Guggenheim kesäajassa eli jo joutui armas suviaika suloinen

Kolme iloista rosvoa rötöstelevät Kardemumman yössä vapaasti, kun Kardemummassa ei ole älytty ottaa kesäaikaa käyttöön.

Kesäaikaan siirtymisen havaitsee konkreettisimmin siitä, että kännykässä ja keittiön seinäkellossa on eri aika. Meillä keittiön kello siirretään kesäaikaan yleensä noin viikon viiveellä.

Olen kirjoittanut kesäajan siunauksellisuudesta aiemminkin. Ne kun ovat yhtä paljon uskon varassa kuin uskomustietoon perustuvat asiat tuppaavat olemaan. Absurdein perustelu kesäajalle minulle on väite, että se vähentää rikollisuutta. Ehkä Kardemumman kaupungissa, mutta tuskin reaalimaailmassa.

"Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä.

On kaikki kansa pitkällään, vain rosvot raataa työssä."

Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainen teki kesäajasta kirjallisen kysymyksen vuonna 2012. Liikenneministeri Merja Kyllönen vastasi. Vaikka sekä kysymys, että vastaus meni hiukan runoilun puolelle (Kyllönen on sillä saralla kunnostautunut muutenkin), niin pari asiaa kävi aika ilmeisiksi.

1. Suomi on kesäajan suhteen sidoksissa EU:hun. On varsin järkevää noudattaa samaa aikapolitiikkaa kuin muu EU, mutta ei se tee kesäajasta sinänsä yhtään järkevämpää. Ihan sama asia, että on järkevää laulaa kuorossa samassa tempossa kuin kuoronjohtaja viittoilee ja muut laulavat, vaikka tempo olisi muuten kuinka väärä.

2. Tämä on yksi niistä asioista, joissa kansallinen päätöksentekovalta on siirtynyt Brysseliin. Eihän se maailmoja kaatava ole, mutta sitäkin kuvaavampi. Euroopan maista tarpeeksi "itsenäisiä" päättämään tästä asiasta ovat olleet Islanti, Venäjä ja Valko-Venäjä. Ukrainakin oli, mutta siirtyi vuonna 2011 muun Euroopan malliin käyttämään kesäaikaa. Mikä varmasti pantiin merkille Venäjällä. Myös osa USA:n ja Kanadan osavaltiosta ei ole kesäajassa. Suurimmassa osassa Afrikan ja Etelä-Amerikan maista kesäajasta ei olla varmaan kuultukaan. Eteläisellä pallonpuoliskollahan kesä ja talvi ovat eri aikaan kuin pohjoisella. Pitäisikö siellä mennä omien vuodenaikojen mukaan vai peesata pohjoista pallonpuoliskoa?

George Gershwinin kappaleessa lauletaan: "Summertime, and the living is easy". Varmaan se monessa suhteessa onkin, varsinkin talveen verrattuna. Kuinka paljon siitä helppoudesta johtuu kellojen viisareiden siirrosta, siitä on hyvinkin ristiriitaisia tutkimuksia. Englanniksihan termi ei ole "Summertime" vai "Daylight Saving Time". Jos ihan oikeasti haluttaisiin säästää ja ottaa päivänvalosta kaikki irti, niin silloinhan elettäisiin auringon nousun ja laskun mukaan. Herättäisiin kello 4 aamulla ja mentäisiin nukkumaan illalla kello 20. Kuten ennen keinovaloa paljolti tehtiinkin.

Miten Guggenheim tähän liittyy? Enempi allegorisesti. Kun kesäajan haitat ovat aika konkreettisia (ihmisten ja etenkin tuotantoeläinten vuorokausirytmi järkkyy hetkeksi ja kellojen siirtelystä on ihan selkeää haitta, jopa hyvinkin fataalia), niin hyödyt ovat aika lailla ilmassa leijuvia kuvitelmia. Voip olla, voip olla olematikin. Samalla tavalla Guggenheimin kulut ovat varmat ja konkreettiset (tosin pahasti alimitoitetut ainakin rakennuskustannusten osalta), mutta kävijämäärät ja etenkin oheistuotot suloisten vaaleanpunaisten pilvien tasolla.

ps. Onkohan tämä peruste kesäajan puolesta vai sitä vastaan?

Pommimies unohti kesäaikaan siirtymisen - räjäytti vahingossa itsensä

Eurovaalien roknoosia

 Minunkin poliitikkotuttavien Facebook-sivuilla käydään spekulaatiota siitä, miten Vassareiden lähtö vaikuttaa Euro-vaalien menestykseen. Uskollisimmat tuntuvat olevan sitä mieltä, että tällainen uhrautuminen tuo sen odotetun yhden paikan ilman muuta. Kyynikot, kuten meikäläinen, ovat enemmän "Ans kattoo"-linjoilla.

Spekuloidaan nyt kuitenkin hieman lisää. Taloustutkimuksen tuorein gallup ennakoin Vasemmistoliitolle 6,5 % kannatusta, jolla se aiemmin menetetty paikka saataisiin takaisin. Laskin d'Hondtin menetelmän mukaiset suhteelliset vertailuluvut kaikille puolueille. Punaisella merkitty on ensimmäisen valitsematta jäävän vertailuluku. Vassareilla ei tuntuisi olevan mitään hätää. Sijoitus on kuitenkin 11. ja sekä Kokoomuksen että Kepun viimeinen valittu oli 0,5 prosenttiyksikköä takana. Paras rannalle jäävä olisi Persujen ehdokas, jokan vertailuluku olisi tämän ennusteen mukaan 5,9.

