Thursday, 10 July 2014

Oriveden Suvessa


Kävin lapsuudenmaisemissani Orivedellä parin päivän pikavisiitillä. Tiistai-iltana käppäilin kylän raitilla (toki tiedän Oriveden olevan kaupunki ja kylän läpi kulkevalla väylällä on nimikin: Keskustie) tarkistamassa, millaista säpinää on tarjolla. Hiljainen oli kylätie. Illan ainoa valopilkku oli laskeva Kuu ja silloin tällöin ohi menevän autoan etu- tai takavalot.

Tarkoitukseni oli ottaa iltaoluet City (?) hotelli Oriveden baarissa ja katsoa ainakin eka puoliaika Saksa-Brasilia matsista baarin televisiosta. Ei onnistunut. Hotelli oli näköjään lopettanut toimintansa.

Kuvassa vasemmalla on Tarmo Koiviston Mämmilästäkin tuttu Auvisen talo. Se on ollut siinä jo vuodesta 1928 lähtien. Mistäkö tiedän? No, se selviää hetken päästä.


Ravintola Sarianne on tässä Mr. Googlen ottamassa kuvassa ulkokuoreltaan ihan samanlainen kuin minun nuoruudessani. Paitsi että sen nimi oli silloin Kotipirtti. Sen jälkeenkin Ravintola on esiintynyt molella eri nimellä. Musta Ratsu, Bella ja mitä niin on ollutkaan. Sisustaa ei parhaalla tahdolla voinut kutsua minun makuni mukaan viihtyisäksi. Laskin örveltävän kaljaporukan sisustuselementteihin kuuluviksi. Join oluen ja lähdin majapaikkaani katsomaan yksin Brasilian nöyryytystä.

Ravintolan valokyltti on myös 60-luvulta, eikä Lapin Kullan mainos taida olla juuri sen nuorempi. Kun 60-luvun lopussa otin ensimmäisiä askelia kaljakuppiloiden ihmeellisessä maailmassa juuri tässä paikassa, niin olutpullo maksoi ravintolassa 90 penniä. Lapin kulta oli olevinaan hienompaa, kun se Torniosta asti tuotuna oli 5 penniä kalliimpaa. Minäkin join sitä usein pikkusormi pystyssä ja kuvittelin sen olevan Pyynikin lähikaljaa sivistyneempää.

Kun paikka sai 60-luvulla B-oikeudet, eli sieltä sai kaljaa ja viinejä, niin kylillä sanottiin A-oikeuksien muuttuneen B-oikeuksiksi. Ei ollut kovin suuri salaisuus, että sitä ennen osalla kanta-asiakkaita oli omat pullot teräviä povitaskuissa mukanaan. Tarjoilijan silmän välttäessä niistä kaadettiin vähän terästettä siihen ykköspilsneriin, jota myytiin paksuissa pulloissa.


Lapsuudessani tässä Opistoa vastapäätä olevassa rakennuksessa oli huonekaluliike. Nyt se toimii paikallisen ympäristötaiteen alustana. Paikkakunta oli siis Orivesi, jos joku oli sattunut jo unohtamaan.


Tähtiniemen vanhainkoti. Liputuspäiviä paljon enemmän kuin mitä liputusasetuksessa on mainittu. Varsin tuttu pihanäkymä, kun käymme äitimuoria tapaamassa.


Opiston lammen nykytila saa minut aina hieman surulliseksi. Omassa lapsuudessani se oli kesäpäivinä täynnä polskivia lapsia. Henkilökunta asui pääsääntöisesti Opistolla ja lapsiluku perheissä oli suuri. Neljä lasta kuten meillä oli varmaan vielä keskiarvon alle. Viereisen Puistolan lapset laskettiin vielä Opiston väkeen. Parhaimmillaan lapsia Opiston pihoilla kirmaili varmaan yli 50, nyt ei yhtään. Kovin on hiljaista, kesäkurssilaisiakin oli ainakin nyt aika naftisti.


Vanhoille orivesiläisille, kuten minulle, joka olen elänyt paikkakunnalla 50- ja 60-luvuilla, juuri ilmestynyt kirja "ORIVEDEN KIRKONKYLÄ" on suorastaan must. Sieltä löytyy mm. tieto Auvisen talon iästä ja monta muuta minultakin unhoon jäänyttä asiaa. Kirjaa on tällä hetkellä saatavissa vain Oriveden kirjakaupasta ja kirjastosta. Päätän tämän 50-luvulla yleiseen sanontaan ilmoituksissa.

