perjantai 10. elokuuta 2012

Salakatselua






Hesarissa oli 9.8.2012 kaksi pikku uutista.

Sammunut norjalainen läpivalaistiin matkatavarana Rooman lentokentällä

Norjalaismies kellahti kenenkään huomaamatta matkatavaranauhalle nukkumaan pois humalaansa, kun hänen seurueensa etsi lähtöselvitystä Rooman lentokentällä. 50 metriä myöhemmin mies oli läpivalaistu muiden matkatavaroiden mukana.

Hälytystilanteen aiheuttanut tapaus sattui jo 23. heinäkuuta, mutta italialainen La Republica ja norjalainen VG kertovat siitä vasta torstaina.

Norjalaisten turistien ryhmä oli turvakameroiden mukaan saapunut Fiumicinon lentokentän kolmosterminaaliin terminaaliin. 36-vuotiaalla oslolaismiehellä oli vielä yksi uusi olut kourassaan. Lähtöselvitysvaiheessa hän oli ehtinyt melkoiseen humalaan.

Sitten mies katosi. Oliko lentokentän turvallisuus pettänyt?

Mies oli kellahtanut laukkujensa viereen nauhalle. Hän heräsi vasta, kun tavaranauha oli liikkunut 50 metrin verran.

"Norjalainen joutui suureen röntgenkoneeseen ja hänen sisäelimensä skannattiin hänen tahtomattaan", VG raportoi.

Vasta silloin lentokentän turvahenkilökunta havaitsi, että nauhalla on outoa tavaraa. La Repubblica-lehden kuvassa kippurassa nukkuva mies näyttää jättisikiöltä.

Hämmästynyt virkailija hälytti työtoverinsa ja poliisin. Norjalainen jatkoi vielä siinä vaiheessa uniaan.

Hälytyssireenien soidessa mies vietiin ensin sairaalaan toipumaan ja sitten tuomari Antonio Del Grecon eteen. Hän sai syytteen turhan hälytyksen aiheuttamisesta.

Italialaislehti jää pohtimaan, miten on mahdollista että sellaista voi tapahtua Italian suurimmalla lentokentällä keskellä iltapäivää.

 Kuva: Reijo Hietanen
Lintuharrastaja Stepan Gofferje sanoo, että valvonnasta varoittavia kylttejä on ollut eri puolilla taloa, kuten terassin oven pielessä

Miestä epäillään poliisin salakatselusta, kun partio kävi hänen kotonaan


Voiko mies syyllistyä salakatseluun, kun hänen kotonaan käy poliisipartio ja se tallentuu samalla sisätiloja kuvaavaan videovalvontajärjestelmään?

Valkeakoskella näin kävi viime lauantaina.

Saksalainen lintuharrastaja Stefan Gofferje on ihmeissään lintuepisodinsa uudesta käänteestä, jonka jälkeen hänestä tuli salakatselusta epäilty.

Aiemmin tiistaina Gofferjen kotona kävi poliisipartio yhdessä paikallisen eläinsuojeluvalvojan kanssa. Partio tallentui videojärjestelmään, joka kuvaa asuntoa murtovarkaiden varalta ja asunnossa olevien koirien etävalvonnan vuoksi.

Gofferjen mukaan poliisit toimivat uhkaavasti ja epäasiallisesti eivätkä suostuneet puhumaan englantia tai kertomaan nimiään.

Kaiken lisäksi heiltä puuttuivat haalareiden nimikyltit, mikä on vastoin asetusta. Sisäministeriön mukaan kotikäynti ei ole sellainen erityistehtävä, jonka vuoksi tarrakiinnitteisen lätkän voisi poistaa.

Mies meni poliisiasemalle tekemään ilmoituksen partiosta ja liitti mukaan kaksi still-kuvaa videosta, josta käy ilmi nimilätkien puute. Asia päätyi valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Jatkoa seurasi lauantaina. Kaksi siviiliasuista, Gofferjen mukaan tällä kertaa ystävällistä, poliisia tuli käymään ja halusi ottaa kuvia kameravalvonnasta ja siitä varoittavista kylteistä.

He myös esittivät kotietsintäluvan, jonka mukaan miestä epäillään salakatselusta, koska partio tallentui näiden tietämättä järjestelmään.

"Luulen, että poliisi halusi vähän antaa takaisin minulle", Gofferje sanoo.

Tämän poliisi kiistää ehdottomasti. Rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan nyt tutkitaan, oliko riittävän selvästi ja monissa paikoin ilmoitettu kameravalvonnasta.

"Se täytyy tavalla tai toisella ilmoittaa selvästi, että joka kynnykseltä sisään astuu, hänen tulee tietää, että siellä on kameravalvonta", Länsipuro sanoo.

Gofferje sanoo, että itse tehdyt kyltit ovat olleet paikallaan jo aikoja ulkoaidassa, terassin oven vieressä ja sisäovessa. Ne myös näyttävät vanhoilta.

"Fakta on se, että nämä henkilöt, jotka siellä olivat, eivät ole tienneet", Länsipuro sanoo.



Nyt teen Juhantalot ja koplaan nämä kaksi uutista yhteen. Poikkitieteellisesti tietenkin.

