Tuesday, 29 July 2014

Kuuma kierros Orivedellä


Lauantai 26.7.2014 oli helteinen päivä Orivedellä kuten koko Suomessa. Kun Veikko ja Jessika kävivät Kirkkolahdessa uimassa, niin tein pienen kierroksen kylällä. Tallensin kännykällä omasta Oriveden ajastani säilyneitä ja muuttuneita asioita. Kun valoa on riittämiin, niin muutaman kympin kamerakännykkä on ihan riittävän hyvä kuvauslaite dokumentointiin. Syvyysterävyyttä riittää ja se on minusta tässä tapauksessa vain etu. Kuten tässä aloitusselfiessä, joka onkin sitten ainoa laatuaan tässä sarjassa. Taustalla Auvisen talo, joka on muodostunut jonkinlaiseksi Oriveden tunnusmerkiksi Mämmilän ansioista.

Auvisen talo, jossa on ollut monenlaista puotia.

Ravintola SariAnne. Minun aikani sen nimi oli Kotipirtti. Täällä kävin ensimmäistä kertaa kaljalla, aluksi väärennetyillä papereilla. Ei siitäkään mitään hyvää seurannut. Kuppilan luonnetta voisi kuvailla ehkä parhaiten termillä juottola. Toimii nykyään myös yökerhona. Tähithetki oli varmaan toissa keväänä, jolloin itse Johanna Tukiainen kävi vetäisemässä siellä ikimuistoisen keikan - kertovat ne paikkakuntalaiset asiakkaat, jotka ylipäänsä vielä jotain muistavat. Kyseisestä esiintymisestä ja ylipäänsä mistään.

Helluntaiseurakunnan rukoushuone on ollut Puistolankujalla jo 50-luvun lopulta lähtien. Rakennus on uusittu kokonaan. Kävin isojen poikien yllyttämänä todistamassa, että täällä haisee ristuksen veri. Mitähän silläkin yritin kertoa+

Tienviitat ohjaavat Oriveden Opistolle lopulta 20 metrin välein. Eipähän pääse eksymään. Toisin kuin 70-luvun alussa, kun pari opiskelijakaveriani tuli moikkaamaan minua (en tosin asunut enää Orivedellä, joten he tekivät hukkareissun). Kun eivät tienneet vanhempieni asuinpaikkaa, niin miettivät, että kukahan voisi auttaa. Kovan pohdinnan tuloksena päätyivät siihen, että Oriveden Alkossa varmaan tiedetään. Kuten tiedettiinkin, olinhan ollut itsekin siellä töissä. Samalla saattoi täydentää varastoja. Jostain syystä vanhempiani hävetti, että tietä heille oli käyty kysymässä pitkäripaisessa.

Taustalla näkyvän TV-liikkeen rakennuksen paikalla toimi 60-luvun puoliväliin asti Laitisen makkaratehdas. Sieltä käytiin ostamassa viidellä pennillä hampparinväärää, oikein rasvaista käristettävää makkaraa. Raakana syötäessä rasva tarttui kitalakeen jättäen vähemmän mukavan jälkimaun suuhun. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea ruhon osia makkaraan oli jauhettu. Toisaalta kukaan ei tietääkseni ole siihen kuollut.

Oriveden Opiston 50-luvun lopussa valmistunut asuntosiipi. Muutimme pihalla olleesta puutalosta, Urholasta tämän talon kolmanteen kerrokseen. Kylpyammeineen ja muine sen ajan mukavuuksineen se tuntui lähes taivaalta entiseen romanttiseen puutaloon verrattuna. Minun huoneeni ikkuna on varjonpuoleisen seinämän kolmannen rivin oikeanpuoleisin.

Henkilökunta kun ei enää asu opistolla, niin nyt kaikki päädyn asunnot ovat joko opetustiloja tai opiskelijoiden majoitustiloja.

Kyltin mukaan Oriveden Opisto on avoin, innostava ja rohkea. Kukahan copy writer senkin on kovan henkisen ponnistelun jälkeen saanut väsätyksi?

Opiston pääsisäänkäynti on säilynyt samanalaisena. Vieresessä savupiipussa oli sivusisäänkäynti, eli ullakolle johtavat paloportaat. Niistä hiipailivat sisään naapurissa asuva poika ja minun entinen luokkatoverini 70-luvun alussa tarkoituksena päästä tyttöjen kämpille. Kävikö flaksi vai ei, sitä en tiedä, mutta takaisin tullessaan he tössivät kutteripurua täynnä olevan ullakon tuleen ja polttivat opiston juhlasalin. Siitähän ei ollut muuta kuin etua, sillä juhlasali rakennettiin vakuutusrahoilla viereen ja vanhan juhlasalin tilalle tuli todella tarpeellinen toimistosiipi.

