Minun lapsuudessani Suomen viisaimpana ihmisenä pidettiin yleisesti Esko "Kyllä" Kivikoskea. Viisaus ja tieto käsitettiin jotenkin toistensa synonyymeiksi, joten tietokilpailujen kruunaamaton kuningas piti luontevasti myös Valtakunnan Viisaan -titteliä hallussaan. Suomen suosituin henkilö -kisassakin Kivikosken päihitti hänen suurimman suosion vuosinaan vain Kekkonen.
Seuraava Kivikosken tietämyksen osoitus on jäänyt jostain syystä lähtemättömästi mieleeni. Pohjoismaisessa "Arpa on heitetty" -visailussa kysyttiin, mikä on Maata lähinnä oleva kiintotähti. Kun Esko ainoana tiesi sen olevan alfa-Kentaurin, niin minun lapsen mieleni täytti suuri kunnioitus ja ihmetys. Miten joku voi tietää noin paljon tähtitieteestä? Tähtitieteen salaisuudet edustivat minulle viisauden korkeinta astetta.
Kun itse myöhemmin 70-luvulla opiskelin tähtitiedettä Kaivopuiston perinteikkäällä tähtitieteen laitoksella, niin minulle selvisi, että lähimmän kiintotähden nimen tietäminen ei ehkä edustanut sitä kaikkein syvintä astronomista viisautta. Kunnioitus tähtitieteilijöitä kohtaan ei ole kuitenkaan kadonnut. Heidän täytyy olla viisaista.
Jos tähtitieteilijät ovat viisaimpia, niin heidän joukostaan täytyy löytyä se kaikkein viisain. Kukahan se olisi? Tuskin tähän älyn ja viisaustiedon raskaan sarjalaisten kohtaamiseen on muita varteenotettavia kamppailijoita kuin professorit Esko Valtaoja ja Kari Enqvist.
Äly, tieto ja viisaus eivät varmaankaan ole yksi ja sama käsite. Tieto lienee helpoiten mitattavissa olevaa, älykin ehkä vielä Mensan testeillä selville saatavaa, mutta viisaus on jo käsitteenä niin epämääräinen, että perinteiset tutkimusmenetelmät joutuvat antautumaan sen edessä. Siksi laitankin Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin poikkitieteelliseen viisauden kolmieräiseen mestaruuskamppailuun.
Erä 1.
Jos jaettu onni on kaksinkertainen onni, niin jaettu viisaus se vasta moninkertaistuukin. Parhaiten tämä viisauden jakaminen onnistuu suurelle yleisölle tarkoitettujen tietokirjojen avulla. Enqvistilla näitä teoksia on 8, Valtaojalla vain 7, joista osa yhteisteoksia. Tosin voimien yhdistäminen on selkeästi viisautta. (Poikkitieteilijällä nimikkeitä on 10. toim. huom.)
Kumpikin ottelija on voittanut Tieto-Finlandia-palkinnon. Vuonna 1999 Enqvist sai sen teoksellaan Olemisen porteilla ja Valtaoja vuonna 2002 teoksellaan Kotona maailmankaikkeudessa.
Molemmat professorit ovat vastaanottaneet myös Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja Skepsis ry:n Sokrates-palkinnon. Viimeksi mainittu myönnettiin Kari Enqvistille tieteellisen maailmankuvan leviämistä yleiseen tietoisuuteen, mutta Esko Valtaojalle ansiokkaasta tieteellisen maailmankuvan levittämisestä.
1. erän tasaisten tapahtumien jälkeen tilanne on tasan 9-9.
Erä 2.
Herran pelko on viisauden alku, mutta piittaamattomuus Helvetillä pelottelun edessä antaa tässä kisassa paremmin tuomaripisteitä.
Kari Enqvist sanoo olevansa uskonnonton, Esko Valtaoja agnostinen ateisti. Esko käy parissakin kirjassaan pitkiä ja ymmärtäväisiä keskusteluja piispa Juha Pihkalan kanssa tieteen ja uskonnon välisistä keskusteluja. Myös hänen viimeisin kirjansa Kosmoksen siruja ottaa useaankin otteeseen kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.
Kari Enqvist on uskonnon suhteen paljon suoraviivaisempi ja todellisen kannan peittelyn sijaan hän kehottaa kirjassaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat agnostikkoja tulemaan ulos kaapista.
Edelleen tasaisen 2. erän jälkeen Enqvist on siirtynyt niukkaan 15-14 pistejohtoon.
