Ystäväni Pekan ja hänen työtoverinsa kanssa tutustumassa Taybeh-olueeseen panimon tiloissa. Normaalia sliipatumpi olemukseni johtuu siitä, että olen juuri käynyt parturissa Ramallahissa.
Kävin muutama vuosi sitten pääsiäisen aikoihin tapaamassa Palestiinan Länsirannalla työkeikalla
ollutta ystävääni. Kirjoitin matkan jälkeen Palestiinan ainoasta olutpanimosta pienen jutunkin, jota tarjosin useisiin lehtiin. Pakit tuli
aika monesta, kunnes lopulta hieman näkökulmaa vaihtamalla Vantaan seurakuntien
lehti Vantaan Lauri lunasti sen. Lehden vapaamielisyyden kunniaksi todettakoon,
että ylipäänsä ottivat jutun ja maksoivat siitä ihan kohtuullisesti - toisin
kuin esimerkiksi mitä Hesari maksoi minulle silloin kun olin vielä väleissä lehden
kanssa.
Jutun ensimmäisen version, siis ei Vantaan Laurissa
julkaistun, voi käydä lataamassa täältä.
Matkalla tapahtui kaikenlaista, kuten Palestiinassa pääsiäisenä on ollut tapana. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään kovin
dramaattista, mutta erilaista ja silmiä aukaisevaa. Kerrotaan nyt vaikka
paluumatkasta Suomeen.
Palestiinan alueella ei ole omaa lentokenttää, joten
käytännössä sinne on Suomesta pakko mennä Tel Avivin kautta. Kätevintä se on
keväisin ja syksyisin Toiviomatkojen valmismatkojen lennoilla, jotka lentävät
välilaskutta Helsingistä.
Suurin osa matkalaisista näillä lennoilla on todellisia
toiviomatkalaisia, siis uskovia, jotka haluavat vierailla Raamatun tapahtumapaikoilla.
Israelissa tunnetusti on yhdet maailman tiukimmista lentokenttätarkastuksista
mennen tullen. Isäntämme ohjeisti meitä liittymään maahan tultaessa ja sieltä
lähdettäessä näiden oikeiden toiviomatkalaisten joukkoon. Sitä, että aiomme
vierailla Länsirannalla, ei kuulemma ole syytä kertoa, ellei sitä erikseen
kysytä. Valehdella ei kannata, siitä kiinni jääminen aiheuttaa vähemmän mukavia
seuraamuksia.
Tulo Israeliin menikin mukavasti ja selvisimme joukon
jatkona maahan tulon muodollisuuksista varsin juohevasti. Israelilaiset kuulemma
pitävät näitä ympäri maailmaa saapuvia kristittyjä toiviomatkalaisia vähän
hyväntahtoisina hölmöinä, joilta juutalaisella kauppamiesvainulla viedyt
turistipunnat ovat vähintäänkin oikeus ja kohtuus. Mielipide ei ole minun, vaan
paikan päällä itse asiasta kuultu.
Paluumatka ei sen sijaan sujunutkaan yhtä hyvin. Muut
matkalaiset olivat saaneet jollain ekskursiollaan pienen pienet öljytuikut
lahjoiksi. Ne tarkastettiin, ettei niissä vain ollut polttoainetta sisällä. Kun
turvamiehet (taisivat olla kaikki naispuolisia) tulivat meidän kohdallemme ja kysyivät
lamppuja, niin piti sanoa, että ei meillä ole sellaisia. Turvanaiset
valpastuivat heti ja kysyivät, että emmekö kuuluneetkaan tähän ryhmään.
Eihän siinä auttanut muuta kuin myöntää ja jatkokysymyksien
myötä kertoa koko matkamme oleskeluhistoria. Silloin minua ja matkakaveriani
vietiin kiivaasti takahuoneeseen. Näin jo sieluni silmin kumihansikasta venytettävän käteen vedettäväksi, eikä vetäjän olevan kenenkään meitä saattavista viehättäväitä
naispuolisista turvahenkilöstä.
Tosiasiassa meidät ja matkatavaramme vain tarkastettiin
hieman normaalia tarkemmin ja asia oli sillä selvä. Hyvää matkaakin vielä
toivotettiin.
Paluulennolla satuin joutumaan kahden oikean
toiviomatkalaisen väliin keski-istuimelle. Ehdottelin heille, että voisin hyvin
vaihtaa paikkaa, jos heillä olisi juttua keskenään. Ei ollut kuulemma
tarpeellista.
Seurauksena oli se, että raamatunlauseet lentelivät ylitseni
puolin ja toisin koko lennon ajan. Minulle jäi sellainen muistikuva, että sanoi
toinen näistä vierustovereistani mitä tahansa, niin toinen komppasi sitä
raamattua siteeraten. Raamatunkohdan tietysti nimeltä ja numerolta mainiten.
Kun lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaan lentokentälle,
niin minäkin päätin omalta vaatimattomalta osaltani osallistua keskusteluun.
Sanoin, että mukava matka, mutta kiva on päästä kotiinkin. Tähän toinen totesi,
että eihän ihan vielä olla perillä.
Kerroin itse asuvani aika lähellä lentokenttää ja kysyin, että onko
matkaseuralaisillani vielä pitkäkin kotimatka, jolloin äskeinen kertoi lopullisen
perille tulon tarkoittavan Taivaallisen Isän kotia, jonne me kaikki maallisen
matkamme päätyttyä pääsemme. Toinen vahvisti tämän huudahtamalla:
"Apostolien teot 13. 2:38, hallelujaa ja aamen".
