Pyhäinhohdetta

Ensimmäisessä tietokirjassani "Onko pisara pyöreä?", jonka tein yhdessä Sakari Mäkelän kanssa vuonna 1982 (julkaistiin 1983), oli alla oleva pieni tarina.  Tämä tuli mieleeni hiippaillessani tänä aamuna pihani perällä olevaan toimistooni. Kahdesta eri syystä.

Populaaristi fysiikasta kertovien kirjojen klassikko vuodelta 1983. Tätäkin kirjaa näkee silloin tällöin divareissa. Kustantajalta se on ollut jo pitkään loppuunmyyty. 

Ensimmäinen oli tietysti se, että kasteisessa nurmikossa näkyi sama ilmiö. Tarkemmin kuin meidän kirjassamme ilmiö on selvitetty M. Minnaertin alan klassikossa Maiseman valot ja värit.  Siinä suomentaja Pekka Kröger, kurssikaverini fysiikan opintojeni ajoilta, on nimennyt ilmiön hienosti pyhäinhohteeksi (Heiligenschein).  Tätä kirjaa on ainakin Ursan sivujen mukaan muutama kappale saatavilla. Kannattaa toimia nyt ja hankkia kirja hyllyynsä, sillä uutta tilaisuutta ei ehkä tule enää koskaan.

Toinen mielleyhtymä oli se valtava ero, mikä tiedon levittämisen vaivalloisuudessa on tapahtunut näiden 30 vuoden aikana. Aloitimme kirjan teon joskus syksyllä 1981 ja kirja tuli ulos 1½ vuoden päästä tästä. Kuvasimme filmille suurimman osan kirjassa olevista valokuvista. Myös pyhäinhohteesta väsäsin pimiössä valokuvaa, mutta monen tunnin ähellyksen jälkeenkään en saanut kunnollista painokelpoista kuvaa siitä. Niinpä se jäi kirjasta pois. Kuva on hävinnyt maailman tuuliin tai kiinteistön nurkkiin, joten en voi näyttää sitä tässä. Paljosta ei kukaan jää paitsi.

Nyt nappasin kuvan pyhäinhohteesta kännykälläni, vähän säädin sävyjä Photoshopilla ja kuva tämän pienen tarinan myötä on valmis julkaistavaksi. Sen saattaa joku lukea vaikka Chachoengsaossa, jossa poikkitieteellisellä blogilla on joku minulle tuntematon ahkera lukija. Näin on Google Analytics minulle paljastanut. 

 Poikkitieteellisellä blogilla on ollut lukijoita tai ainakin sivuilla kävijöitä 106 maasta. Suvereeneja valtioita on vähän laskutavasta riippuen 206 kappaletta, joten haastetta riittää. 

Chachoengsao on listallani järjestyksessä 21. kaupunki, heti Hämeenlinnan jälkeen.

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Kun ensimmäistä kirjaamme (yhteispainokset mukaan lukien) myytiin lähes 10.000 kappaletta, itse kustannettua Limulintuakin 2.000 kappaletta, niin uusimman kirjani Aurinkokuninkaan jäätelökone myyntiin olisin tyytyväinen jo 500 myydystä kappaleesta. Kirjan tekemisen helppous, halpuus ja tiedon muut levityskanavat ovat romahduttaneet kirjojen menekin.

Onko tämä hyvä vai huono asia? Tietokirjailijana voisin tietysti manata yksittäisen kirjan vähentynyttä myyntiä, mutta eiköhän tuo julkaisukynnyksen aleneminen kansakunnan kannalta ole positiivista. Tosin suuri osa julkaistusta materiaalista on sellaista roskaa, että niiden painamiseen käytettyjen puiden kaatoa voidaan pitää lähinnä ympäristörikoksena.