Kun kaikille ei Hesaria tule, niin laitoin työpaikkalistat
Parasta A-luokkaa työllistymisen suhteen näkyy olevan
astrologin ja ennustajan ammatit. Avoimia työpaikkoja on ollut keskimäärin 10
ja työttömiä työnhakijoita ei lainkaan. Astronomeilla menee sen sijaan paljon
huonommin. Meidän fyysikoiden kanssa astronomeja on työttöminä 192 kappaletta
ja työpaikkoja on ollut tarjolla vain 6.
Puhelinmyyjille olisi kymmenkertaisesti työpaikkoja
työnhakijoihin verrattuna. Ei taida olla ihan toiveammattien kärkipäässä.
Huomio kiinnittyy myös siihen, että missien toiveammatit,
mallit ja juontajat ovat myös hyvin edustettuina vetävien ammattien joukossa.
Viimeinen vähänkin suuremmista työntekijäryhmistä, joille on
ollut enemmän tarjontaa kuin kysyntää, on torimyyjät.
Listan alapäästä löytyy sitten useita ammatteja, joihin ei
ole lainkaan työpaikkoja tarjolla, mutta eipä ole työnhakijoitakaan. Kuten
kadunlakaisijoita, panttilainaajia ja lainsäätäjiä. Viimeinen ammattiryhmä on
minulle tuntematon, paitsi tietysti kansanedustajat. Vaalikauden välissä ei
paikkoja tietenkään ole tarjolla, joten ei varmaan kannata ilmoittautua
työnhakijaksikaan. Millähän edellytyksellä pääsee työttömäksi lainsäätäjäksi?
Pitääkö olla entinen kansanedustaja?
Urheilijoitakin on ilmoittautunut työttömiksi 93 kappaletta,
mutta yhtään urheilijan työpaikkaa ei ole ollut tarjolla. Millä perusteella
mahtaa päästä työttömäksi urheilijaksi? Varmaan sillä kuin muutkin. Tehnyt sitä
joskus ammatikseen.
Ihan oikeasti surkea tilanne on sellaisilla kuolevilla
ammateilla kuin painopinnan valmistajat tai sepät. Sen sijaan ihmettelen,
miten kirjailija tai kuvataiteilija voi olla työtön. Sen ymmärrän, että kirjat
ja taulut käyvät huonosti kaupaksi, mutta nämähän ovat vapaita ammatteja. Tosin
yksi työpaikka on ollut tarjolla 173 kirjailijalle ja kuvataiteilijoille niitä
on ollut peräti 12.
Hyvin ei mene meikäläisen nykyisillä ammateilla,
toimittajilla ja valokuvaajilla. Yhtä työpaikkaa kohti on 25-30 työtöntä.
Vähenevän palkkatyön löytäminen näillä aloilla on lottovoitto, eikä sekään välttämättä
pitkäikäinen. Matemaatikoilla ja tilastotieteilijöillä, joita myös
ammatillisesti edustan, menee vähän, mutta vain vähän paremmin. Yhtä työpaikkaa
kohti on 20 työtöntä.
Papit menevät samaan kategoriaan kuin muut uskonnollisen
elämän erityisasiantuntijat. Herra koettelee, vaan ei hylkää. Työttömiä on 160,
paikkoja vapaana 11.
Nuoruuden ammatteihini kuului ahtaajat. Listalla mennään
parempaan suuntaan. Vajaat 14 työtöntä yhtä paikkaa kohti. Minun nuoruudessani
pääsi ahtaajaksi, kun vain käveli jätkäsaaren huutokonttoriin.
Kun työttömiä on paljon, niin ei siltä välty
työnvälittäjätkään. Työttöminä on 127 ja paikkoja vain 50.
Kääntäjät valittavat huonoa työtilannettaan. Tämän tilaston
valossa ei se niin hirveän huono ole moneen muuhun verrattuna. Paikkoja on
tarjolla 1/4 siitä, mitä on ilmoittautunut työhakijoiksi. Tämä tilasto ei vain
kerro sitä, millä ehdoilla työtä tarjotaan. Se onkin jo karumpaa tarinaa.
Toivottavasti kukaan työtä vailla oleva ei pahastu, vaikka
teeman käsittely oli tässä vähän kepeän puoleinen. Työttömyys ei ole mukavaa,
pitkäaikaistyöttömyys vielä vähemmän. Tällä listalla näyttää olevan yhteensä 276249
työnhakijaa, joille on ollut tarjolla 64162 työpaikkaa, eli jokaista
työpaikkaan kohden on ollut keskimäärin 4,31 työnhakijaa. Toivotan heille
kaikille menestystä ja jaksamista työn etsimisessään.
43 kommenttia:
Jotain tarttis tehdä. Palvelualoilla on Suomessa liian vähän väkeä töissä. Työvoimaa on työttömänä, ja palvelua ei saa juuri mistään, kun ei ole varaa palkata ketään palvelemaan. Kaikki olisivat onnellisempia, kun olisi enemmän työtä ja parempaa palvelua, samalla rahamäärälläkin pärjättäisiin, pyöritettäisiin sitä vain vähän eri tavalla. Pyydän Arvoisaa Poikkitieteilijää ratkaisemaan tämän matemaattisen probleeman: miten saadaan työttömät töihin ja palvelua paremmaksi kasvattamatta sillä valtion velkataakkaa?