Vaan eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Taulukon mukaan virhemarninaali oli 1,8 py suuntaansa. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin. Se on tällä otoskoolla maksimissaan 1,8 py, eli jos kannatus on 50%. Muuten se on sitä pienempi ja pienenee kannatuksen pienentyessä. Vasemmistoliiton 6,5 % kannatuksella se on 0,7 py. Siis tässä jossain välillä 5,8 % - 7,2 %.

Spekuloidaan vielä hieman lisää. Oletetaan, että Vassareiden kannatus olisikin 0,6 py pienempi (alle ennusteen virhemarginaalin)  ja tämä pudotus olisi satanut kokonaisuudessaan Persujen laariin. Nyt ensimmäinen putoaja olisikin Vasemmistoliiton kärkiehdokas, kuka sitten lieneekin, kun Paavo ei kuulemma lähde ehdolle. Saattaa tosin vielä mieli muuttua. Ans kattoo.

d'Hondtin laskutavasta johtuen Kepun ja varsinkin Kokoomuksen viimeisen paikan vertailuluku on paljon vakaampi kuin Vassareiden ensimmäisen paikan. Kokoomuksen ääniosuuden pitää laskea 0,4 prosenttiyksikköä, jotta sen neljännellä sijalla olevan vertailuluku laskisi 0,1 prosenttiyksikköä. Se on vaalimatematiikkaa. Joten ans kattoo, miten Paavon porukan käy. Ilkeät kielet voisivat väittää, että Paavo uhrasi ministeri-Audin takapenkin, kosteat jääkiekkojuhlat ja muun ministerin postin mukanaan tuoman kivan puolueen Eurovaalimenestyksen puolesta. Sinänsähän se olisi ihan kunnioitettavaa.  Poikkitieteellinen palaa asiaan, kun vaalit on käyty. 

Kaiken muun epävarmuuden lisäksi meikäläistä pelottaa, että kuka enää pistää Hallituksessa Guggenheimille kampoihin, kun Paavo lähti. Jos uusi kulttuuriministeri tulee Kokkareista, niin ensimmäisenä toimenpiteenään hän luultavasti allekirjoittaa sopimuksen Guggiksen kanssa. Enkä menisi vannomaan sitä Demareistakaan.

von Münchhausen maapallon ympärystä mittaamassa

Joillakin projekteilla tuntuu olevan kohtalonomainen taipumus mennä pieleen. Minulla se taitaa olla maapallon koon mittaaminen kreikkalaisten kanssa Eratosthenesin menetelmällä.

Itse mittaus ja siihen liittyvät laskut ovat periaatteessa hyvin yksinkertaisia. Ehkä liian yksinkertaisia, koska onnistuin mokaamaan kulman mittauksessa. Oletin katsomatta kuvaa turhan tarkasti, että mitattava kulma on se Auringon korkeuskulma, joka yleensä mitataan. Siis Auringon suunnan ja vaakasuunnan välinen kulma. Vaan eipä ollutkaan. Nyt piti selvittää Auringon suunnan ja pystysuunnan välinen kulma. Siis edellisen komplementtikulma.

Kun asiat alkavat mennä pieleen, niin siihen on usein syynä sattuma, josta johtuen pieleenmenoa ei heti havaitse. Nyt se johtui siitä, että minulla oli kaksi referenssipaikkakuntaa, joiden kanssa minun piti vaihtaa dataa. Toinen Kreikassa ja toinen Romaniassa. Tiedot Romaniasta tulivat ensin, joten käytin heidän mittaustaan laskiessani maapallon ympärysmittaa. Eikö vain tämä paikkakunta sijainnut melkein tasan 45 leveyspiirillä, jolloin Auringon korkeuskulma kevätpäivän tasauksen aikaan on 45 astetta. Mitattiin se sitten vaaka- tai pystysuuntaan verraten. Sain suunnilleen oikean lopputuloksen, koska 60 -45 = 45 - 30 = 15.  Hälytyskellot eivät alkaneet soida.

Kun kreikkalaiset ilmoittivat oman kulmansa olevan 40,6 astetta (aika monella desimaalilla tosin), niin kommentoin sitä sanomalla heillä olevan väärän kulman. Vastauksena tähän tuli, että itselläsi on. Kuten olikin.

Tässä kuitenkin minun ja kreikkalaisten saamilla arvoilla laskettu maapallon ympärysmitta.

Leveyspiirien erotuksen pitäisi olla sama kuin Auringon korkeuskulmien erotuksen. Parin asteen kymmenyksen heitto johtuu tietysti kulman mittauksen epätarkkuuksista. Näin ollen muut kuin maapallon ympärysmitta supistuvat pois, eli kuten edellisessä bloggauksessa jo tuli todettua, niin tällä tavalla maapallon ympärysmitta mitataan maapallon ympärysmitan avulla. Vähän siis kuin paroni von Münchhausen vetämässä itseään tukasta suosta.

Jos se onnistui von Münchhausenilta, niin miksei se onnistuisi kreikkalais-suomalaisella yhteistyölläkin?

ps. 26.3.2014

Ehdotin kreikkalisille seuraavaa.

Kun Helsingin (ja Vantaan) ja Ateenan välillä on sellainen kaunis yhteys, että molemmat ovat käytännössä samalla pituuspiirillä ja kaupunkien välillä on vielä suora lentoyhteys, niin näillä reunaehdoilla saataisiin arvio leveyspiirien välille riippumattomalla menetelmällä.

Näillä arvoilla laskien Helsingin ja Ateenan välimatkaksi tulisi noin 3.150 km ja maapallon ympärysmitaksi tulisi noin 51.500 km. Aika paljon pielessä, mutta kriittisen tarkastelun kannalta paljon opettavaisempaa kuin saada nykyisellä menetelmällä "oikea tulos".

Kreikkalaiset kiittivät kohtelisaasti ja lupasivat huomioda tämän. Mitä se sitten tarkoittaakin?

