Thursday, 19 April 2012

Pasi on hyvä ukko


Muotokuva Pasista itsestään Kokoomuksen puoluetoimiston sivuilla. Korkovalon käyttö tukan irrottajana ei tässä kuvassa tule oikein ilmi, koska Pasilla on tukkaa aika vähän ja päälaesta on ylin osa silpaistu kuvassa pois. Tumman vaatteen jättäminen pelkäksi mustaksi reiäksi on sen sijaan hyvin linjassa Niinistön virallisen valokuvan kanssa.

Eräs valokuvaaja ja aktiivinen Kokoomus-poliitikko (vai päinvastoin?) otti Facebook-sivullaan kantaa Niinistön viralliseen valokuvaan. Tosin hän ensin ilmaisi ei-ottavansa kantaa, mutta ottaa sitten kuitenkin.

"Emmää oikein viitsi ottaa tähän millään tavalla osaa, muuten kuin että turhaa huutoa. Niinistä ei varmasti itse paskankaan vertaa kiinnostu kuvasta ja Pasi on hyvä ukko. Eiköhän presidentilläkin ole ihan perustuslaillinen oikeus kuvansa ja kuvaajansa valita, toi prokuvaajien ulina on varsin epäammattimaista joukkohysteriaa ja viisastelua ja kyllä sitä 12 vuodessa silmä kummasti tottuu ;)."

Mites tähän pitäisi suhtautua? Edellä mainittu on kyseisen henkilön mielipide ja hän voi halutessaan kommentoida sitä. Julkisuudessa toimivan poliitikon Facebook-kirjoituksetkaan, tekstiviesteistä nyt puhumattakaan, eivät ole enää pelkkiä yksityisasioita, kuten viimeaikoina olemme saaneet huomata. Minkä nettiin kerran möläyttää, sen kaiku monenkertaisesti toistaa.

Talousanominen mukaan: "Niinistö lupasi olla mukana edistämässä suomalaisen osaamisen ja työn menestystä maailmalla. Hän sanoi haluavansa myös kannustaa uutta yrittäjähenkeä."

Tässä valokuva-asiassa laitetaan yhtäläisyysmerkit suomalaisen työn ja osaamisen välille aika heppoisin perustein. Uutta yrittäjähenkeä Niinistö varmaan kannustaa. Aina kannattaa yrittää syödä kuormasta, kun siihen on vain mahdollisuus. Näyttihän Sale itsekin puoluetoimistolle tässä hyvää esimerkkiä :-).

Presidentin valtaoikeuksien vähentyessä hänen roolinsa arvojohtajana vain korostuu. Onko hyvää arvojohtajuutta sitten se, että presidenttiyteen liittyvät ammattitaitoa vaativat työt annetaan kavereille ja muille "hyville ukoille"?

Minusta ei. Presidentin virallinen valokuva on yksi keskeisimmistä symboleista, jolla viestitetään kansakunnalle presidentti-instituution arvokkuutta ja jatkuvuutta. Nyt tällä kuvalla viestitetään juuri sitä, mitä ammattikuvaaja yllä kertoo. Niinis(?) itse ei ole paskan vertaa kiinnostunut kuvasta, joka tulee seinälle symboliksi valtion ja kunnan virastoihin, kouluihin ja muihin näkyviin paikkoihin. Niinistä ei kiinnosta, onko hänen sanojensa ja tekojensa välillä mahdollisesti ristiriitaa.

Laitan lopuksi listan muutamasta muustakin "hyvästä ukosta" ja yhden "hyvän akankin". Suluissa heidän viimeaikaiset meriittinsä. Ne tosin ovat tulleet enemmänkin hyvästä veljeydestä tai sisaruudesta.

Mielenkiintoinen tilanne syntymässä, jos ja kun Merisalo hakee aikoinaan armahdusta presidentiltä. Merisalo kun antoi  aikoinaan Niinistön vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjaan 10.000 euroa riihikuivaa vaalitukirahaa.

