Carpe Diem, mutta harkiten

Rekolan elävän musiikin yhdistys REMY ry. on järjestänyt musiikkitapahtumia Rekolan perinteisellä työväentalolla neljän vuoden ajan. Olen toiminut tapahtumien dokumentoivana valokuvaajana alusta alkaen.

1.3.2014 keikalla oli Esa Kotilainen. Hän esitti harvoin kuullun ensilevytyksensä Ajatuslapsi. 

Olen viime aikoina kritisoinut suomalaista lehtikuvaus, varsinkin tapahtumakuvausta. Kun kommentit ovat olleet luokkaa, että osaisitko itse paremmin tai mikä sinä wannabe -kuvaaja olet arvostelemaan itseäsi parempia, niin jätänpä itsenikin valokuvakriitiikin tunnetusti terävien hampaiden raadeltavaksi.

Omille kuvilleen tulee sokeaksi. Niissä näkee vain niiden (yleensä vähäiset) plussapuolet ja karkeatkin virheet jäävät euforiassa lojumisen takia huomaamatta. En väitä näitä kuvia loistokkaiksi, mutta ne on otettu harkiten pyrittäessä tiettyyn päämäärään. Osa näistä päämääristä on ollut tiedossa jo keikalle mentäessä, osa on syntynyt hetken oivalluksesta. Kerron tässä päämääristäni ja miten olen yrittänyt päästä niihin. Lukijat saavat sitten ihan itse päättää, miten hyvin olen heidän mielestään onnistunut pyrkimyksissäni.

Esiintyjä esiintymässä on yleensä se kaikkein tylsin keikkakuva. Näitä on nähty ja tullaan näkemään jatkossakin.  Kun fotarilta yleensä kysellään kameramerkkiä yhtä innokkaasti kuin osa yleisöstä kyseli Kotilaiselta keikan jälleen, että millä pelillä oikein soitit, niin kerrotaan sitten. Nykyään valo- ja videokuvaan lähes pelkästään Panasonicin Lumix  DMC-LX7 -kameralla, vaikka se kokonsa ja hintansa puolesta onkin kaikkea muuta kuin katu-uskottava. Peilittömänä se riittävän hiljainen konserttien kuvaamiiseen. Perinteisten järkkärien peilin louskutus kun ei istu lainkaan varsinkaan herkkien kamppaleiden kuvaamiseen. Kamerani valotuksen kompensaatio vain sattui olemaan rikki, joten jouduin säätämään valotusta hieman kepulikeinoin. Tämä viimeinen virke siis kuuluu seliseli- ja mutkunosastoon.

 Kun salissa oli konsertin ajan pääasiassa tiukat spottivalot, niin jouduin tyytymään aika tiukkoihin rajauksiin. Muutoin itse kohde olisi em. selityksen mukaisesti palanut täysin puhki. Tässä kuvassa yritin saada muutaman hahmon yleisöstä tuomaan hieman kolmiulotteisuutta kuvaan. Tällaisia kuvia otin kymmenkunta. Ne olivat kaikki hyvin saman kaltaisia. Jotkut vähän terävämpiä kuin toiset.  Olisin halunnut vielä hyvä liike-epäterävän kuvan, mutta automaattivalotuksesta johtuen se jäi ottamatta.

Vasemmalla näkyvä pää liittyy ns. keinopää-äänitykseen. Se on mikrofonitekniikka, jossa jäljitellään ihmisen kuuloa. Muovimateriaalista on rakennettu ihmisen pään näköinen möykky, ja sen korvien sisään on sijoitettu hyvälaatuiset mikrofonit. Tällä tekniikalla periaatteessa saadaan sama kuuloelämys kuin ihmisen normaalissa kuuntelutilanteessa. Edellytyksenä on, että keinopää-äänitettä kuunnellaan kuulokkeilla.

Esa Kotilainen soitti heti tilaisuuden aluksi. Väliajalla yleisö yleensä ryntää heti puffettiin. Nyt se jäi kuin tatti paikoilleen pommittaen soittajaa kysymyksillään. Otin tämän kuvan esiintymislavalle johtavilta portailta valottaen etualalla olevien instrumenttien mukaan. Samalla sain Esa Kotilaisen irtoamaan vastavalossa tummaa taustaa vasten.

Kuviin, jonka kaikkiin elementteihin kuvaaja ei voi vaikuttaa, tulee väliin onnenkantamoisia, väliin mahalaskuisia yksityiskohtia. Yksi spotivalo osuu eturivissä olevan miehen tukkaan. Kun se on musta, niin se ei pala puhki. vaan korostaa mukavasti Kotilaista kiinteästi katsovan miehen ja Kotilaisen välistä kontaktia. Valehtelisin, jos väittäisin, että huomaan nämä kaikki kuvaa otettaessa. Monet kuvan kannalta sekä positiiviset että negatiiviset nyanssit huomaa vasta, kun tulosta katsellaan kuvaruudulta.