Kreikkalaisten kanssa maapallon kokoa mittaamassa, osa II

Mittasimme Miken kanssa tonttini koordinaatit ja Auringon korkeuskulman sen ollessa kevätpäivän tasauksen aikoihin korkeimmillaan etelässä. Yhdistämällä tulokset jossain muualla riittävän kaukana samanaikaisesti tehdyn mittauksen tuloksiin voidaan maapallon ympärysmitta laskea Eratosthenesin yli 2000 vuotta sitten käyttämällä menetelmällä.

Sain Kreikasta tällaisen viestin siellä tehdyistä mittauksista. 

"Hello from Greece
if you have measurements from today's Eratosthenes Experiment please send them to us !

our measurement is: angle     40,60648457 degrees
our school coordinates : 41,120833 North;  - 25,3944 East

Have a nice day !"

Ottaen huomioon mittaustapahtuman luonteen, niin minusta kulman mittauksen tulos kymmenen merkitsevän numeon tarkkuudella on varsin kunnioitettava. Tosin sen arvoa laskee hieman se tosiseikka, että tulos on kymmenen astetta pielessä. Kreikkalaiset olivat laskeneet yksikäsitteisestä ohjeesta huolimatta väärän korkeuskulman: Auringon ja pystysuoran välisen kulman. 

Tuntuuko jotenkin tutulta? Tosin ihan kelvollisen tulos saatiin aikaisekseen, kun otettiin oikea arvo laskennan perusteeksi.

Kuvia mittauksesta ja tulos laskettuna Romaniasta lähetettyn mittaustulosten mukaan. Vähän on maapallo näköjään kutistunut, toteaa virallinen valvojakin. (Tarkistuslaskennassa tulos muuttui ja lopulliseksi tulokseksi tuli 39.986 km)

ps. 23.3.2014

Tutkimusta ei tehty tietenkään siksi, että maapallon ympärysmitta olisi tuntematon tai että ylipäänsä maapallon palloudesta olisi jotain epävarmuutta. Kyseessä oli

1. Puhtaasti pedagoginen projekti

2. EU-projekti, jonka johdossa on kreikkalainen partneri

Kuten Sakarikin emeritus-opettajana ja kasvatustieteellisiä opintoja harjoittaneena varsin hyvin tietää, niin toiminnallisuus ainakin mahdollistaa, että opitusta jää pysyvämpi ja ehkä myös monipuolisempi muistijälki kuin pelkästään kirjasta pänttäämällä. Erastosthenesin kokeen mittaus on varsin yksinkertainen. Se jää täysin irralliseksi puuhailuksi monen muun koulussa tehdyn "kokeellisuuden" tavoin, jos siihen ei liitetä sekä historiallista että matemaattis-fysikaalista kontekstia.

Olen käsitellyt tätä aiemmin täällä. Pari tarkentavaa kommenttia tähän.

Minusta koko tapahtuma on tyhjän päällä, jos sitä suorittavia oppilaita ei pystytä asettamaan Eratosthenesin asemaan. Miten hän selvitti kulman suuruuden ja miten kahden etäällä toisistaan olevan paikkakunnan välisen etäisyyden.

Suorakulmaisen kolmion sivujen suhteista lasketaan vaikka kännykällä kädenkäänteessä kulmien arvot. Eratosthenesin aikaan oli vasta päästy selville, millainen yhteys sivujen suhteiden ja kulmien välillä oli. Algoritmi on niin monimutkainen, että sivujen suhteet kulmista ja päinvastoin selvitettiin silloin ihan samalla tavalla kuin mm. Sakarin ja minun käydessä koulua ja vielä aloittaessamme opettajan uraamme 70-luvulla: trigonometristä taulukoista. No, laskutikkuja toki oli jo silloin monilla oppilailla. Minäkin olin kolmas Pirkanmaan koululaisten laskutikkukilpailuissa, muistaakseni vuonna 1967.

Älypuhelimen laskimen edeltäjä: logaritmitaulut.

Tämän välineen käyttö olisi vieläkin hallinnassa tarpeen niin vaatiessa. 

Kulman arvo saadaan mittaustuloksista aika monen desimaalin tarkkuudella. Kaikille yhteistyöpartnereillekaan ei ollut oikein kirkastunut, että ihan viimeisten merkitsevyys alkaa olla kyseenalaista.

Suurempi ongelma Eratosthenesilla oli etäisyyden luotettavassa mittaamisessa. Siitäkin tarkemmin blogissani toisaalla. Nyt se saadaan kätevästi laskettua GPS:llä saatujen kahden paikan leveyskoordinaattien avulla, kun tiedetään yhden asteen eron vastaavan 111,11 kilometriä.

Hmmm. Mistähän tämä tieto on peräisin? No tuota …, kun maapallon ympärysmitta on ….ja kun se jaetaann… Niin, tämä on hyvä kysymys, käsitellään sitä hieman myöhemmin.  

Paikkakuntien leveyspiirien etäisyys pitää siis määrittää jonkin muun tiedon kuin sen, mitä ollaan mittaamassa. Kuten mittaamalla maata pitkin. Muuten ollaan kehäpäättelyssä, mitataan jotain sen itsensä avulla. Tämän seikan esille tuominen on minusta tässä tutkimuksessa aivan oleellista, ainakin kun kyseessä on vähän vanhemmat oppilaat.

Kyseessä on siis yksi toiminnallinen osa aika isoa (ja kallista) pedagogista  EU-projektia. Tähän tapahtumaan oli ilmoittautunut noin 350 koulua ympäri maailmaa. Suomesta ei yhtään (siinä vaiheessa, kun minä tulin mukaan). Järjestävässä portaassa oli kreikkalaisia ystäviäni, joten päätin osallistua talkoisiin yksityisopetuksen luonteisella tapahtumalla takapihallani. Näissä hommissa kun periaatteena on, että kaverille kanssa, kun kerran saamaan ruvetaan. Vai olisiko parempi ilmaisu, että auta kaveria ylämäessä, niin hänkin saattaa antaa sinulle lisää vauhtia alamäessä.

Vertailukoordinaatit saatiin Romaniassa olevalta unkarilaiselta koululta.

Kevät Romaniassa on ainakin vähälumisempi kuin Suomessa.

Jos oikein rehellisiä ollaan, niin mittaus tehtiin jo päivää ennen. Katsoin ennusteista, että 21.3. on pilvistä koko päivän, kuten sitten olikin. Minusta tämä ajallinen heitto menee muutenkin mittauksessa olleen virhemarginaalin rajoihin. Tulos kun ymmärtääkseni ei tullut uudeksi viralliseksi maapallon ympärysmitaksi.

Miten meidän pedagoginen tuokiomme meni. Mikellä oli kova halu päästä heti mittauksen jälkeen laskemaan. Tosin ei maapallon ympärysmittaa vaan Talman laskettelurinteeseen. Joten matemaattinen tarkastelu tehtiin vaarin johdolla suht nopeasti ilman kovin kriittistä virheanalyysia.

pps. 23.03.2014

Tarkistuslaskennassa havaittiin mittanauhalta luetun varjon pituuden 20,0 cm olevan 2 mm liian lyhyen. Mitattu pituus valokuvan mukaan on 24,2 cm, mikä vastaa 30,0 asteen korkeuskulmaa. Siis sekä mittauksessa että sen lukemisessa tehtiin virhe. Kun suurimmat kulmat peräkkäisinä päivinä 20.3. ja 21.3 olivat 29,6 ja 30,0 astetta, niin mittausvirhe ilman pöydän laskussa olevaa lukuvirhettä kompensoi juuri sen, että mittaus todellisuudessa tehtiin edellisenä päivänä. Mittausvirhe oli tahaton ja johtui siitä, että vaakasuoraa mittaa oli hieman vaikea mitata laitteesta, joka synnytti varjon. Laite taas tuli otettua käyttään siksi, että se sattui olemaan ainoa sopivan mittainen käsiin sattunut hyvän varjon antava esine,

Auringon ja Kuun korkeuksia voi käydä laskemassa mm. täällä. Huomattava, että koordinaatessa käytetään minuutteja, mutta kulma ilmoitetaan asteen kymmenysosien tarkkuudella.

Kuvakaappaus Sakarin alla esittämän osoitteen avulla saatavasta kartasta ja datasta. Käteävä keino tarkistaa tuloksensa. Ei tarvitse tietää paikan koordinaatteja, ne tulevat automaattisesti mukaan sijainnin perusteella.

Tim O'Sullivan

Oikeaoppisessa snooker-lyönnissä leuka on kiinni köössä (kepissä), kuten takana oleva kaveri näyttää mallia, mutta vaarin selkä ei enää oikein taivu ja mahakin tuppaa ottamaan pöydän reunaan kiinni. 

Kotipaikkakuntani Oriveden enemmän tai vähemmän kunniakkaassa oppikoulussa opetettiin  60-luvun alussa pitkänä kielenä vain saksaa. Meille perusteltiin sitä mm. sillä, että saksa on matematiikan ja tekniikan kieli. Kun sitten lähdin opiskelemaan, niin huomasin edellä mainitun perustelun täydelliseksi paskapuheeksi. Lingua franca oli jo silloin englanti ja minun matikkalinjan erityislyhyt englanti antoi varsin vaatimattomat eväät niin englanninkielisten oppikirjojen pänttäämiseen kuin ylipäänsä ulkomaalaisten kanssa kommunikointiin.

Kun meillä Oriveden Opiston henkilökunnan perheisiin kuuluvilla oli siihen aikaan vapaa osallistumisoikeus opistolla kesän lopussa järjestettäville kielikursseille, niin käytin useana kesänä 70-luvun alussa tätä tilaisuutta hyväkseni. Varsinkin keskustelutaito koheni kummasti syntyperäisten opettajien ohjauksessa. Ainakin paremmin, kuin oppikoulussa, jossa lyhyttä englantia minulle opetti sama opettaja kuin saksaakin. Sanat saksalaisittain lausuen.

Opiston kursseilla oli opettajana useina vuosia Neil Hardwick. Minulle hän ei sattunut koskaan opettajaksi, mutta hänestä pidettiin kovasti sekä opettajan että ihmisenä yleensä. Eräskin kaukainen sukulaistyttöni oli niin ihastunut Neiliin, että kävi kielikursseilla useana kesänä. Eikä ihastuminen ollut pelkästään yksipuolista.

Kurssit kestivät siihen aikaan maanantaista lauantaihin. Maanantaina oli tutustumisbileet, keskiviikkona puolikurssijuhlat ja perjantaina päättäjäispirskeet. Kun Oriveden Opiston kesäkurssit olivat siihen aikaan varsin tunnettuja parinmuodostuksistaan, niin sai lähinnä syyttää itseään, jos tällä kattauksella ei onnistunut hankkimaan itselleen preppauskaveria. Siis jos sillä mielellä oli kurssille tullut. Aika monet olivat.

Neilin kaveri opistolla oli Tim Steffa.  Hänellä ja Neil Hardwickilla oli legendaarinen maine näiden kurssibileiden organisoijina ja ohjelman järjestäjinä. Eikä se ollut ihan tyhjästä syntynyt. Meno juhlissa oli aika villiä, Orivedelle oli juuri tullut Alko ja ylipäänsä juomakulttuurissa tapahtui 70-luvun alussa siirtyminen ihan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin vielä muutama vuosi aiemmin oli totuttu. Niin yleisesti mutta etenkin Oriveden Opistolla.

