Thursday, 28 June 2012

Hölmöläiset ruotsin kielen peittoa jatkamassa


Miten kuva liittyy tekstiin? No siten, että se tuli Googlen kuvahaussa hakusanoilla "Hölmöläiset peittoa jatkamassa".

Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä sopi tänään perusopetuksen tuntijaon uudistamisesta. Uudistuksessa lisätään taide- ja taitoaineiden, yhteiskuntaopin ja liikunnan tuntimääriä. Kieliohjelmia monipuolistetaan. Uskonnon tuntimäärää vähennetään. B1-kielen (käytännössä toisen kotimaisen kielen, eli suomen tai ruotsin) opetusta varhennetaan alkamaan kuudennella vuosiluokalla. Varhaistamisella vahvistetaan erityisesti elävän kaksikielisyyden toteutumista koulussa ja yhteiskunnassa.

Sanoisin, että Paskanmarjat. Elävä kaksikielisyys toteutuu vain siellä, missä kahta kieltä puhuvat ihmiset ovat jatkuvassa kanssakäymisessä keskenään. Aidoimmin se toteutuu perheissä, jossa vanhemmat puhuvat äidinkielenään eri kieltä. Lapsista tulee silloin luontevasti kaksikielisiä, mikä heille ansaituksi eduksi laskettakoon. Heille kaksikielisyys on kuin perinnöksi saatua vaurautta.Sen eteen ei ole juurikaan tarvinnut tehdä töitä.

Suomen ainoa aidosti monikielinen ja varmaan monikulttuurinen iso kaupunki lienee ollut Viipuri. Näin ainakin isovanhempieni ja äitini puheista päätellen. Heillä kun oli asiasta muutakin kuin teoreettista tietoa. Toki pelkällä valtakielellä eli suomella pärjäsi, mutta osaamalla ruotsia, saksaa ja venäjää oli mahdollista laajentaa merkittävästi tuttavapiiriään. Karjalaiseen luonteeseen se sopi oikein hyvin.

Kun yksi vuosiviikkotunti ruotsin kielen perusopetusta siirretään yläkoulusta alakoulun kuudennelle luokalle, niin sillä ei mitenkään "vahvisteta elävän kaksikielisyyden toteutumista koulussa ja yhteiskunnassa". Se on juuri kuin hölmöläiset peittoa pidentämässä.

Jos halutaan elävän kaksikielisyyden toteutuvan koulussa ja yhteiskunnassa, niin molempia kieliä puhuvat ihmiset pitäisi pistää yhteen. Ainakin koulussa, mistä nyt on puhe. Mutta juuri sehän on ruotsin kielen aseman vaalijalle RKP:lle se kauhistuttavin kanahäkki. Siinähän kävisi niin, että suomenkieliset oppisivat vähän paremmin ruotsia, mutta ruotsinkielisten äidinkielen taidot taantuisivat kaksikielisestä ympäristöstä johtuen.

Niin varmaan kävisikin, suurempi jyrää tässäkin pienempää. Se olisi kuitenkin sitä kaivattua "elävää kaksikielisyyttä".

Minua hävettää johtavien poliitikkojen puolesta pakkoruotsiasiassa. Heidän perustelunsa ja kommenttinsa eivät ole reaalimaailmasta. Jos ollaan sitä mieltä, että Suomeen pitää saada elävää kaksikielisyyttä, niin sen eteen on tehtävä elävää kaksikielisyyttä edistäviä poliittisia ratkaisuja. Suomea ja ruotsia puhuville lapsille on annettava mahdollisuus olla yhteisessä koulussa. Korostan sanaa mahdollisuus. Siperia on opettanut, että tähän pakottaminen saisi aikaan suuressa osassa ruotsikielisiä sydänkohtausten sarjan. Sitä paitsi monet koulut ovat jo nyt aidosti monikielisiä. Kotini vieressä olevassa Mikkolan yhtenäiskoulussa on yli 10 eri kieltä äidinkielenään puhuvia oppilaita. Jokaisen heidän vanhempiensa huoli lastensa oman äidinkielen kohtalosta on yhtä oikeutettu kuin ruotsinkielisten lasten vanhempien yhteisessä koulussa. Se, että ruotsin kielellä on perustuslaillista suojaa ei muuta vaikka somalien tilannetta yhtään helpommaksi. 
   
