Thursday, 19 May 2011

Ensimmäistä kertaa ongella



Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, milloin olin ensimmäistä kertaa ongella. Luultavasti se tapahtui joskus 50-luvun puolessa välissä Oriveden Opiston piha-alueella olevalla lammella. Se on läpimitaltaan noin 40 metrinen ja syvimmästä kohtaan 3 metrinen tekolampi, jonka kunta oli kuulemma antanut Opistolle "lahjaksi" Opiston täyttäessä 25 vuotta vuonna 1934. Vetensä lampi saa sen pohjassa olevista lähteistä.

Kuva: Paavo Suvanto

Tällä lammella olen opetellut kalastamaan, uimaan ja luistelemaan. Lammen rannalla olevassa pukukopissa opeteltiin mm. tupakanpolttoa. Näistä viimeksi mainittu sujui minulta kaikkein huonoiten, enkä ole tähän ikään mennessä oppinut vetämään kuin poskareita. Niitähän ei kehdannut kaverien nähden vedellä.

Minusta näkyy tässä kuvassa laiturilla vain vasen korva. Kameraan katsova poika laiturilla on Niemisen Juhani, eli Niekku-Jussi, luokkatoverini kansakoulun ekalta luokalta. Hänen isänsä oli Opiston talonmies ja heidän perheellään oli tapana kulkea pitemmät matkat aina taksilla, vaikka Orivedeltä oli erinomaiset junayhteydet joka suuntaan. Kun kysyin Jussilta, mikseivät he käytä junaa kuten muutkin tekivät, niin Jussi kertoi isänsä sanoneen hänelle: "Jos kaksi junaa tulee vastakkain, niin mitään ei ole tehtävissä, mutta autolla ehtii aina väistää." Se oli minusta niin rautaista logiikkaa, että sen ylitse pääsee korkeintaan tämä.


Muistikuvia voi virkistää valokuvilla. 50-luvulla tavallista arkea ei juuri kuvattu. Isäni harrasti valokuvausta, joten meidän perheemme arjestakin on normaalia enemmän kuvallisia dokumentteja. Ensimmäinen onkiretkeni on kuitenkin jäänyt ikuistamatta ja kun se on pyyhkiytynyt muististakin, niin mikään ei sitä enää palauta.

Kuva: Paavo Suvanto

Ensimmäisiä onkireissujani. Tässä ollaan menossa joskus 50-luvun loppupuolella ihan "Opiston rantaan" asti. Onkimies tosin en ole minä vaan lapsuuden ajan parhaimpia ystäviäni, Piipposen Pille. Vaaleatukkainen tyttö on hänen siskonsa Eila. Kahvipapumaisen ruskea tyttö on sisareni Riitta. Koira on vanhempieni ensimmäinen Boxeri Jaana, joka on aikaisemminkin seikkaillut Poikkitieteellisessä.

Isäni Kodachrome-filmille otetut diat ovat säilyttäneet värinsä yli 50 vuoden ajan - mitä nyt muuten vähän roskaantuuneet. Tällaisten kuvien arvo on kuvassa olijoille ja heidän läheisilleen mittaamaton. Muitapa nämä muistelot nimineen eivät hirveästi kiinnostakaan

Pojantyttäreni tuli tässä päivänä muutamana kysymään minulta, että voitaisiinko, vaari mennä ongelle. Se on niitä tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä. Sen verran ajat ovat muuttuneet, että kun minun lapsuudessani vapa tehtiin sopivasta ohuesta puunvesasta, niin nyt se käytiin ostamassa lähellä olevasta halpakaupasta. Näppärän kokoon menevän lasikuituvavan siimoineen päivineen sai 3½ eurolla, joten kukkarolle ei onkimisharrastus ainakaan näin aloittejalle käy.




Syöttinä oli sentään perinteinen mato. Nimenomaan yksikössä, koska kuivasta maasta niitä ei ahkella talikoimisellakaan useampia löytynyt. Sillä oli pärjättävä ja hyvin pärjättiinkin. Aika tarkkaan optimaalisen 15 minuutin onkimisen jälkeen vedestä nousi Jessikan ensimmäinen kala ja toinenkin saatiin melkein rannalle ennen koukusta irtipääsyä. Minusta kala näytti salakalta, mutta Jessikan mielestä se oli ilmiselvä silli. Turha siinä oli  vaarin viisastella, että tuskin silli nousee lohen tavoin merestä Keravanjokeen. Jos näyttää silliltä, niin silloin on silli.



Salakka vai silli? Perinteinen tulitikkuaski mittakaavana puuttuu, mutta - kuten sanottu - kun en ole oppinut vielä tähänkään ikään polttamaan, niin käykööt se ikskjuusina.

2 comments:

  1. Hauska juttu ja varsinkin hauska kuva onkivasta tytöstä. Saisiko sen vähän isompana. Kuva varmaan pärjäisi jossain monista kesän valokuvakilpailuista. Kannattaisi ehdottomasti lähettää.

    ReplyDelete
  2. Netissä oleviin valokuvauskilpailuihin suhtaudun aika kielteisesti, varsinkin niillä säännöillä, jotka tuntuvat olevan maan tapa. Kilpailun järjestäjä saa automaattisesti kaikki oikeudet kilpailukuviin. Palkinnotkin tuppaavat olemaan epäkurantiksi käynyttä valokuvaroinaa. Esimerkiksi lähettämllä oheisen kuvan pojantyttärestäni voisi käydä, että kuva voi ilmaantua missä tahansa yhteydessä ilman että minulla, lapsella ja lapsen vanhemmilla on mitään sanomista asiaan.

    Tähän asiaan on viime aikoina kiinnitetty onneksi sen verran huomiota, että monien meneillä olevien kilpailujen sääntöjä on siivottu. Mm. Finnfoto on kiinnittänyt tähän huomiota ja päässyt sillä jopa telkkariin asti.

    Palaan kalakuvaan tarkemmin ihan omassa blogissa.

    ReplyDelete