En ollut ollenkaan varma, että haluaisin viettää iäisyyteni
tässä seurassa, mutta päätin pitää siinä hetkessä tämän ihan vain omana
ajatuksenani.
48 kommenttia:
Olen aika varma siitä, että viimeisen kappaleen epävarmuuden tunne yhteisestä iäisyyden vietosta olisi ollut molemmin puoleinen, jos matkakumppanit olisivat sattuneet tutustumaan Timo poikkitiedepalstaan.
Voipi hyvinkin olla. Minua pitemmältä ajalta tuntevat voinevat todistaa, että sopivassa mielentilassa taipumusta mm. loppumattomaan jänkkäämiseen esiintyy. Kun taipumuksiinsa ei juuri pysty vaikuttamaan, niin olen pyrkinyt rajoittamaan sopivia mielentiloja. Vaihtelevalla menestyksellä.
Palstaa seuranneena olen saanut ihan toisenlaisen kuvan poikkitieteilijästä. Tasapuolisesti myös kriittisille kommenteille sijaa antava eikä mitenkään samaan teemaan kiinni jäävä. Mitä nyt Guggenheim säännön vahvistavana poikkeuksena.
Todettakoon vielä, että Palestiinan matkani ajoittuu ajalle, jolloin blogiani ei vielä ollut. Joten ei ollut pelkoa, että olisin ollut sen kautta tunnettu sen paremmin henkilönä kuin ajatuksiltani.
Eihän tällaisella blogilla muutenkaan kovin suurta lukijakuntaa ole. Jos juttu käsittelee muuta aihetta kuin valokuvausta, joka puffataan digicamera.netissa, niin käyntejä on tyypillisesti 100-200. Kun en ole TV:stä tuttu enkä muutenkaan minkään sortin jukkis, on suuren lukijakunnan haaliminen näin marginaalisia aiheita käsittelevään blogiin aika epätoivoinen tehtävä. Blogon pito on minulle harrastus. Jos edes puolet lukijoista saavat jotain älyllistä tai emotionaalista kutinaa blogiani lukiessaan, niin voin katsoa onnistuneeni. Kommentointi on jonkinlainen bonus. Olen yrittänyt reagoida kaikkiin kommentteihin, vaikka ihan kaikki eivät olisi sitä ansainneetkaan. Tappouhkauksia ei ole tullut yhtään. Siihenkin pitänee olla tyytyväinen. Ei ole mukavaa painua pehkuihin tappotuomio tyynynä.
Tuosta halleluja-porukasta tuli mieleen.... lapsuudessani (no, teini-iässä) väitettiin koulun pihalla, että kaikki hampaattomat eukot pääsevät taivaaseen. Näin kirkkopyhänä en kerro miksi, vaikka joku ei arvaisikaan.
Meillä taas välitunnilla kerrottin varmana tietona, että jos selkää kutitti, niin se tarkoitti, että tätiä pannaan taivaassa. En tietenkään uskonut. Selkää kutitti aina silloin tällöin, mutta ainoa tätini eli ja voi postineitinä hyvin täällä maan päällä. Ei siis voinut pitää paikkaansa. Kumpikaan väite.
Useita tappotuomioita ja uhkauksia 15 vuoden aikana bloggauksen ym sivutuotteena saaneena voin vakuuttaa, että ne ilmeisesti voi ohittaa huoletta, koska ainakin oman käsitykseni mukaan olen yleisesti ottaen edelleen hengissä. Jonkinverran kriisialueilla toimineena ja rikollisia Suomessa kuvanneena väittäisin, että suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta se hiljainen mies -joka ei puhu mitään ja ilmestyy kuvioihin odottamatta on todellinen uhka.
Väittäisin, että nykyisin minut uhataan mukiloida enää kerran kuukaudessa ja astetta vakavampaa lupaillaan kerran puolessa vuodessa. Hiljaista miestä ei ole vielä näkynyt.
Toivotaan, ettei näykään. Olen tosin varautunut vierailuun, jossain??? on Pahkamäen kansakoulun pesäpallomaila vuodelta -65 jemmassa. Lupaan pyytää torpedoa odottamaan, että haen sen esiin jostain, kun hän sitten kerran saapuu. On kuitenkin erikoista, että valokuvaus nostattaa intohimon päästää toveri kansalaisesta ilmat pihalle. Amen ja paeaesiaeista lankalauantain merkeissä veneestä täällä jossain Suomenlahdella.
Metsällä tuppaa olemaan taipumus vastata samalla sävyllä kuin millä sinne huudetaan. Tästä edellisellä kommentoijalla lienee runsaasti kokemuksia, niin metsän kuin huutajan roolissa. Eihän toisen julkinen netissä sättiminen mitään hyvää käytöstä ole, mutta mielummin minä sitä otan vastaan kuin reilua nyrkkiraudalla hampaat sisään lyömistä.
En ole ollenkaan varma, onko aggressiivisella nettikirjoittelulla enemmän pahan olon paineita purkavaa vai sitä lisäävää vaikutusta. Veikkaisin jopa täysvarmistuksella 1 x 2, että vähän joka lähtöön. Se on kuitenkin tässä ajassa oleva ilmiö ja sen kanssa on vain opittava elämään, koska ei sen vuoksi kannata ruveta kuolemaankaan. Varsinkaan ei tappamaan. Siitä saa tuomion.