Se, että TE-keskuksen työpaikka hausta löytyy kengänkiilottajan toimi, taitaa tarkoittaa sitä. Että elämme kovia aikoja.
Yksi joka jäi kommentoimatta on lapsuuden toiveammatti, eli veturinkuljettajat. Työttiminä 33 ja paikkoja 12. Asuuko joku veturinkuljettaja niin kaukana rautautiestä, että ei voi ottaa tarjottua työtä vastaan?
Eivät työmarkkinat liene ihan niin "dynaamiset", että kaikki vapaat työpaikat tulisivat heti täytettyä millä ehdoilla hyvänsä. Tusina vapaata työpaikkaa on aika vähän, ja työnantajalla on monopoli junankuljettajien työpaikkojen suhteen. Median kertoman perusteella työolot ja -ehdot eivät ole kehittyneet parempaan, vaan huonompaan suuntaan. Eikö ole ihan tervettä, ettei kaikkia työpaikkoja täytetä ihan läpihuutojuttuna tällaisessa tilanteessa?
En oikein ymmärrä, miksi vapaa kengänkiillottajan toimi kertoisi kovista ajoista. Siksikö, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu kengistä huolehtiminen? Vai siksi, että suomalaisesta tuntuu nöyryyttävältä palvella toista ihmistä ystävällisesti ja asiakaslähtöisesti?
Maailma on väärällään ihmisiä ja yrityksiä, jotka kiillottavat kenkiä, Suomi ei ole. Ja suomalaisten kengät ovat surkean näköisessä kunnossa. Eikö pitäisi olla ilahtunut, jos tuollaistakin palvelua lopulta tulee suomalaisille tarjolle, ja samalla luodaan uusia työpaikkoja? Miksi ei?
http://www.shoeshineuk.com
Suomalaiset ovat tottuneet olemaan ylpeitä luotettavuudestaan ja työteliäisyydestään, kansamme perusominaisuuksista.
Luotettavuudestamme en anna enää kovin korkeaa arvosanaa, kun lyhytnäköinen voiton ja oman edun tavoittelu on vallannut meidät.
Tuo kommentti kengänkiillottajan työstä, jonka tarkoitus ilmeisesti oli ilmaista, että kenkien kiillottaminen on halveksittavaa työtä, kertonee jotain työn arvostamisesta nyky-Suomessa.
En oikeasti ymmärrä, miksi toisten ihmisten palveleminen on suomalaisille niin vastenmielistä kuin se on. Työskentelen itse asiakaspalveluammatissa ja saan tyydytystä tekemästäni työstä, kun uskon ja kuulen asiakkaiden olevan tyytyväisiä palveluun. En saisi minkään sortin iloa siitä, että suhtautuisin asiakkaisiin ylimielisesti ja omaan työhöni välinpitämättömästi.
Mistä kumpuaa tämä suomalaisten vastenmielisyys asiakaspalvelua kohtaan, miksi työtä ei enää arvosteta?
Itse kiillotutin viimeksi kenkäni ollessani elämäni ensimmäisen ja luultavasti myös viimeisen kerran kadulla New Yorkissa. Se olikin sen reissun parhaita hetkiä.
Kiilloittaja oli iso musta mies. Hän teki työnsä ammattitaidolta, josta olin aistivinani selkää ylpeyttä. Yhtään turhaa liikettä ei varmaan tullut tehtyä ja jälki oli priimaa. Camelini (siihen aikaan kengät saivat olla Cameleita) olivat varmaan paremmassa kunnossa kuin kaupan hyllyltä otettaessa. Aikaa tästä on jo vajaat 15 vuotta. Bush II oli juuri valittu presidentiksi.
Olisiko kiillotus maksanut dollarin? En enää muista. Se jäi kuitenkin mieleen, että asiakkaita oli ja mietiskelin, että kyllä sillä hinnalla ja sillä tahdilla leivässä pysyy. Ei leveässä eikä välttämättä edes pitkässä, mutta pysyy kuitenkin.
Siis kiillotutin kenkäni kadulla työskenneellä tummalla kengänkiillottajalla. Tietysti olin itsekin kadulla. Kirjaimellisesti, en symbolisesti.
Kengänkiillottajat pyrkivät tekemään työnsä hyvin, miksei hyvin tehdystä työstä olisi ylpeä? Kun kiireinen liikemies istuu nahkaiseen nojatuoliin, ottaa lehden luettavakseen, rentoutuu hetkeksi ja saa samalla kenkänsä tip top -kuntoon, kuka häviää? Liikemies, työn tekijä, liiketilan vuokraaja, veronmaksajat, valtio? Ovatko parturit tai lääkärit yhtä halveksuttavia kuin kengänkiillottajat?
Niin paljon pääomasijoittaja Kalle Kapitalisti on sijoittanut kengänkiillotus bisnekseen, että paikkoja MOL.fi palvelussa on täysi 0. Tähän on Toivo Työläinen hyvin pettynyt, hän kun halausi päästä riistettäväksi ja kiillottamaan herrojen kenkiä.