Salissa oli sen verran yleisvaloakin, että yleisökin on kuvassa näkyvissä.  Kuulijat koostuivat melkein pelkästään Kotilaisen musiikin diggareista. Perintein rekolalainen yleisö pääsääntöisesti kunnioitti tilaisuutta poissaolollaan.  

 Vaikka sali tyhjeni pikkuhiljaa, niin uteliaita jäi juttelemaan Kotilaisen kanssa.  Tähän kuvaan halusin työväentalon henkeen sopivan muusikolle annetun punaisen ruusun. Seinällä näkyvä Manu Koiviston muotokuva korostaa paikan työväentaloluonnetta.

Tähän kuvaan minulla oli useitakin ehdokkaita. Tämän valitsin lähinnä katseiden suunnan takia. Oikealla olevan kaverin silmät tulevat juuri ja juuri kuvaan. Jos ne olisivat rajautuneet pois, niin kuva olisi ollut käyttökelvoton.

Kun kuvassa on vähintään kolme ihmistä, niin yksi väistämättä räplää kännykkäänsä. Jos henkilöitä on kuusi tai enemmän, niin  joku kuvassa olija ottaa myös itse kuvaa kännykkäkamerallaan. Kuten tässä nutturapäinen kaveri, jonka kännykkäkamera näkyy rinnakkaisruudussa paremmin.

Otin vähän laajemmankin kuvan äskeisestä tilanteesta, jotta sali tulisi paremmin esille.  Tähänkin olisi ollut useita rinnakkaisruutuja. Valitsin tämän, koska siinä oli minusta parhaimmat jännitteet kuvan monien henkilöiden välillä. Kännykän näpelöijä löytyy tästäkin  kuvasta.

REMY ry:n tilaisuuksissa pufetti on keskeinen osa viihtyvyyttä. Fokusoin vihreätakkiseen pufetin pitäjään ja yritin saada kuvaan syntyvien linjojen johtavan häneen. Otin muutaman kuvan ja tämä oli minusta niistä paras.

Kaikissa näistä neljäss kuvasta on oikeassa reunassa ihminen. Joissakin vain osittain näkyvänä ja epäterävänä. Käytän tätä jonkinlaisena stopparina, jolla estetään katsojan katseen liukuminen pois kuvasta. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan kirjoituskoneissa oli rajoitin, joka esti telan karkaamisen koneesta. Kuvassa, jossa Kotilainen suorastaan näyttää kädellä SEIS-merkkiä, ajatus on väännetty suunnilleen rautalangasta.

Tämä on aika pitkälti minun omaa keksintöäni ja alkaa esiintyä kuvissani lähes maneerinomaisesti. Toimiiko se ihan oikeasti länsimaisen vasemmalta oikealle lukusuunnan pysäyttäjänä? Näin kuvittelen, mutta ei minulla ole juuri mutua kummempaa näyttöä tästä.

Rekolan työväentalolla pitkään jatkunut elokuvien näyttäminen loppui, kun filmillä olevia elokuvia ei ole enää saatavana uutuuksissa. Tämä kuva symboloi jotenkin muutosta. Seinällä vasemmalla REMY ry:n keikkojen julisteita, oikealla pari viimeisimpien elokuvien julistetta. Vasemmalla REMY ry:n puheenjohtaja Matti Viirinmäki, oikealla elokuvia pyörittänyt Timo Tolvanen. Nyt REMY ry:n paidassa.

Pienen katkelman Ajatuslapsesta Rekolassa voi käydä katsomassa yllä.

ps.2.3.2014

Ainoa konsertista ottamani "kokovartalokuva", jossa sekä soittaja ja laitteisto näkyy. Ei kovin kaksinen ja etualalla kännykällä videoivat kädet eivät kuvaa ainakaan paranna. Malliksi kuitenkin siitä, että tällainenkin otos tuli otettua.

pps. 2.3.2014

Tämä kuva ei liity Rekolan konserttiin mitenkään. Se sattui vain silmään Hesarista tänään tukemaan alla olevaa kommenttiani lehtivalokuvauksen tilasta. Jos palkittu ammattikuvaaja kehtaa julkaista tällaista jälkeä, niin leehtikuvan asema on juuri se minkä se ansaitseekin. Kuvaajan asenne EVVK ei voisi käydä juuri selkeämmin esille kuin tästä kuvasta. Toinen kuvattava pönöttää kädet taskussa, toinen ei ole edes vielä saanut niitä sinne.