Assosiaatioita

Olin seminaarissa Tieteiden talolla. Rakennuksessa ennen nykyistä käyttöä piti majaa Helsingin tyttölukio.

Rappukäytävässä pisti silmään kaiteissa olevat messinkiset mutterit. Niiden tarkoitus on ollut varsin ilmeinen. Estää kurittomia oppilaita liukumasta pitkin kaidetta. Jopa tyttölukiossa on oltu niin villejä, että tämän hauskanteon harjoittaminen on pitänyt estää kuusikulmaisilla liukuesteillä.

Sieluni silmin näin kikattavat tyttöoppilaat laskemassa kaidetta pitkin. Vaikka kuinka pinnistelin vastaan, niin jostain tajunnan synkimmistä syövereistä nousi väkisin pintaan myös Martti Huuhaa Innasen jatkokertomus "Horolan Elinan ihmeelliset seikkailut". Niissä kun eräänä monista värikäistä sivuhahmoista oli saksalainen renki, jolla oli kuusikulmainen klunssi.

Tässä Innasen taulusta on kaksi versiota. Toisessa näkyy vasen tissi, tässä levyn kansi -versiossa se on häveliäästi pantu piiloon. Se onkin sitten suunnilleen ainoa Elinan seikkailuissa esiintyvä häveliäisyys. 

Horolan Elinan seikkailut on kuunneltavissa Huuhaan itsensä lukemina YouTubessa. Varoituksen sana. Ne eivät ole lasten eikä tosikkofeministien korville sopivaa kuunneltavaa. Pieru- ja kakkahuumori naurattaa lähes kaikkia, vaikka harvat sen tunnustavat. Horolan Elinan seikkailuissa tästä genrestä on vain pieru jäljellä, kakkapuoli on pääsääntöisesti korvattu muilla K-18 jutuilla.

Monet eivät ehkä tiedä, että Martti Innanen on tämän hetken menestyksekkäimpiä taiteilijoita. Ainakin mitä taulujen hintoihin ja kysyntään tulee. Hänen naivistiset työnsä menevät kaupaksi hyvillä hinnoilla kuin kuumille kiville. Suomen Gallup on kerännyt Innasen tuotantoa yli sadan taulun verran. Muutama vuosi sitten ollut Innasen taiteen näyttely oli pääosin Suomen Gallupin kokoelmista koottu.

Taulujen sisältöä ja lähestymiskulmaa kuvaa ehkä tämä Innasen itsensä kertoma tarina alkuaikojen maalauksesta Kameli Kärsämäen rautatieasemalla. "Ihmiset tulevat aina sanomaan minulle, että eihän Kärsämäellä ole kameleita. Minä sanon silloin heille, että ei Kärsämäellä ole rautatieasemaakaan."

Toimin muusikkoystäväni Markku Suomisen satunnaisena autokuskina 70-luvun alussa. Mukana oli usein Markun kanssa samalla keikalla olleita muusikkoja. Kerran myös Huuhaa Innanen. Tämä viihdytti muita kyydissä olleita lukemalla otteita kuunnelmasarjastaan Joe Smithin seikkailu viitakossa.

Ensimmäisen kerran näin Innasen jo kesällä 1968. Kotipaikkakuntani Oriveden Kievari nimisen ravintolan edustalla olevalla pienellä nurmikkopläntillä oli eräänä päivänä pässi syömässä sen vähiä ruohoja. Arvasimme kaverini kanssa, että siihen aikaan varsin tunnetun pässin isännän täytyy olla kuppilassa. Kävimme toteamassa sen, mutta ujoina emme tohtineet juttusille.

Martti Innasen televisiossa jalkapalloa selostava poika Mikko Innanen pelaili tennistä usein samaan aikaan  viereisellä kentällä, kun minulla oli tapana käydä pelaamassa. Juttelimme kerran isä Martista ja pässistä. Mikko kertoi isänsä kiintyneen pässiin niin, että kyyneleet olivat tulleet silmään, kun pässistä piti keikkakesän jälkeen luopua. Herkkä mies tuo Huuhaa Innanen, vaikkei teksteistä helposti niin uskoisi.

ps. 5.3.2014

Vähän puujalan makuinen, mutta kommenttina Sakarille. Mitä kullakin mielessä.