tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kielinainen laittoi Ellenille luun kurkkuun


Typerin peli, mitä ikinä olen pelannut!

 Pietarsaarelainen "kielinainen" ja Youtube-ihme Sara Forsberg vieraili suositussa amerikkalaisessa Ellen DeGeneris-showssa.  Suomalaisen iltapäivälehdistön mukaan esiintyminen oli suurmenestys.

Mitä todellisuudessa tapahtui? Saran vierailu kesti vähän reilut kolme minuuttia. Siinä hän ehti kertomaan olevansa kotoisin Pietarsaaresta, mikä tuskin sai kovin montaa television ääressä ollutta jenkkikatsojaa googlettamaan paikkakuntaa, vaikka DeGeneriskin lausui paikan nimen Saran opastuksella. Pietarsaaressa toki oltiin varmaan hyvinkin täpinöissään.

Sitten Sara kertoi asuneensa lapsuudessaan jenkeissä, mikä olisi selvittänyt katsojille hänen erinomaisen (ainakin minun korviini) englannin taitonsa. Jenkit itse pitävät itsestään selvänä, että muut puhuvat heidän äidinkieltään, joten tuskin tämäkään sai ketään ihastuksesta polvilleen. Toisin kuin suomalaisia, jotka pierevät hunajaa, jos ulkomaan elävä osaa sanoa hyvää päivää ja voi perkele suomeksi sekö ymmärtää vielä kehua Suomen luontoa ja kesää heti lentokentälle saavuttuaan.

Sara ja Ellen pelasivat kielipeliä, jossa Ellenin piti arvata, millä kielellä Sara puhuu siansaksaa. Iltalehden mukaan Sara pani Ellenille luun kurkkuun, vaikka tosiasiassa koko juttu meni ihan pieleen. Elleninhän piti arvata oikeat kielet eikä olla huuli pyöreänä. "Tämä on typerin peli, jota olen koskaan pelannut!", Ellen kommentoi muka vitsinä, mutta kehon kieli kertoi, että juuri sitä tarkoittikin.

Lopuksi Sara sai lahjaksi muutaman satkun arvoisen kameran ja kolmijalan, jota hän ymmärsi suureen ääneen ihastella. Ellenin tästä Canonin mainospläjäyksestä vetämät hillot olivat varmasti monikymmenkertaiset kameran ja kolmijalan hintaan.

Sara Forsberg on herttainen tyttö. Hänelle kaikkea hyvää ja menestystä. On sitä vaatimattomimmillakin eväillä maailmalla ponnistettu kuuluisuuteen. Kritisoin tässä vain ja ainoastaan suomalaisen median hypetystä siitä, miten maailmalla pieni Suomi muka huomataan huutomerkkien kera.  Ei huomata muuten kuin korkeintaan siten, että imartelulle alttiita suomalaisia on helppo rahastaa. Odotan pelonsekaisella mielenkiinnolla, milloin Sara Forsberg ja Guggenheimia puffaava viestintätoimisto Miltton löytävät toisensa. Uskaltaako kukaan lyödä kaljoja vetoa?

Ei kommentteja: