tiistai 4. lokakuuta 2011

Hyviä uutisia Kreikasta



Ilta-Sanomat julkaisi 3.10.2011 seuraavan uutisen:
"Kreikka ei nouse taantumasta vielä ensi vuonnakaan.
Maan talous näyttäisi kutistuvan edelleen, ei tosin yhtä paljon kuin tänä vuonna.

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen mukaan Kreikan bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 5,5 prosenttia ja ensi vuonnakin vielä 2,5 prosentin vauhtia.

Myös Kreikan velkataakka kasvaa. Tulevana vuonna sen lasketaan olevan 173 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä nykyistä enemmän. Euroissa mitattuna maalla on velkaa ensi vuonna 372 miljardia euroa.

Kreikan työttömyysaste noussee ensi vuonna 16,4 prosenttiin, kun tämän vuoden lukema on 15,2 prosenttia.

Valtiovarainministeri Evangelos Venizelosin mukaan talousarvioehdotus ennustaa kuitenkin merkittävää siirtymää alijäämästä ylijäämään, jos ei oteta huomioon maan suuria velkakustannuksia."

Hätäisimmät saattava huolestua, että Kreikan bruttokansantuote putoaa kahtena vuotena yhteensä 8,0 prosenttia. Ei hätää. 2,5% pudotus kun lasketaankin jo pudonneesta bruttokansantuotteesta, niin yhteensä kahtena vuotena supistusta onkin vain 7,9%.

Vertaillaan vähän Suomea ja Kreikka ja harjoitellaan koulussa niin vähälle jäänyttä elävän elämän prosenttilaskua. Yllä olevista luvuista voidaan laskea, että ensi vuonna Kreikan bruttokansatuote on 372/1,72 = 216 miljardia euroa. Koska sen on oletettu laskevan vuodesta 2010 7,9%, niin vuonna 2010 sen on siis täytynyt olla 216*0.921= 199 miljardia euroa.

Velkaa Kreikalla olisi siis nyt vuonna 2011  199*1,63 =324 miljardia euro.

Suomen bruttokansantuote vuonna 2010 oli 180 miljardia euroa.

Suomen valtion velka vuonna 2011 on noin 75 miljardia euroa.

Kreikan väkiluku nyt on noin 10,8 miljoonaa ja Suomen aika tarkkaan siitä puolet, eli 5,4 miljoonaa.

Siis Kreikan valtionvelka nyt on 324/0, 0108 = 30.000 euroa asukasta kohti

Suomen valtion velka on 75/0,0054 = 14.000 euroa asukasta kohti

Kreikan bruttokansatuote vuonna 2010 oli 199/0,0108 = 18.500 euroa asukasta kohti

Suomen bruttokansatuote vuonna 2010  oli 180/0,0054 = 33.000 euroa asukasta kohti.

Suomen työttömyysaste on ollut noin 8% huippeilla viime vuosina. Siis puolet siitä, mitä sen on ennustettu olevan Kreikassa ensi vuonna. Lisää hyviä uutisia Kreikalle.

Jos lähdetään siitä, että työttömät eivät kasvata bruttokansantuotetta, niin kreikkalainen työssä käyvä tuottaa 18.500/0,84 - 18.500 = 3.500 euroa työtöntä kohti bruttokansantuotteen pussiin.

Suomalaisella työläisellä sama luku on 33.000/0,92 - 33.000 = 3.000 euroa työtöntä kohti. Kreikkalainen työläinen kantaa siis suuremman vastuun työttömien puolesta kuin suomalainen. Niin suhteellisesti kuin absoluuttisesti laskettuna.

Tosin tuttua lienee myös vanha sanonta: Vale, emävale, kreikkalainen tilasto.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Valtiovarainministeri Evangelos Venizelosin mukaan talousarvioehdotus ennustaa kuitenkin merkittävää siirtymää alijäämästä ylijäämään, jos ei oteta huomioon maan suuria velkakustannuksia."

Pätevän kuuloinen perustelu sille, miksi Kreikan lainat pitäisi antaa anteeksi.

Juha Vastarannankiiski kirjoitti...

Paheksun tätä Poikkitieteilijän blogiartikkelia, koska se kaataa Nokia N900-puhelimen. Tähän saakka blogeja on voinut lukea ja kommentoidakin kännykällä sujuvasti, mutta tämä Kreikan talous oli liikaa. Prosessorin laskentateho ei ilmeisesti riitä noin isoihin lukuihin, ilmiö toistuu säännönmukaisesti, vaikka puhelimen sammuttaa välillä ja kokeilee puhtaalta pöydältä uudestaan.

Velat pitää vähintään puolittaa, jotta olisi edes jotain mahdollisuuksia suoriutua yhtälöistä.

Timo Suvanto kirjoitti...

Ei myöskään kaikkien poliitikkojen kyky hahmottaa suuria lukuja riitä enää näissä summissa.

Nyt käydään kädenvääntöä 0,88 miljardin "vakuuksista". Se on 1,2% Suomen ulkomaan velasta. Asiasta käyty poliittinen farssi ei ole missään suhteessa summan suuruuteen.

maria vero kirjoitti...

Etsit suurta määrää yrityksen elvyttämiseen tai etsit lainaa talon ostamiseen.
Voimme tarjota sinulle tämän lainan.

Sähköposti: info@creditfinance-bank.com
Mikä numero on: +33784505888
Verkkosivusto: https://www.creditfinance-bank.com