Mutta lama ei ole vielä tarpeeksi syvä. Kyllä kengän kiillotus koneet jälleen syrjäytyvät halvan ihmistyövoiman tarjonnan lisääntyessä. Kuten teki 90-luvun lamassa, kun viimeksi oli kengän kiillotus palveluja tarjolla Helsingin rautatieasemalla.
Kengänkiillotuskoneet eivät korvaa käsin kiillotusta, sen tietää jokainen kengistään huolehtiva ihminen.
Me työssäkäyvät veronmaksajat, jotka työskentelemme palvelualoilla, emme näe työtämme noin arvottomana. En koe olevani riistetty, vaikka palvelen usein itseäni hyväosaisempia. Millaisen maailman oikein haluaisivat ihmiset, joiden mielestä kenenkään ei tulisi joutua tekemään työtä rikkaammilleen?
Jotain on pielessä, kun palvelualan työt nähdään noin vastenmielisinä. Olisiko niin, että yhteiskunnan kustannuksella on liian helppo viettää liian makeaa elämää?
Pahoittelen joillekuille seuraavalla kommentilla aiheuttamaani mielipahaa; on hyvä ymmärtää, ettei tilastollinen lähestymistapa tarkoita ketään henkilökohtaisesti. Kokemukseni on kuitenkin johtanut seuraavaan päätelmään.
"Työttömät työnhakijat" jakautuvat kolmeen ryhmään, joitten kokosuhteet vaihtelevat paljon, mutta saattavat ne olla jossain tapauksessa yhtäsuuriakin.
a) Työpaikkaa vaille jääneet ja uutta sellaista tosissaan etsivät. Työllistyvät yleensä melko pian.
b) Päivärahaelämään sopeutuneet, jotka eivät töihin kaipaakaan - tai katsovat, ettei se kannata. Voisivat lähteäkin duuniin, jos tarjottaisiin oikein hyvää diiliä. Harmi vain, että minkäänlaisia edellytyksiä sellaisen saamiseen ei ole.
c) Työtä hakevat, jotka ottaisivat sellaisen omalta alaltaan heti vastaan, kun joku tarjoaisi. Kukaan ei vain tarjoa, koska asianosaiset ovat henkilöinä sellaisia, ettei kukaan heitä katsele millään työpaikalla. Hankalia riidanhastajia, änkyröitä, alkoholiongelmaisia, mielenterveysongelmaisia - mitä nyt kukin, mutta järjellinen työnantaja osaa varoa, ja varoo.
Edelläoleva todettiin siis tässä siksi, että tilastoiduista työttömien määrästä ei voi mitenkään päätellä, kuinka moni henkilö on oikeasti työtä vailla - siis sillä tavoin reaalisesti, että työllistymisen mahdollisuus olisi olemassa.
Mäkelän kommentti ei taida kovin realistinen olla kolmijaossaan. Kategoria C:tä vastakarvaan lukiessa voi tulla mieleen että Mäkelä tarjoaa itse töitä kunhan kaikki ovat ns. jes-miehiä eivätkä esim. pidä oikeuksistaan huolta.
Toisenlainen näkemys:
a) työpaikkaa vaille jääneet koska töitä yksinkertaisesti ei esim. automaation takia enää ole - edessä uudelleenkouluttautuminen joka on hyödytöntä koska työnantaja ei palkkaa esim. yli 50 v.
b) päivärahaan todellakin nimenomaan sopeutuneet koska töitä ei ole tarjolla. Ei se päiväraha niin iso ole. Duuniin mennään jos niitä olisi muitakin kuin nollatuntisopimuksella tai kuukauden pätkä.
c) työtä koko ajan hakevat jotka ovat satsanneet koulutukseen ja hakevat tietysti ensisijaisesti oman alansa töitä (enkä puhu nyt kuvataiteilijoista yms joilla ei ole tiedossa töitä muutenkaan). Saattaa olla työpaikka mutta ei ehkä suomessa.
Kun teollisuus karkaa maastamme tällä vauhdilla, on paikallaan pohtia, mitä voisimme asialle tehdä. Vaikka edellä kaipailinkin maahamme nimenomaan palvelualan työpaikkoja lisää, ymmärrän kyllä, että emme me kovin korkeaan elintasoon yllä vain toisiamme palvelemalla. Mutta jos työtön työvoima saataisiin työttömyyskortistosta palvelualan töihin, eikö verotaakkaa voitaisi pienentää meiltä kaikilta?
Jos näin olisi, kilpailukykymme voisi parantua myös teollisuustyöpaikkojen suhteen, ja toisaalta uskon myös hyvien palvelujen tukevan teollisuutta. Siis näkisin sen positiivisena kierteenä.
Mutta sitä tuo yhtälö ei oikein kestä, että hyväksymme lusmuilun tasa-arvoisena elämäntapana työnteon kanssa.
Toivoisin, että kynnelle kykeneviä kannustettaisiin yrittämään, ja että myös "huonommilla eväillä" varustetuille löydettäisiin töitä, vaikka niin, että yhteiskunta tukisi heidän palkanmaksuaan, ellei työpanos ole vapailla markkinoilla kilpailukykyinen.
Ei ole helppo yhtälö ratkaista, tiedän sen. Silti pitäisi yrittää.
