Ammattilaiskameran mallia ajalta, jolloin Pron ei tarvinnut pelätä, että amatöörit tulevat samalle viivalle kisaamaan. Tämän kameratestissä ei olisi mainintaa siitä, miten hyvin tai huonosti se istuu käteen, vaan valiteltaisiin valopellin hoitajan pientä jalkatilaa. Jos Valokuvataiteen museossa on näytillä "jättikamera", niin mikähän tämä sitten on.
Petteri Järvisen blogissa Havaintoja digimaailmasta nimimerkki
Peksu väitti seuraavaa: "Amatöörit saavat harrastaa ihan niin kalliilla
kalustolla kuin haluavat. Näin ammattilaiskalustoa saadaan valmistettua
suurempia sarjoja ja kehitys on nopeampaa - olkaa ammattilaiset edes siitä
kiitollisia. Hyvästä hinta-laatusuhteesta kalustossa." Kommentoin tätä jo
Petterin blogissa, mutta laitetaan nyt vielä omallekin alustalle.
Peksun logiikka ei valitettavasti pidä paikkaansa.
Valitettavasti nimenomaan ammattivalokuvaajien näkövinkkelistä asiaa
katsottaessa. Monissa ammateissa ammattilaisen keskeinen kilpailuetu
amatööreihin nähden on kaluston kalleus, ei niinkään korkea ammattitaito.
Mitenkään halveksimatta kuorma-autoilijoita, niin kyllä heidän kilpailuetunsa
tavaran siirrossa meihin henkilöautoilla kurvaileviin amatööreihin nähden on pääasiassa kuljetuskaluston hinnassa, ei autolla ajamisen taidossa.
Formuloihin en osaa ottaa kantaa tässä asiassa.
Sama koskee valokuvaajia. Ennen digiaikaa kuvan tie
kamerasta lehden sivuille oli niin hidas, monimutkainen, vaivalloinen ja
kallis, että amatööreillä ei ollut mitään asiaa kilpailla ammattilaisten
kanssa. Lehdet tarvitsivat omat kuvaajansa myös kissanristiäisiin, mikäli
halusivat niistä kuvia seuraavan päivän lehden sivuille.
Digiaikaan siirryttäessä tilanne pysyi hetken
muuttumattomana, jopa parani ammattikuvaajien eduksi. Kunnolliset
järjestelmäkamerat maksoivat saman minkä henkilöauto. Kun kuvan digitaalinen
ketju kamerasta lehden sivuille on niin paljon edullisempi kuin analoginen,
niin kalliin digikameran omistajalla oli vielä ohikiitävän hetken selkeä
kilpailuetu.
Kodak DCS 100 oli 1990-luvun alun digitaalinen järjestemäkamera. Siinä oli 1,3 megapikselin kenno ja rungon hinta oli nykyrahassa 20.000 euron huippeilla. Tämän hetken kalleimman ammattilaiskameran Canon EOS-1D X:n runko maksaa aika jämptisti 1/3 tästä. Ominaisuuksia en viitsi edes ruveta vertailemaan.
Jalkapalloa seuraavana muistan, miten Tanskan voittaessa
tasan 20 vuotta sitten futiksen Euroopan mestaruuden hehkutettiin paitsi juuttien
voittoa myös digitaalikameralla otettuja ja saman tien painoon lankoja myöten
lähetettyjä valokuvia.
Kuva: Getty Images
Jalkapallon EM-kisat 1992 olivat ensimmäiset, joissa kuvattiin merkittävässä määrin digitaalisesti. Tästä kuvasta on vaikea päätellä, onko se otettu filmillä vai digillä, mutta voisi hyvinkin olla digi.
Nyt tämä kilpailuetu on valokuvauksen osalta kokonaan
menetetty. Teknisesti riittävän hyviä kuvia voi ottaa kuka tahansa ja lähettää ne saman tien vaikka toisella puolella maapalloa olevalle lehdelle. Nettilevityksestä nyt puhumattakaan. Ammattivalokuvaajien on keksittävä johonkin muuhun kuin työkalujen
kalleuteen tai työprosessiin tekniseen hankaluuteen perustuva ansaintalogiikka.