Suositellaan.

7 comments:

  1. Tulin juuri viikon matkalta, jona aikana kävin rakkaani kanssa kymmenkunnassa taidenäyttelyssä Mäntästä alkaen. Ajoimme Orivedenkin halki. Ne kaupungit, joissa oli vielä elämää 70-80 luvuilla alkavat rapistua ja kuolla. Ne urheilupaikat, joissa kuvasin tuhansien ihmisten yleisön huutaessa ---kaikenlaista sporttia asiakkaille-- ovat nyt hiljaa, juoksuradat rämettyneinä. Savupiipputollisuuden hidas tukahtuminen on hiljentänyt myös ympärille syntyneet oheispalvelut. Koulut ja erikoiskaupat ovat kiinni ja nuoret poissa. Missään ei näkynyt ulkona leikkiviä lapsia, kuten näkyi aikanaan pihoissa ja kaduilla. Keskisuomi tuntui kuolleelle. Vain Kuopiossa ja Jyväskylässä oli elämää. Ihmiset ovat muuttaneet elannon mukana etelään ja jäljellä on eläkeläisiä, joiden verotuloilla ei pikkukaupunkeja ja taajamia pidet pystyssä. Outoja uusia kuntanimiä näkyi siellä täällä ( Mänttä-Vilppula, Sastamala jne.)
    Maaseutu tekee kuolemaa, peltoja oli metsitetty tai ne olivat kesannolla. Karjaa ei näkynyt ulkona kuin harvoin. Systeemit ja käytännöt ovat muuttuneet täysin. Entisisissä kasvukeskuksissa oli kuitenkin yksi asia samoin kuin ennenkin, terasseilla aina samannäköiset Kake ja Make Hankkijan lakissaan ördeämässä kuin aina ennenkin, kuntien sossut antavat kaljarahat ja kaverukset sitten puukottelevat toisiaan ja pääsevät lehtien pikkuotsikoihin. Ja…thaihieromapaikkoja oli joka mestassa kirppiksen vieressä. Pääsevät kaupunkiin jääneet poikamiehet paineistaan. Suomessa on virallisen epävirallinen bordellijärjestelmä vihdoinkin. Sääliksi käy suomalaisen isäntämiehen Thaimaasta ostamaa ja lopulta ulos heittämää suomalaistunutta thainaista, jonka ansiomahdollisuudet ovat käteenvedon tarjoaminen 30€/ laaki, se kun näkyi olevan hinnaston vakio puolen tunnin hmm..hieronnalle.

    ReplyDelete
  2. Olen suurten ikäluokkien edustaja. Minun ikäpolveni lapsuuden maailmaa ei enää ole eikä se palaa. Ei hyvässä eikä pahassa. Ei se elämä 50-luvullakaan aina niin auvoista aina ollut. Joitakin asioita siitä maailmasta kaipaa, monista ei ole niin väliksi. Kuten ei uskonnollisuuden kaikkialle lonkeronsa ulottavasta ilmapiiristä. Ajat, tavat ja tottumukset muuttuvat, halusimme tai ei. Joko sen kanssa pystyy elämään tai sitten ei pysty. Siinä ne ovat vaihtoehdot.

    ReplyDelete
  3. Vanhana orivesiläisenä minäkin panin mielissäni merkille Timon kirjan puffauksen. Hyvä Timo!

    ReplyDelete
  4. Olen kotoisin 80 000 asukkaan kaupungista, ja on tuntunut, että pienemmissä kylissä minun olisi vaikea viihtyä, isommissa helpompi. Jos tämä on tyypillistä ihmiselle, johtaahan se sukupolvi sukupolvelta väestön keskittymiseen isompiin kaupunkeihin. Varmaan jossain kohtaa tulee raja vastaan, että suurkaupungin ongelmat alkavat olla merkittävämmät kuin sen edut, mutta se ei taida koskea Suomea, kun koko maassa asuu vain yksi suurkaupungillinen ihmisiä. Suomen mittakaavassa isompi kaupunki merkitsee enemmän mahdollisuuksia, enemmän virikkeitä, enemmän plussaa kuin miinusta keskiarvoihmiselle.