Rikoslain 24 luvussa käsitellään yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta

6 §
Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Jokaisen oikeustaju varmaan sanoo, että jos ulkopuolinen asentaa toisen asuntoon salaa videokameran ja katselee sillä asunnossa olevien toimia, niin kyseessä on salakatselu. Tämä sama koskee myös murtautumista toisen tietokoneelle ja tarkkailua tietokoneen oman kameran välityksellä. Tästä on useita paljastuneita tapauksia ja varmasti paljon enemmän paljastumattomia.

Minun maalaisjärkeni, ei oikeusoppineisuuden, mukaiseen oikeustajuun ei kuitenkaan oikein istu, että tilanne olisi ihan sama, jos isäntä on laittanut omaan kotiinsa videolaitteet kutsumattomien vieraiden varalta. Taloon luvatta tulleella vorolla ei varmaan ole yksityisyyden suojaa tässä tapauksessa, mutta entä virkatehtävässä taloon tulleella poliisilla? Muuttuuko poliisin tehtävän luonne jotenkin yksityisemmäksi, kun hän kuulustelee epäilyä tämän kotona verrattuna vaikka samaan tapahtumaan kadulla? Amerikkalaisissa poliisisarjoissa pidätetylle luetaan aina hänen oikeutensa ennen käsirautojen napsahtamista ranteisiin. Kuinka selkeästi omistajan pitää vastavuoroisesti kertoa hänen kotiinsa tulijoille: "Smile, you are in canded camera!"?  Olisiko se tässä edes auttanut, kun ainakin uutisen mukaan poliiseilta puuttui joko tahtoa tai taitoa kommunikoida englanniksi?

Entäpä Rooman lentokentän tapaus? Siellä noudatetaan tietysti Italian lakia, mutta salakatselunkin osalta EU-maiden lainsäädännöt ovat hyvin samanlaisia. Lentokentän laukkujen tarkastusalue lienee aika yksikäsitteisesti yleisöltä suljettu tila.  Siellä työskentelevät nauttivat varmasti yksityisyyden suojaa. Vaan miten on laita hihnalle sammuneen turistin yksityisyyden suojan kanssa? Pitäisikö hihnan alkupäässä olla varoitus siitä, että hihnalle sammuneet tai muuten vain vahingossa eksyneet joutuvat läpivalaisuun?

Valokuvaan jollakin on tekijänoikeus. Kenellä se on lentokentän hihnalla rötköttävän turistin läpivalaisukuvaan? Meillä on tekijänoikeuslakia tulkittu siten, että valvontakameroiden kuvilla ei pääsääntöisesti ole tekijää, ei silloin myös tekijänoikeuttakaan. Italiassa laki voi olla toinen. Ehkä joku tullimies käärii hyvät rahat yllä olevan kuvan levitessä ympäri maailma?

Kuvan ottaminen ja sen julkaiseminen ovat kaksi eri asiaa. Julkistamalla valokuvan tunnistettavasta sammuneesta ihmisestä syyllistytään törkeään kunnianloukkaukseen. Läpivalaisukuvasta vain sammuneen henkilöllisyys ei taida olla niin selkeästi selvitettävissä, joten ainakaan minä en lähtisi peräämään kunniaani, jos olisin ollut tässä kuvan kohteena. Luulen, että tässä kävisi perinteisesti, eli kunnia menisi, mutta maine lisääntyisi.

Kysymyksiä minulla riittää. Vastauksia vähemmän. Valokuvauksen juridiikka on minulle pääosin hanskassa, mutta aina tulee tilanteita, joissa oikeusoppineetkin kiistelevät siitä oikeasta tulkinnasta. Joten jätän hyvällä tämän asian kaluamisen heille.


5 kommenttia:

tiiiia13v kirjoitti...

"tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta...."

mielenkiintoista on, miten työtehtävässä oleva poliisi kokee yksityisyytensä tulleen loukatuksi ko. tilanteessa.

Timo Suvanto kirjoitti...

Sitä ihmettelin minäkin.

tiiia13v kirjoitti...

olisi kiva päästä ns. kärpäsenä kattoon, kun oikeudenkäynti alkaa.
muutenhan sinne ei pääse.
ainakin jos jutun logiikkaan on uskominen.

normaalistihan oikeudenkäynnit yms ovat julkisia, mutta uskon hartaasti, että tämä oikeudenkäynti pidetään ns. suljetuin ovin, ettei poliisiraukan yksityisyys enää enempää loukkaantuisi :-)

ehkäpä asiakirjatkin määrätään salaisiksi seuraavaksi 3000 vuodeksi, ettei poliisin sukulaisetkaan, mikäli herkkänahkaisuus sattuisi olemaan edes vähäisesti periytyvää, pahoittaisi mieliään tulevaisuudessakaan :-)

Hilppa Vimpanpää (nimimerkki) kirjoitti...

Nyttemminhän tämä syyte kai on hylätty, tai siis on tehty syyttämättäjättämispäätös (mikä voi kyllä olla aika vaikea sana ulkomaalaiselle :-) Järki voitti.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näin näytti tapahtuneen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784294051/artikkeli/syyte+poliisin+kuvaamisesta+olisi+ollut+nurinkurinen+rikosepaily+valkeakoskella+kaatui.html