Esimerkiksi minä työskentelen hyvin kapealla valokuvauksen sektorilla, fysiikan ja kemian oppikirjojen kuvittajana, joka
vaatii muutakin kuin valokuvaosaamista. Se on antanut minulle leivän, joka on
kapea eikä välttämättä edes pitkä. Sen mahdollisesti loputtua keksitään jotain muuta.
Vääjäämätön kehityksen kulku valokuvausalalla on se, että yhä useampi kuvaaja tulee olemaan freelancer. Halusi tai ei. Työsuhteessa oleva päätoiminen fotari on väistyvä ammattinimike. Näin on käynyt monille muillekin ammateille. Ei linja-autoissa ole enää repsikkatyttöjä eikä junissa lehtien myyjiä. Maailma muuttuu. Eiliseen takertuminen on yhtä hyödytöntä pohtia koko elämänsä sitä, miksi laitoin juuri sinä iltana tukkaan Suaveta, vaikka kaikki tiesivät, että Brylcreem-tyyli oli tyttöjen mieleen.
Vääjäämätön kehityksen kulku valokuvausalalla on se, että yhä useampi kuvaaja tulee olemaan freelancer. Halusi tai ei. Työsuhteessa oleva päätoiminen fotari on väistyvä ammattinimike. Näin on käynyt monille muillekin ammateille. Ei linja-autoissa ole enää repsikkatyttöjä eikä junissa lehtien myyjiä. Maailma muuttuu. Eiliseen takertuminen on yhtä hyödytöntä pohtia koko elämänsä sitä, miksi laitoin juuri sinä iltana tukkaan Suaveta, vaikka kaikki tiesivät, että Brylcreem-tyyli oli tyttöjen mieleen.
Joidenkin valokuva-ammattilaisten vakioitku amatöörien "moraalittomuudesta" ei johda mihinkään. Etenkin kun se on SEURAUS alan teknisestä kehityksestä, ei SYY ammattilehtikuvaajien de facto monopolin katoamiseen. Humen giljotiini leikkaa kliinisesti valokuvausalallakin. Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi logiikan keinoin päätellä miten ne ovat eikä päinvastoin.
ps. Edellisen bloggaukseeni liittyvä kommenttini alla olevalla kuvalla: "Jos meillä on valelääkäreitä, valepukkeja, niin varmaan on valevalokuvaajia. Tosin minun on vaikea hahmottaa, millainen valevalokuvaaja voisi olla. Valokuvaus kun ei ole luvanvarainen ammatti eikä valokuvaaja suojattu ammattinimike. Ehkä valevalokuvaaja on vain ottavinaan valokuvia, mutta todellisuudessa kamerasta tuleekin vesisuihku päin kohteen pläsiä."
Valevalokuvaajan työkalu. Hintakin sen mukainen. Netistä tilattuna $ 1.46.
15 kommenttia:
Hommaat millaiset ammattilaisvehkeet vain, niin 90% kaupallisista kuvista on sellaisia, että niillä ei saa mitään kilpailuetua kännykkäkameraan verrattuna ja 95% sellaisia, että etua halvimpaan järkkäriinkään verrattuna ei ole. Ammattilaisten marginaali on tässä viidessä prosentissa. He kuvaavat sitä, mitä amatöörit eivät edes pääse kuvaamaan.
Suvanto puhuu paskaa tapansa mukaan. Johan ennen sotia oli telefoto, jolla kuvia lähetettiin puhelinlinjoja myöten ihan kuten nykyiset Internet-yhteydet toimivat suurimmassa osassa talouksista.