Timin vetämällä kurssilla olin kerran. Heti kurssin alussa jokainen sai valita itselleen englantilaisen nimen. Minä otin nimekseni Tim O'Sullivanin. Siinä kun oli samoja tavuja kuin omassakin nimessänikin. Kun vetäjänkin nimi oli Tim, niin minua kutsuttiin Irish Timiksi. Olihan se mukavampi kuin Sauna Timo, jonka nimi ei ollut silloin vielä yltiöpäisen hulluuden symboli. Tuskin oli tämä Timo silloin vielä syntynytkään

Tällaisia muistoja tuli mieleeni, kun kävin ystäväni kanssa kokeilemassa snookeria. Olin aikaisemmin pelannut sitä ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Johtuiko sitten harjoittelun puutteesta vai siitä nomen ei ole aina omen, mutta joka tapauksessa hävisin melkein kaikki pelit, viimeisessä päädyttiin tasapisteisiin. Kaiken lisäksi minä olin kuski, joten biljardissa sallittu dopingin käyttökin jäi kahteen olueen neljän tunnin aikana. Siis minun osaltani. 

Snookerin aloituslyönti. Katsomalla kuvat nopeasti peräkkäin tämä toimii melkein kuin video.

Ai-ai-riiuuyöaie

Katleena Kortesuon Ei oo totta blogissa on, jossa haetaan pisintä vähintään 75 % vokaaleja sisältävää sanaa. Koska olen kilpailuhenkinen, niin osallistuin siihen seuraavin saatesanoin.

"Koska suomen kielessä on vain vähän pelkkiä vokaaleja sisältäviä sanoja, niin sanaa riiuuyöaie on vaikea panna paremmaksi.  Lisäsanassa ei voi olla konsonantteja, koska  silloin konsonanttien prosentuaalinen osuus kasvaa väkisin. Siis lisäsanassa on pakko olla vain vokaaleja.  Seuraava sana vaatinee hieman selitystä, jotta sen tarkoitus selviäisi.

ai-ai-riiuuyöaie

Ai-ai on Madagaskarin saarella elävä puoliapina, joka on aktiivinen öisin. Se on kaikin puolin erikoinen otus. Sillä on erikoisen pitkä keskisormi, jolla se tunnustelee puun koloja ja rakoja etsien sieltä herkkupaloja. Ai-ai-riiuuyöaie on siis sellainen yö, jossa on tarkoituksena eli ole lähestyä riiattavaa ensin puheiden kautta  vaan mennä heti  niin sanotusti suoraan asiaan.

Tiedän hyvin, että sanonta ei ole kaikkein yleisempiä edes tätä lähestymistekniikkaa käyttävien sanavarastossa. Ehkä Ai-ain yöllisyys antaa kuitenkin hieman anteeksi yhdyssanan muuten aika kaukaa haettua selitystä. Ai-ai on kuitenkin myös otuksen nykyinen nimi, kielitoimisto ei ole vielä ehtinyt muuttaa sitä kuten maaoravan tikutakuksi. Joten lukitsen vastaukseni Ai-ai-riiuuyöaie, vaikka Wordin oikoluku näyttää paksua punaista viivaa sanan alla. Ei se tunne montaa muutakaan suomen kielen sanaa. Kuten ei riiuyöaietta, vaan ehdottaa sen tilalle riimuyöaietta. Millainen yö sekin mahtaa olla. Varmaan jotain sidontajuttuja."

Kun olin jo lähettänyt vastaukseni, niin tutkailin kilpailun sääntöjä. Siinä siis etsitään absoluuttisesti pisintä sanaa, minä olin etsinyt sanaa jossa olisi suhteellisesti eniten vokaaleja (ja ainakin yksi konsonantti, eihän suhteellisessa kisassa olisi muuten mitään järkeä.) Laitoinkin seuraavanlaisen jälkikommentin blogiin.

"Huomasinkin vata jälkeenpäin, että tässä haetaan absoluuttisesti pisintä sanaa ja minä tapaislin sanaa, jossa vokaalien osuus on suhteellisesti ottaen suurin. Kisassa kuin kisassa pärjää paremmin, kun ottaa ensin selville säännöt. Voihan tälle tulla lohdutuspalkinto. Vähän kuin suomalaiset voittivat aikoinaan lätkän mm-kisoissa aina reilun pelin rannekellot. Niitä oli varmaan jollain Lasse Oksasella koko käsivarsi täynnä kuin venäläisillä ennen Hietalahden torilla. Jälkimmäisestä on omakohtainen havainto."

Minusta oma kisani on parempi. Keksiikö joku vielä suhteellisesti vielä enemmän vokaaleja sisältävän yhdyssanan kuin ai-ai-riiuuyöaie?  Ihan uusi sana olisi mukava nähä, mutta ai-ai-riiuuyöaiettakin saa jatkaa tai muunnella, mutta sanojen on oltava perusmuodossa olevia suomen kielen substantiiveja. Erisnimet käyvät. Sanan selityksen semanttisen tason mittarina olkoot tuo minun yllä oleva sepustukseni. Pisteitä saa sekän sanan pituudesta että sen laadusta. Siis pituus- ja tyylipisteet, joiden painoarvot ovat samat. Parhaat yhteispisteet saanut palkitaan joka tapauksessa, minun sanani on vain malliksi. 

Kirjapalkintona kauan sitten loppuunmyyty alan klassikko: Mäkelä, Suvanto; Onko pisara pyöreä ja Kuu keltainen. Siis kaksi aiempaa klassikkoa yksissä kansissa. 

Frutti di Mare

Valokuvaaja Matti J. Kalevan suusta joskus kuultu kasku.

- Milloin nilviäisestä tulee äyriäinen?

- ???

- Kun se laitetaan Frutti di Mare pizzaan.