60-luvun alussa, siis kun meille kotiin tuli telkkari, niin sieltä tuli rikossarja Naked City eli Alaston kaupunki. Kukin jakso päättyi aina samaan lakoniseen lausumaan: "There are eight million stories in the naked city. This has been one of them."
Suomessa on tällä hetkellä noin kuusi miljoonaa tarinaa ja työttömyyteenkin liittyen varmaan ainakin muutama miljoona. Vähissä varmaan ovat ne, jotka eivät ole olleet päivääkään työttöminä.
Ihmiset voidaan jakaa eri luokkiin, ryhmiin tai kategorioiden monella tavalla. Jaa, Ei, Tyhjiä, Poissa - kuten eduskunnassa. Minä, joka en ole koskaan kohdannut ihan oikeaa työttömyyttä (vaikka olen "nauttinut" yhden kesän työttömyyskorvausta), en osaa mitenkään asettua työttömän asemaan. Vailla olen Sakarin kanssa osin samoilla linjoilla työttömien jaottelusta, niin siitä huolimatta tämä jako on minusta lähinnä karkeistus asiasta. Ainakin fysiikan terminologiassa sana karkeistus tarkoittaa sitä, että tilanteesta luodaan yksinkertainen malli, jolla koitetaan keskittyä olennaiseen. Väliin karkeistus toimii, väliin ei.
Työttömyyden suhteen olen ollut panevinani merkille, että karkeistava malli luodaan sen mukaan, ollaanko itse työttömiä, työllistettyjä tai työllistäviä. Meidän eläkkeellä olevien huru-ukkojen kommentit ovat sitten ihan oma lukunsa.
En liioin tiedä, miltä työttömyys tuntuu, en ole ollut työttömänä käytännössä koskaan. Opiskeluaikojen kesät olin aina kesätöissä, ja kun yhteen ammattiin valmistuttuani ei heti sen alan hommia löytynytkään, opiskelin toista alaa, kunnes mieleinen duunipaikka aukesi. Mielenkiintoista ja palkitsevaa on ollut niin työ kuin opiskelukin, vaikka kaikki työpäivät ja opiskelupäivät eivät olekaan olleet herkkua, ja välillä on ollut jonkin sortin köyhyyttäkin.
Uskon, että on osin onnellista sattumaa, että minulle on niin usein avattu ovi, jota olen kolkuttanut, ja olen saanut tehdä sitä, mistä tykkään. Kaikille ei käy niin. Joillekin enemmän omasta syystään, joillekin vähemmän, mutta yhtä kaikki, jos tarpeeksi monta kertaa vedetään ovi nokan edestä kiinni, se masentaa ja murentaa uskoa omiin mahdollisuuksiin. Ja maailma on niin raaka, että se palkitsee uskon hiipumisen vetämällä ovet nokan edessä entistä tiukemmin säppiin.
En soisi, että työttömät leimataan lusmuiksi. Lusmut ovat lusmuja, ja heitä voisi hyysätä vähemmänkin, mutta työhaluisia ihmisiä pitäisi tukea ja kannustaa, jotta he pääsisivät mukaan työtä tekevien maailmaan, jos eivät omin nokkineen pärjää. Kaipa sitä yritetäänkin tehdä, mutta pahoin pelkään, että liian virkamiesmäisistä lähtökohdista ja paljolti toimimattomin menetelmin.
Tehtävän työn pitäisi aina kuitenkin palvella työnantajan ja hänen mahdollisten asiakkaidensa tarpeita, ja nykyään taidetaan lähteä siitä, että työn pitäisi palvella ensisijaisesti työllistettävän työntekijän tarpeita, joita seitsemän akateemista erikoisasiantuntijaa työttömyys- ja sosiaalisektoreilta fundeeraa. Fyrkkaa palaa kyllä, mutta ei saada toimivia ratkaisuja aikaisiksi.
Ja Toivo Wannabe Työläinen katkeroituu, kun Kalle Wannabe Kapitalistityönantaja ei perusta Toivolle sellaista työpaikkaa, jonka Toivo ja sosiaalitantat ovat Toivolle oikeaksi miettineet, ja duunit loppuvat siihen, kun veronmaksajien maksama työharjoittellu opetusverstaassa päättyy.
Kappas, Me työssäkäyvät veronmaksajat....
Olemme saaneet kuuluisan nettoveronmaksajan palstalle.
Palvelu on liian kallista, siksi koneet ja ulkomaan nettikaupat. Ei tarvi olla Kalle Kapitalisti, että osaa laskea, että Toivo Työttömän kannattaa ostaa ulkomailta. Näin saaden lisää työttömyyttä. Myyjäkin joutuu paidan pesusta ja kengän kiillotuksesta hakeutumaan uusiin hommiin.
Mikäpä meitä työssä käyviä, työttömiä työhaluisia ja eläkeläisiä nykyään estää muuttamasta itsekin sinne ulkomaille? Alempi verotaso, paremmat palvelut, lämpimämpi ilmasto, ei kuulosta pahalta. Jätetään Suomeen vain ne, joista ei ole ulkomaille lähtijöiksi, niin tilailevat sitten netistä tarvitsemansa tuotteet ja palvelut.