Arto Merisalo (6 vuotta ehdotonta vankeutta)

Tapani Yli-Saunamäki (3,5 vuotta ehdotonta vanketta)


Ilkka Kanerva (1 vuosi 3 kuukautta ehdollista vankeutta)

Toivo Sukari (8 kuukautta ehdollista vankeutta)

Aija Merisalo (3 vuotta ehdotonta vankeutta)

46 comments:

  1. Tämän tekstin kirjoittaja on Jore Puusa.
    Kun blogistin teksti alkaa lähestyä yhteiskunnallista analyysiä, loppuvat lukijakommentit.( tätä kirjoittaessa 0 tässä postauksessa) Mielestäni se kuvaa valokuvaajien valveutuneisuutta, tai sen puutetta. Kun omassa blogissani kirjoitan kuvajournalismista, saan kommentteja vain kun tekstini sivuaa laitetta, jolla kuva on otettu.
    Tässä olisi jollekin sosiologille tutkimuskenttää. Maassamme on satojatuhansia itseään innokkaina ja hyvinä amatöörikuvaajina pitäviä, ovatko heidän yhteiskunnalliset pysrkimyksensä olemattomia? Vai ovatko he kaikki kokoomuslaisia jotka eivät pidä puolueen toimihenkilön kritiikistä?
    Viittaa tässä Suvannon muutamaan postaukseen, joissa on ollut enemmän kuvan yhteiskuntaan liittävää aineistoa kuin yleensä. Vai onko todella niin että olemme tunteeton teknokratiakansa, vailla kykyä visuaalisuuden siirtämiseen myös tunteen puolelle?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jore lähetti minulle yksityistä postia, jossa kielsi kommentoimasta enää mitenkään hänen blogiaan. Syynä se, että uskalsin olla eri mieltä hänen eroottisista taidekuvistaan verrattuna Elina Brotheuksen kuviin.
      Tämä nyt ei mitenkään liity Niinistön viralliseen valokuvaan, mutta liittyy jotenkin siihen, että ihmetellään lukijakommenttien puutetta muusta kuin nippeliasiasta.

      Kapa
      (Martti Kapanen)

      Delete
  2. Aija ja Toivo ovat uskossa olevia. Heidän tuomionsa ovat väärät. Herra tulee langettamaan vihansa Suomen esi-isiensä uskon hylänneen oikeuslaitoksen päälle.

    Kuudennen käskyn jatkuvasti unohtava Ilkka Kanerva olisi pitänyt panna rautoihin miettimään syntisiä tekojaan. Katumusta hänen kaltaiseltaan lienee turha odottaa.

    ReplyDelete
  3. Kovin surutta tunnut itsekin varastavan muiden valokuvia blogiisi. Laitatko sitten oman kuvasikin jatkoksi, kun saat tekijänoikeuden jatkuvasta rikkomisesta tuomion? Timo Suvanto (10 vuotta kuritushuonetta)

    ReplyDelete
  4. Jotain tolkkua nyt kirjoitteluun. Tekijäönoikeusrikoksesta maksimituomio on 2 vuotta vankeutta. Kuritushuonenerangaistus on poistunut käytöstä.

    Muuten kiitokset Timolle blogin tuomisesta jälleen uusille poikkitieteellisille urille.

    ReplyDelete
  5. Eeva Mielokselle. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi": sanoo pyhä kirja. Nyt kyllä Eeva joudut helvettiin sanomisistasi. Muista ottaa ensin rikka omasta silmästäsi jne. Minua on aina kiinnostanut se, että uskovat saavat tehdä millaisia rikoksia tahansa mutta ne eivät toisten uskovien mielestä merkitse mitään. Tästä pääsen lopputulokseen, että Eevan kaltaiset uskovat ovat täysin moraalittomia ja aikanaan lapioivat hiiliä meidän valokuvaajien helvetissä kehitepatojen alle, joilla kuumilla litkuilla pilaamme negamme ajasta ikuisuuteen.

    ReplyDelete
  6. Tämä nyt menee hieman sivuun teemasta, mutta vastataan nyt siihenkin. Muiden ottamia valokuvia voi tietysti laittaa vapaasti omille nettisivuilleen, jos on saanut kuvaajalta siihen luvan. Joissakin tapauksissa voidaan soveltaa ns. siteeraamisoikeutta. Silloin tekstin on kohdistuttava kuvaan, kuten esim. näissä postauksissani presidenttien valokuviin. Sillä perusteella tässä olevaa Pasi Heiskasen kuvaa voidaan pitää arvostelevassa ja/tai tieteellisessä esityksessä sallittuna kuvasitaattina.