Tämä tuli mieleeni, kun lueskelin Lidlistä ostamani meren hedelmiä sisältävän pakkauksen tuoteselostusta niillä kolmella kielellä, joita ainakin jotenkin ymmärrän. Niistä löytyi informaation kaikki lajit. Niin todellista kuin kvasi- ja dis-informaatiota.

Lähdetään nyt liikkeelle paketissa olevien eläinten luokittelusta. Mustekalat ja simpukat kuuluvat nilviäisiin, katkaravut äyriäisiin. Tässä kohtaa siis suomalainen teksti kaipaisi vähän skarppausta. Kyseessä on nilviäis- ja äyriäisseos. Englanninkielinen imaisu Seafood on anteeksiantavampi. Se kun voi pitää sisällään melkein mitä vain.

Englanninkielisessä tuoteselosteessa nilviäiset ja äyriäiset tuodaan esille vain allergiavaroituksessa. Siis allergisia muistutetaan, että nilviäisiä ja äyriäisiä sisältävä pakkaus sisältää nilviäisiä ja äyriäisiä. Huomaavaista, mutta vain englantia osaaville. Olisiko niin, että pohjoismaalaisten katsotaan ymmärtävän tämän ilman alleviivaustakin.

Kun tutkii tarkemmin erikielisiä tekstejä ja yhdistää niistä saatavat tiedot, niin onkin jo varsin hyvin kartalla paketin sisällöstä. Siellä on kahta lajia kalmareita (mustekalojen alalaji), Chilen sinisimpukkaa, Intian valkokatkarapua, vihreää tiikerikatkarapua, kuningaskatkarapua ja kolmea lajia Metapeneaus-suvun katkarapuja.

Eikä siinä vielä kaikki. Jokainen latinalaisella nimellään, pyyntitavallaan ja FAO-kalastusalueineen.

Tämän näköisillä pyydyksillä jigataan kalmareita.

Näillä taas kalmareita ja muita pieniä mustekaloaja syöviä otuksia. 

Jos nyt jollekin sattuisi käyneen niin, että FAO-kalastusalueiden paikat ovat päässeet unohtumaan, niin muistinvirkistykseksi tärkeimmät tässä.

En osaa oikein päättää, kumpaa sanontaa pitäisi tähän loppuun siteerata. Kielten opettajien liiton muinaista slogania "Kielitaitoinen pärjää paremmin" vai Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjaa "Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää"? Taidan kallistua ensimmäisen puolelle. Varustin tämä postauksen jopa evästeellä "hyötyruotsi" eli "nyttosvenska". Ilman ruotsin kielen taitoa olisin popsinut kaikki katkat ilman tietoa niiden diversiteetistä.

ps. Tein nilviäis- ja äyriäissekoituksesta paellan. Maistui oikein maukkaalta.

Nämä ovat ainakin Kreikassa hyvin tavallista ruokaa. Uppopaistettuja kalmarin renkaita. Tarjoillaan yleensä sitruunan ja tuoreiden vihannesten kera. Lähin minulle mieleen tuleva vastine on englantilaisten fish and chips. Uppopaistetettuina renkaat eivät ole lötkyjä vaan aika rapeita. Näitä tuli syötyä usein, kun reissasin Ateenassa parinkin EU-projektin pakeilta. Vakiohotellimme vieressä oli viehättävä kalaravintola, jossa näitä tarjoiltiin. Ravintolan vieressä taas oli ihan asiallisen oloinen kalakauppa, josta ravintolan pitäjä haki ruoka-aineet tilausten mukaan. Toimiva systeemi ja kaikki ravintolan tarjoama seafood oli tuoreen oloista. 

Kuva syntyy aivoissa, ei silmissä

Kuva&Kamera messuilla törmäsin mielenkiintoiseen optiseen illuusioon, josta lupasin kirjoittaa myöhemmin. Teenkin sen aiemmin.

Harri Hietala esitteli stereokuvia. Ihmettelin suuresti, miksi kuvat lasien lävitse katsottuna näyttivät liikkuvan katsojan mukana. Ilman laseja katsottaessa tätä ilmiötä ei ole.

Tätä kuvaa pitää katsoa sinipunaisilla stereolaseilla.   Ilmiö tulee näkyviin vain niillä. Jos kuvaa katsotaan lasien lavitse vain toisella silmällä, niin "käärmeen liikettä" ei esiinny silloinkaan.
Kannattaa klikata isommaksi kuvaksi.

Tässä siihen keksimäni selitys. Jos se on oikea, niin en varmaan ole ensimmäinen tätä esittämään. Jos se taas on väärä, niin silloin olen entistä vakuuttuneempi siitä, että muutkin ovat olleet ennen minua asialla.

Käärmeen kuva muuttuu selkeästi kolmiulotteiseksi, kun sitä katsellaan sinipunaisilla stereolaseilla. Esimerkiksi pää näyttää olevan lähempänä katsojaa kuin pään takana olevat käärmeen osat. Jos kyseessä olisi oikea kolmiulotteinen kohde, niin katsojan liikutettaessa päätään vaikka vasemmalle, käärmeen pään takaa paljastuisi eri kohdat käärmeen takaosasta.

Tölkit ovat peräkkäin, kuvassa on selvästi kolmiulotteisuutta.

Kun näkökulma siirtyy vasemmalle, takana oleva purkki tulee näkyviin edessä olevan sivusta.

Koska stereokuvassa kuvassa ei tapahdu edellisen kuvan muutosta, niin aivot korjaavat syntyvän visuaalisen ristiriidan siten, että ne kuvittelevat etummaisen purkin liikkuvan siten, että se on koko ajan takimmaisen purkin edessä.

