sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Campbellin tomaattikeittoa yhteiseen pohjoismaiseen perheeseen





Ostin Lidlistä tomaattikeittopurkin pelkästään siitä syystä, että purkki oli niin nätin näköinen. Ajattelin ottaa purkista valokuvan, tehdä siitä jumalattoman ison suurennoksen, laittaa kuvan raameihin, kertoa kaikille sen olevan taidetta ja kääriä isot rahat. Tuskin kukaan muu on keksinyt näin loistavaa ideaa lyödä rahoiksi alle euron tomaattikeittopurkilla.

Vasta kotona huomasin, että tämä purkki onkin tarkoitettu yhteiseen pohjoismaiseen perheeseen, johon tosin islantilaiset eivät kuulu. Teksti oli neljällä pohjoismaisella kielellä. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että norja ja tanska oli koplattu yhteen kuin aikoinaan Kake Juhantalon ja Tampellan bisnekset. Jos kaksikielisyys on rikkautta, niin kahden kielen näppärä yhdistäminen on varmaan pelkkää säästöä. 




Ajatusta kannattaisi varmaan kehitellä eteenpäin ja ottaa islantilaisetkin näihin säästötalkoisiin mukaan.  Aletaan kommunikoida yleisskandinaaviskalla, jossa on yhdistetty eri kielten yhteiset ja parhaat sanat ja sanonnat.  Se olisi vähän kuin suomenruotsalaisten sekakieli: "Det var mycket kiva juttu!"

Anna esimerkin. Ohjeessa käsketään ensin kaatamaan purkin sisältö kattilaan. Tosin vain ruotsiksi ja suomeksi imperatiivissa, norjaksi ja taskaksi sama tehdään kieliopillisesti lempeämmin passiivissa.  Lisäksi suomalaisia pidetään varmaan sen verran yksinkertaisina, että heitä kehotetaan laittamaan purkin sisältö kattilaan. Etteivät heitä sinne koko purkkia tai vain pelkän purkin.

Soppan tai suppen on suomeksi keitto, mutta kyllä suomalaiset sopan päälle ymmärtävät. Monet vähän turhankin hyvin.  Joten soppa on hyvä yleissana, jonka kaikki ymmärtävät. Ruotsi kun on helppo kieli ja muutenkin suurin ja kaunein yhteisessä pohjoimaisessa perheessä, niin se saa hieman dominoida yleissanoissa. Muuten käytetään mahdolisimman samankaltaisia sanoja ja jos se ei ole mahdollista, niin sanaa joka kielestä. Ensimmäinen ohje tällä tulevaisuuden yhteisen pohjoismaisen perheen skandinaaviskalla kuuluisi: "Häll soppa i en kastrull/gryde/kjele/ketill/kattilaan. Kuten havaitaan, niin kattila islanniksi on jo niin lähellä suomea, että ainakin Sigurd Wettenhovi-Aspa olisi tällä näytöllä julistanut suomen ja islannin sukulaiskieliksi. 

Näin säästetään runsaasti painomustetta ja yhteisen pohjoismaisen perheen tunnesiteet kuten myös toinen toisensa ymmärtäminen lisääntyy, minkä puutetta pääministerimme Jyrki "Boy" Katainenkin ehtikin jo tuskailemaan.

ps. 9.9.2013





Niinhän tuo tomaattikeitto tuli sitten syötyä. Ihan hyvää oli.

Tiesittekö muuten, että tomaattikeitto on niin sanottu ei-newtonilainen neste. Se tarkoittaa sitä, että nesteellä voi olla esim. viskositeettiin liittyen outoja ominaisuuksia.  Ketsuppi on toinen ei-newtonilainen neste. Kun ketsuppia ravistetaan riittävän pitkään, sen viskositeetti muuttuu ja pullosta voikin yhtäkkiä holahtaa kupillinen ketsuppia lautaselle.

Tomaattikeitto taas pyrkii säilyttämään rakenteensa sitä varovasti sekoitettaessa. Tämän näkee hyvin, kun ripottelee pippuria keiton pinnalle. Pippuri ei sekoitu kovin helposti, vaan pikemminkin pippurihiukkaset palaavat vanhoihin asemiin lusikan mentyä ohitse. Joskus keitto saattaa suorastaan kääntyä takaisin pyörityssuuntaa vastaan, kun keiton pyörittäminen lusikalla lopetetaan.

 Ei-newtonilainen koe Heurekan kemian yössä pari vuotta sitten.

Heurekan kemian yössä oli pari vuotta sitten tärkkelyksestä tehty ei-newtonilainen neste. Sen viskositeetilla oli pieni viive, ennen kuin se muuttui jalan paineen johdosta. Siksi nesteessä oli mahdollista juosta nopeasti, mutta kävelemällä siihen upposi. 


 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikä tämä ruotsin kielen mollaaminen ala jo kyllästyttää sinuakin? Keksisit välillä jotain vähän fiksumpaa!

Timo Suvanto kirjoitti...

Älkääs nyt kuulkaas. Yritän etsiä luovaa ratkaisua tähän suomalaisia jakavaan ongelmaan. Eihän se voi olla kenenkään etu, että kielikysymys hiertää yhden sun toisen kengässä, kun valtakunnassa on monta kertaluokkaa tärkeämpiä ongelmia vailla ratkaisua, jotka täytyy tehdä aika sukkelaan tahtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin ristiriitaisen oloista, että kyseessä on Campbellin klassinen tomaattikeitto, jossa on kuitenkin uusi resepti. Vähän sama ajatus takana, kuin aikonaan mainostettiin: "Runsassuolainen Flora. Nyt entistä vähemmän suolaa!".

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Juu... joku aika sitten telkussa mainostettiin jugurttia, josta oli "poistettu kaikki lisätty sokeri".