Eikä ainoastaan tappamisesta vaan myös nettivihasta. Kuten kävi tamperelaiselle (äly)vapaa-ajattelijalle Seppo Lehdolle. Lehdon kohdalla tosin ei toteutunut sanonta: "Tyhmyydestä sakotetaan", sillä hänen kaiken älyllisyyden alapuolella olevat lausuntonsa johtivat 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankilatuomioon. Minun oli vaikea päätellä, kumpi oli asiassa enemmän pihalla. Lehto vai oikeuslaitos? Joten tässäkin sama kaikkien veikkausvaihtoehtojen varmistus.
Oletko alkanaut ihan päätoimisesti pilkata uskovia?
Pitäähän eläkeläisellä jotain harrastuksia olla.
Uskovien pilkkaaminen harrastuksena?
Tosiasissa minua ärsyttää uskovien toimet vain silloin, kun he alkavat julistaa, miten muiden pitää elää omassa arjessaan heidän uskonsa mukaan ja miten Raamattu on otettava tasavertaiseksi (jos ei jopa ylivertaiseksi) oppimateriaaliksi biologian tunnille.
Kari Enqvistiä lainaten: "Minun puolestani vanhempien sopii päntätä omien lastensa kanssa Raamattua aamukuudesta aina Pikku Kakkoseen saakka keskeyttämättä muutoin kuin virrenveisuun ajaksi."
Aihetta uskonjärjestelmien kritisoimiseen on keskustelun tulee perustua vain riidattomiin tosiasioihin. Henkilökohtaisen närkästyksen ilmaiseminen siitä, että joku toinen ilmaisee epäilynsä oman uskontonsa perusteista, on väärää ajattelua. Raamattu tai mikään muukaan uskonnollinen julistus ei käy tosiasioiden lähteenä koska siinä olevia väitteitä ei ole voitu todentaa muista lähteistä.
Eräs syy pohtimiseen on uskontojen (siis kaikkien uskontojen, ei ainoastaan kristittyjen uskonnon) merkitys politiikan ja vallankäytön välineenä (siis valtiollisella tasolla että yksittäisten ihmisten käyttämänä ohjatakseen muiden ihmisten toimintaa ja arvoja).
Samalla on syytä huomata, että uskontojen lähtökohta jonkin ylimaallisen olennon osuuteen tämän kaiken olemassaoloon ei ole nykytieteen perusteella kestävä.
Uskonnon, minkä hyvänsä, osuus vallankäytön välineenä on aina ollut suuri. Valitettavasti sama meno jatkuu.
Osa uskontojärjestelmien opetuksesta on kuitenkin hyvää, ei siksi, että oltaisiin mieliksi jollekin ylimaalliselle olennolle vaan siksi, että yhteiselo kanssaihmisten kanssa on miellyttävää yhteisillä pelisäännöillä.
´Jos raamatulla ei olisi historiaansa takanaan,vaan se ilmestyisi käsikirjoituspinona kustannustoimittajan pöydälle, niin luultavasti saisi käydä aikaa monta kustannustaloa lävitse ennen kuin kustannussopimus allekirjoitettaisiin. Mille osastolle se sitten annettaisiiin. Lastenkirjoihin vain kaunokirjalliselle osastolle? Tietokirjoihin nyt tuskin ainakaan, paitsi korkeintaan Sanoma WSOY:lle. Se kun on tunnetusti ottanut paranormaalin kirjallisuuden hellästi siipiensä suojaan.
Eikö Raamatun pitkä historia ole juuri todistus sen luotettavuudesta?
Yhtä lailla koraanilla on pitkä historia. Molemmat ovat ihmisten kirjoittamia jumalaisen ilmoituksen ohjaamina. Molemmat ovat olleet verisen vallankäytön legitimisoijia. Kristityt puhuvat mielellään Vapahtajasta ja raamatun armon sanomasta. Minä näen raamatun lähinnä ajattelun kahleina ja tuomitsemisen käsikirjana. Ei ole monta inhimillistä toimintaa, jonka kieltämiselle ei raamatusta löytyisi sopivaa kohtaa.
Seppo Lehto on rasisti, fasisti ja epämiellyttävä ihminen. Olipahan poissa pilaamasta ilmaa senkin ajan, minkä oli lusimassa.
Seppo Lehdon nettikirjoittelu on hyvin tympeää sekä sanomaltaan että tyyliltään. Googlatkaa, jos ette tunne tapausta. Siitä huolimatta 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdoton tuomio on minusta kohtuuton tilanteessa, jossa kyse on kuitenkin "vain" henkisesti tasapainottoman henkilön ala-arvoisesta kirjoittelusta. Törkeästä pahoinpitelystä saattaa selvitä vähemmällä.
Kuolemantuottamuksesta maksimi on kaksi vuotta. Noin paljoa ei voi saada.
Siis mistä ei voi saada noin paljoa?
Törkeästä kuolemantuottamuksesta voi saada 6 vuotta.
Ei.
Siis kuolemantuottamuksesta ei voi saada niin paljoa vankeutta kuin Lehto sai kirjoittelusta.
(- Törkeästä sitten kyllä, raja taitaa olla aika häilyvä.)
Kyllä raja on siinä mielessä pysyvä, että minimiä ei voi alittaa ja maksimia ylittää. Rikoksen ja törkeän rikoksen raja taas on hyvinkin häilyvä.