Telefoto on tosiaan vanhaa teknologiaa. Oleellista kuitenkin on, että se perustui analogiseen signaaliin. En tunne asiaa tarkemmin, mutta ymmärtääkseni vastaanottopäässä tehtiin uusi kemiallinen kuva lähetetyn analogisen signaalin perusteella. Kuvan tekninen laatu ei ollut kovin kaksinen. Digitaalisella tekniikalla saadan identtinen kopio.
Hyviä esimerkkejä telefotokuvista on Jore Puusan blogissa. Kuvan päällä olevat tekstit paljastavat telefotokuvat.
http://puusa.blogspot.fi/p/lehtikuva.html
On totta että ammattivalokuvaaja on kuoleva ammattilaji mutta syy ei ole siinä että tekniikka kehittyy vaan siinä että kuvia ostavat tahot eivät tiedosta/näe/välitä vähääkään kuvien laadusta vaan ottavat halvalla (=ilmaiseksi) kenen tahansa ottaman räpsyn.
Ainoa mahdollisuus ammattikuvaajalle on erikoistua niinkuin sinä olet tehnyt ja toivoa että työt jatkuu.
Keskustelu joka tulee jatkumaan pitkään..Tekniikka mennee eteenpäin koko ajan ja edelleen kamera on väline jolla tallenetaan nähty näkymä. Sanotaan näin että:" Maailma on erillainen ammativalokuvaajan silmin." Tallennus väline on vain yksi laitteista joita ammattilainen tarvitsee työssään.
Eräs näissä keskusteluissa (sikäli kun jankkaamista voidaan keskusteluksi kutsua) häiritsevä seikka on ammattikuvaajien nostaminen joksikin mystiseksi Proksi isolla peellä. Valokuvaus on ammatti siinä missä muutkin ja siinä ammatissa toimivat ihmiset ovat ominaisuuksiltaan samalle Gaussin käyrälle asettuvia kuin muissakin ammateissa. Lyhyitä ja pitkiä. Hyviä ja huonoja. Ja kaikkia siltä väliltä.
Hieman erikoiseksi ammatin tekee vain se, että sen keskeinen työkalu, kamera on maailmassa ehkä kolmella miljardilla ihmisellä, joista suurin osa voi levittää kuvansa minne vain nappia painamalla. Onhan vasaroita ja naulojakin vaikka kuinka paljon, mutta lähteä nyt lyömään yhtä lautaa kiinni toiselle puolelle maapalloa, kun se tuppaa jäämään repsottamaan omalla tontillakin.
Tämä on fakta, jonka jokaisen valokuva-ammattilaisen ja etenkin sellaiseksi aikovan on otettava huomioon.
Miten voit entisenä opettajana noin nonsoleerata koulutusta?
Järkkärien arkipäiväistymisen vastustaminen kuulostaa kyllä aika luddiittimenolta. Olin esim. Android 4 -puhelimen vakiona tulleesta kameraohjelmasta aika yllättynyt, miten hyvä sekin voi olla noin nopealla aikataululla, jos vertaa "oikeiden kameravalmistajien" vuosikausien tuotekehitykseen. Digikameratekniikka on täynnä suljettuja ja patentoituja teknologioita, joiden avaaminen parantaa myös ammattilaisten käyttökokemusta ja sivuvaikutuksena alentaa laitteiden ja ohjelmien hintoja.
Ajatelkaa, jos vaikka lempijärkkärin kaikki napit voisi ohjelmoida miten haluaa tai asentaa kameraan CR2->JPG-muunnosohjelman tai vaikka wlanin kautta toimivan facebook/google+-integraatio-ohjelman, esim. jostain app storesta kätevästi vanhoin nettitunnuksin. Jos esim. gps-tiedot voisi langattomasti noukkia omalta puhelimelta eikä tarvitse ostaa kallista 250+ euron gps-palikkaa.
Ainakin itse toivoisin, että kuvaustekniikat ja -osaaminen tulisivat paranemaan vielä entisestään. On vielä lukuisia kuluttajia, jotka eivät kuvaamisessa yllä ihan Petterinkään tasolle. Kuvaaminen on yksi perustapa kommunikoida nykymedialla. Tässä on vielä paljon työtä tehtävänä, jotta massat saisi tuottamaan edes keskinkertaisia kuvia.