Oli tässä tuttava, joka valitteli, että meni talous aivan sekaisin, kun sai töitä. Itse asiassa on kyllä niin, että pienellä palkalla töihin meneminen on tappiollista puuhaa.... Netin laskureilla arvioin seuraavaa:
Nuoripari, kaksi lasta. Toinen saa töitä palkalla 2200 euroa kuussa.
Tulopuolelle tulee (kunnasta riippuen) noin 1600 euroa kuussa käteen.
Miinuspuolta sitten on menetetty päiväraha, noin 880 euroa kuussa, asumistuki 300 euroa kuussa ja lasten päivähoitomaksut 250 euroa kuussa. Työmatkakulut riippuvat tietysti kunnasta ja matkan pituudesta, mutta jos nyt arvioidaan seutulippujen hinnan mukaan, 70 euroa kuussa. Miinuspuolelle summautuu 1500 euroa kuussa.
No, ei nyt sentään tappiolle, tuolla laskelmalla (joka siis on varsin viitteellinen, mutta suntaa antava), jäähän siitä satanen. Työpaikkalounaisiin se ei ihan riitä, mutta ainahan voi tehdä eväät.
Alle neljä euroa päivälle siis kuitenkin - sattaapa olla, ettei se ihan kaikkia motivoi. Ainakin täytyy olla kiva duuni ja mukavat työkaverit.
Pitäisikö työttömien saamien avustusten olla pienempiä?
Pitäisikö tukien leikkautua vähemmän jyrkästi, kun työtön menee töihin?
Pitäisikö tyytyä siihen, että työttömän ei kannata ottaa töitä vastaan?
Aika vaikea yhtälö, kun pitäisi motivoida työhön, ei saisi vääristää työmarkkinoita epäreiluiksi muita kohtaan, eikä myöskään jättää heitteille niitä, jotka eivät omillaan pärjää.
Joskopa arvon matemaatikot esittäisivät toimivan yhtälön?
Jos työtön saa avustuksina 1200 € kuussa, ottaako hän vastaan työpaikan, jossa tienaa 1600 € kuussa? Jos työssä käymällä jää käteen kasvaneiden kulujen ja pienenevien avustusten jälkeen suunnilleen sama summa kuin työttömänä, onko nykysuomalainen mieluummin työttömänä? Jotenkin en osaa kuvitella, että itse valitsisin tuossa tilanteessa työttömyyden, jos on valinnan mahdollisuus.
On hienoa, kun keskustelu on akateemista.
Omalla perseella istutaan tuleen toisten housuilla.
Minäkin pohdin tunteella, että sijotanko Keskoon vai Nordeaan? Fortumia ja Neste Oilia ei voi välttää. Siksi Win Capita. Olen viisas.
Luulen, että se olisi jo keksitty, jos se helppoa olisi.
Kun tämä keskustelu näyttää jatkuvan, niin laitanpa pohdittavaksi New York Timesin artikkelin Ubernizatinista.
http://www.nytimes.com/2015/01/29/technology/personaltech/uber-a-rising-business-model.html
Tämä olkoon kermaperseille, kenenkään työ ei ole pyhä. Työttömyys voi koska pian myös asiantuntijoita.
Vaikka aiheen tiimoilta on parempiakin artikkeita, mutta ei julkaistu viimeisen 24 tunnin sisään eikä jaksa googlaa näitä muita.
Tehtiin niin taikka näin, niin aina joku kokee kärsivänsä itse vääryttä ja toisen saavan etua ansiotta. Ei minulla ole mitään kaiken kattavaa ratkaisua tähän asiaan. Maailmassa kun eivät onnen lahjat käy tasan, vaikka kuinka toivoisi.
Poikkitieteiljä sanoi sen sanan. EN minä. Onni.
Työhän on onnesta kiinni
ja oikeasta puoluekirjasta.
Vai tulkitsinko pahantahtoisesti oikein?
Oikea puolue ottaa jäsenekseen kenet vain, siitä ei jää kiinni. Jäseneksi siis vain ja asiat kuntoon politiikan konstein, onnea matkaan!
Mielenkiintoinen artikkeli. Kun arvaan, ettei monikaan viitsi juttua lukea, referoin Sampan puolesta lyhyesti: jutussa kerrottiin nettiin rakennetuista palveluista, joiden kautta ihmisten on helppo myydä asiantuntemustaan, osaamistaan ja työtään asiakkaille, jotka eivät halua varsinaisesti palkata ketään työntekijäkseen, vaan tarvitsevat satunnaisesti yksittäisen palvelun: autokyydin, ruokakaupasta kotiin kannetun ruokakassin, lääkärin kotikäynnin, yms. Tällaisiin palveluihin halukkaat ja kykenevät ihmiset rekisteröityvät palveluiden tarjoajiksi nettipalveluun. Ideana on, että asiakkaiden tarpeisiin vastataan nopeasti, ja palvelujen tarjoajat saavat itselleen lisätienistejä sen mukaan kuin haluavat työtään myydä, ja kysyntää riittää.
Onko kyseessä uhka perinteisille työpaikoille vai mahdollisuus saada jotain uutta ja parempaa?