Ylipäänsä rikoksen ja vähemmän mukavan sanankäytön raja on häilyvä. Esimerkiksi Jussi Halla-ahon taannoin saama tuomio oli minusta isku vasten sananvapauden kasvoja. Tosiasiassahan tuomio tuli siitä, että Jussi kaivoi verta nenästään ja haastoi oikeuslaitoksen. Oikeuslaitoksen pienisieluisuutta kuvastaa se, että se iski voimakkaamman vallallaan takaisin.
No, sitä saa mitä tilaa. Niin Jussi kuin hänen vastustajansa. Tuomio tuli, mutta tuli myös äänivyöry. Katselin tässä vähän aikaan sitten, kun Halla-aho oli jonkin pitkän maassa asuneen somalin kanssa keskustelmassa radikaalista islamilaisuudesta. Somali kertoi olleensa jo 20 vuotta Suomessa, mutta ei ole rikollinen, toisin kuin hänen vieressä istuva "ystävänsä".
Löysä sanankäyttö menee tietysti osin huonon suomen kielen taidon, osin poliittisen retoriikan piikkiin. En lähde tässä sen enempää spekuloimaan sanan "rikollinen" semantiikalla, mutta todettakoon kuitenkin, että rikoksesta tuomittu on rikollinen niin kauan, kunnes on kärsinyt tuomionsa. Rikollinen on myös tietyssä mielessä "ammattinimike", tosin enstisen rosvo sanan tilalle on tullut elämäntaparikollinen.
Tämä oli jonkinlainen ajatuksenvirta-aasinsilta sille, että minusta kreationistinen retoriikka on läheistä sukua poliittiselle retoriikalle. Oman ideologian heikkouksia pyritään peittelemään etsimällä ja julistamalla virheitä vastustajan toimista ja ajatuksista. Politiikassa tästä ei yksikään puolue ja poliitikko ole vapaa.
Minusta sen miekan negatiivinen terä vain on paljon tehokkaampi kuin positiivinen. Varsinkin silloin, kun iskut menevät enempi vähempi ohitse. Joka kerta, kun Halla-ahon saama tuomio otetaan hänen vastustajiensa toimesta esiin, sataa ääniä vain Jussin laariin. Samalla tavalla kreationistien evoluutioteoriasta löytämät "aukot" vakuuttavat vain jo entuudestaan luomisoppiin uskovat. Äärimmisen harvoin vastapuolen leiristä heitetty vastapuolta sättivä argumentti saa toisella puolella olevan ajattelemaan, saatikka muuttamaan mielipidettään. Minäkin olisin paljon suosiollisempi kreationismille ja sen lehdolapselle ID:lle, jos minulle esitettäisiin edes yksi konkreettinen argumentti "god-did-it" perustelun ulkopuolelta.
Taidat olla Halliksen kannattajia?
En sen paremmin vastustaja kuin kannattaja. Tuskin häntä äänestän nyt eurovaaleissa, kun ensimmäistä kertaa pääsisin häntä jossain vaalissa äänestämään. En kuitenkaan antaisi hänelle anti-ääntäni, jos sellainen olisi mahdollista, kuten monet ovat toivoneet.
Minusta Halla-ahon esittämät pelot maahanmuuton mahdollisesti tuomista ongelmista ovat hyvin oikeutettuja. Niitä kun tuntuu ilmenevän lähes luonnonlain varmuudella kaikkialla, missä kovin erilaiset kulttuurit törmäävät toisiinsa. Miksi Suomi olisi poikkeus tästä?
Mikä on ratkaisu näihin ongelmiin? Ei minulla ole siihen mitään yleispätevää vastausta. Siitä olen kuitenkin varma, että ratkaisuiden etsiminen on varmasti paljon helpompaa, jos niitä haetaan todettujen faktojen eikä poliittisesti korrektien uskomusten pohjalta.
Kiemurtelee kuin mato koukussa. Selvä halla-aholainen.
Eihän Hallis kiemurtele - sanoo hyvinkin suoraan.
Eri asia sitten, mitä mieltä hänen sanomisistaan ollaan.
Vähän itse kullakin tuppaa olemaan agenda, oma lehmä ojassa, jonka puolustamiseksi käytetään kaikki lailliset ja laittomat retoriikan keinot. Minua ärsyttää sellaiset argumentit, joissa tämä oman lehmän ojassa rötköttäminen on erityisen läpinäkyvää.
"Kaksikielisyys on rikkaus"
"Guggenheimissa tulee käymään vuosittain 650.000 vierailijaa ja talousvaikutuksineen se maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa"
"Evoluutioteoria ei päde, koska ateistit eivät kykene selittämään, miten solumoottori on syntynyt ja koska me tiedämme, että Jumala on luonut kaiken"
"Lehtivalokuvaus pelastuisi, jos Suvannon kaltaiset eivät kertoisi amatööreille, miten he voivat myydä surkeita kuviaan pilkkahinnalla lehdille"
"Suomalainen kuvajournalismi on korkeatasoisempaa kuin ikinä, koska me nuoret lehtikuvaajat olemme näin keskenämme päättäneet"
"Kaksikielisyys on rikkaus" ja oman lehmän läpinäkyvä ojarötkötys
Kun niin ihmiset kuin liike-elämäkin liikkuvat sujuvasti valtakuntien välillä, suomella pärjää huonosti. Toki on niin, että kunhan edes yhden kielen osaa hyvin, on muiden kielten oppimiselle parempi pohja, mutta pohja olisi parempi, jos osaisi hyvin kahta kieltä, kuten vaikka suomea ja ruotsia.