    On surullisen tuntuista, että upea maamme autioituu. Fillarilla kun lähtee Lahden pohjoispuolelle kiertelemään maakuntia, pitää olla evästä ja juotavaa matkassa kunnolla, kun huoltoasemat, kyläkaupat ja baarit ovat sulkeneet ovensa vuosia sitten. Palvelut ovat pääteiden varsilla ABC-asemilla. Itse näkisin mielelläni, että myös isojen kasvukeskusten ulkopuolella olisi valoa ikkunassa, työpaikkoja ja asukkaita, mutta en keksi, miten sen järjestäisin, kun en oikein kansalaisten pakkosiirtojakaan kannata.

    ReplyDelete
  5. Ehkä autioituminen ei olekaan paha asia. kun näkee miten välinpitämättömästi nuoret suhtautuvat ympäristöön ( macin hampurilaistöhkä lentää autosta minne tahansa jne). Autioituva maaseutu saattaakin muodostua luonnon reservaatiksi. Jos Suomi pakkautuu muutamaan kaupunkiin jää koko maaseutu tosin kuolleeksi mutta samalla hitaasti puhdistuu ihmisen aikaansaamasta tuhosta ja palaa hitaasti luonnontilaan. Sen näkee jo nyt, jossain pellot työntävät jo kuusta ja koivua ja asfaltti puhkeaa rikkaruohon tieltä vanhoilla parkkipaikoilla. USA:n keskilännessa on kuolleita kaupunkeja jotka ovat mielettömän hienoja luonnon hitaasti ottaessa takaisin menettämänsä ja orgaanisen vyöryessä epäorgaanisen päälle ja sisään.
    Yhteiskunta kehityy miten kehittyy, pakottamalla se ei elä kauaa pakottajan ehdoilla vaan hakeutuu uomiinsa kuin vesi - joka menee sinne minne menee, teki melkein mitä tahansa.
    Oma suruni liittyy Lietoon, Turun kupeessa olevaan nukkumakuntaan, jossa vietin osan lapsuuttani. Kunta nukkuu ruususen unta ja ihmiset menevät Turkuun töihin ja palaavat ruutukaavan mukaisesti rakennettuihin OK-talokennostoihinsa nukkumaan. Vaikka OK taloja on paljon, siinä missä minun aikanani oli 300 metrin sisään 5 kauppaa vähemmällä asujamistolla, ei nyt ole enää yhtään! Vallitsee kuin Tsernobylfiilis, vain villit koirat puuttuvat. Taloissa välkkyy illalla tietokoneiden ja tv:n sininen hehku mutta ihmiset ovat lakanneet olemasta ympäristölleen ja toisilleen. Tässä kai suurin syy maamme autioitumiseen ja ahdistukseen, kontaktit ovat loppuneet ja sen mukana uudistava voima. Yksinään ihminen ei voi millekään mitään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kontaktit ovat loppuneet, kun välineitä saada kontaktia on enemmän kuin koskaan!

      Älköön yleistettäkö nuorten välinpitämättömyyttä ympäristön suhteen. Uusi sukupolvi on vanhaa viisaampi, mutta mätämunia mahtuu joka joukkoon. Nuoret ovat aina olleet paheksuttavia, mutta suurin syntinsä on oikeasti se, että ovat niin ärsyttävän elinvoimaisia ja uskovat tulevaisuuteen, eivätkä ymmärrä, miten tärkeää on olla kyyninen ja omaan kuoreensa kääriytyvä kuoleman odottelija.

      Delete
  6. Tekninen kehitys muokkaa ihmisen käyttäytymistä enemmän kuin kukaan haluaa omalta kohdaltaan myöntää. 50-luvulla, ajalta jonka vielä muistan, ei ollut edes puhelimia kuin harvoilla, kännyköistä puhumattakaan. Ei ollut televisiota, internetistä ei kukaan ymmärtänyt haaveilla, tai pelätä sellaista. Matkustaminen oli kallista, ulkomailla kävivät vain harvat. Näissä reunaehdoissa elettiin elemää, joka, niin väitän, oli monessa mielessä onnellisempaa kuin nykymeininki. Vai olenko vain tulossa vanhaksi ja nostalgiseksi?

    ReplyDelete