Stereokuvassa kuva säilyy koko ajan samanlaisena. Näköaisti viestittää koko ajan voimakkaasti aivoille, että kyseessä on kolmiulotteinen kohde. Käärmeen pään ja takaosan pitäisi välisen suhteen pitäisi muuttua katsojan pään liikkuessa, jos käärme pysyy paikallaan. Kun näin ei käy, niin aivot korjaavat tämän kokemuksen kanssa ristiriitaisen havainnon siten, että ne "pakottavat" käärmeen pään liikkumaan siten, että ristiriita katoaa. Käärmeen pää tuntuu kääntyvän katsojan pään liikkeen suuntaan. Kokemuksen tuoma "painolasti" on niin voimakas, että illuusio ei häviä, vaikka katsoja tietää, mistä on kysymys. Näköhavainto syntyy aivoissa, ei silmissä. "Epäluotettava kuin silminnäkijä" on vanha venäläinen kansanviisaus.

Useat seikat kertovat näköaistille, että ylempänä oleva kuutio on kauempana. Se on etummaisen takana. Se on pienempi.  Se on epäterävä etualalla olevan ollessa terävä. Sen sivujen suunnat ovat eri perspektiivin mukaiset. Se on yläperspektiivissä otetussa kuvassa ylempänä. 

Liitin etualan kuutiosta kopion pienennettynä kuvaan. Se näyttää leijailevan ison kuution päällä.

Kun kuutiosta napsaistaan alaosa pois, se siirtyykin ison kuution taakse.

Kun pieni kuutio sumennetaan sopivasti ja sille luodaan keinotekoinen varjo, niin se asettettuu kuvassa olevan toisen pienen kuution viereen. Kokeeko katsoja pienen AH-kuution olevan kallistettuna vai sen ei olevan lainkaan kuutio? Se on katsojan silmässä. Minä koen sen kallistetuksi, mutta jollain toisella voi olla erilainen tulkinta.  Kuvassa esineiden etäisyydet, koot, muodot, värit, vaaleudet ja tummuudet ovat aina suhteessa muihin kuvan elementteihin. 

Käärmeen kuvan "eläminen" on hyvin samantapainen kuin vaikka Heurekan aulassa olevien presidenttien muotokuvien tai Heureka klassikoissa olevan Einsteinin pään tapauksessa. Ne kaikki näyttävät liikkuvan väärään suuntaan. Presidenttien päät katsojan itse liikkuessa ja Einstein pyöriessään.

Seteliselkärankainen vai melkein mihin vain uskova?

Kun kuvaa Teemusta ja tasapainorannekkeesta ei löytynyt, niin laitetaan tähän eräs siihen uskonut "sucker".  Englantia osaaville sanan "sucker" monimerkityksellisyyttä ei tarvitse selittää, lapsille ja lapsenmielisille sitä ei kannata kertoa.

Facebookin julkisessa Luomakunta-ryhmässä on mielenkiintoista keskustelu ainakin alkamassa. Se lähti liikkeelle Askel-lehdessä olleesta artikkelista, jossa Teemu Selänne kertoi rukoilevansa, ettei loukkaantuisi ja kiittävänsä Jumalaa useasti kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä on hänelle antanut.

Skeptinen kommentaattorii (en minä) ei malttanut olla huomauttamatta, että Selänne uskoo melkein mihin vain ja viittasi Teemun menneisyyteen tasapainorannekkeiden mainoshahmona.

Tähän ryhmän perustaja vastasi: "Tuohan on selvästi kaupallinen mainos, josta saa rahaa - toisin kuin tuo Askel-lehden juttu."

Uskossa logiikka ei varmaan ole niitä keskeisimpiä työkaluja, mutta kun ihmiselle (ainakin monille) on annettu tai kehittynyt (en siis ota tässä kantaa evoluution ja luomisen väliseen skabaan) kyky ajatella loogisesti, niin pari huomiota yllä olevasta keskustelun tyngästä.

Tasapainorannekkeet ovat pelkkää huuhaata. Tämä johtopäätös ei johdu suinkaan siitä, että Skepsis ry. on myöntänyt sille Huuhaa-palkinnon, vaan siitä, että valmistaja on itse joutunut tunnustamaan, ettei rannekkeen toimivuudesta ole mitään tieteeellistä näyttöä.  Päinvastoin tehdyt testit ovat osoittaneet, että rannekkeella ei ole mitään vaikutusta fyysiseen suoritustasoon. Firma on tiettävästi mennyt jo konkurssiin, vaikka sai aikoinaan hyvää "asiantuntijatukea" monilta muiltakin miljonääriurheilijoilta kuin Teemulta. Eikä taatusti ilmaiseksi. Tosin Power Balance nimellä löytyy vielä toiminnassa olevat nettisivut, joilla ranneketta markkinoidaan. Ykkösluokan urheilutähdet, kuten vaikka koripalloilija Shaquille O'Neal ja jalkapalloilija Chistiano Ronaldo ovat vaihtuneet vähän tuntemattomampiin urheiljoihin.

Palkkahaitarin yläpäässä olevia tasapainorannekkeen käyttäjiä. Rannekkeet ovat kadonneet käsistä viime aikojen kuvissa. Onko usko vaihtunut epäilyyn, vai sopimukset vain umpeutuneet?

Luomakunta Facebook -ryhmän perustaja argumentoi Teemun puolesta sillä, että Teemu on saanut rahaa tasapainorannekkeen mutta ei Jumalan mainostamisesta. Jos hieman karrikoitu analogia sallitaan. Vilpittömän tuntuisena veikkona Teemu on varmaan ihan oikeasti uskonut tasapainorannekkeen auttavan. Ainakin toivon näin olevan, sillä muutenhan hänen toimintansa olisi täysin moraalitonta. Jos hän tietäisi tai edes epäilisi rannekkeen olevan pelkkää huuhaata, niin ainakaan minä en keksi mitään puolustelua hänen menettelylleen. Lähteä omalla auktoriteetillaan puhumaan maksusta selkeää skeidaa. Teemun kun tunnetusti ei rahapulassa tarvitse myydä itseään mainoksiin.