Onhan tässä oma lehmä ojassa, en minä sitä kiistä, tälläkin alkaneella viikolla aion olla kolme päivää reissussa ruotsissa, jossa small talkia olisi kiva osata ruotsiksi, vaan vaikeaa on. Min cykel är röd. Jag är inte sosialdemokrat. Jag tar gärna en öl, tack. Klonksahtelevaa on, ja pirullista, kun vastaavat sitten ihan tuntemattomilla sanoilla. Toista olisi, jos osaisi hyvin ruotsia, tytötkin ovat siellä niin nättejä, että niille olisi kiva osata sanoa jotain kaunista.
Kaksikielisyys on rikkaus, ja lehmät eivät ole läpinäkyviä. Kokonaan toinen juttu on, pitääkö kaikkien opiskella ruotsia. Aika hukkaan heitettyä se vaikuttaa monen kohdalla olevan: vähintään kuusi vuotta on pakko-opiskeltu kieltä, jolla ei opintojen suorittamisen jälkeen osata edes vastata yksinkertaiseen tervehdykseen. Jos inho kieltä kohtaan on niin kova, lienee turhaa istuttaa tunnillakaan, mutta ei se todista, ettei kaksikielisyys olisi rikkaus.
Uskovaiselle ja kaksikielisyyden arvon kieltäjälle lienee yhteistä luja usko siihen, että oma näkemys on ainoa oikea, vaikka tiede muuta väittäisi. Why Bilinguals Are Smarter
Ainahan kielitaidosta etua on, sehän on selvää. Ei sitä kukaan kiistä.
Kyse on vain resurssien käytöstä: aika ja raha. Kumpikin on rajallinen. Esimerkiksi minä opiskelin 8 vuotta sitä ruotsia mitenkään kyseenalaistamatta sen tarvetta. Nyt vain jälkeenpäin on ilmennyt, että paljon - siis PALJON - hyödyllisempää olisi ollut käyttää se aika sellaisen kielen opiskeluun, jolle olisi ollut käyttöä: venäjä, saksa, ranska, espanja, portugali, italia, kreikka, arabia, kiina.... Ihan mikä vaan noista, joita olisin tarvinnut elämän varrella. Ruotsia kun en ole tarvinnut koskaan, ruotsalaisten kanssa käytetään kuitenkin englantia; se sujuu molemmin puolin paremmin.
"Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara." Tämän fantastisen lauseen on oltava totta ja vain totta niin yleisellä kuin yksityisellä tasolla, onhan se suora sitaatti nyt istuvan hallituksen hallitusohjelmasta.
Tosiasiassa valtion virallinen kaksikielisyys on monessa suhteessa rasite ja kuluerä. Etenkin kaksikielisissä maissa katkeratkin kieliriidat tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mainitsen tässä vain Belgian, Kanadan, Etelä Afrikan, Ukrainan ja monet muut entiset Neuvostoliittoon kuuluneet valtiot. Jopa Suomessa on kieliasiasta tulossa kansaa kahteen jakava kysymys, vaikka ruotsinkielisen vähemmistön asema on Suomessa järjestetty niin hyvin, että hävettää niiden puolesta, jotka parkuvat asioiden olevan huonolla tolalla.
Kun käytännössä kaikki vähänkin virallinen teksti on käännettävä myös ruotsiksi, niin se on melkoinen kuluerä. Työllistäähän se melkoisen määrän kääntäjiä, mutta ei sitä millään kirjanpidon silmänkääntötempulla voida kääntää tulopuolelle. Kyllä se on kirjattava menoiksi. Jos kaksikielisyys olisi rikkautta, niin useampikielisyys olisi sillä logiikalla vielä suurempaa rikkautta. Suomessa on muitakin merkittäviä kielivähemmistöjä. Virallistamalla heidänkin kielensä vasta tosi rikkaiksi päästäisiinkin. Euroopan omistajiksi, jollaisia täällä 1990-luvulla kuviteltiin olevammekin.
Yksilötasolla on tietysti rikkautta, jopa rahaksi käännettävää, osata useita kieliä. Aidosti kaksi- tai jopa useampikielisiä ihmisistä tulee kuitenkin vain elämällä ympäristössä, jossa kyseisiä kieliä puhutaan edes jotenkin tasavertaisesti. Suomessa tämä tapahtuu yleisimmin kaksikielisissä perheissä ja sellaisissa perheissä, joissa puhutaan jotain vähemmistökieltä kotikielenä. Myös jotkin ruotsinkieliset kunnat antavat hyvän maaperän päästä "ihan oikeaan kielikylpyyn".
Muuten lause "Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara" vastaa totuusarvoltaan poliittisia ja uskonnollisia iskulauseita. Minäkin olen kantanut joskus vappumarssilla kylttiä, jossa luki "Neuvostoliitto on rauhan liitto!" Ehkä jälkihäpeää lievittää hieman se, että kyltti vain tyrkättiin käteeni ja kesti vielä muutaman vuoden, ennen kuin Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin. Suunnilleen yhtä monta vuotta, kuin oli kulunut tankkien vyörymisestä Tshekkoslovakiaan.
Niin pitkälle en ole kuitenkaan vielä päässyt, että olisin kantamassa kylttiä: "Taivaassa odottaa ikuinen elämä". Tämän teorian puolesta saatu näyttö on minulle liian vähäistä. Vaan mistäpä tietää, kun kuoleman tilastollinen ikäpyykki tulee vielä vähän lähemmäksi, miten mieli muuttuu. Vaikka vain varmuuden vuoksi.