Erä 3.
Presidentti J.K. Paasikiven mukaan "Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Viime aikaisissa yhteiskunnallisissa debateissa harvassa on tosiasioiden tunnustaminen niin pahasti retoriikan jalkoihin kuin pakkoruotsi-kysymyksessä. Se on ottelumme viimeisen erän aihe.
Esko saa aloittaa. Hän oli jo vuonna 2003 tätä mieltä.
"Tietysti ruotsin kieli on suuri rikkaus, sitäkin suurempi koska kyseessä on naapurimaan kieli, kotimainen vähemmistökieli, ja oman historiamme kieli. Mutta vain saduissa rikkaudet tulevat Ilmaiseksi. Pakkoruotsin, poistamisessa ei ole kyse mistään hurrivihasta tai yrityksestä hävittää koko kieli Suomesta.
Maailmassa, ja koulussa, vain on yhä enemmän tärkeitä asioita, jotka pitäisi oppia ja hallita, ja ruotsin kieleen käytetty aika on pakostakin pois jostain muusta, tärkeämmästä opittavasta. Jos yleissivistyksen tasosta kannetaan huolta, niin tuskinpa kukaan voi vakavissaan väittää, että ruotsi on esimerkiksi matematiikkaa tärkeämpi taito elämässä. Ja kuitenkin matematiikka jää yhä vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa."
Tuomarina olevan poikkitieteilijän muistiinpanoista löytyy tässä kohtaa seuraava merkintä.
Ajat ovat muuttuneet ja ruotsi on nykyään ylioppilaskirjoituksissa vapaaehtoinen, mutta peruskoulussa edelleen pakollinen. Aika kuvaavaa koulupoliittisen päätöksenteon epäloogisuudelle. Ne oppilaat, joille ruotsinkielestä voisi olla ihan oikeasti hyötyä ja joilla olisi edellytykset myös oppia sitä niin ikään ihan oikeasti, saavat valita vapaasti, opiskelevatko he sitä ihan oikeasti. Peruskoululaisistahan merkittävä osa sekä opiskelee että varsinkin oppii ruotsia vain nimellisesti.
Ruotsin kielen valinnaisuus ylioppilaskirjoituksissa tuli täysin puun takaa jopa lukioiden rehtoreille vuonna 2004 eduskunnan antamalla asetuksella. Sen tapahtui Vanhasen I hallituksen aikana, jolloin RKP:n ministereinä olivat Jan-Erik Enestam ja pakkoruotsia nykyisin tasajalkaa pomppien puolustava Ulla-Maj Wideroos. Heitä vietiin tässä yo-kirjoitusasiassa kuin litran mittaa, sillä käytännössä tämä oli viimeinen naula siihen arkkuun, jolla suomenkielisten ruotsin taito lopetettiin. Minulla on sentään 50 vuoden omakohtainen kokemus koulumaailmasta kateederin molemmilta puolilta ja olen todennut Isä Aurinkoisen, eli Josef Stalinin filosofian olevan ainoan kaikkiin oppilaisiin soveltuvan. "Luottamus hyvä, kontrolli parempi!"
Mitä vastaa Kari Enqvist? Netistä ei löydy muita viittauksia Karin suhteesta pakkoruotsiin kuin hänen Helsingin Sanomille syksyllä 2010 antama lausunto, kun tiedusteltiin kulttuurivaikuttajilta heidän kantaansa pakollisen ruotsin kielen opetuksen lisäämiseen. Ei siis vain säilyttämiseen, vaan nimenomaan lisäämiseen.
"Ruotsin kielen asemaa Suomessa ei tule katsoa vain tarpeen, hyödyn tai suhteellisuuden näkövinkkeleistä" toteaa professori Kari Enqvist.
"Viime kädessä kyse on identiteetistä: haluammeko muuttua ruotsia osaamattomiksi balteiksi vai pysyä omaleimaisena pohjoismaana.
Sivumennen: esimerkiksi pääkaupunkiseudulla aikojen saatossa suomennettujen paikannimien tilalle tulisi suomenkielisessäkin puheessa palauttaa niiden historialliset ruotsinkieliset nimet. Sanon näin, vaikka itse (sukunimestäni huolimatta) olen ummikkosuomenkielinen."
Alla samassa yhteydessä olleita muita pakkoruotsin opetuksen lisäämistä kannattaneita. Näiden rinnalla jopa Enqvistin kommentti on jonkinlaista viisautta huokuva, mutta vain tässä viitekehyksessä.
