arvioinnin jonkinlaisena lähtökohtana pitää Euroopan neuvoston hyväksymiin eri aloja koskeviin tietosuojasuosituksiin sisältyvää kriteeriä, jonka mukaan henkilöä ei pidetä tunnistettavissa olevana, jos tunnistaminen vaatii kohtuuttomasti aikaa, kustannuksia ja työtä."
Yhden määritelmän selvittäminen johtaa usein vain ojasta allikkoon. Kuinka paljon on kohtuuttomasti ja miten aikaa, kustannuksia ja työtä painotetaan toisiinsa nähden. Liika on liikaa mutta kohtuus on yleensä liian vähän.
Ei jäädä tätäkään sen enempää märehtimään, vaan jatketaan tietosuojavaltuutetun lainaamista:
"Henkilötietolaki sisältää myös luettelon poikkeuksista, jolloin lakia ei sovelleta. Tällaisia poikkeuksia ovat mm. henkilötietojen käsittely henkilökohtaisiin tai tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin (esim.kuvien, myös kännykkäkameran kuvien, ottaminen ja järjestäminen omaan valokuva-albumiin tai kännykkäkameran kuvien järjestäminen omaan tietokonetiedostoon), sanomalehdissä tai muissa tiedotus-välineissä julkaistujen kuvien kokoaminen (esim. lehtileikkeiden kerääminen), valokuvien käyttäminen toimituksellista tarkoitusta varten sekä valokuvien käsittely taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun tarkoituk-sessa (esim. valokuvanäyttelyn järjestäminen tai kirjan kuvituksen toteuttaminen).”
Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat lukaista koko jutun VALOKUVA JA YKSITYISYYDEN SUOJA HENKILÖTIETOLAIN KANNALTA.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Heureka on julkinen paikka ja siellä saa pääsääntöisesti vapaasti niin valo- kuin videokuvata. Tarkastellaan tätä videota esimerkkinä, videoon kun sovelletaan pitkälti samoja säädöksiä kuin valokuviin.
Tämä video pitää sisällään lähinnä sen noin viittä nuorta koskevan henkilötiedon, että he ovat olleet Heurekan tiedeleirillä kesällä 2010. Henkilötieto sinänsä on aika harmiton, mutta ilman lasten ja heidän vanhempiensa lupaa ei olisi luvallista pitää tätäkään koskevaa rekisteriä tai kerätä ja luovuttaa tietoja siihen. Voisiko tämän videon julkaiseminen YouTubessa ja sitä kautta myös tässä blogissa olla laissa kiellettyä henkilötietojen luvatonta keräämistä henkilörekisteriä varten? Vaikka rekisteriä ei vielä olekaan, niin kerätty tieto mahdollistaisi sellaisen perustamisen.
Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ainakin Havukka-ahon ajattelijan mielestä tulee vähiten jälkipuheita. Siitä en ole niinkään varma, mutta teen sen kuitenkin.
Ei ole kielletty. Ja miksei?
Koska näiden henkilöiden henkilöllisyyden selvittäminen ilman kohtuutonta aikaa, kustannuksia ja työtä ei olisi mahdollista. Ei vaikka yhden harvinainen etunimikin Sakari vilahtaa eräässä kohtauksessa nopeasti ohitse. Ei myöskään siksi, koska tämän blogin sisältö voidaan laskea toimitukselliseksi aineistoksi.
Jos ottaisin jokaisesta tiedeleiriläisestä videopätkän, jossa leiriläinen kertoisi jotain itsestään, niin oltaisiin jo ihan eri tilanteessa. Tällaisen videon julkaiseminen netissä ilman lasten ja heidän vanhempiensa lupaa olisi jo aika arveluttavaa henkilötietolain kannalta. Vastaavanlainen tilanne on vaikka laivayhtiöiden tapa kuvata kaikki laivaan tulijat ja myydä kuvat sitten heille matkamuistona. Systemaattisesti kerätyistä kuvista voisi periaatteessa muodostaa henkilörekisterin ilman matkustajien lupaa. Ei tosin ihan helposti ilman taustatietoja. Toisaalta tanskalaisen poliisimurhaaja Christensenin jäljille päästiin pitkälti laivalla otetun valokuvan ansiosta. Ei kuitenkaan minkään rekisterin avulla (koska sellaista ei ole, ainakaan minun tietääkseni kuvia ja matkustajatietoja ei yhdistetä), vaan valokuvan löytyessä murhaajan hotellihuoneesta.

Turun peppukuvaajakin liittyy teemaan (ainakin kevyesti sivuten) siinä mielessä, että hän oli tallentanut enempi vähempi systemaattisesti suuren ihmisjoukon yhden henkilötiedon. Millaiset pikkuhousut heillä on hameen alla vai onko housuja lainkaan. Henkilön tunnistaminen eli housujen kuvan liittäminen tiettyyn henkilöön saattaa olla kuitenkin vaikeaa ilman tietosuojavaltuutetun mainitsemaa kohtuutonta aikaa, kustannuksia ja työtä. Nimittäin epäilen, että 63-vuotias ei kuvauksensa jälkeen käynyt kysymässä peppunsa henkilötietoja.
Laissa sanotaan, että arkaluonteisia henkilötietoja ei saa tallentaa. Täyttävätkö pikkuhousut tämän määritelmän, sitä voinee jokainen mielessään aprikoida. Lakimiehet jopa rahan edestä, jos juttu menee oikeuteen asti.

Yksityisyyden suoja on hieno asia ja siitä on syytä pitää kiinni yhtenä demokraattisena perusoikeutenamme. Sananvapaus on yhtä lailla tärkeää. Se käsitä ainoastaan oikeutta ”levittää sanaa” vaan myös ottaa sitä vastaan. Hysteerinen yksityisyyden suoja saattaa vaarantaa tämän oikeuden. Valokuvan suhteen tunnutaan välillä koeteltavan molempia rajoja: paparazeista kaiken kuvaamisen ilman kuvattavan suostumista kieltäjiin.

ps. Eiköhän alussa mainitsemani entisen ministerin maanista tekstiviestittelyä alaikäiselle tytölle ole syytä tarkastella enemmän yksityisyyden suojan kuin sananvapauden näkökulmasta. Tai sitten ei kummastakaan.

pps. Puutarhasta huolta pitäminen on tänä kesänä ollut todella vaikeaa. Ainakin meillä paikat ovat päässeet pahasti kuivahtamaan. Virkistäviä syyssateita kaivattaisiin jo nyt.