    Tässä esillä olevat tuomion saaneiden kuvat eivät toteuta edellä mainittua ehtoa. Olen venyttänyt blogissani tekijänoikeuden kirjainta enemmän sen hengen suuntaan. Siis siihen suuntaan, mikä minusta on tekijänoikeuden hengen mukaista.
    1. en pyri mitenkään hyötymään taloudellisesti näistä kuvalainauksista (tai varkauksista, jos niin halutaan tulkita). Niiden käytöstä tässä yhteydessä ei myöskään koidu tekijälle mitään taloudellista tappiota. Ainakaan en osaa kuvitella, miten näinvoisi tapahtua.
    2. Kuvat ovat netissä kaikkien vapaasti katsottavissa. Olen linkittänyt kuvat niiden alkuperäiseen yhteyteen. Toimintani faktisesti palvelee tekijää, kun se voi johdattaa kuvan katsojan minun blogistani sen lähteelle.
    3. Tässä blogissa olevasta materiaalista vastaan yksin minä. En saata ketään muuta käpälälautaan, jos toiminnastani on oikeudellisia seuraamuksia. Minusta olen tässä paljon kunniallisempi kuin vaikka Sanoma Magazines, joka haluaa sälyttää KAIKEN vastuun käyttämistään kuvista niiden tekijälle.
    4. Facebook-sivulla ollut teksti harvoin ylittää tekijänoikeuskynnyksen, ja vaikka ylittäisikin, niin sitä saa siteerata. Jos henkilöllä on 2431 kaveria Facebookissa, niin kaikki sinne laitettu teksti voidaan katsoa julkistetuksi ja saatetuksi suuren (joskin valikoidun) yleisön saataville. Siteeratun henkilöllisyys on tässä epäolennainen, mutta voihan olla, että hänen kaverilistansa pienenee yhdellä, kun/jos tämä teksti kantautuu hänen korviinsa - tai silmiinsä.
    5. Jyrki Vesan kuvien luvattomasta lainaamisesta kuvittelen selviäni kaljoilla Saarenmaalla, muista en tiedä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös se ollut niin, että siteerausoikeus koskee ainoastaan tekstiä, ei valokuvia tai muita teoksia?

      Delete
    2. Sitaattioikeus ei ole sidoksissa teoslajiin. Alla hyvä linkki asiasta (Suurin osa Wikipedian teksteistä on ihan asiallisia)

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sitaattioikeus

      Delete
  7. Entäs kirjesalaisuus? Oletko ottanut sen huomioon?

    ReplyDelete
  8. Jore Puusa on näköjään päässyt poikkitieteellisestä pannasta. Hyvä juttu. Odotettavissa ärhäköitä kommentteja?

    ReplyDelete
  9. Jore Puusalle sanon: "Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan."
    Joh 3:18

    ReplyDelete
  10. Kirjesalaisuus on koskee kolmatta osapuolta, ei kirjeen (tekstiviestin, yms.) lähettäjää eikä sitä, jolle se on tarkoitettu. Jos julkaisen minulle lähetetyn viestin, niin minua ei voida tuomita kirjasalaisuuden rikkomisen johdosta. Muita seuraamuksia voi olla. Esim. kunnianloukkaus. Sen taas on kohdistuttava kolmanteen osapuoleen, ei lähettäjään.

    ReplyDelete
  11. Kukas tämä kantaa ottanut valokuvaaja ja poliitikko oikein on? Että tiedän olla menemättä hänelle valokuvattavaksi ja olla äänestämättä.

    ReplyDelete
  12. Minä ja monet uskovat ystäväni rukoilimme Aijan puolesta. Kuulin juuri radiosta ilouutisen. Herra kuuli rukouksemme: Aija ei joudukaan vankilaan.

    Raamattu opettaa, että rukoilu kannattaa. Herra kuulee ja vastaa silloin, kun muu toivo on kadonnut.

    ReplyDelete
  13. Ehkä on hyvä täsmentää, että Aija Merisaloa vain ei vaadittu vangittavaksi välittömästi. Vankilaan joutumisen riski on ihan yhtä suuri kuin ennenkin.

    Tiedän, etä Herra kykenee moniin ihmetekoihin, mutta olisiko kuitenkin, ihan vain varmuuden vuoksi, syytä rukospiirin lisäksi palkata osaava juristi hovioikeutta varten. Niin kauan kun on oikeusasteita jäljellä onmyös toivoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juristinkin kannattaisi muistaa, että vasta Viimeisellä Tuomiolla todelliset synnit sovitetaan. Siellä ei saa ehdollista, vaan jokaien tuomion pituus on iankaikkisuus.