" Elämäniloa, suvaitsevaisuutta ja sivistystä huokuva ruotsinkielisyys täydentää ja tuo vastapainoa yksi-ilmeiselle suomalaiskansalliselle ahdistukselle" kehuu professori Juha Sihvola. Hän kannattaa ruotsin pakollisen kouluopetuksen lisäämistä, kuten 33 prosenttia raadista.
"Toinen kotimainen on Suomelle arvokas aarre, johon kulttuuriperintömme liittyy kristinuskon tulosta Tove Janssoniin" säestää elokuvatutkija Antti Alanen.
"Ruotsin kieli on tärkeämpi osa Suomen kulttuuria kuin talvisodan henki tai Sibelius" kirjoittaa sarjakuvataiteilija Ville Ranta.
"Suomenkielisten heikko ruotsin taito eristää turhaan ruotsinkielisiä muusta väestöstä" toteaa professori Jaakko Aspara. "Ruotsin opetuksen lisääminen suomenkielisille vähentäisi ja estäisi tällaista eristäytymistä. "
Jotain symbolista on siinäkin, että Valtaojaa kustantaa supisuomalainen tähtitieteen yhdistys Ursa, kun Enqvist taas kuuluu juuri ruotsalaisomistukseen siirtyneen WSOY:n kirjailijatalliin.
Ottelu on päättynyt. Tuomari julistaa Kari Enqvistin hävinneeksi niukasti pisteillä 24-25 viimeisessä erässä hänelle tulleen pahan hutilyönnin johdosta, joka paitsi meni ohi, myös osui turhan napakasti Karin omaan leukaan. Kari Enqvistin ja pakkoruotsin kannattajat saattavat protestoida ja väittää poikkitieteellistä tuomaria puolueelliseksi, minkä tämä oitis myöntääkin. Kamppailijat eivät vaivaudu ottamaan kantaa, itse asiassa eivät tiedä missään ottelussa olleensakaan.
24 kommenttia:
Suvanto on kuin paraskin pastori. Teeman kuin teeman hän kääntää pakkoruotsiin yhtä vuoren varmasti kuin pastori puheensa Jeesukseen.
Kivikoski sen sijaan sopii tähän seuraan hyvin. Olihan hänen isänsä tunnettu vapaa-ajattelija ja ateisti Sven Olof Kristiansson.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Elof_Kristiansson
Näinhän se on. Poikkitieteilijä kysyi lapsenlapseltaan, että mikä on ruskea, pörröhäntäinen ja kiipeilee puuhun. Lapsenlapsi vastasi. "Muuten sanoisin, että orava, mutta tässä tapauksessa sen täytyy olla pakkoruotsi."
Alkaa mennä jo naurettavuuksiin tästä asiasta jauhaminen. Luulisi muutakin poikkitieteellistä kaluttavaa löytyvän.
Päättäjien argumentointi, tai pikemminkin heidän esittämänsä retoriikka pakkoruotsin puolesta symbolisoi minulle eliitin ylimielisyyttä ja totaalista kansan mielipiteen huomioon ottamattomuutta. Tämän asenteen tulokset näkyivät juuri pidettyjen eduskuntavaalien tuloksissa.
Pidän meteliä asiasta yllä niin pitkään kuin tilanne pakkoruotsin osalta jatkuu tällaisena, vaikka itselläni ei ole mitään henkilökohtaista intressiä asian suhteen. Kun ei ole omaa lehmää ojassa, niin mielipiteen uskottavuus kasvaa merkittävästi - näin ainakin kuvittelisin.
Otetaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla paljon polemiikkia herättävä kuntaliitos. Kun vantaalainen poliitikko vastustaa Helsingin ja Vantaan yhdistymistä, niin minulle (skeptisenä kyynikkona) tulee ensimmäisenä mieleen, etä onko syynä näkemys liitoksen haitallisesta vaikutuksesta vai pelko oman poliittisen aseman heikentymisestä.