Minusta kyseessä on askel parempaan. Annan esimerkin. Ystäväni pyörittää harrastuksekseen pienimuotoista viihdepalvelua, jota ihmiset ympäri maailman pientä maksua vastaan käyttävät. Kyseessä on harrastuspohjalta syntynyt pienehkö liiketoiminta, ihan rehellisesti ja laillisesti pyöritetty osakeyhtiö, joka perustuu kaverin omaan osaamiseen. Hän myös tietää, mitä osaa, ja mihin omat resurssit riittävät, ja eipä tuollaisessa normaalin päivätyön ohessa tehtävässä hommassa ihan mihin vain pysty venymään. Kuitenkin hän haluaa, että homma näyttää professionaalilta ja on professionaalia. Silloin tällöin tarvitaan apuvoimia, esimerkiksi nettisaitin graafiseen suunnitteluun. Kaveri pani tarkasti yksilöidyn duunitarjouksen internetin kansainväliselle areenalle, jolla tällaisia palveluita myydään ja ostetaan. Oitis oli tullut useita tarjouksia, joista kaksi parasta olivat Intiasta ja USAsta. Työn hoiti lopulta kalifornialainen graafinen suunnittelija, kaveri maksoi sovitun korvauksen, ja sai nopeasti juuri sen palvelun, jonka halusikin.
Jäikö nyt suomalainen Toivo Työmies vaille työpaikkaa, kun tämä satunnainen työ ostettiin kertaluonteisesti kansainvälisiltä markkinoilta? Jos jäi, miksei Toivo pannut kilpailevaa tarjousta sisään? Veikkaan, että kaveri olisi kaikkein mieluiten ostanut palvelun suomalaiselta, vaikka vähän kovemmalla hinnalla.
Ehkä juuri jollain tuon kaltaisella systeemillä voisimme saada Suomeen lisää niitä palvelualan työpaikkoja, joiden perään edellä huusin. Niitä pieniä paskaduuneja voisimme sitten vapaa-ajallamme tehdä vaikkapa me riistäjäporvariduunarikermaperseet, joilla on joskus luppoaikaa muilta tekemisiltämme, että olisi sitten paremmin vara maksaa alati kasvavaa verotaakkaamme.
EVA on näköjään vielä minuakin tylympi: työttömistä ei ole työvoimapulaan apua, siis tarvitaan maahanmuuttajia. Aika ilkeää....
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77169-tyly-tuomio-100-000-tyottomalle-ei-apua-suomelle
Kysymyksenasettelu on vähän outo. Tietysti jos k.o työpaikka on mieluisa ja antaa uusia kokemuksia hyvässä mielessä, puhumattakaan siitä että pääisisi tekemään mitä osaa niin tottakai sitä otetaan työpaikka vastaan vaikka rahallisesti tulos olisi plus miinus nolla.
ja samaan hengenvetoon:
http://www.hs.fi/talous/a1422425389835
Sori Laardi, mutta mä olen rakentanut fyysisesti taloja, toivottavasti tulevaisuudessa taistelulaivoja, joilla puolustetaan maata.
Että mua paskat nakkaa, nettipelleilly.
Mutta kiinnostavaa on, että voin palkata erittäin halvalla intialaisen työoikeuden lakimiehen, vetämään oikeuteen riistäjä kapitalistin, joka ei mulle maksa palkkoja.
Kumpi tuossa yhtälössä pitää, tai ei pidä muuten paikkaansa?
-Keittiöapulainen, toimistotyöntekijä, varastotyöntekijä.
Nämähän ovat niitä suuria ammattilaisia, jota varten joudutaan tekemään monta vuotta työtä, että päästään tähän tehtävään kiinni.
Palkkakin on jotain 1600 euroa kuussa. Se on liikaa.
No, itse linkitit jutun "nettipelleilystä" pohdittavaksemme. Ei sen väliä, jos ei aihe kiinnosta sen enempää, minut se sai kyllä pohdiskelemaan, kiitos mielenkiintoisesta linkistä!
En ymmärtänyt kysymystä, mistä yhtälöstä piti löytää paikkansa pitävä ja paikkaansa pitämätön osuus?
Artikkelihan on amerikkalainen, ja hehän unelmoivat halvoita lakikustannuksista. Täten, lakimies oli siellä esimerkkinä, jota tulevaisuuden digitaalinen työnvälitys työllistäisi.
Vähän sama, kuin että sinulla olisi digitaalinen kirurgi hoitamassa leikkauksen. Jos kapitalismin laki menee, kuten pitää, niin näillä kustannuksilla se lakimies ja lääkäri tulee Intiasta, vaikka potilas ja asiakas on sanotaan nyt vaikka Amerikassa, tai Suomessa.
Kyllä, Uber on nettipelleilyä, jolla joku vetää isot rahat. Se kun laajennetaan konsultoiviin lääkäreihin ja lakimiehiin, joku vetää vielä isommat rahat.
Mutta asiakas potilas ei tästä välttämättä asiantuntemukesn kautta hyödy.
Ja olen pahoillani, Laardi, että annoin ilmaista, että asiasta ei pitäisi keskustella, mutta vastasin kuten huudettiin.
Jatketaan toisella tonella.
Lakiasiantuntemus on useimmiten niin paikallista, ettei intialainen lakimies oikein pysty kilpailemaan USAssa tai Suomessa tarjoamalla paikallisiin lakiongelmiin palveluitaan.