      Delete
  14. Tota... Paljon olen viime päivinä oppinut siitä mitä valokuvaaja muotokuvaa ottaessaan ja sitä kuvankäsittelyn keinoin julkaisukuntoon kehittäessään voi tehdä, varsinkin väärin. Kiitos tästä mahdollisuudesta oppia :) Olisko kuitenkin vähän väärin tai jotenki niinku vaikka tavallaan ylimitoitettua ryhtyä lyttäämään valokuvaajaa noin niinku henkilönä, siis ottamansa valokuvan onnettomuuden perusteella? Kysyn vaan, vaikka mulla onkin tukkaa - siis vielä - vähän enemmän kuin Pasilla. Jos vaiks siis pysyttäis sen kuvan teknisissä ja ilmaisullisissa ominaisuuksissa? Kysyy, sanotaan vaiks nimimerkki Timo47vee

    ReplyDelete
  15. Hesarissa oli tänään terävä kirjoitus teemasta. (Tarkoittaa sitä, että olen kirjoittajan kanssa prikulleen samaa mieltä.) Kun Hesari ei tule kaikille ja juttu on vain Hesarin digilehdessä, siteeraan sitä tässä kokonaisuudessaan.

    "Presidentin virallinen valokuva on symboli

    UUTISANALYYSI: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuva ei täytä laadukkaan muotokuvan vaatimuksia, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Juhana Rossi.

    JUHANA ROSSI HS JUHANA.ROSSI@HS.FI

    Presidentti Sauli Niinistön kannalta on moka, että hänen virallisesta valokuvastaan pääsi syntymään keskustelu.

    Nimenomaan moka eli vähäpätöinen virhe, jonka voi hyvin korjata.

    Vaikuttaa siltä, että Niinistön kanslian väki ei täysin oivaltanut, kuinka suuri merkitys valokuvalla on.

    Tasavallan presidentti on Suomen valtionpäämies eli Suomen itsenäisyyden ja kansallisen yhtenäisyyden symboli.

    Vastaavasti presidentin asemaan liittyy joukko symboleita kuten lippu, vaakuna ja kunniamerkit.

    Symboleihin voidaan lukea myös presidentin virallinen valokuva. Se koristaa valtion virastojen paraatipaikkoja.

    Valokuvasta ei ole mitään virallista säädöstä, vaan presidentit päättävät, miten he itsensä kuvauttavat. Urho Kekkosen kauden lopulla alkoi tapa, jossa Puolustusvoimain kuvakeskuksen valokuvaaja otti valokuvan.

    Järjestely noudatti tiettyä eleganttia logiikkaa. Presidentti on Puolustusvoimain ylipäällikkö, ja kun puolustusvoimien ammattikuvaaja eli Matti Kaltokari otti valokuvan virkatyönä, kannunvalanta kuvaajan valinnasta jäi syntymättä.

    Tasavallan presidentin kanslia luovutti kuvan oikeudet yksityiselle kehystämölle, joka kehysti ja myi valokuvia niitä tarvitseville.

    Presidentti Tarja Halosen kaudella käytäntö muuttui. Halonen ei käyttänyt enää puolustusvoimien kuvaajaa.

    Hänen kahden toimikautensa muotokuvat olivat tunnustettujen ammattikuvaajien eli Jorma Komulaisen ja Irmeli Jungin ottamia.

    Muotokuvan myynti oli entiseen tapaan ulkoistettu yksityiselle yrittäjälle.

    Niinistön kanslian väki ja viime kädessä Niinistö itse toimivat täysin valtansa rajoissa, kun he valitsivat muotokuvan ottajaksi kokoomuksen verkkoviestinnän suunnittelijan Pasi Heiskasen. Palkkioksi Heiskanen sai 2100 euron kertakorvauksen. Heiskanen ei siis saa mitään korvauksia, kun kuvaa vastaisuudessa tilataan. Potretin voi ladata presidentin verkkosivuilta ilmaiseksi tai tilata 13 euron hintaan. Kehystetyn kuvan saa omakseen 92 eurolla.

    Ongelma syntyi, kun jotkut valokuvauksen ammattilaiset havaitsivat, että kuva ei täytä laadukkaan muotokuvavalokuvan vaatimuksia.

    Heräsi kysymys, valittiinko kuvaaja pikemmin tuttavuuden kuin taitojen perusteella.

    Voi myös pohtia, voiko yksi presidentin aseman symboleista olla laadultaan sekundaa.

    Vertailun vuoksi: kunniamerkkejä ei tilata joltain kyläsepältä, vaikka hän sattuisi olemaan hyvä tuttu ja kätevä käsistään."