Minusta Vantaan tulisi säilyä itsenäisenä kuntana, mutta ei minulla ole mitään rationaalisia argumentteja mielipiteeni tueksi. Siksi en otakaan siihen palstallani tämän enempää kantaa. Pakkoruotsiin otan ja nimenomaan perustellen. Toivoisin kuulevani edes yhden rationaalisen vasta-argumentin. Toistaiseksi sellaista ei ole tullut vastaan. Aiheesta enemmän (!) kiinnostuneille hyvä lähtöpaikka on täällä. Saitissa olisi ainakin riittävästi materiaalia iskeä vastaan terävillä pakkoruotsia puoltavilla argumenteilla.
http://www.pakkoruotsi.net/
Sanotaan nyt sen verran perusteluja Vantaan itsenäisyyden puolesta, että uskon päätöksenteon olevan yleensä rationaalisempaa, kun päättäjällä on henkilökohtainen kosketus päätettävään asiaan. Liian isoissa yksiköissä päättäjien ja päätöksen kohteiden välinen yhteys on usein turhan ohut ja pitkä.
Samasta syystä en ole koskaan innostunut suurista kouluyksiköistä, vaikka niissä olisi mahdollisuutta miten eksoottisiin ainevalintoihin hyvänsä. Koulun ensisijainen tarkoitus on kasvattaa lapsista tolkun ihmisiä, yhdessä vanhempien kanssa. Mitä isompi koulu, sitä vaikeampi tämä on toteuttaa varsinkin ns. "vaikeiden" oppilaiden osalta.
Itse olen pieneltä paikkakunnalta ja pienestä yhteisöstä. Vaikka olen jäävi sanomaan, niin minusta yhteisömme tuotti nimenomaan tolkun ihmisiä - joistakin tuli jopa menestyviä.
Menestyneillä tarkoitat varmaan itseäsi?
Ei. Puhun kyllä ihan preesensissä.
Nythän puhut itsesi pahasti pussiin. Pienet koulut -> vähän oppiainevalintoja -> vähän kielivalintoja -> ei mahdollisuuksia valita ruotsia pois.
Olen lisännyt blogin
http://timosuvanto.blogspot.com/2011/04/fordel-svenska-gor-fri.html
loppuun Uudeltamaalta eduskunnasta pudonneiden kannan pakkoruotsiin. Tulos oli mielenkiintoinen. Kannattaa käydä katsomassa.
Jos eduskunnasta pudonneet pääsääntöisesti vastustivat pakkoruotsia, niin eikös siitä pitäisi vetää se johtopäätös, että vapaa kielivalinta ei saa kansan tukea?
Rationaalinen mielipide asioista muodostuu useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Tilastoista, varsinkin suppeista tilastoista vedettävät yksioikoiset syy-seuraus suhteet ovat yksi harhaan vievistä ajattelutavoista.
Kaikki mielipidetiedustelut tukevat sitä, että suomenkielisten enemmistö kannattaa nykyistä vapaampaa kielivalintaa nimenomaan pakkoruotsin vaihtoehtona. Sitä enemmän, mitä yksikielisemmällä alueella tai ainakin kaukana ruotsinkielisestä rannikosta asutaan. Minun vain Uuttamaata koskevat vaalitulosten analyysit. Niiden perusteella näyttäisi siltä, että pakkoruotsi ei täällä ole äänestyspäätöksen suhteen mikään merkittävä teema. Minun silmiini ei ainakaan osunut, että se olisi ollut kenenkään "varteenotettavan" vaaliteemana. Maria Guzenina Richardsonilla oli Uudessa Suomessa pakkoruotsiin hyvin kriittisesti suhtautunut kirjoitus.
http://mariaguzeninarichardson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48177-pakkoruotsi
Sen sijaan Ylen vaalikoneessa hän sanoi poliitikon tavoin kieli keskellä suuta:
"Olen tässä varovaisesti sillä kannalla, että itäisen Suomen kunnissa voisi hyvin kokeilla pakollisen ruotsin sijaan venäjää."
Guzenina Richardson lisäsi äänisaalistaan noin 2000 äänellä. Mikä osuus siinä oli hänen pakkoruotsiin horjuvalla kannallaan, sitä on mahdotonta tilastolukujen perusteella päätellä.
Toiselle anonyymille vastaan, että Suomen kaksikielisyys ei taloudellisessa mielessä ole mikään rikkaus maallemme. Se on rasite. Ruotsin kielestä maallemme koituva taloudellinen hyöty ei voi mitenkään olla suurempi kuin siitä koituvat kaksikielisyyden kustannukset. Varsinkin kun en keksi mitään sellaista taloudellista toimintaa Ruotsin kanssa, jota ei voitaisi hoitaa englanniksi.
