maanantai 10. lokakuuta 2011

Lisää aiheesta


Lauantaina 8.10.2011 Iltalehti siteerasi toista aviisia, elikkä Tähdet ja avaruus –lehteä. Seuraavalla otsikolla ja pienellä jutulla.

Luvassa on kirkkaita tähdenlentoja, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti.

Lauantai-illalle odotetaan draconidien tähdenlentoparven purkausta, kertoo Tähdet ja avaruus -lehti verkkosivuillaan. Normaalisti draconidit on vaatimaton parvi, mutta tänä vuonna osa tutkijoista ennustaa sen yltävän purkaukseen.

Draconidien mahdollinen purkaus osuu parhaiten nähtäväksi Suomessa. Tästä syystä kansainvälinen draconidi-havaintokampanja toteutetaan pääosin Suomen ilmatilassa.

Suomen ylle lentää lauantai-iltana kaksi yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten tutkijoiden havaintolentokonetta.

Parven maksimin odotetaan osuvan lauantaille noin kello kymmenen ja puoli yhdentoista välille. Alkuillasta voi myös näkyä joitakin yksittäisiä hyvin kirkkaita tähdenlentoja.

Kävin illalla kurkkimassa taivaalle, mutta Rekolan horisontissa taivas oli sen verran pilvien peitossa, että mitään ei näkynyt. Jotkut saivat hienoja kuvia. Enemmän kuin näkemättömät tähdenlennot minua jäi askarruttamaan Iltalehden aiheesta syvempää tietoa antavat linkit. Niitä oli lehden omille sivuille viitaten kolme kappaletta.

Lisää aiheesta:

Jutut lyhykäisyydessään alla

Suomi on sisäsiittoinen

Tuore tutkimus tituleeraa Suomea sisäänpäin kääntyneeksi maailman peräkyläksi. Tutkimuksen mukaan Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan.

Asiasta uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

18 asiantuntijaa ympäri maailmaa arvioi Suomen kansainvälisyyttä tuoreessa selvityksessä.

Asiantuntijoiden mukaan sisäsiittoinen Suomi pelottaa ulkomaalaista työvoimaa. Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Ulkomaalaisen osaamisen määrä on vähentynyt Suomessa. Samalla suomalaisen työvoiman liikkuvuus ulkomaille on hyytynyt.


Storbacka juoksi 800 metrin kärkiajan

Karin Storbacka juoksi naisten 800 metrin kotimaiseksi kärkiajaksi 2.02,99 lauantaina Cardiffissa. IK Falkenia edustava Storbacka pinni samalla uuden matkaennätyksensä.

Cardiffin kansainvälisten kisojen 800 metriä voitti Britannian Claire Gibson ajalla 2.01,34. Storbacka sijoittui viidenneksi.


Stubb vierailee USA:ssa toukokuussa

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) tapaa tänä keväänä amerikkalaisen kollegansa Hillary Clintonin Yhdysvalloissa. Vierailu on toukokuun alkupuolella.

Stubb ja Yhdysvaltain tuore ulkoministeri Clinton ovat jo tavanneet kansainvälisten kokousten yhteydessä. Stubb kertoi tapaamisesta kirjansa julkistamistilaisuuden yhteydessä Helsingissä. Tarkkaa vierailupäivää ei vielä sanottu.

Sisäsiittoisuusartikkelin yhteyden tähdenlentoihin ymmärrän vielä jotenkin sokean logiikan tasolla, puhutaanhan molemmissa artikkelissa tutkijoista. Mutta miten Karin Storbackan 800 kärkiaika ja Alexander Stubbin USA:n vierailu liittyvät millään tapaa siihen, siitä voisi joku fiksumpi valistaa minua. Muuten menee turhan poikkitieteelliseksi jopa tässä kontekstissa.

Olisiko kuitenkin niin, että ihmisen aivojen kontrollissa olevat linkitykset toimivat vielä toistaiseksi paremmin kuin automaattinen ilman älyä toimiva linkitysrobotti?

2 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Se on se kansainvalisyys, se!

Timo Suvanto kirjoitti...

Niin se taitaa olla. Minkähän moisen arvonnan tuloksena juuri nämä artikkelit pääsivät listalla "Lisää aiheesta"? Luulisi näin yleisen sanan olevan aika monessa jutussa. Nähtävästi lehden intressissä ei olekaan antaa lukijalle todellista lisätietoa, ainoastaan leikkiä aivottomalla linkkirobotilla.