    ReplyDelete
  16. Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä tuleman pitää. Niinistön visuaalinen ja pelisilmä ovat selvästi pettäneet. Kuva on ammattimaiseksi muotokuvaksi kehno ja kuvan tilaaminen kaverilta, amatääörifotarilta ammattilaisen sijaan antaa kyllä aika erikoisen viestin työn arvostamisesta. Uskaltaako media kysyä tätä Niinistöltä ja mitä Niinistö vastaa?

    Jokainen tekee elämässään virheratkaisuja - suurempia ja pienempiä. Ihmisen suuruus tulee esiin siinä, miten hän ratkaisee nämä mokansa. Vaikenemalla, selittämällä mustan valkoiseksi vai tunnustamalla erheen ja korjaamalla sen. Minun silmissäni vain viimeksi mainittu toimintatapa saa arvostusta.

    ReplyDelete
  17. Niinistö ei tule vastaamaan. Häneltä ei voi tätä kysyä suoraan vaan Presidentin kanslian kautta. Presidentin kanslia ei tule päästämään kysymystä läpi. Kriisiviestinnän ensimmäinen ohje on, että kaikki mikä meni pieleen, pitää myöntää heti ja sitten korjata.
    Maan tapa toimii nyt, Niinistön ensimmäinen moka häviää mustaan aukkoon.

    ReplyDelete
  18. Alussa siteeraamani valokuvaaja antaa aika oudon kuvan suhtautumisestaan ammattiinsa. Vaikka hän ei puhu presidentin, tuskin edes presidentin kanslian suulla, niin kummaksun hänen asennettaan. Presidentin välinpitämätön suhtautuminen viralliseen valokuvaansa on valokuvaajasta jotenkin hyvä, rento ja kannustettava asenne. "Ei paskankaan vertaa kiinnostu kuvasta".

    Jos kiinnostus on sitä mitä valokuvaaja olettaa sen olevan, niin minusta 2100 euron korvaus tämän EVVK-kuvan räpsäisemisestä ja Photoshopilla valaisemisesta oto. tuntuu aika suurelta. Ottaen huomioon, että Pasin keskeinen meriitti valokuvaajana on olla "Hyvä ukko" ja että hänellä on toiminimi.

    2100 euroa olisi minusta vielä kohtuullinen korvaus presidentin virallisesta valokuvasta, jos olisi tehty ammattitaidolla. On se kuitenkin eri luokkaa kuin Elina Brotheruksen 8100 euron (nykyarvo 9282 euroa) rapsäisy Saurista ratikassa aikoinaan.

    Eduskunnan puhemiehenä Niinistö sai jopa arvostelua tarkasta rahankäytöstään. Onko tyyli ja mieli muuttunut, kun pääsee jakamaan presidentin kanslian rahoja kavereilleen ja muille hyville ukoille?

    ReplyDelete
  19. Jore Puusankin lienee pakko myöntää erheensä. Tämä mukaanlukien kommentteja on kertynyt 23 kpl. Välillä on eksytty teemasta aika kauas, mutta niihän keskusteluista tuppaa käymään.

    Kiitokset Timolle poikkitieteellisten teemojen esilletuonnista. Niitä on oikein mukava kommentoida täältä Berliinistä käsin.

    ps. Gugge edellä puuhun oli varsinainen pläjäys. Käykää lukemassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikä erhe minun pitäisi myöntää?

      Delete
    2. Että lukijakommentit loppuvat!

      Delete
    3. Nyt en ymmärrä mitä tarkoitat.

      Delete
    4. No sitten täytyy vääntää rautalangasta. Sanoit tämän bloogauksen ensimmäisessä kommentissa: "Kun blogistin teksti alkaa lähestyä yhteiskunnallista analyysiä, loppuvat lukijakommentit.(tätä kirjoittaessa 0 tässä postauksessa)"

      Nyt kommentteja tämä mukaanlukien on 31. Minusta se on aika paljon. Kuinka paljon sinun blogillasi on kommentteja keskimäärin? Toki määrä ja laatu ovat kaksi eri asiaa, mutta kyllä määräkin jotain kertoo. Tämän blogin pitäjä ei tunnu olevan kovin herkkähipiäinen itseensä kohdistuvista kommenteista. Ehkä se selittää osaltaan kommenttien määrää.