Suomi on kuitenkin jo perustuslaissaan päättänyt olla kaksikielinen valtio ja sen mukaan mennään. Siitä koituu kustannuksia, mutta ne on hyväksyttävä. Myös ne, että jokainen suomalainen voisi halutessaan peruskoulussa joko opiskella ruotsia tai valita sen tilalle jonkin toisen tarjolla olevan kielen. Tästä valinnanvapaudesta koituvat kustannukset eivät voi millään olla niin suuria, etteikö ne korvaisi sillä saavutettua kielisopua ja kielitaidon monipuolistumista. Jääräpäinen piiruakaan periksi antamaton asenne pakkoruotsin puolesta ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin kieliriidan syvenemiseen. Sillä asenteella ei varmasti paranneta ruotsin kielen asemaa Suomessa vaan päinvastoin kasvatetaan inhoa koko suomenruotsalaista kulttuuria ja kansanosaa kohtaan monien suomenkielisten asenteissa.
Aivan turhaan.
Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-4 miljardia euroa vuodessa.
Kepun puoluesihteeri Timo Laaninen järjesti eri puolueiden salaliiton jotta pakkoruotsista ei keskusteltaisi eduskuntavaaleissa 2011. Puoluekartelli häpäisee länsimaalaisen demokratian.
Pakkoruotsin tyrkyttämiseen Kepu ja muut valtapuolueet käyttävät ulkomaita, niiden lehdistöä sekä kansainvälisiä järjestöjä puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin.
Ruotsin poliitikot ja sanomalehdet puuttuvat vaalien jälkeen avoimesti Suomen sisäisiin asioihin, kuin Neuvostoliitto aikoinaan.
Oddasat 19.4.2011 asenteellinen uutisointi Suomen vaalituloksesta, uutistenlukija Jenna Rasmus käytti vaalivoittajasta jopa sanaa "rasistinen". Leimaamaansa suomalaista puoluetta ei Oddasat haastatellut, vaikka esitti siitä rajuja ja asiattomia väitteitä.
http://www.thoughts.com/aabee/oikeaa-tietoa-suomesta
Aika iso vaihteluväli kaksikielisyyden kustannusten arvioinnissa. Mielellään kuulisi jotain perusteluja kuten myös salaliittoteorioiden tueksi. Ilman perusteluja annetut heitot ovat todistusvoimaltaan arvottomia.
Aika vaatimattomilla eväillä Suvanto lähtee Enqvistia haastamaan. Vähän on miehillä tasoeroa. Luepa vaikka täältä.
http://www.helsinki.fi/~enqvist/artikkelit.html
En ole haastamassa ketään ns. viivalle kuten minut haastettiin tässä taannoin tekijänoikeusasioissa. Tosin kun lähdin viivalle, niin haasteen antajaa ei enää näkynyt. Mutta se on eri juttu.
Vaikka olenkin saanut fyysikon koulutuksen, niin "ihan oikeiden fyysikoiden" kanssa puhumme yleensä niin eri kieltä, että vuoropuhelu jää kökköruotsin tasolle minun puoleltani. Ei kannata edes yrittää.
Tieteen ja uskonnon problematiikan pajatsosta Kari Enqvist on mielestäni kirjoituksillaan tyhjentänyt sekä etu- että takaressun ja vielä keskellekin on lantti sujahtanut. Voin korkeintaan pyytää, kuten meillä päin oli tapana, että anna lantti keskelle menneestä.
Ruotsin kielen osaamisen tai osaamattomuuden vaikutuksesta omaan ja tuttavien elämään olen sen sijaan Kariin nähden ylivoimainen asiantuntija. Samoin siinä, mitä mielipiteitä pakkoruotsin tuputtaminen sitä inhoaville koululaisille kirvoittaa opettajanhuoneessa ruotsin kielen opettajien suusta.
Kukaan ei voi olla pätevä kaikilla elämän osa-alueilla. Silti "Valtakunnan Viisaiden" mielipidettä kysytään asiassa kuin asiassa ja heidän lonkaltakin heitettyihin kommentteihin suhtaudutaan yhtä suurella hartaudella kuin kuvitellun Jumalan sanaan. Anteeksi vain vertaukseni.
Ettei vain haaste tekijänoikeuksista olisi tullut itseltään Jore Puusalta, joka on valtuuttanut itsensä lehtikuvaajien viralliseksi äänitorveksi. Muut kuvaajat ovat tästä joko huvittuneita tai kiusaantuneita. Kukapa itseään kunnioittava ammattilainen voisi olla mielissään siitä, että häneen lyödään itkupillin leima, kun "hän amatöörit vievät hänen leipänsä".