Jos logiikaltaan höttöisen iskulauseen sanoma on itselle tarpeeksi mieluisa, niin se menee helposti lävitse muiden suhteen kriittisiltä henkilöiltäkin. Kuten vaikka Kari Enqvistiltä. Kysyttäessä Karin mielipidettä ruotsinkielen opetuksen lisäämisestä suomalaisissa kouluissa Kari vastasi näin: "Viime kädessä kyse on identiteetistä: haluammeko muuttua ruotsia osaamattomiksi balteiksi vai pysyä omaleimaisena pohjoismaana." Tämän Karin, tuon Ajoittaisen Ajatusten Vantaan esittämän kommentin syvällisyyden edessä jopa poikkitieteilijä menee hiljaiseksi.
Asiasta enemmän tarinaa täällä.
http://timosuvanto.blogspot.fi/2011/05/suomen-viisain.html
http://www.veteli.fi/lukio/?page_id=806
Alla ote Vetelin lukion ruotsin kielen hyödyllisyydestä kertovilta varsin hurmoshenkisiltä Vetelin lukion sivuilta.
"Osa suomekielisistä näyttelijöistämme hallitsevat työssään molemmat kotimaiset kielemme, esim. Pirkka-Pekka Petelius, Jaakko Saariluoma, Ville Virtanen ja Outi Mäenpää."
Lause on paitsi todistusarvoltaan olematon myös sisällöltään itseään vastaan todistava. Osa suomenkielistä hallitsee oman äidinkielensä kieliopin aika kehnosti.
Anteeksi, että tulen tänne vouhottamaan otsikon sivusta omia höpinöitäni näin pitkälti, ettei edes yhteen kommenttiin mahdu, mutta tuo kaksikielisyyskysymys on niin mielenkiintoinen, että sitä saa, mitä tilaa, kun noin menee sanomaan, että "kaksikielisyys on rikkaus" olisi jotenkin pöljä väite.
Pakkoruotsin oppitunnit ovat paljolti hukkaan heitettyjä resursseja, kun niillä saadaan keskimäärin niin surkea kielitaito kuin saadaan. Ilmeisesti "oma lehmä ojassa" oli, että ruotsinkielinen vähemmistömme haluaa Suomen virallisina kielinä säilyvän suomen ja ruotsin, ja että sen vuoksi myös ajatus kaksikielisyydestä rikkautena olisi hölmö.
Hong Kongin viralliset kielet ovat kiina ja englanti. Englannin kielen asema Hong Kongissa tekevät paikasta houkuttelevamman kuin muu Kiina länsimaisen, koulutetun ihmisen silmissä, joka miettii Kiinaan muuttoa, tiedän sen ihan varmasti. Onko siitä etua vai haittaa pienelle Hong Kongille? Selvästi etua, jos taloudellinen menestys nähdään hyvänä. Kumpikaan kielistä ei Hong Kongin tapauksessa ole mikään marginaalikieli, heidän kieliään puhuu puoli maailmaa. Suomi-ruotsi-yhdistelmä ei pääse ihan samaan.
Irlannissa iirin kieli on pakollinen oppiaine koulussa, ja sitä puhuu äidinkielenään aika pieni osa kansasta. Asenteet iiriä kohtaan ovat kuitenkin valtaväestöllä hyväntahtoisemmat kuin ruotsia kohtaan Suomessa, iiri on sympaattinen, kansallistunnetta nostattava kieli, toisin kuin ruotsi suomessa. Iirin asema virallisena kielenä ei lisää Irlannin pisteitä, kun ulkomaalainen miettii Irlantiin muuttoa muista kuin kieleen tai kulttuuriin liittyvistä syistä. Jos arvioi Irlannin iirin kieleen tekemiä satsauksia, on vaikea uskoa niiden olevan erityisen tuottoisia taloudellisesti.
Entäpä sitten Sveitsi. Neljä virallista kieltä piskuisella valtiolla, ja kansasta iso osa osaa oikeasti vähintään kahta tai kolmea Euroopan isoista kielistä, joista mikään ei ole maan oma kieli. Omahyväiset sveitsiläiset vetävät omaa linjaansa kaikessa, tekevät kaiken väärin, mutta pärjäävät silti muita paremmin, eli Sveitsin nyt voi jättää huomiotta ärsyttävänä menestystarinana. Mutta varmaan niillä menisi vielä paremmin, jos puhuisivat pelkkää suomea?
Kanada voisi ehkä olla kieliltään jollain lailla vertailukelpoinen Suomen kanssa. Ranskan opiskelu englanninkielisellä alueella tuskin tuntuu sen tärkeämmältä kuin ruotsin opiskelu Kainuussa. Ranskankielisten prosenttiosuus Kanadassa (21 %) on paljon suurempi kuin ruotsinkielisten prosenttiosuus (5 %) Suomessa, ja molemmissa maissa vähemmistökielen puhujista kasvava osuus muuttuu kaksikielisiksi, eli valtakunnan pääkielen osaaminen kannattaa.
Mitä tällä nyt yritin sanoa? Sen, että kaksikielisyyden arvo on positiivinen, ei negatiivinen, jos vertailukohtana on yksikielisyys. Suomen kielestä, olisi syytä luopua suosiolla ja lyödä Suomen, Ruotsin ja Norjan kielet yhteen tässä vaiheessa, niin saataisiin edes kohtuullisen kokoinen kieli, jolla olisi luonnollinen selviämismahdollisuus. Varmaan se yhteinen kieli olisi luontevimmin juuri ruotsi. Englanti voisi olla toisena virallisena kielenä. Poikkitieteilijä on oikeassa, että tällainen kahden marginaalikielen väkisin opettaminen on aikansa elänyttä touhua, mutta väärässä siinä, ettei kaksikielisyys olisi rikkaus.