      Delete
    5. Ahaa nyt ymmärsin. Olin selvästi väärässä ennustuksessani, myönnän avoimesti. Suvannon blogi on niin paljon parempi kuin minun, että se tietysti selittää kommenttien määrän. Minulla on 23000 sivunavausta kolmessa kuukaudessa, mutta kommenttien vähyys selittynee sillä, etten salli anonyymejä kommentteja, vaan edellytys julkaisulle on, että kommentit allekirjoitetaan omalla nimellä ja paikkakunnalla. Se karsii jokseenkin kaikki kirjoittajat pois. Sopii kuitenkin minulle koska itse kannatan täyttä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Toki jokaista kirjoitustani kohden tulee noin 10 nimetöntä kommenttia- mutta en julkaise niitä, minua ei erityisesti huvita julkaista esim viimeksi tullutta: "Mitä jos imisit paskaa Puusa" senverran herkkähipiäinen olen ;-) Tuo kommenttihan heijastaa toki oman blogini tasoa, joka siis kuten sanottu on paljon heikompi kuin Suvannon. Minähän olen vain lehtikuvaaja.

      Delete
    6. Niin, unohtui edellisestä se että kun suomessa on alle 10 tai mieluummin alle viisi vakavasti otettavaa valokuvausta -muutenkin kuin kamerakaupan kannalta- käsittelevää blogia niin synergia näyttäisi toimivan. Eli tilanne on sama kuin huonekalukaupalla, niiden keskittymä tuottaa kaikille kaupoille enemmän asiakkaita. Siksi olen alkanut linkittää jo blogisti sallii omaa blogiani kommenttieni joukossa. En usko että se on keneltäkään poissa.
      Omien rajallisten ja myönnettäköön aika heikkojen kykyjeni alueella koetan tätä valokuvauksen asiaa ottaa esiin ja nyt ilokseni huomaan että 15 vuotta pinnalla pitämääni amatöörikuvaajien eskalaation aikaansaamaa kuvien laadun katastrofia aletaan tajuta muuallakin. Siitähän tässä Niinistötapauksessa nimenomaan on kyse.

      Delete
    7. Kalevi Teräsmäki22 April 2012 at 13:34

      Viiltävää sarkasmia Jorelta. Hyvä Jore.

      Delete
    8. Näin on.

      Delete
    9. Todella viiltävän hienoa sarkasmia. Kun suosituimmat keskustelupalstat ovat Suomi 24 ja muut sen sellaiset, niin ei tarvitse vääntää rautalangasta tajutakseen Joren näennäisen vaatimattomuuden taakse kätkeytyvän nerokkaan sarkasmin. "Minähän olen vain lehtikuvaaja"

      Hienoa Jore. Olisiko meillä kommentointityylin muutoksen tuulia ilmassa?

      Delete
  20. Hesarin jutussa sanotaan, että Niinistön kuva ei täytä laadukkaan muotokuvavalokuvan vaatimuksia. Mitähän ne mahtavat olla?

    ReplyDelete
  21. Tähän löytyy varmaan viisaampiakin vastaamaan, mutta paremman puutteessa menkööt minun näkemykseni.

    1. Kuva on valokuva. Valokuvassa valot ja varjot luodaan valolla, ei Photoshopilla. Tämä ei ole pelkästään puristinen näkemys, se näkyy myös lopputuloksessa. Tässä asiassa Heiskasen kuva pettää pahiten.

    2. Kuvasta heijastaa kuvattavansa persoonaa ja asemaan liittyvässä virallisessa kuvassa myös kuvattavan asemaa. Persoonan näkyminen kuvassa on vähän makukysymys. Aseman varmaan helpompi. Presidentin virallisessa muotokuvassa ei voi olla verkkarit päällä, vaikka muuten olisi kuinka urheilumiehiä.

    3. Kuvan on oltava teknisesti moitteeton. Nykyiset kamerat tekevät kuvasta kenen käsissä vain riittävän terävän. Se ei ole tässä kuvassa ongelma. Ongelma on valon teknisessä hallinnassa. Kuvassa ei olla puhkipalaneita kohtia eikä sävytöntä umpimustaa oleellisissa kohdissa. Tässä kuvassa tumma puku jää täysin sävyttömäksi ja muodottomaksi mustaksi aukoksi, etenkin painokuvassa. Muotokuvaajan ammattitaitoon kuuluu myös informoida kuvattavaa vaatetuksen suhteen. Sametinmusta kangas on paljon vaikeammin kuvattavissa kuin vähän harmaampi. Hyvä kuvaaja pärjää valaisemalla umpimustakin kankaan (tai tukan) kanssa, mutta ne teettävät enemmän töitä ja vaativat enemmän ammattitaitoa - jota nyt ei ilmiselvästi ollut.

