keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kasettimaksua





Kulttuuriuutiset tietää kertoa:

"Yksityinen kopiointi on merkittävä etu kuluttajalle.  Kiinnostavia ja haluttuja tuotteita pystyy hankkimaan ostamisen sijata kloonaamalla."

Todellisuudessa lain sallima yksityinen kopiointi on elinehto tekijäoikeusjärjestöille.  Siihen perustuvilla hyvitysmaksuilla pyöritetään osin tekijänoikeusjärjestöjä, kuten Teostoa, Kopiosta ja niiden jäsenjärjestöjä. Kuluttajalle siitä on lähinnä pelkkää haittaa ja rahanmenoa. Ilmaisia lounaita ei ole. Kuluttaja on kaikkien laskujen lopullinen maksaja. Hän on ravintoketjun alimmalla portaalla siitä luonnollisesta syystä, että alempana ei voi olla ketään. Toki kaikki kuluttajat eivät ole ihan samalla viivalla.

Hyvitysmaksut eivät mene minun oikeustajuuni, enkä ole ainoa tässä asiassa. Selvitellään ensiksi vähän historiaa perspektiivin saamiseksi. Edelleen kulttuuriuutisia siteeraten.

"Yksityisen kopioinnin säännös on sisältynyt tekijänoikeuslakiin sen säätämisestä, vuodesta 1961, saakka. "Yleisen oikeustunnon" katsottiin tuolloin vaativan, että tekijä ei voisi kieltää esimerkiksi runoteoksen lainannutta henkilöä jäljentämästä yksittäistä runoa omaan käyttöönsä.""

Käsin kopioinnilla ei ollut mitään todellista merkitystä puolin eikä toisin. Sen on täytynyt olla niin vähäistä. Vasta magnetofonien ja ennen kaikkia radioista suoraan  kopioivien C-kasettien tullessa markkinoille kopioinnilla alkoi olla jotain taloudellista merkitystä.

Radiosta voi nauhoittaa kaikenlaista. Jos nauhoitan omaan käyttööni mielenkiintoisen esitelmän, niin se ei ole keneltäkään pois. Sen sijaan jos nauhoitan sieltä mielimusiikkiani ja sen takia en osta kyseisen kappaleen sisältävää levyä, niin silloin joku kärsii siitä taloudellisesti. Artisti, levy-yhtiö, levykauppa…

Minun oikeustajuni sanoo, että jotenkinhan se pitää korvata taloudellisen menetyksen kokeneille. Siitä syystä vuodesta 1984 alkaen tyhjistä tallennevälineistä on peritty ns. kasettimaksua, jolla pyritään korvaamaan  kopioinnista aiheutuvia taloudellisia menetyksiä.

Hyvä. Siis näin "merkittävän edun saanut kuluttaja" maksaa sittenkin edustaan niille, jotka joutuvat tästä "edusta" kärsimään. Väärin. Kopioidun aineiston ja sen siitä maksettujen korvausten välillä ei ole mitään linkkiä. On täysin mahdotonta tietää, paljonko vaikka Anssi Kelan musiikkia on kopioitu sinänsä laillisesti omaan käyttöön ja vielä mahdottomampaa on tietää, millaisen todellisen taloudellisen menetyksen Anssi Kela on tämän johdosta kokenut. Levykauppias on kokonaan tämän korvauksen ulkopuolella, vaikka taloudellinen menetys koskee häntä yhtä hyvin kuin muita ketjuun kuuluvia. Niinpä Teosto jakaa erilaisia apurahoja ja avustuksia ihan muilla perusteilla kuin kopioinnista kullekin taholle tulevan haitan perusteella. Toki se on ymmärrettävää, koska haitan rahallinen määrä on mahdotonta selvittää. Niin yksityisen artistin kuin koko äänite- ym. teollisuuden kannalta. Vaikka Teosto omia selvityksiään tekeekin. Ne ovat kuin  Guggenheimin laskelmat. Tehty jalat tukevasti ilmassa seisten.

Näissä tekijänoikeusjutuissa minun oikeustajuni on välillä ihan kankaalla. Kun ostan vaikka CD-levyn, niin mielestäni ostan oikeuden kuunnella musiikkia siltä CD-levyltä. Jopa lainata levyä kavereilleni.  En näe mitään järkeä siinä, että minulla on oikeus polttaa siitä muutamia kopioita kavereilleni. Etenkin kaverin oikeus polttaa siitä itselleen kopio on minusta täysin käsittämätöntä. Paitsi tietysti siksi, että näin tekijänoikeusjärjestöt saavat perusteen rahastaa jokaisesta tyhjästä CD-levystä täysin riippumatta siitä, mitä kuluttaja ostamalleen poltettavalle CD-levylleen tekee.

Nykyään merkittävä osa varsinkin musiikista ostetaan ja ladataan netistä. Tulevaisuudessa tämä varmaan lisääntyy.  Edut ovat niin merkittävät. Ei maksavia levyjä tai kasetteja, ei kuljetusta eikä varastointia, ei välikäsiä. Tässä tulee korostetusti esille kaupankäynnin immateriaalinen luonne. Myydään vain tiedostoja ja käyttöoikeus niihin.

Jonnekinhan minun on ostamani digitaalinen materia tallennettava. Kun itse kustannan tallennusmateriaalin, en ymmärrä, että minun pitää vielä erikseen maksaa siitä, että aion tallentaa sille ostamaani materiaalia. Aivan sama kuin ostaessani auton minun pitäisi lisäksi maksaa siitä, että aion myös  ajaa sillä ja jopa kuskata kavereitani.

Ai niin. Onhan meillä ajoneuvovero. Olisiko siinä mallia hyvitysmaksulle?  Kun joku vain keksisi, miten se perittäisiin fiksulla tavalla. Minä en tiedä. Minusta ainoa järkevä tapa tukea kulttuuria olisi budjettirahoitus, joka lisättäisiin kulttuuriministeriön budjettiin. Hyvitysmaksut ovat hyllyvä suo, johon upotaan vuosi vuodelta yhä syvemmälle.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki muut paitsi YLE hehkuttavat nyt hyvitysmaksun liittämisestä YLE-veroon - vai mikä sen nimi oikein on.

Harri kirjoitti...

Niinpä minäkin valokuvaajana maksan anssikeloille korvausta siitä että tallennan kuvani/muun hengentuotteeni cd/dvd/kiintolevylle, prkl...