Olin seminaarissa Tieteiden talolla. Rakennuksessa ennen
nykyistä käyttöä piti majaa Helsingin tyttölukio.
Rappukäytävässä pisti silmään kaiteissa olevat messinkiset
mutterit. Niiden tarkoitus on ollut varsin ilmeinen. Estää kurittomia oppilaita
liukumasta pitkin kaidetta. Jopa tyttölukiossa on oltu niin villejä, että
tämän hauskanteon harjoittaminen on pitänyt estää kuusikulmaisilla liukuesteillä.
Sieluni silmin näin kikattavat tyttöoppilaat laskemassa
kaidetta pitkin. Vaikka kuinka pinnistelin vastaan, niin jostain tajunnan synkimmistä
syövereistä nousi väkisin pintaan myös Martti Huuhaa Innasen jatkokertomus "Horolan
Elinan ihmeelliset seikkailut". Niissä kun eräänä monista värikäistä
sivuhahmoista oli saksalainen renki, jolla oli kuusikulmainen
klunssi.
Horolan Elinan seikkailut on kuunneltavissa Huuhaan itsensä
lukemina YouTubessa. Varoituksen sana. Ne eivät ole lasten eikä
tosikkofeministien korville sopivaa kuunneltavaa. Pieru- ja kakkahuumori
naurattaa lähes kaikkia, vaikka harvat sen tunnustavat. Horolan Elinan
seikkailuissa tästä genrestä on vain pieru jäljellä, kakkapuoli on
pääsääntöisesti korvattu muilla K-18 jutuilla.
Monet eivät ehkä tiedä, että Martti Innanen on tämän hetken
menestyksekkäimpiä taiteilijoita. Ainakin mitä taulujen hintoihin ja kysyntään tulee. Hänen
naivistiset työnsä menevät kaupaksi hyvillä hinnoilla kuin kuumille kiville. Suomen Gallup on
kerännyt Innasen tuotantoa yli sadan taulun verran. Muutama vuosi sitten ollut
Innasen taiteen näyttely oli pääosin Suomen Gallupin kokoelmista koottu.
Taulujen sisältöä ja lähestymiskulmaa kuvaa ehkä tämä
Innasen itsensä kertoma tarina alkuaikojen maalauksesta Kameli Kärsämäen rautatieasemalla.
"Ihmiset tulevat aina sanomaan minulle, että eihän Kärsämäellä ole
kameleita. Minä sanon silloin heille, että ei Kärsämäellä ole rautatieasemaakaan."
Toimin muusikkoystäväni Markku Suomisen satunnaisena
autokuskina 70-luvun alussa. Mukana oli usein Markun kanssa samalla keikalla
olleita muusikkoja. Kerran myös Huuhaa Innanen. Tämä viihdytti muita kyydissä
olleita lukemalla otteita kuunnelmasarjastaan Joe Smithin seikkailu viitakossa.
Ensimmäisen kerran näin Innasen jo kesällä 1968.
Kotipaikkakuntani Oriveden Kievari nimisen ravintolan edustalla olevalla
pienellä nurmikkopläntillä oli eräänä päivänä pässi syömässä sen vähiä ruohoja.
Arvasimme kaverini kanssa, että siihen aikaan varsin tunnetun pässin isännän
täytyy olla kuppilassa. Kävimme toteamassa sen, mutta ujoina emme tohtineet
juttusille.
Martti Innasen televisiossa jalkapalloa selostava poika
Mikko Innanen pelaili tennistä usein samaan aikaan viereisellä kentällä, kun minulla oli tapana
käydä pelaamassa. Juttelimme kerran isä Martista ja pässistä. Mikko kertoi
isänsä kiintyneen pässiin niin, että kyyneleet olivat tulleet silmään, kun
pässistä piti keikkakesän jälkeen luopua. Herkkä mies tuo Huuhaa Innanen, vaikkei teksteistä helposti niin uskoisi.
Vähän puujalan makuinen, mutta kommenttina Sakarille. Mitä kullakin mielessä.
4 kommenttia:
Jos mutterin näkeminen tuo mieleen.... no, sen ...., niin.... joo. Ilmiölle on varmasti jokin latinankielinen nimitys. Ainakin lauluja siitä on tehty.
https://www.youtube.com/watch?v=FviEFAOB8_I
Herkkumutterista ei liene laulua, mutta kuten ps-osasta käy ilmi, niin sarjakuvastrippi kuitenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=i9ek_4YHBgo
Poikkitieteilijä paljastaa jälleen vaatimattoman yleissivistyksensä. Vaikka on joskus jopa blogannut M. A. Nummisesta.
Näin on närhen munat.
Lähetä kommentti