    4. Kuva voidaan ja kuuluukin viimeistellä kuvankäsittelyn keinoin ihan kuten ennen pimiössä. Kuvankäsittelyn jälki ei saa näkyä lopputuloksessa - ei ainakaan siten kuin tässä kuvassa se näkyy. Epäluonnollisena kasvojen varjopuolena ja halona koko kasvojen pympärillä.

    Olkoot esimerkkinä vaikka Barack Obaman virallinen valokuva . Kuvasta voi muuten olla montaa mieltä, mutta edellä mainitut asiat ovat siinä kunnossa.

    ReplyDelete
  22. Olisitko itse ottanut paremman muotokuvan pressasta?

    ReplyDelete
  23. Ainakin olisin tehyt sen valaisemalla, en photoshoppaamalla. Perusmuotokuvan valaisu ei ole mitään rakettitiedettä. Suurin osa koulukuvista koulukuvista on valaisultaan ihan eri luokkaa kuin Niinistön kuva.

    En kuitenkaan ryhtyisi tähän puuhaan. Koululukuvan ja hyvän muotokuvan välillä on vähintään yhtä suuri ero kuin Pasin kuvan ja koulukuvan välillä. Hyvä muotokuva syntyy ammattilaiselta, ei diletanteilta. Muotokuvaajaksi ei tulla pelkästään omistamalla hyvän kameran ja toiminimen.

    Toisaalta jos maalla on juuri sellainen johtaja minkä se ansaitsee, niin ehkä johtajasta on virastojen seinillä juuri sellainen kuva minkä hän ansaitsee.

    ReplyDelete
  24. Millä perusteella jotkut pannaan vankilaan ennen kaikkien oikeusasteiden käsittelyä ja joitakin ei? Miksi Merisalo ja Yli-Saunamäki joutuivat lusimaan, mutta JJ ei? Osaako poikkitieteilijä vastata?

    ReplyDelete
  25. Merisalo ja Yli-Saunamäki ovat tutkintovankeudessa. Henkilö voidaan laittaa tutkintovankeuteen ennen ylempien oikeusasteiden lopullista päätöstä, mikäli tuomio on ollut yli 2 vuotta ehdotonta. Pakko siis ei ole. Järvilehtokin sai 2v 4kk, joten hänetkin olisi voitu vangita. Miksi häkki heilahti Nova-miesten kohdalla, mutta JJ:n kohdalla ei, siihen en osaa vastata.

    ReplyDelete
  26. Olen pitänyt blogini aika avoimena. Jotkut kirjoittavat mieluummin nimellään, toiset nimimerkillään. Enhän voi olla varma kuin omasta puolestani, että nimellä kirjoittanut on nimen takana oleva henkilö. Jore Puusan tapauksessa olen aika varma, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan, en ole tietääkseni edes koskaan tavannut. Muutaman tuttavani kohdalla tilanne on sama. Kirjoittajan sanoma on kuitenkin minusta tärkeämpi kuin hänen henkilöllisyytensä. Siksi sallin myös nimettömän kommentoinnin. Toki arvostan paljon enemmän omalla nimellään kirjoittavia. Pahimmat henkilökohtaisuudet olen poistanut.

    Digitaalisuus on muuttanut valokuvauksen asemaa yhteiskunnassa, varmaan enemmän kuin mikään muu tekninen kehitys sitten valokuvan keksimisen ja Kodakin laatikkokameran. Toisaalta se on luonut mahdollisuuksia aivan uskomattomiin ja ennennäkemättömiin kuviin, mutta toisaalta myös ennen kokemattoman visuaalisen saasteen tulvan. Molemmat ääripäät näkyvät myös kuvia käyttävässä mediassa.

    Kameran, hyvänkään sellaisen omistaminen ei ole enää mikään markkinavaltti, eikä laatukameralla voi enää paikata ammattitaidottomuuttaan. Hyviä kameroita on liian monilla. Niinistön kuva on tästä hyvä esimerkki. Hyvä Veli-verkosto koukkasi oikealta ammattitaidon ohitse. Kolmiossa, jossa kärkinä ovat välineet, osaaminen ja suhteet, alkaa viimeksi mainittu olla kovin hallitsevassa asemassa. Eihän suhteet ja verkostoituminen sinänsä ole mikään huono asia, vaaralliseksi se muuttuu yhteiskunnan kannalta vasta sitten, kun se polkee kaksi muuta alleen.

    Mikä avuksi? Amatöörien syyllistäminen on minusta täysin turhaa. Amatöörien kuvat mediassa eivät ole syy nykyiseen tilanteeseen valokuvakentällä, ne ovat seuraus teknisestä kehityksestä. Maailma muuttuu ja ammattien on muututtava niiden mukana. Monet kalliisiin laitteisiin perustuneet ammatit ovat joutuneet ihan uuteen kilpailutilanteeseen teknisen kehityksen johdosta. Esimerkiksi HD-tason videota huippuäänellä tekevän kaluston kameroista aina leikkuupöytään saa kevyesti alle kymppitonnin. Välineistä ei ole enää kiinni tehdä vaikka huippudokkari telkkariin. Taidosta voi vielä olla.

    Valokuva on parhaimmillaan tai pahimmillaan onnenkantamoinen. Kun ammattilainen ei voi perustaa ansaintalogiikkaansa onnenkantamoisiin, niin hänen on keksittävä jotain muuta. Mitä se on? Ei minulla ole siihen mitään viisasten kiveä. Jos olisi, niin kysyjiä varmaan riittäisi ovella. Jokaisen fotarin on keksittävä se itse. Minä yhdistin kolme ammattiani: opettajan, fyysikon ja valokuvaajan. Niillä löytyi markkinarako, joka on kyllä niin kapea, että siihen ei montaa mahdu. Tervetuloa kokeilemaan ja haastamaan. Kilpailukenttä on vapaa.

    ReplyDelete
  27. Mikä siis oli Niinistön moka? Ei oikein selvinnyt minulle?

    ReplyDelete
  28. Presidentin henkilökuntaan kuuluu monia ammatteja. Henkilökohtaisessa elämässä apuna ovat muun muassa sisäkkö, hovimestari, keittiömestari, puutarhuri ja autonkuljettaja. Jos vessanpytty vuotaa, talosta löytyy kiinteistönhoitaja, joka huolehtii korjauksesta. Talvirenkaan vaihtuvat autoon kuin itsestään, eikä Suomen Leijonalla koristeltuja kullattuja lautasia tarvitse tiskata itse.

    Päätyössä auttavat pätevät apurit. Presidentin henkilökuntaan, eli kansliaan kuuluu kaikkiaan 70 työntekijää.

    Olettaisin jokaisen näistä edustavan ammattikuntansa parhaimmistoa, mutta valokuvaus katsottiin niin vähäistä ammattitaitoa vaativaksi, että siihen jouti puoluetoimistosta "hyvä ukko", jolla on jopa toiminimi. Ei kuitenkaan ihan ilmaiseksi, vaan kohtuullisella 2100 euron korvauksella. Paljonkohan siinä oli hyvän ukon lisää? Lopputuloksen perusteella hyvän miehen lisää ei voinut olla.

    ReplyDelete
  29. Käsitteet kuntoon. "hyvän miehen lisä" on harkinnan varainen pärstäkerroinlisä palkkaan. sillä nimenomaan ei ole mitään tekemistä työhän kuluneen ajan, vaivan tai lopputuloksen kanssa. Heiskaselle maksettiin nimenomaan hyvän miehen lisää.

    ReplyDelete
  30. Näinhän se taitaa olla. Eräs tuntemani valokuva-alan yrittäjä (nimi jääkööt kertomatta) kommentoi Pasin kuvaa: "Jos joku kuvaajistamme tekisi samaaa sontaa kuin mitä hyvä-ukko-kuvaaja, niin toisen kerran jälkeen kuluisi saranat..."

    Minusta aika armollinen kommentti. Monissa firmoissa lähdettäisiin jo ensimmäisen kerran jälkeen eikä saranat välttämättä edes kuluisi.

    ReplyDelete
  31. Olisiko hyvä osoitus kansan suhtautumisesta kuvaan ne kaksi kommenttia, joissa toisessa pidettiin kuvasta, Niinistöä kun on ihan Jack Nicholsonin näköinen ja toisen mielestä kuva on ihan surkea. Samasta syystä.

    ReplyDelete
  32. Niinistöhän on kuin Jack Nicholson Jokerina.

    ReplyDelete
  33. Tämä on toistaiseksi paras

    http://media-cache4.pinterest.com/upload/258534834828998286_kORCr1We_f.jpg

    ReplyDelete