Joreen ainakin sopii kuvaus. Rakkikoira, joka räksyttää jokaiselle ohikulkevalle. Jos räksytyksen kohde osoittautuukin turhan isoksi, niin parasta livahtaa äkkiä seuraavaan räksytyksen kohteeseen. Tämä on toteutunut Joren kohdalla niin monta kertaa, että sen voisi jo laittaa mukaan CV:hen.
En ota kantaa.
Kotilieden numerossa 9/2011 otettiin pääkirjoituksessa tyypillisen naiviin tapaa kantaa pakkoruotsin puolesta. Ruotsin kieli on rikkautta, josta voi olla milloin tahansa hyötyä.
Päätoimittajalla on puurot ja vellit sekaisin kuten useimmilla pakkoruotsin puolustajilla. Totta kai kielitaito on rikkautta, mutta vain sitä omaaville. Rikkauskin tulee harvoille itsestään, suurimman osan ihmisistä on tehtävä sen eteen paljon työtä. Rajallisen ajan ja työkyvyn takia järkevä ihminen pyrkii itse päättämään, koostuuko hänen rikkautensa tarpeellisesta tavarasta vai roinasta. Monien ihmisten mielestä ruotsin kielen taito on tässä yhteydessä roinaksi rinnastettavaa. Eikä se heidän silmissään muuksi muutu, vaikka pakkoruotsin puolustajien näkemys ruotsin käyttökelpoisuudesta olisi ihan toinen.
Hyvin sanottu. Minusta on käsittämätöntä, että jollakulla on ylipäänsä häpyä tulla sanomaan minulle, mikä on minulle tarpeellista ja kuinka minun tähän ylhäälä annettuun tarpeeseen pitäisi suhtautua. Ei pakkona vaan iloisena oikeutena.
Lainaus poikkitieteilijältä:
>Liian isoissa yksiköissä päättäjien ja päätöksen >kohteiden välinen yhteys on usein turhan ohut ja pitkä
Tämä perustelu kuulostaa ensikuulemalta hyvältä, mutta kun sitä tarkastelee hieman tarkemmin perustelulta putoaa pohja pois.
Mitataan tuota yhteyttä vaikkapa väestömäärän ja kaupunginvaltuuston osamäärällä.
Vantaalla luku on nyt 2999, Helsingissä 6942. Yhden valtuutetun kannalta on käytännössä aivan yhtä mahdotonta tuntea tai keskustella 2999 tai 6942 tai 7910 ihmisen kanssa. (tuo 7910 saadaan oletuksella että Helsinki-Vantaalla olisi 100 kaupunginvaltuutettua).
Ja sama tietenkin myös toisinpäin.
En ole väittänytkään, että kantani tässä olisi kovin rationaalinen. Minusta vain on mukavampi olla vantaalainen kuin stadin kundi. Se on puhdas mielipide, koska minulla ei todellista tietoa vaihtoehtojen vaikutuksesta. Pelkään vain pahoin, että poliitikoillakaan ei ole. Miten muuten voi tulla täysin vastakkaisiin johtopäätöksiin ja kuitenkin kaikki väittävät olevansa yhteisen hyvän asialla. Joku valehtelee tai ei ymmärrä.
> Sanotaan nyt sen verran perusteluja
Eli sorrut samaan kuin politiikot. Mielipide on ja perustelut keksitään sen mukaan. Yritin vain osoittaa että käyttämäsi perustelu ei toimi.
Vastakkaisiin johtopäätöksiin voidaan hyvinkin päätyä erilaisista arvostuksista ja lähtökohdista lähtien, jopa samoilla perusteluilla. Eihän siinä mitään uutta ja ihmeellistä ole.
Olennainen ero tässä on se, että yritä mitenkään vaikuttaa sen puolesta, että huterilla pohjalla oleva mielipiteeni tulisi muiden ottaa huomioon. Saatikka sitten sitä, että sillä pitäisi olla merkitystä kunnallisessa päätöksenteossa. Kyllä ihmisellä pitää olla oikeus etsiä oikeutusta vähemmän rationaalisiin ratkaisuihinsa ja mielipiteisiinsä. Avioerotilastotkin olisivat paljon suuremmat, jos ihminen kieltää tämän itseltään. Onko se hyvä vai huono asia, se on sitten ihan eri juttu.
Lähetä kommentti