Homoliitot, pakkoruotsi ja Halla-aho

Eduskuntaan on tullut lähiaikoina pari kansalaisaloitetta, jotka kumpikin herättävät voimakkaita tunteita ja kannanottoja sekä puolesta että vastaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki ja ruotsin kielen opetuksen asema peruskoulussa.  Nämä kaksi on helppo koplata yhteen, kun jo koulun välitunneilta peräisin olevan varman tiedon mukaan melkein kaikki ruotsalaiset ovat homoja. Halla-aho taas on tunnettu pakkoruotsin vastustaja ja fantasioinut ampuvansa hänelle suuseksiä ehdottanutta homoa pistoolilla päähän.

Julkisesti homoseksuaaleja kansanedustajia ovat Jani Toivola, Silvia Modig, Oras Tynkkynen ja Pekka Haavisto.  Jos oletetaan Eduskunnan olevan jotenkin kansakunta pienoiskoossa (mitä se ei kyllä ole), niin näiden lisäksi kaappihomoja ja enempi vähempi bi-suuntautuneita voisi olla niin paljon, että usein esitetty luku 5 % saataisiin täyteen.

Ruotsi on äidinkielenä noin kymmenellä kansanedustajalla (en tiedä tarkasti) ja suurin osa heistä on kaksikielisiä, eli kielen suhteen bi-ihmisiä. Siinä mielessä näitä kahta vähemmistöryhmää voidaan pitää hyvinkin samanlaisina tässä tilanteessa, jossa he ovat eduskunnassa tietyllä tavalla sekä päättäjiä että asianosaisia. Kummassakin tapauksessa eduskunnassa tehdään päätöstä asiassa, joka koskee pientä vähemmistöä ja kumpaakin itse asiassa aika marginaalisella tavalla. Peruskoulun ruotsinopetuksen vapaaehtoisuus tai pakollisuus ei näy mitenkään ruotsinkielisten arjessa eikä homoparin elämä siitä juuri muuksi muutu, onko se virallistettu parisuhde vai ollaanko sitä "ihan oikeasti naimisissa".

Yhtäläisyydet eivät suinkaan lopu tähän. Molempia lakialoitteita vastustetaan argumenteilla, jotka saavat ainakin meikäläisen puistelemaan päätään sekä myötähäpeästä että silkasta epäuskosta.  Otetaan esimerkiksi pari kaltevan pinnan argumenttia. Kun Pentti Oinonen päräyttää: "Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?", niin sille on helppo naureskella. Ihan yhtä absurdia minusta on kuitenkin väite, että pakollisuuden poisto peruskoulun ruotsin kielen opiskelusta johtaa lopulta ruotsin kielen ja koko suomenruotsalaisen kulttuurin häviämiseen. Olisiko kielen ja kulttuurin vaaliminen kuitenkin pääsääntöisesti niiden edustajien itse hoidettava asia.

Käytin otsikossa sanoja, jotka yleensä vetävät blogiin lukijoita kuin paska kärpäsiä. Katsotaan miten käy nyt. Lupasin myös Halla-ahoa. Tässä se osuus. Vuonna 2007  Halla-aho oli  tätä mieltä ruotsin kielen opetuksen pakollisuudesta.

Kaikki pakkoruotsia puoltavat argumentit ovat idiotismeja:

"Ruotsia osaamalla suomalaiset pääsevät osaksi pohjoismaista perhettä."

Suomenkielisten kieli on suomi. Jos he suomenkielisinä eivät kelpaa osaksi pohjoismaista perhettä, ehkä pohjoismainen perhe ei ole heille oikea viiteryhmä.

"Ruotsia osaamalla voimme tehdä kauppaa ruotsalaisten kanssa."

Tekevätkö ruotsalaiset kauppaa vain sellaisten kanssa, jotka osaavat ruotsia? Eivätkö ruotsalaiset osaa vieraita kieliä?

"Yhteispohjoismaisissa yrityksissä on osattava ruotsia."

Varmasti onkin, koska Suomi omalla kustannuksellaan opettaa kansalaisilleen ruotsia ja antaa ruotsalaisille mahdollisuuden vaatia sen taitoa.

"Kaksikielisyys on rikkaus."

Suomalaiset eivät ole kaksikielisiä. Jos he olisivat, se olisi rikkaus. Se, että valtio on kaksikielinen mutta kansalaiset eivät, ei ole rikkaus vaan rasite niille kansalaisille.

"Ruotsin osaaminen on avain muiden vieraiden kielten oppimiseen."

Ruotsi on suomalaisille aivan yhtä vieras kuin ne muutkin kielet. Ruotsin osaaminen helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista vain, jos ruotsia osaa valmiiksi. Ellei sitä osaa valmiiksi, sen opetteleminen on pois niiden muiden kielten opiskelusta.”

Avioliittolaista Halla-aho kirjoitti ennen eduskuntavaaleja seuraavasti.

Eduskunta, kuten muutkin luottamuselimet, ei ole asiantuntijaelin vaan poliittinen elin. Poliittisen elimen tehtävä on tehdä arvovalintoja. Pidän vähän hölmönä esimerkiksi sitä, että ne, jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittolakia, yleensä lankeavat saman tien toimittajan ansaan ja ryhtyvät keskustelemaan asiasta ikään kuin heidän kantansa perustuisi rationaalisiin argumentteihin tai olisi perusteltavissa sellaisilla.

Selvennettäköön, että minä itse vastustan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ymmärrän kuitenkin, että näkemykseni ei ole tulos rationaalisesta tai pragmaattisesta pohdinnasta. Kyseessä on aivan puhdas arvovalinta. Mielestäni avioliittolain ei kuulu olla sukupuolineutraali ja sillä sipuli, ei siihen sen kummempia perusteluja tarvita. Kuten ei tarvita päinvastaiseenkaan näkemykseen.

Olen itse aika lailla samoilla linjoilla Halla-ahon kanssa ruotsin opiskelun pakollisuuden suhteen.  Vaikka asia ei liippaa minua henkilökohtaisesti mitenkään, niin minua ärsyttää turhankin paljon ruotsin opiskelun pakollisuudesta annetut täysin epä-älylliset argumentit. Olen todella huolestunut johtavien poliitikkojen rationaalisen ajattelun kyvystä, jos nämä argumentit ovat yhteneviä heidän todellisen mielipiteensä kanssa. 

Arvostan myös Halla-ahon kantaa sukupuolineutraalista avioliitosta, vaikka itse olenkin tasan toista miletä asiassa. Tasa-arvoinen on tietysti jo sanana arvolatautunut. Tosin pienen tahran tähän Halla-ahon rehellisyyteen tuo se, että kaikki Persujen kansanedustajaehdokkaat olivat allekirjoittaneet ennen vaaleja lupauksen olla kannattamatta sitä. Omantunnon kysymyksissä Eduskunnassa on perinteisesti edustajilla ollut vapaat kädet äänestää. Soinin diktaatti loukkaa tätä hienoa periaatetta tavalla, joka viimeistään saa loputkin sympatiani rippeet Perussuomalaisia kohtaan katoamaan.

Halla-aho on arvokonservatiivi, joten hän voi aivan hyvin olla täysillä kirjoituksensa takana. Minä pidän itseäni arvoliberaalina, joten minun ääneni ja Halla-ahon ehdokkuus eivät kohtaa kovin helpolla.  Tosin se ei taida 80.772:n äänen miestä paljon hetkauttaa.