Über-taksipalvelu toimii myös Euroopassa, joskin on täällä laillisuudeltaan vähintään kyseenalainen, eikä taida ihan oikeasti oikein toimiakaan Suomessa.
Mutta lääkärien kotikäynnit, jotka tuossa nettijutussa olivat yhtenä aiheena, nehän kyllä voisivat toimia Suomessa siinä kuin muuallakin. Lääkärit tekevät Suomessa paljon työtä yksityisyrityksissä päivätyönsä lisksi, miksei tuollainen nettipohjainen kotikäyntipalvelu voisi toimia Suomessakin?
Jos haluaisin sairaalle lapselleni lastenlääkärin kotikäynnin, ja saisin sellaisen nettipalvelun kautta näppärästi ja heti, kokisin hyötyväni palvelusta asiakkaana. Joku tekisi rahaa, kyllä, palvelun välittäjä pienen siivun, lääkäri saisi ammatti-ihmisen palkkion.
Palvelualalle saataisiin uutta liiketoimintaa, työntekijät ja palvelujen tarvitsijat kohtaisivat paremmin. Taas olisi pikkuisen lisää verotettavaa työtä ja liiketoimintaa. Mikä kohta yhtälössä ei toimi?
Hyvän lapsuusystäväni teinivuodet menivät "läskiksi" vakavan sairastelun vuoksi. Koulunkäynnistä ei tullut oikein mitään, kaksikin eri ammattitutkintoa kyllä tuli hankittua, mutta kummaltakaan alalta ei oikein töitä irronnut. Hän oli vajaasti työkuntoinen, eikä kukaan työnantaja halunnut riesakseen sellaista. Hän oli kuitenkin luotettava, työhaluinen, täysijärkinen ja sympaattinen, ei missään nimessä sellainen yllä mainittu C-luokan tyyppi.
Kun kaikki mätti: terveys, koulu, työttömyys, ja samassa yhteydessä kaveripiiri kävi koulunsa, meni töihin, perusti perheitä, yms, ja kaveri tuntui jäävän kaikesta osattomaksi, hän oli hyvin masentunut. Lopulta löytyi työvoimapoliittisesti tuettu oppisopimuskoulutus, jonka päätteeksi tiedossa oli vakituinen työpaikka. Työsopimusta ei vakinaistettu koeajan päätteeksi, työnantaja oli ottanut koulutukseen jonkin verran enemmän oppilaita kuin tarvitsi töihin, ja kaveri ei kuulunut nopeiten työstään suoriutuvaan kärkeen, joten hänen palveluksiaan ei tarvittu.
Uskallan väittää, että tilanne ajoi nuoren miehen itsemurhan partaalle. Ja missään vaiheessa hän ei ollut työhaluton, epäluotettava, ilkeä...ainoastaan vähän liian hidas pärjäämään ikätovereilleen töissään, jotka teki huolella, mutta ei siis kyllin tuottavasti.
Oli hiuskarvan varassa, ettei kaveri luisunut lopullisesti pitkäaikaistyöttömien armeijaan. Hänellä oli rakastavat vanhemmat ja hyviä kavereita, jotka kaikki kannustimme ja tuimme häntä parhaamme mukaan, veikkaan sillä olleen merkitystä, kun hän kuitenkin jaksoi sinnikkäästi etsiä paikkaansa työmarkkinoilta. Lopulta löytyi työ, jossa kaveri pärjäsi kyllin hyvin ja pääsi hyödyntämään omia hyviä puoliaan ja osaamistaan. Hän osasi arvostaa työtään kaikkien kokemustensa jälkeen, ja on sen jälkeen pysynyt työelämässä, vaikka yritysmaailman myllerrykset ovat periinkin otteeseen siivonneet vanhan työpaikan pois.
Pahoin pelkään, että vastaavista lähtökohdista moni päätyy joukkoon C, vaikka olisivat sopivalla tuella oikeaan aikaan olleet joukkoa A.
Ihmisiä kannattaa tukea, kun he tukea tarvitsevat. Liian jyrkkä suhtautuminen ja tuetta jääminen voivat saada peruuttamattomia vahinkoja aikaan.
Osa ihmisistä on lieroja ja lusmuja. Mutta ne, jotka eivät ole, eivät ansaitse tulla sellaisiksi tuomituiksi.
No, edellä oleva laskelmani kertoo, että kahden lapsen perheessä on n.s. yksi lysti, käyvätkö vanhemmat töissä vaiko ei, käytössä oleva rahamäärä on suunnilleen sama. Lapsettomilla taas sitten ei päivärahoilla elelyä taida saada millään laskennolla näyttämään kannattavalla, kyllä siihen kuvioon ne päivähoitomaksut tarvitaan.
Tuo siis edellytyksellä, että palkat ovat korkeintaan keskitasoa, alle 3000 euroa kuussa. Sitten jos pariskunnan molempien puoliskojen palkat ylittävät 5000 euroa kuussa, alkaa duuni jo tuottaa. Käytytöön jäävä rahamääräkin kasvaa, paitsi jos on hankittu lainarahalla omistusasunto vanhasta talosta. Lainojen lyhennykset ja remonttikulut tasaavat kivasti.
