maanantai 3. lokakuuta 2011

Anteeksi, mutta onko teillä tapana harjata hampaitanne?



Kävin Lähi-Alkossa ostamassa pullon punkkua. (Vanhemmat muistanevat kampanjan: Älä annan lähikaupan kuolla). Varomattomuuttani jäin kaupan eteen hetkeksi notkumaan, jolloin nuorehko mies tuli luokseni kysyen: "Anteeksi herra, mutta onko teillä tapana harjata hampaitanne?"

Kysymys hieman hämmästytti, mutta vastasin myöntävästi, että kyllähän ne on ollut tapana pestä aamuisin ja iltaisin. Tahti vain paranee näin syksyllä, kun tulee kutsu vuosittaiseen hammaslääkäritarkastukseen. Jotenkin logiikka on sama kuin uskoon tulossa juuri ennen kuolemaa. Ahkeralla harjaamisella saa vuoden aikana tulleet reiät umpeen viime hetkellä ennen hammaslääkärin poraa kuten kovalla rukoilemisella saa koko elämän aikana tehdyt synnit anteeksi juuri ennen Pietarin portilla tapahtuvaa inventaariota. Yhtä turhia luuloja molemmat. Ensimmäisen tiedän kokemuksesta, jälkimmäinen on vain valistunut arvaus.

Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Omega rasvahappokapseleita esitelleelle nuorukaiselle jätin yllä olevan lopun selittävän osan väliin. Jäin suurella mielenkiinnolla odottamaan, millaisen sillan ylitse hän aikoi johdattaa minut hampaidenpesustani rasvahappotabletteihin. Sillan ylitys alkoi näin.

"Meillä on aivan uusi mullistava terveystuote, RED OMEGA 3 on kapseli, joka sisältää 100 % krilliöljyä, ja näin elintärkeitä omega-3-rasvahappoja, joilla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Krilliöljy on ainutlaatuinen omega-3:en lähde, sillä huomattava määrä öljyn rasvahapoista on sidottuna merellisiin fosfolipideihin.

Merelliset fosfolipidit ovat vesiliukoisia ja ne imeytyvät kehoon helpommin kuin perinteisten omega-3-tuotteiden omega-3. Merelliset fosfolipidit menevät muiden rasvahappojen edelle imeytymisnopeudessaan solukudokseen. Lisäksi on havaittu omega-3:en nopeampaa imeytymistä myös muissa kudoksissa kun rasvahappoja on nautittu omega-3-fosfolilipidien muodossa.

RED OMEGA 3 sisältää luontaisesti tehokasta astaksantiini-antioksidanttia. Astaksantiini suojaa hyödyllisiä omega-3-rasvahappoja hapettumiselta."

"Jaha", sanoin minä. "Mutta miten tämä liittyy minun hampaiden pesuuni?"

"Olemme havainneet, että ihmiset unohtavat helposti ottaa päivittäisen kapselinsa. Siksi olemme kehittäneet kätevän pienikokoisen RED OMEGA 3 astian, jonka voi laittaa kätevästi kylpyhuoneen peilin alle hammasmukin viereen. Aina kun harjaa aamuin tai illoin hampaansa, niin muistaa kätevästi ottaa kapselinsa."

Naisilla on kuulemma tapana joskus antaa säälistä. Mietin, pitäisikö minun tehdä ostopäätös samasta syystä.  En ostanut, sen sijaan minuun meni pieni piru. Kysyin esittelijältä, että voisiko hän kertoa vähän tarkemmin antaksantiinin vaikutuksesta rasvahappojen hapettumisen ehkäisijänä.

Esittelijä katsoi minua epäluuloisen näköisenä. "Kuule! Jos minä sen tietäisin, niin luuletko, että seisoisin tässä päivät pitkät kuuntelemassa ihmisten viisastelua? Meillä on hyvät nettisivut, käy siellä katsomassa." hän sanoi lykäten esitteen kouraani.

Se oli minusta hyvä vastaus, mitta en siitä huolimatta ollut valmis sijoittamaan 51,90 euroa krilliöljyyn. Varsinkin kun joskus unohdan hampaiden pesunkin aamulla kiireen tai illalla väsymyksen takia. Sitä paitsi hampaat saa valkoisiksi kätevimmin Photoshopilla, kun vain muistaa pitää reaalimaailmassa suunsa riittävän supussa. Kerroinkin rasvahapponuorukaiselle kokeilevani ensin katkaravuilla, nehän ovat melkein sama otus  kuin krilli Jos katkat eivät tehoa (en tosin tiedä, mihin), niin lupasin palata asiaan.

Kotona kävin kuitenkin RED OMEGA 3:n nettisivuilla. Siellä keihäänheittäjä Tero Pitkämäki kertoi kapseleiden terveellisestä vaikutuksesta pahimmalle kilpakumppanilleen, Andreas Thorkildsenille - suomeksi. Oletan Andreaksen ymmärtäneen suunnilleen yhtä paljon Teron puheesta kuin kapseleiden esittelijä omastaan.

Täällä video Terosta ja Andreaksesta. 

3 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Hyvä tarina, lainasin Kulutusjuhla-sivuillemme!

Juha Vastarannankiiski kirjoitti...

Voisikohan saman asian ajaa kaasurillin rillikotelon alla olevaan valuma-astiaan valuva karstainen rilliöljy? Luulisi, että siinä on hiven aineita mukana, aromaattisia ja antioksidanttisia, hyviä aromeja rillauskastikkeesta ja antioksidanttisia, koska oksidoitumiselle alttiit ainesosat lienevät oksidoituneet jo liekkimeren halki valuessaan. Ottaisi valumakupin aina irti rillauksen jälkeen ja sijoittaisi kylppärin peilikaappiin ja hörppäisi aina tilkan ennen hampaiden harjausta. Liikeidea! Alan ehkä tuottaa erityisvalmisteisia rilliöljyn valumakuppeja, jotka keräävät terveelliset ja aromaattiset öljyt öljymaan savesta poltettuun keraamiseen kuppiin, jossa ne entisestään aktivoituvat pyhän maan ravinteiden nanohiukkasista, joita öljymaan saven pintalasite päästää hallitusti lävitseen, kunnes on tullut aika uusia kuppi (puolen vuoden kuluttua), jotta materiaalin nanohiukkaskonsentraatio saadaan pidettyä optimaalisella tasolla.

Timo Suvanto kirjoitti...

Voidaan hyvin myydä Jutille rilliöljynä ja muille itseään vähän fiksumpana pitäville grilliöljynä. Kauppa kävisi, siitä olen satavarma.