Asia on pihvi. Maailma muuttuu. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Hevosrattaiden myynti on vähäistä. Autoja myydään enemmän. Hevosvankkurikyydit ovat vähentyneet. On pitänyt vaihtaa alaa. Maailma kerkesi muuttua jo tämän kirjoituksen aikana.
Ammattivalokuvaaja ei ole mystinen pro. Hän on ihminen joka kuvaa saadakseen siitä elantoa.
Ehkäpä riittävään laatuun pääsee jo hyvin moni kiinni ja periaatteessa riittää myös ammattikäyttöön. Auto vertaus ei ole hyvä, vaikkapa taksikuski voi ajaa samaa autoa työssä kun tavallinen taatelintallaaja mökillensä. Toki varmasti jotkin varusteet ovat eri, mutta auto ei erota tavallista autoilijaa ammattiautoilijasta. Periaatteessa siinäkin kuljettajan ammattitaito osata perille on keskeistä ja vaikka kaikki tekniikka on yksityisilläkin olemassa ammattikokemus siinäkin tekee liikkumisesta sujuvaa ja kuvaajalle säällisten kuvien suhteellisesta osuudesta hieman parempaa.
Mielestäni ammattikuvaajan ero amatööriin on se, että osaa käyttää kalustoa ja hallita kuvaustilanne. Amatööri voi osata kuvata siinä kun ammattilainenkin, mutta kokemus tekee mestarin. Vaikka valokuvaajaksi voi alkaa kuka tahansa, eikä sen opettamistakaan ole rajattu, mistä tulee ammatilaisia ja mistä amatöörejä, on siitä paljon hyötyä tuon kokemuksen ja ammattitaidonkartuttamiseksi.
Seuraavan vuoden kuluttua voin nimittää itseäni ammattivalokuvaajaksi, vaikka ehkä minäkään en kaikessa halua heittää harrastajan kiinnostusta kokeiluun ja valon ymmärtämiseen. Ehkä ammatin harjoittaminen ei aina näytä auvoiselta, mutta aion olla toiveikas.
Erikoistuminen on varmasti yksi tie, mutta on tutkimuksen pohjalta markkinoilla on vaikka kuinka paljon kuvattavaa, mitä kukaan ei vaan viitsi kuvata, ei harrastajat, sunnuntaikuvaajat sen kummemmin kun ammattilaisetkaan.
Eli yksinkertaisesti meinaan hankkia elantoni tämän digitaalisen mustan laatikon käyttäjänä...
Onnea vain taipaleelle.
En haluaisi olla unelmien romuttaja, mutta ammattilaisen ja amatöörin ainoa oleellinen ero on siinä, että ammattilainen saa elantonsa valokuvauksesta, amatööri ei saa. Kun työsuhteisia valokuvaajan töitä ei enää käytännössä ole, niin se tarkoittaa, että kuvaajan pitää itse löytää kuvilleen ostaja. Kuvattavaa maailmassa riittää rajattomasti, mutta kuvan ostajia on rajallinen määrä. Siinä koko dilemma pelkistettynä. Kuvan hyvyys ei ole oston laukaiseva ominaisuus, vaan monien pienten yksityiskohtien, jopa sattumien loksahtaminen kohdalleen. Mitä enemmän kuvaaja jaksaa tehdä töitä markkinoinnin, verkostumisen ym. itse kuvaamiseen liittymättömien asioiden kanssa, sitä paremmin nämä palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Kokemusta on sekä loksahtelusta että sen puutteesta.
Erilaisia valokuvaajan nimikkeellä olevia fotareita valmistuu Suomessa vuosittain suuruusluokkaa 500 kappaletta. Elantoon riittäviä valokuva-alan töitä riittää näistä korkeintaan 50:lle. Tämä on karu tilastollinen fakta. Kuvut eivät ehkä ole ihan oikeat, mutta suhteet ovat.