Minusta on uskottavampaa lähteä siitä olettamuksesta, että Teemu tosiaan oli havaitsevinaan rannekkeella olevan suoritusta parantavia ja muutenkin positiivisia vaikutuksia. Tätä kutsutaan plaseboksi. Mutta niinhän rukoilukin vaikuttaa. En epäile lainkaan uskovien kertomuksia, että olo tuntuu helpottuneelta rukoilemisen jälkeen. Se ei ole kuitenkaan mikään todiste sen paremmin Jumalan olemassa olosta kuin siitä, että rukoilemisella olisi jotain konkreettista merkitystä. Kuten varjelua loukkaantumisilta tai nopeampaa paranemista loukkaantumisen jälkeen. Teemukin on loukkaantunut useasti. Michael Schumacher makaa edelleen koomassa, vaikka suoranainen rukousmyllyjen armeija pyörii ympäri maailmaan hänen puolestaan. Ainoat johtopäätökset, mitä yllä olevasta voidaan minun mielestäni tehdä, on se, että Teemu kuuluu niiden ihmisten ei niinkään vähäiseen joukkoon, jotka voidaan höynäyttää uskomaan melkein mihin vain. Kuten skeptinen kommentoija esittää.

Teemun sopimuksista Power Balancen ja Askel-lehden kanssa minulla ei ole mitään tietoa. Seiskaa lukuun ottamatta suomalaiset lehdet eivät tiettävästi maksa haastattelupalkkioita. Siitä huolimatta minusta on aika omituinen ajatus, että lausuman totuusarvo on jotenkin riippuvainen siitä, saako siitä rahaa ja saako siitä paljon rahaa. Jos saa rahaa, niin totuudella ei ole niin väliä. Jos saa kunnolla rahaa, niin kynnys päästää suustaan lööperiä vain alenee. Ilmaiseksi jutustellessa sen sijaan oletusarvoisesti puhuu totta. Jos näin on Teemun kohdalla, niin Veikko Vennamo vainaan termein sehän tarkoittaisi sitä, että Teukka Salama kuuluu seteliselkärankaisiin.

Matti Nykänen mainosti aikoinaan öljylämmitystä "järkiratkaisuna". Kun itse olin ostanut kiinteistön, jonka lämmitysaineena oli öljy, niin tunsin suurta häpeää olla Matin kanssa samalla "järkilinjalla". 25 vuotta pystyin kuitenkin tämän häpeän kanssa elämään, ennen kuin vaihdon maalämpöön.

ps. Löytyihän se kuvakin Teemusta ja rannekkeesta lopulta. Onkohan tämä Power Balancen ja Rolexin yhteismainoksesta?

Herra Hakkarainen

Kävin Kuva&Kamera -messuilla. Lähinnä siksi, että joitakin tuttujani esiintyi siellä ja muutenkin siellä tapaa sellaisia tuttuja, joihin tuppaa olemaan kontaktissa vain somen välityksellä. Ei se oikein naamasta naamaan näkemistä korvaa, ei edes naamakirjassa.

Otin tilaisuudesta muutaman snapshotin muistoksi itselleni ja laitoinpa ne nettiinkin. Yritin saada edes jonkin kuvia yhdistävän jujun niihin. Päädyin samaan ideaan, kuin mitä oli jossain Mauri Kunnaksen kirjassa unissa kävelevä herra Hakkarainen. Paikassa, missä ihmisiä pyörii ympäriinsä, tehtävä ei ollut mitenkään ylivoimainen toteuttaa suhteellisen nopeastikin. Ainoastaan Krister Löfrothin ja Toni Härkösen kuvassa oli pientä haasteellisuutta, mutta sen ratkaisin kahdella virtuaalisella neiti Hakkaraisella.

Tässä siis snapshotteja messuilta. Tätä kirjoitettaessa messut ovat vielä menossa. Ainakin lauantaina, jolloin minä olin siellä, luennot olivat hyviä ja väkeä oli sopivasti. Kannattaa käydä, paino messuilla oli selvästi sanalla kuva.

Entinen ja nykyinen kollega (jos eläkeläiset määritellään kollegoiksi)  Harri Hietala esitteli Kamera-lehden sivuilla sini-punaisilla laseilla katsottavia stereokuvia. Havaitsin yhden jännittävän optis-psykologisen ilmiön näissä kuvissa, mutta palaan siihen tällä palstalla ihan omana juttunaan. 

SVL:n muotokuvakilpailussa pärjänneitä ja heitä onnittelevia. 

Kun savolainen avaa suunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle. Toni Härkönen tosin on kotoisin kotoisin Kuhmosta, mutta kuten Wikipedia tietää: "Kuhmon vakinainen asutuksen synty liittyi Kustaa Vaasan toimeenpanemaan Oulujärven erämaan asuttamiseen. Kuninkaan kehotuksesta Savonlinnan päällikkö Kustaa Fincke lähetti alueelle vuonna 1552 savolaisia uudisasukkaita."

Niin tai näin, kuvan hemmot Toni Härkönen ja Krister Löfroth nostivat omilla kuvillaan noin 10 vuotta sitten julkaistun valokuvakirjan "Henkilökuvaus digikameralla" tasoa niin paljon, että sitä myytin nykyiseen kirjojen myyntiin verrattuna huimat 4000 kappaletta, och på svenska ännu 1000 stycken. Fem tusen tackar, killarna. 

Muotokuvaus on totista puuhaa. Todistaa tässä Tiina Puputti, jonka kasvoilta muuten on vaikeaa löytää vakavaa ilmettä.