sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

 Kuva: Jyrki Vesa

Pääministeri Katainen otti jälleen kantaa pakkoruotsi kysymykseen:


"Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen pani puoluekokouksessa arvovaltansa peliin, jotta puolue kannattaisi ruotsin opintojen pakollisuutta.
- Yksi kansa, kaksi kieltä, Katainen sanoi palopuheessaan.
Pakkoruotsi oli ainoa asia, joka sai Kataisen puhujanpönttöön aloitteita käsiteltäessä.
- Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?
- Jyrki Katainen
Kokoomuksen nuorten liitto esitti, että toisen kotimaisen kielen opiskelu ei olisi pakollista. Kataisen lisäksi ruotsin kielen opiskelua kävi pöntössä puolustamassa koko puolueen ykkösketju vaasalaista varapuheenjohtajaa Janne Sankeloa lukuunottamatta.Viime puoluekokouksessa Jyväskylässä kokous äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta. Silloin Katainen selitti puoluekokouksen jälkeen, ettei kokoomus oikeasti halua pakkoa pois.
- Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta, Katainen todisti Rovaniemellä.
Puoluejohto varmisteli lopputulosta keräämällä mahdollisimman paljon ruotsia kannattavia äänestäjiä saliin. Kokoomus äänesti selkeästi pakkoruotsin puolesta."

 Miten minulla on aina ollut se käsitys, että toisen ymmärtäminen lähtee yrityksestä ymmärtää toisen ajattelua ja mielipiteitä - ei siitä että puhutaan samaa kieltä. Kun ruotsin kielen opiskeluun nyreästi suhtautuvalle nuorelle annetaan vaihtoehdoiksi joko luet ruotsia tai luet ruotsia ja itket, niin mikähän mahtaa olla siitä seuraava toisiaan ymmärtämisen aste?

Kataisen todistelu: "Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta" ei ole paskapuhetta kuin kahdessa kohtaa. Ensinnäkin se ei koske ahvenanmaalaisia, vaikka he ymmärtääkseni ovat suomalaisia siinä kuin me mannersuomalaiset. Toiseksi siitä totaalisesta välinpitämättömyydestä ja monesti jopa vihamielisestä asenteesta pakollista ruotsia vastaan seuraavaa pahimmassa murrosiässä olevien yläkoulaisten oppitunnilla häiriköintiä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua opiskeluksi. Yhtä hyvin teuraaksi vietävän sian kiljunnan voitaisiin väittää olevan samaa iloista huutoa, mitä kuullaan Linnanmäen laitteissa. Ruotsin kielen pakollisuus yläkoulussa vie opiskelurauhaa niiltäkin, jotka haluaisivat oppia sitä. Heitäkin on paljon.

Johtavien poliitikkojen samojen idiomien toistaminen tässä asiassa ei minusta voi johtua mistään muusta kuin siitä,  att dom inte har rent mjöl i påsen.

2 kommenttia:

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Voisikohan olla niin, että suomenruotsalaisten säätiöiden avokätisesti kokoomukselle jakamista tuista ja vaaliavustuksista löytyisi jotain syy/seuraussuhdetta.... Kenen lauluja laulat....

Timo Suvanto kirjoitti...

Lahjonta on suomalaisuutta, korruptio on suomalaisuutta, johtajien ahneus on suomalaisuutta, Nokian johtajien ahneus ja Nokian syöksy erityisesti on suomalaisuutta, pakkoruotsin ja ruotsin kielen aseman sekoittaminen on suomalaisuutta....

Vaikka jokin asia olisi suomalaisuutta, niin se ei tee siitä automaattisesti plus-merkillä varustettua. Pätee myös toisin päin.