Sukkavartaan raitin alkupäätä. Monelle kirkonkylälle tyypillinen pienpuutaloista koostuva alue. Se oli jo uuden kaavoituksen johdosta tuhoon tuomittu, mutta pelaistui jostain minulle tuntemattomasta syystä.

Tarmo Koiviston oivaltava kuva kunnallispolitiikasta 70-luvun malliin. Tarmo oli minua vuoden vanhempi, mutta olimme päivän samalla luokalla, kun minä menin kansakoulun aluksi vahingossa väärään luokkahuoneeseen. Ehdin varmaan olla päivän siinä luokassa, kun lukutaidottomuus paljasti oikean asianlaidan ja sain passituksen ensimmäiselle luokalle.

Tässä talossa toimi aikoinaan Oriveden Kino. Monet leffat tuli siellä katsottua. Kuten varmaan kaikki Pekat ja pätkät. Eräskin oli niin suosittu, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään. Kassa kuulutti, että loput lapset pääsevät sisään vain, jos ovat vanhempien kanssa. Minähän en ollut ja tuli hirveä hätä, kun kulttuurielämys meinasi jäädä kokematta. Tartuin edelläni menevää minulle täysin tuntematonta täti-ihmistä tiukasti kädestä kiinni ja niin vain livahdin sisään hänen lapsenaan. Taisinpa päästä jopa hänen kustantamanakin.  Mies lie tuo lapsen hädän ymmärtänyt nainen on nyt? Tuskin muistaa tapausta, jos sattuisi vielä olemaan hengissä.

Kirkkolahden uimaranta oli suosittu jo minun aikanani. Vasemman puoleisen laiturin päässä ollut hyppytorni on purettu ja pukukopit on uusittu. Edes perinteisiä katselureikiä poikien puolelta tyttöjen puolelle ei ole uudessa rakennuksessa.

Täällä kävin uimakoulua, mutta uimaan opin Opiston lammessa. Tälle rannalle johtavan tien vieressä oli aikoinaan iso sonni lieassa kiinni. Vähän pelotti, miten kävisi, jos se pääsisi irti. Muistikuvan, joka tosin voi olla väärä, mukaan se ei ollut kiinni kuin nenärenkaalla.

Suunnilleen puolet kaupoista on saanut ainakin vähän englannin kieltä nimeensä. Tämä on sieltä nokkelammasta päästä, vaikka Orivesi ei nimessä näykään.

Tässä nyt oria sanoin ja kuvin. Muuten kuntosalin kyltin tyylikkyydestä voidaan olla montaa eri mieltä. Tai ainakin kahta.

Oriveden Pyörä on perinteinen liike, joskin toimitilan paikka on vaihtunut pariinkin kertaan minun lähtöni jälkeen. Tiskin takana näkyy olevan edelleen Leppäkosken Aarre, kuten 45 vuotta sitten, kun karistin Oriveden tomut jaloistani.

Oriveden Pyörästä haettiin keväällä ABU:n kalastusvihkoset, joista sitten kuolattiin niitä virveleitä, joihin ei kuitenkaan ollut varaa.

Oriveden koulukeskus pääsi valtakunnan uutisiin parisen vuotta sitten siellä tapahtuneen ampumistapauksen johdosta. Kuolonuhreilta säästyttiin hyvän tuurin ja erään opettajan neuvokkuuden ansiosta. Oppikoulun aloitin syksyllä 1960 Oriveden yhteiskoulun IA luokalla, jonka ikkunat näkyvät oikeanpuoleisen rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, tässä lähinnä kameraa.

Koulu oli minun aikanani oppilasmäärältään Suomen suurimpia. Se keräsi oppilaita paitsi Orivedeltä niin myös lähikunnista, kuten Eräjärveltä, Juupajoelta ja Längelmäeltä. Näistähän Eräjärvi ja Längelmäki kuuluvat nykyään Oriveteen.

4 comments:

  1. Aloituskuva saisi tunnetun ja usein ihailemamme teletappikuvaajankin kateelliseksi - kolme tappia päässä samalla kertaa! Ei huonosti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän tuo kuva mikään sommittelun mestariotos ole. Selfiet harvoin ovat. Itse asiassa otin kuvan siksi, kun satuin huomaamaan, että tummenevat silmälasini ovat lähes kirkkaat, vaikka valoa oli "niin maan perusteellisesti". Syy oli lämmössä, asiasta enemmän kiinnostuneet voivat tutkia vaikka tätä.

      http://timosuvanto.blogspot.fi/2010/02/fototrooppiset-lasit-miksi-itsestaan.html

      Delete
  2. Väliin tuntuu, että valokuvaajat ovat lähes paniikissa näiden päästä työntyvien tolppiensa kanssa. Jos ne eivät tässä kuvaa paranna, niin eivät toisaalta juuri huononnakkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä totta. Kyseinen kuva ei paljoa huononisi vielä neljännelläkään toilpalla.

      :)

      Delete