Muutama kommentti.
Vaikka tämä on vanhan useakertaista toistoa, niin kerrataan tässä aluksi.
Minulla ei ole mitään sen enemmän ruotsin kieltä kuin ruotsinruotsalaisia ja suomenruotsalaisia vastaan. Kannatan sekä jalkapallossa että jääkiekossa Ruotsia paitsi silloin kun Ruotsi pelaa Suomea vastaan. Muidenkin pikkumaiden kohdalla teen yleensä poikkeuksen, koska kannatan periaatteessa aina ennakolta heikompaa joukkuetta. Yleensä tulee turpaan, mutta voitto maistuu sitten sitäkin mukavammalta.
Kaikissa asioissa tuppaa olemaan puolensa ja puolensa. Niin on myös kielikysymyksissä. On yhteiskunnan näkökulma plussine ja miinuksineen. Sitten on yksilön näkökulma samoin varauksin.
Minä en osaa oikein rinnastaa ruotsin kielen taidon hyödyllisyyttä sen paremmin valtion kuin yksilän näkökulmasta suurten maailman kielten osaamiseen. Ruotsi on maailmalla marginaalikieli, kuten suomikin. Saksa, italia, ranska, venäjä eivät. Englanti on tietysti ihan omassa kastissaan. Sveitsiläiset ovat ihan toisessa asemassa kuin suomalaiset. Heidän maassaan puhutaan kolmea maailmankieltä. Retoromaani on 0,5 %:n osuudellaan hyvin marginaalinen.
Jos Ruotsin Euroopan valloitusretki olisi ollut kiinni pelkästään hakkapeliittojen taistelutahdosta ja -kyvystä, niin ruotsikin olisi nyt merkittävä eurooppalainen kieli. Vaan historian kulku oli toinen ja sen mukaan kannattaa elää ja tarkastella asioita.
Jos yksilö oppii yhden tai useamman vieraan kielen "ilmaiseksi" monikielisessä ympäristössä, niin totta kai se lahja kannattaa ottaa vastaan. Aika harva meistä suomenkielisistä vain on tilanteessa, jossa tämä kävisi luontevasti. Suomenruotsalaisten tilanne on toinen ja siitä olen heille vilpittömästi kateellinen.
Kuten edellä totesin, niin kaksikielisyydestä aiheutuu kustannuksia. Tämä on yhteiskunnan kannalta kaksikielisyyden miinuspuolia. Se on aiheuttanut myös Suomessa kieliriitaa kansalaisten ja kansanryhmien välillä. Minäkin olen suorastaan riidellyt ystävieni kanssa asiasta, joskin nautituilla normaaleilla ruokajuomilla oli oma vaikutuksensa asiaan. Tämä on kaksikielisyyden miinuspuolia sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta asiaa tarkasteltaessa. Ellei sitten ole riidanhaluinen tyyppi. Sellaiselle kieliriidat ovat kuin taivaan lahja. Syttyvät helposti täyteen liekkiin ja pysyvät vielä hiilloksenakin kuumana.
Yhteiskunnan kannalta plussamerkinnät ovat minusta paljon vähäisemmät. Kun kaupanteon, jopa pohjoismaisten seminaarien yhteinen kieli tuppaa olemaan englanti, niin minun on mahdoton saada ruotsinkielen tuloslaskelmassa plus-merkkistä tulosta viivan alle.
Siitä huolimatta olen jopa kansallisesti ylpeä siitä, että ruotsin kielelle on annettu se sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen asema, mikä sillä nykyään on Suomessa. Minusta Suomessa yleissivistykseen kuuluu osata ruotsia ainakin sen verran, ettei tule myydyksi ihan ensimmäisten joukossa Sergelin torilla jossain ruotsalaisen päättymättömien voitonjuhlien putkessa.
Laarditaistelija rinnastaa Suomen ja Kanadan kielikysymyksessä. Haloo. Kanadan isot kielet ovat englanti ja ranska, Suomen suomi ja ruotsi (jos joku ei sattuisi tietämään).
Kanadan ranskankieliset separatistit uhkaavat aina aika ajoin perustavansa oman valtion. Heidät on saatu aina "myöntymään pitkin hampain" lupaamalla kaikenlaista itsehallintoon ja kielikysymykseen liittyvää. Suomen hurrit, pelin politiikan mestarit, ymmärtävät, että vakavilla asioilla ei pidä leikkiä. Siksi esimerkiksi hallituksesta erolla uhkaaminen on liian suurta riskipeliä. Siihen voitaisiin joskus jopa suostua.
Vaikuttaa, että olemme asiasta koko lailla samaa mieltä, paitsi että jotenkin tuo logiikka ei aukene, että ruotsin asema Suomessa on ylpeydenaihe, mutta kaksikielisyys ei ole rikkaus. Välittömiä rahassa mitattavia voittoja kaksikielisyydellä tuskin saadaan, enemmänkin kustannuksia, se on totta.