Mitä enemmän alalle pyrkivä haluaa kuvata sitä, mikä itsestä tuntuu mukavalta, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on kuulua niiden 450:n alalle koskaan pääsemättömän joukkoon.
Ihan oikeasti. Valokuvaajien määrällinen ylikoulutus on yksi koulutuspoliittisia häpeäpilkkujamme. Millainen itku ja hammasten kiristys siitä taas nousi, kun aloituspaikkoja vähennettiin rajusti tämän hallituksen aikana. Suurimmat porun päästivät kouluttajat, joilta oltiin viemässä työttömäksi kouluttamisen leipäpuuta. Ojassa olevan lehmän omistajan mielipidettä ei pitäisi koskaan ottaa vakavasti. Hänellä kun sattuu olemaan se kuuluisa oma lehmä ojassa.
Luovuutta voi aina kehittää. Taiteen tekemisessä välineet antavat mahdollisuuksia. Niinpä digikuvauksrn myötä valokuvaus on tullut hyvin lähelle muita kuvataiteita. Keskustelut ovat liian tekniikkapainotteisia, varsinkin harrratelijoiden keskustelupalstoilla.
Jaa,...toisaalta Kameran rungolla ON merkitystä. Nyt kun olen saanut kuvata rungolla jossa on enempi kuvaruutuja kuin 3/sekunnissa, niin onhan jälki aivan toista...
Valotukset huomattavasti paremmin kohdallaan kuin "amatööri"-rungoissa ja muutenkin tarkennukset ja muut asiat kohdallaan. Ammattilaisrunko voittaa
amatöörirungon mennen tullen ja palatessa. On ammattilaisen vika jos ei voita amatööriä kuvan tekniikassa. Sitten taas kuvan käyttäjän vika jos valitsee huonomman kuvan samasta aiheesta/asiasta.
Anonyymille 1.
Monet amatöörikuvaajat harrastavat enemmän kameroita kuin valokuvausta. Ihan samalla tavalla kuin jotkut harrastavat enemmän autoja kuin autoilua. Totta kai he haluavat silloin keskustella enemmän kameroista kuin valokuvista. Eikä siinä ole mitään vikaa. Joka härillä kyntää se häristä puhuu.
Taiteeseen, erityisesti valokuvataiteeseen minun ei pitäisi ottaa kantaa lainkaan. Enkä otakaan muutoin kuin toteamalla, että vieläkin on valokuvataiteilijoita, joista muu kuin perinteinen kemiaan ja filmiin pohjautuvat valokuvataide ei ole mitään.
Anonyymille 2.
Ammattilais- ja amatöörikameroiden ero on lähinnä niiden rungon kestävyydessä. Ammattilaiskamerat on tehty kestämään vaikeissakin kuvausolosuhteissa. Muissa asioissa, kuten kuvan laadussa erot ovat minimaaliset. Ammattilaisrunko maksaa pyörein luvuin 6000 euroa, ihan samanlaista kuvaa tekevä amatöörirunko 1/3 tästä. Ammattilaiskameroita tehdään paljon vähemmän kuin amatöörimalleja, niiden hinnat ovat osin myös siksi niin paljon kalliimpia. Ne olisivat vielä paljon enemmän kalliimpia, jos niiden sisuskalutkin olisivat erilaiset amatöörivehkeisiin verrattuina.
Harrastelijat erottaa myös siitä, että he uskovat kalustolla ja kuvaustaidolla olevan suurta merkitystä. Itse asiassa näin ei ole; halvin "amatöörikamera" tuottaa nykyisellään parempaa kuvaa kuin ammattimallit 10 v sitten.
Ero syntyy siitä, kuka osaa hoitaa yritystä, markkinoida ja - niin, tehdä tiliä tekemisellään. Ratkaiseva ero on sosiaalisissa taidoissa. Toimeentulon kannalta ainoa kuvan laadun kriteeri on asteikolla myyty - vai ei.
Lähetä kommentti