Kun ruotsin kielen pakollinen opetus laajenee kolmivuotisesta nelivuotiseksi, niin se varmasti tee kenestäkään "elävästi kaksikielistä". Minä olen lukenut oppikoulussa ruotsia 9 vuotta (jäin kerran luokalleni), mutta kohtuullisesta ymmärtämisen ja välttävästä puhumisen tasostani huolimatta en koe ole olevani "elävästi kaksikielinen". En vaikka asun kaksikielisessä kaupungissa. Nyt jo edesmenneen lähimmän naapurini äidinkieli oli ruotsi, mutta minulle hän puhui aina suomea - kuten myös omille lapsilleen, joista tuli umpisuomenkielisiä. Todellinen motivaatio opiskella ruotsia edes sillä innolla kuin aikoinani tein oli sen pakollisuus yo-kirjoituksissa. Sekin on nykyään poistettu, joten miksi ihmeessä pakollisuus on jäänyt perusopetukseen.

Toinen mahdollisuus todelliseen kaksikielisyyteen olisi opettaa sitä kunnolla eikä vain leikkiä opettamista. Hyvä esimerkki on eteläisessä naapurissa. Viron kouluissa opetettiin venäjää niin että tuntui (eikä muita kieliä sitten juuri opetettukaan) ja maahan muutti muutenkin riittävä määrä venäläisiä, että "erityisesti elävän kaksikielisyyden toteutuminen koulussa ja yhteiskunnassa varmistettiin". Kolmannen kielen, eli suomen virolaiset oppivat sitten televisiosta ihan kuin suomalaiset englannin.

Onko virolainen esimerkki "elävän kaksikielisyyden toteutumisesta koulussa ja yhteiskunnassa" houkutteleva, onkin jo sitten toinen asia. Opetuksen tuntijako kun kuvastaa monesti enemmän poliittisten painostusryhmien vaikutusvaltaa kuin kansalaisten todellisia tarpeita. Siksi olinkin ihmeissäni, että uskonnon tuntimääriä vähennettiin ja vielä enemmän häpnaadilla lyöty, että sitä ei siirretty B1-kieleen (= pakkoruotsiin).

1 comment:

  1. Kieli taipuu moneksi. Siitä ei liene suurta erimielisyyttä, että identiteettimme keskeinen osa on äidinkielemme. Se on paljon enemmän kuin pelkkä kommunikaatioväline. Se on myös ajattelumme ja tunteittemme väline.

    Kieli on puhdas kommukaatioväline. Neutraalissa kommunikaatiossa (jos nyt sellaista ylipäänsä on), neutraali yhteinen kieli on tasa-arvoisin kahden erikielisen välinen kommunikaatioväline. Se on tällä hetkellä de facto englanti. Englanti on jonkinlainen 0-kieli, sitä on osattava ja sen päälle voidaan ryhtyä rakentamaan monipuolisempaa kielitaitoa.

    Kieli on myös vallan väline. Jonkun kielen puhuminen tai opiskelu voidaan kieltää tai siihen voidaan vastentahtoisesti pakottaa. Ruotsissa on suomen kieleen suhtauduttu aikaisemmin hyvin kielteisesti ja jopa sen käyttämisestä rankaistu - ainakin epävirallisesti. Sama vallankäyttö näkyy tässä pakkoruotsiasiassa. Kielen opettaminen pakolla niille, jotka eivät sitä halua, ei ole mitään muuta kuin vallankäyttöä. Sitä eivät retooriset idiotismit kaksikielisyyden rikkaudesta muuta miksikään.

    ReplyDelete