Kun nyt yritän ymmärtää logiikkaa, enkä halua riidellä, niin ehkä pitää vain hyväksyä totuus. Ruotsinkielisten osuus suomalaisista pienenee koko ajan, ja raha on ainut asia, millä nykymaailma asioita arvottaa. Viiden prosentin osuus kansasta on niin pieni, että heidän hyysäämisessään ei ole järkeä, ruotsin virallinen asema on liian kallista, poistetaan se.
Lopetetaan samalla yhteiskunnan tukema sairaanhoito vanhimmalta viideltä prosentilta suomalaisista. He ovat raihnaisia ja kalliita ylläpidettäviä, ja on vaikea saada kustannus-hyöty-tuloslaskelmassa plusmerkkistä tulosta.
Samalla voidaan luopua järjettömästä solidaarisuusverosta, ei senkään maksamisesta mitään plussaa jää tuloslaskelman alle.
Siis rinnastin Kanadan ja Suomen kielikysymyksissä lähinnä sillä perusteella, että ranskan opiskelu ei varmaan tunnu sen tarpeellisemmalta länsirannikon kanadalaisesta kuin ruotsin opiskelu kainuulaisesta, Vancouverissa ei ranskaa tarvitse mihinkään, eikä Kajaanissa ruotsia, ja molemmat mainitut kaupungit edustavat maata ja kansaa hyvin.
Suomi on marginaalikieli, jonka kohtalo on kadota, mitä sitä kieltämään. Suomella, Ruotsilla ja Norjalla voisi olla jonkinlainen mahdollisuus säilyttää vähän pidempään oma pohjoinen kielemme, kun lyömme voimamme yhteen ja siirrymme yhteiseen kieleen. Ruotsin kieli on siinä aika luonteva valinta, koska se varmaan saadaan nykyisellä osaamispohjalla kohtuullisella vaivalla opetettua niin suomalaisille kuin norjalaisille, ja valtaosa ruotsalaisista osaa sen jo ihan luonnostaan. Suomea eivät skandinaavit tahdo oppia millään, ja norja on niin outoa mongerrusta, että sekin joutaa pois. Pohjoinen, yhteinen kielemme antaa meille pohjoismaista kansallisylpeyttä ja korostaa ulkomaalaisille, että olemme oma, rikas ja arvokas kulttuurimme pohjoismaisine arvoinemme.
Toiseksi viralliseksi kieleksi kuuluu suomen sijaan englanti, se valtaa kansainvälisenä kielenä maailmaa sellaista vauhtia, että olisi tyhmää lähteä tappelemaan sitä vastaan. Kun olemme täällä Euroopan ulkoreunalla, meidän on hyvä olla mahdollisimman helposti lähestyttäviä ulkomaiden raharikkaille.
Ai niin ja ettei nyt tule väärä kuva, juttu olutmatkasta oli hyvä ja hauska. Tämä kriittinen vänkyröintini koski vain tuota kielikysymystä.
http://www.sampoterho.net/?p=3184
En nyt lainkaan ota kantaa tähän 'sivuaiheeseen' eli kielikysymykseen. Tuon Sampo Terhon kirjoituksen lukemisen jälkeen en kuitenkaan voi olla palaamatta tässäkin blogissa joskus muinoin esitettyyn vertaukseen Don Quixoteen ja Sanchon Panchaan. Mutta kuka on Don ja kuka Sancho tässä tapauksessa? Sen jätän lukijan pääteltäväksi.
En ehkä ihan vielä lähtisi ostamaan tummaa pukua suomen kielen hautajaisiin.
Kyseisessä tarinassa taisi olla yksi aasikin.... Niitä on helpompi nimetä, tarvittaessa useampiakin.
Ilman muuta kaksikielisyys on rikkautta.
Perintövero vain on liian suuri, tässä tapauksessa. Kannattaisi muuttaa Ruotsiin - siis se pakkoruotsi(kin).
Entäs tuulimyllyt. Kai nekin roolit pitää miehittää?
Tuulenpieksäjiä on vielä helpompi löytää - niistä ei ole minkään sortin puutetta.
Vanhukset ovat elämänkokemuksensa perusteella ja monessa muussakin asiassa rikkaus nuorempien sukupolvien näkövinkkelistä. He ovat kuitenkin myös lähes tuottamaton kuluerä sekä omaisille että yhteiskunnalle. Hoidettavina he voivat olla myös lähes ylivoimanen rasite omaisille. Kuitenkin yhteiskunnassa ollaan varsin yksimielisiä siitä, että vanhukset on hoidettava kunnilla hautaan, eikä esimerkiksi viedä saunan taakse lopetettaviksi.
Samalla tapaa on yhteiskunnan sivistyksen merkki, miten suhtaudutaan erilaisiin vähemmistöihin. Kuten kielivähemmistöihin. Juuri tulleen tilaston mukaan muunkielisiä on jo enemmän kuin ruotsinkielisiä. Onko se rikkautta, että Suomessa on tällä hetkellä on noin 90 kieltä, joita puhuvia on vähintään sata henkilöä? Onko kielellinen diversiteetti kansallista rikkautta?
Minusta on suurta kansallista rikkautta, jos kansakuntana voimme elää sovussa eri kieltä, eri mieltä ja eri montaa muuta asiaa olevien ihmisten kanssa. Se on diversiteetin tuoma rikkaus, mutta se ei synny itsestään. Varsinkaan se ei synny pakolla ja iskulauseita huutamalla. Jos syntyisi, niin Neuvostoliitto olisi vieä pystyssä eikä Venäjä olisi valmis käymään sotaan kielellisin syin ja tekosyin.
Lähetä kommentti