torstai 1. tammikuuta 2015

Journalistisen kokonaisuuden palkitseminen



Jore Puusa, Suomen lehtikuvauksen ärhäkkä vastarannan kiiski, on julkistanut "Kuvajournalisti 2014" kilpailun. Keskeisenä arviointikriteerinä ymmärtääkseni on se, miten hyvin valokuvat tukevat taitossa itse artikkelin sisältöä tai ainakin suunnilleen näin. Kokonaisuus ratkaisee.

Tässä olen Joren kanssa samaa mieltä. Olen useampaankin otteeseen arvioinut Lehtikuvaajien vuoden lehtikuvakisan satoa. Minusta on omituista, että siinä arvioidaan pelkästään täysin kontekstistaan irrallaan olevia kuvia, joista osaa ei ole edes koskaan julkaistu missään, saatikka että ne olisi julkaistu taitettuina printtimediassa.

Minä menisin vielä pidemmälle kuin Jore. Ottaisin mallia vaikka elokuvan Oscareista tai kotimaisista Jusseista, Venloista ja mitä kaikkia niitä onkaan. Niissähän on useita eri sarjoja. On sarjoja kokonaisuuksille ja sitten erillissarjoja. Kuten vuoden paras elokuva, paras ulkomainen elokuva, paras käsikirjoitus, paras elokuvamusiikki, jne.

Tässä skabassa sarjoja voisi olla vaikka paras lehtiartikkeli, paras taitto, paras teksti, paras artikkelin kuvitus, paras yksittäinen lehtikuva. Samat sarjat kotimaisille ja ulkomaisille reportaaseille, tiedeartikkeleille, jne.

Jos tässä ehdottamassani kilpailussa olisi sarja poikkitieteellisille artikkeleille, niin voisin jopa osallistua. Jos en muuten, niin joukon jatkona. Lehtiartikkeleita on viime vuonna syntynyt aika vähän, kun olen kirjoittamishampaan kolotuksen lääkinnyt tämän blogin avulla. Sen toimitussihteeri on sen verran löperö, että sille tuntuvat hölmöimmätkin ideat menevän lävitse.

Vuonna 2014 muistini mukaan tein vain kaksi lehtijuttua. Molemmat tilaustöinä. Toinen tilattiin lehdestä, toisen perimmäisen tilaajan nimi vilahtaa jutussakin. Viimeisin näistä oli jouluaattona Hesarissa ollut spekulaatio Betlehemin tähden astronomisesta alkuperästä. Jutun voi käydä lukaisemassa Hesarin sivuilta tai täältä korjaamattomana PDF-taittona.  Hesarin artikkeli on lyhennelmä täällä olleesta jutusta.


Jutussa ei ole yhtään valokuvaa. Pari kuvakaappausta tietokoneen ruudulta, yksi graafinen kuva ja yksi maalauksen repro. Joten tätä voisi arvioida ainoastaan sillä, miten hyvin taitto ja kuvitus tukee itse tekstiä.

Maalaus, joka on taittajan valinta, on tyypillinen kuvituskuva. Kuvan informaatioarvo on olematon ja se vie melkein kolmasosan käytetystä pinta-alasta. Minusta hyötysuhde on huono, mutta jollainhan lukija pitää imaista lukemaan tekstiä. Olen diletantti arvioimaan tässä taiton hyvyyttä, varsinkin kun omalle jutulleen on sokea. Kaavakuva ja kaksi kuvakaappauskuvaa ovat minun ideoimia ja kuvakaappaukset  jopa tekemiä, joten minun mielestäni ne tukevat hyvin tekstiä. Taitostakin annan kiitettävän arvosanan. Minusta se toimii. 


Ainoastaan aloituskuvan tilalle tarjosin yllä olevaa vaihtoehtoa. Se olisi sopinut minun mielestäni tekstiin paremmin. En ryhtynyt kuitenkaan siitä vääntämään kättä. Sitä saisi tehdä  sitten jatkuvasti. Kun muita ehdokkaita poikkitiedesarjaan ei toistaiseksi ole, niin tämä sijoittuu ihan kärkeen tai sitten jää toivottomasti viimeiseksi. Näkökulmakysymys. Kreditit kuitenkin Hesarin tiedetoimitukselle. Tämä juttu oli kiva tehdä ja minä olen lopputulokseen ihan tyytyväinen.

Toinen minulta tilattu juttu ilmestyi Matemaattisten aineiden opettajien lehdessä Dimensiossa, jonka toimitussihteerinä olen itsekin ainoinani ollut. Tämän jutun PDF-version voi käydä lukaisemassa täällä. Kun sekä teksti että kuvat ovat minun käsialaani, niin omasta mielestä ne tukevat toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ihan oikeissa kisoissa tätä tietysti arvioivat muut kuin asianosaiset.



Kun juttu on taitettu  viiden sivun mittaiseksi, niin kokonaisia aukeamia saa korkeintaan kaksi ja yksi sivu jää väistämättä yksinäiseksi. Nyt juttu oli taitettu pötköön siten, että se alkoi yksinäisellä sivulla ja sen jälkeen oli kaksi kokonaista aukeamaa. Ensimmäinen kokonainen aukeama näytti silloin yllä olevalta.


Minä olisin aloittanut aukeamalla ja päättänyt jutun yksinäiseen sivuun. Pelkästään siksi, että toinen aukeama olisi näyttänyt nyt tältä. Symmetria toimisi minusta tässä hienosti.

Pikku juttu. Lehden taittaja Jarkko Narvanne on kuitenkin tehnyt tässäkin jutussa varmaa työtä. Tällekin jutulle annan taiton  suhteen arvosanan 10-. Tekstiin ja kuviin olen itse tyytyväinen ja ne toimivat taitossa. Selvää on myös sekin, että itsenäisinä valokuvina ne ovat vaatimattomia. Ne ovat informatiivisia kuvituskuvia, sellaisia joihin minä olen erikoistunut ja joilla minä jopa saan ainakin osan elannostani.

Joren kisassahan näillä ei olisi mitään jakoa. Jo pelkästään sen vuoksi, että ne eivät ole lehden sivuilta otettua reproduktioita eli niissä ei sääntöjen edellyttämä rasteripiste näy. Tämä tietysti taas siitä syystä, että sitä ei ole.

Luottamus hyvä, kontrolli parempi, totesi jo Isä Aurinkoinen aikoinaan. En kuitenkaan voisi kuvitella juuri nolompaa tilannetta tässä kontekstissa (muutoin kyllä), kuin jäädä kiinni  Kuvajournalisti 2014 kilpailussa vilpistä. Että olisikin käyttänyt reprossa muuta kuvaa kuin itse jutussa ollutta tai että koko juttua ei ole lainkaan olemassa painetussa muodossa.

ps. Joku saattaa ihmetellä aloituskuvaa. Se on minun oma ehdokkaani yksittäiseksi vuoden lehtikuvaksi. Se noudattaa Lehtikuvaajien vuoden lehtikuva-kilpailun perinteitä. Sitä ei ole julkaistu muualla kuin tässä blogissa ja se ei aukea kuin sisäpiiriläisille. Kuvassa Matti J. Kaleva katselee purjeveneeksi kunnostamaansa satavuotiasta entistä luotsialusta Munteria. Olemme yhdellä kesän 2014 monista satavuotispurjehduksista, ja taivaalle tulivat enkelivalot kuin faksit entiselle tytölle. Pyytämättä ja yllättäen. Minun ansioni tässä oli olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli kurvailemassa Matin kanssaa peräprutkulla Munterin ympärillä oikeaa kuvakulmaa etsien. Niin, että saisin Matin, pulleat purjeet ja ja juuri parahultaisesti ilmestyneet enkelisäteet yhteen ja samaan kuvaan. Onnistuin, siksi tämä on ehdokkaani vuoden sovelletuksi lehtikuvaksi. Varsinkin kun varsinainen Vuoden lehtikuva-kisa on peruutettu.

18 kommenttia:

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Vuoden lehtikuva - kisassa on ollut paljonkin piirteitä, jotka ovat naureskelun tai ainakin hymähtellyn aiheita, noin sivullisen seuraajan silmin. Hulluin juttu on se, että mukana on kuvia, jotka eivät ole lehtikuvia - siis julkaisemattomia. (Hulluja nuo roomalaiset, sanoi Asterix, ja oli harvinaisen oikeassa sillä kertaa.) Samalla logiikalla voisi valita jonkun kivan kaverin Vuoden urheilija-titteliä kantamaan - urheilija se on penkkiurheilijakin. Vuoden viiniksi kossun, vuoden pakolaisnaiseksi miehen, vuoden kokiksi Saarioisten tehtaan, vuoden liikuntatuotteeksi vuodesohvan jne. jne. Mahdollisuuksien kirjo on rajaton - vuoden kalaksi voisi vaihteen vuoksi nimetä kissan.....

No, valokuvaajilta voinee vaatia kaikkea muuta, vaan ei loogisuutta. Se saattaisi tietysti olla pelkästään haitta, siis ammatin harjoittamisen kannalta.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

P.S. Lienee niin, että otsikkokuvaan minulla on varsin suuri ansio. Kukapa muu olisi ohjannut Munterin noin täydelliseen kohtaan kuvan kerronnallista sisältöä ajatellen..... ;)

Timo Suvanto kirjoitti...

Munter kynsi Näsijärvejä tässä vaiheessa suoraan kuin suoraan kynnön maailmanmestari omissa kisoissaan. Annetaan kuitenkin krediitit Sakulle, että ajanut karille, kuten kävi edellisellä reissullamme Peronsaareen, kun ruorissa oli varamies ja kipparikin oli vähän kokematon. Selvyyden vuoksi, kumpikaan edellä mainituista Murole-laivaa kivillä hyppyyttänyt ei ollut Saku.

Anonyymi kirjoitti...

Luuletko, että noilla jutuillasi pärjäisit ihan oikeasti oikeiden lehtimiesten kanssa?

Timo Suvanto kirjoitti...

Meilläpäin oli sanonta, että kova poika sarjassaan, kunhan vain sarjan löytää. Minun sarjani on poikkitieteelliset jutut. Kuvittelisin olevani siinä sarjassa Suomessa top kympissä. Osin varmaan siksi, että sarjassa kisaavia tuskin on kymmentäkään.

Timo Suvanto kirjoitti...

Saku siis ei karahtanut Näsijärvellä karille. Toisin kuin toinen kaverini Pekka, joka sai ansioistaan yliopiston kanslerilta lisänimen Kari-Pekka.

Helsingin Maisteri kirjoitti...

Tuosta Hesarissa olleesta kirjoituksestasi. Millaisen sopimuksen jouduit allekirjoittamaan? (En ole kiinnostunut sopimuksen rahallisesta puolesta vaan muista mahdollisista pykälistä.)

Timo Suvanto kirjoitti...

Suullinen herrasmiessopimus toimittajan kanssa. Minua informoitiin tietyistä talon tavoista. Sanoin voivani elää niiden kanssa. Ei muuta.

Uskon mediatalojen pikkuhiljaa palaavan normaalin päiväjärjestyksen näissä sopimusasioissa. 99,9 % avustajien tuottamasta materiaalista on sellaista, jolla ei ole kuin kertakäyttöarvo. Ei sen 0,1 % takia kannata heittää alan parhaita tekijöitä pesuveden mukana pois. Näilä en tarkoita itseäni, en ainakaan paljon.


Jatkan tästä joskus enemmän. iPad ei sovellu tämän pidempään kirjoittamiseen.

Late kirjoitti...

Luuletko selviäväsi tästä ilman, että päällesi sataa satojen allekirjoittamatta jättäneiden rikkurikirousten tulva?

Anonyymi kirjoitti...

Aika leuhkaa meininkiä. Varsinkin toinen juttu on niin surkea, että sillä ei voisi pärjätä edes järjestölehtien piirikunnallisissa kisoissa, missään sarjassa.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä kumpaa juttua tarkoitat. Mielestäni molemmat oli hyvin kirjoitettuja ja kuvitettuja, asia kävi kummastakin hyvin esille.

Jos juttu oli surkea, niin kerro miksi? Ilman perusteluja palstan vakiolukijat laittavat kommenttisi siihen kategoriaan mihin se kuuluu.

Timo Suvanto kirjoitti...

Tuskinpa tästä mitään kirousta päälle langetetaan. itse asiassa olen aika varma siitä, että meikäläisen vaatimaton lehtiin kirjoittelu ei hetkauta juuri ketään suuntaan eikä toiseen. Koen itseni pikemminkin asiantuntija-avustajaksi kuin free-toimittajaksi tai -kuvaajaksi. Kirjoituksillani ja kuvillani en varmasti vie leipää kenenkään ammattitoimittajan suusta. Hesarin jutussa ei valokuvia ollut lainkaan ja näinkin vaatimattomaan asiantuntijajuttuun toimittajien rahkeet eivät vain riitä. Yritetty on usein, yleensä surkein tuloksin. Niitä voi selailla tämänkin blogin menneiden aikojen sivuilta.

Dimensio on järjestölehti. Niiden sisältö syntyy pitkälti jäsenten tuottamana. Jos joku väittää, että on moraalisesti väärin tehdä itse tällainen juttu eikä käyttää siinä ammattitoimittajan ja -kuvaajan palveluksia, niin hänen ajatusmaailmansa on tukevasti kahdella jalalla ilmassa. Järjestölehden budjetti romahtaisi jo yhdenkin ammattimaisesti toimitetun ja kuvitetun jutun johdosta.

Timo Suvanto kirjoitti...

Näitä oman pahanolon purkauksia tulee tasaiseen tahtiin. Ei niin usein, että pitäisi laittaa nimettömänä kommentointiin esto. Jos joku saa tyydytyksen siitä, kun näkee oman puskista huutelunsa oikein kuvaruudulla, niin mikä minä olen sitä iloa pois viemään. "Sanoinpa sukkelasti. Kyllä Suvantoa nyt harmittaa, kun muut nauraa ja kukaan ei voi aavistaakaan, että minä se täältä nimettömänä pistän puukkoa kylkeen."

Late kirjoitti...

???

Timo Suvanto kirjoitti...

Sisäpiirivitsi. En avaa enempää.

Late kirjoitti...

Eikös Puusan pitänyt olla persona non grata näillä sivuilla?

Timo Suvanto kirjoitti...

Tein aikoinaan yksipuolisen linnarauhan JP:n kanssa. Lupasin poistaa Joren persoonaan kohdistuvat kommentit ja pidättäytyä itsekin niistä. Linnarauhat, kuten muutkin rauhat, tuppaavat rakoilemaan aika ajoin. Olen kuitenkin Joren kanssa samaa mieltä monissa asiakysymyksissä, varsinkin seurauksissa. Syissä en niinkään. En näe mitään syytä olla linkittämättä Joren sivuille, jos ja kun niiden sisältö antaa lisäarvoa omalle tekstilleni. Olin sitten samaa tai eri mieltä itse asiasta.

Unknown kirjoitti...

Lehtijuttujen (journalististen kokonaisuuksien) "hyvyys" on makuasia. Minulla on parempi maku kuin muilla (käytettävissä olevien makuarvioiden mukaan). Parasta käyttökelpoista makua käyttäen nuo jutut ovat hyviä omassa luokassaan.

Poikkitieteilijän kirjoitukset perustuvat yleensä poikkitieteellisiin faktoihin. Joskus tietysti niiden tulkinnassa tai merkityksessä on epätäsmällisyyksiä. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, juttuihin ei voi kerätä kaikkea asiaan vaikuttavaa tietoa. Minusta Herra Poikkitieteilijä on onnistunut hyvin "tieteen popularisoinnissa" (en pidä tuosta sanasta) ja erityisesti laajemman näkökulman esilletuomisessa. Vaikka noita juttuja ei pitäisi täydellisenä, niin anonyymin kirjoittajan maku on huono ja hän esittänee arvionsa vertaamalla oman makunsa mukaisiin juttuihin.

Minä kyllä pitäisin noita esitettyjä juttuja palkitsemisen arvoisina.