Poikkean vakavasta aiheesta terminologian puolelle. Muutamassa kommentissa on puhuttu yhtälöstä ja sen ratkaisusta. Kuten hyvin tiedetään, yhtälö on lauseke, jossa on kaksi puolta ja välissä yhtäsuuruusmerkki. Millaisista yhtälöistä siis nyt on kyse? Ei minkäänlaisista, vaan ongelmasta. Sanan 'ongelma' muuttamiselle sanaksi 'yhtälö' ei ole mitään järjellistä syytä. Silti sitä kuulee tehtävän televisiossakin tämän tästä.
http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80
"Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksessa laadittu suomen yleiskielen sanakirja. Se pohjautuu laajaan, jatkuvasti kartutettavaan nykykielen sana-arkistoon. Sanakirja antaa tietoa nykysuomen sanojen merkityksistä, käytöstä ja tyylisävyistä samoin kuin taivutuksesta ja oikeinkirjoituksesta. Kielitoimiston sanakirja nojautuu kannanotoissaan suomen kielen lautakunnan päätöksiin. Sanakirjassa on yli 100 000 hakusanaa."
Sanalle yhtälö Kielitoimiston sanakirja antaa kaksi merkitysttä: matematiikassa ja kielikuvana.
"Mat. kahden lausekkeen merkitty yhtäsuuruus. Toisen asteen yhtälö. Differentiaaliyhtälö. Epäyhtälö. Ratkaista yhtälö.
Kuv. Vaikeasti ratkaistava yhtälö kahden vaikeasti yhteen sovitettavan asian synnyttämä ongelma. Lyhennetty työaika ja entisen suuruiset tulot on mahdoton yhtälö."
Tulisiko pitäytyä ainoastaan siinä merkityksessä, jonka kukin lukija ymmärtää? Ymmärrettävyys on minusta aivan tärkeimpiä asioita kielellisessä ilmaisussa, joskaan ei välttämättä ihan aina ja kaikkialla, joskus esimerkiksi taiteelliset ja tyylilliset seikat voivat kävellä helpon ja yksiselitteisen ymmärrettävyyden yli (runous, laulujen sanat, yms.). Tällaisen keskustelun yhteydessä ymmärrettävyys saisi mielestäni olla ykkösenä. Pahoittelen, että käytin liian vaikeita sanoja.
Toden totta, Kielitoimisto antaa myös tuon toissijaisen merkityksen. Epäilen (en tiedä), että joku kieltä osaamaton mediapersoona on joskus lanseerannut puheissaan yhtälölle tämän ongelma-merkityksen, ja se on siitä levinnyt melko yleiseen käyttöön. Lopuksi Kielitoimisto löperyydessään on sitten kelpuuttanut merkityksen. Germaanisissa kielissä yhtälöä tarkoittavalla sanalla on matemaattisen merkityksen lisäksi samankaltaisuuteen viittaava merkitys, ei mitään niin tyyten erilaista merkitystä kuin 'ongelma'. Kielen pitäisi olla mahdollisimman eksaktia, sumea kieli aiheuttaa sekaannusta käytännön elämässäkin.
Vaikeaksi menee, jos pitää miettiä, mitä mikäkin sana milläkin ulkomaankielellä merkitsee, ja voiko sanan tulkita väärin, koska sanakirja johtaa harhaan, antaa väärän merkityksen. Valitettavan tuttua tuo kyllä on, pahoittelen aiheuttamaani päänvaivaa.
Käytän englannin sanakirjaa jatkuvasti, ja kiusallisen usein englannin sanoilla on aivan totaalisesti toisistaan poikkeavia merkityksiä, joiden vuoksi joutuu vähän väliä raapimaan päätään ja repimään hiuksiaan, kun ei tiedä, mikä on kulloisenkin englanninkielisen tekstin tarkoittama merkitys.
Vastaava juttu lienee teillä germaanisten kielten taitajilla suomen kielen suhteen, meidän suomalaisten pitäisi ymmärtää sanoa näre eikä kuusi, koska numero kuusi germaanisilla kielillä ei käsittääkseni tarkoita minkään sortin puuta, tästä monimerkityksellisyyden sekasotkustahan onkin hauska kuva Poikkitieteilijän edellisessä blogissa.
Ongelma toivottavasti poistuu sen myötä, kun suomen kieli katoaa, ja suomalaiset sekoittuvat muiden kielten puhujien joukkoon. Kielemme on liian pieni pärjätäkseen kilpailussa globalisaation myllerryksessä, ja kun tässä nyt vielä näytettiin toteen, että Suomessa ei kannata muuta tehdä kuin olla työttömänä, on meillä edessämme muutto muille maille, ja suomella ei ulkomailla pärjää.
Pyrkikäämme siis mahdollisimman yksinkertaistettuun selkokieleen, kunnes kielemme on lopullisesti mennyttä. Kun ilmaisu on hiottu minimalistisen ytimekkääksi, yksinkertaiseksi ja yksiselitteiseksi, siirtyminen uusiin kieliimmekin lienee helpompaa, ei tarvitse opetella kovin paljoa sanoja oppiakseen ilmaisemaan samat simppelit lauseet ulkomaankielellä.
Lähetä kommentti