sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ratkaiseva hetki




Wikipedia tietää kertoa valokuvauksen mestarista Henri Cartier-Bressonista mm. seuraavaa: "Henri Cartier-Bresson sai modernistisen maalaustaiteen koulutuksen. Tämä oli osaltaan vaikuttamassa "ratkaisevan hetken" käsitteen syntyyn. Ratkaiseva hetki ei ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate."

Yksi Cartier-Bressonin perusperiaatteista oli, että kuva oli mietittävä ennen laukaisemista niin tarkkaan, että ei sitä ei tarvitse rajata vedostettaessa. Ratkaisevan hetken kuva on kokonaisuus, jossa kuvan keskeiset elementit ikään kuin loksahtavat kohdalleen juuri oikealla hetkellä. Ei sattumalta vaan kuvaajan tekemien valintojen ajan, paikan ja kuvakulman suhteen.

On tietysti enemmän semanttista spekulaatiota, voidaanko sattumalta syntynyttä kuvaa pitää ratkaisevan hetken taltiointina. Onnenkantamoisia tulee lajissa kuin lajissa. Monesti ne ovat pomppukiekkoja, jotka menevät maaliin juuri epäonnistuneen laukauksen seurauksena. Tätä asiaa tulin pohtineeksi, kun olin kuvaamassa tiedekeskus Heurekassa kesän tiedeleireille tulevaan materiaaliin valokuvia.

Kun olin aikoinani valokuvaopissa Visuaaliviestinnän Instituutissa, niin yksi kultaisia ohjeita tapahtumakuvauksen suhteen oli: "Katso reunat". Se tarkoitti sitä, että ennen kuvan ottamista kuvaajan pitää salamannopeasti käydä lävitse sekä pääkohdetta ympäröivät että kuva-alan reunat. Kummastakaan ei saisi kurkistaa mitään huomiota poisvievää, kuten päästä kasvavaa hattunaulakkoa. Varsinkin filmiaikaan, jolloin kuvien retusointi oli ihan eri tavalla työlästä kuin nykyään, ohjeen noudattaminen säästi lukemattomia käyttökelvottomia ruutuja.



Tätä ohjetta vain en tullut näköjään noudattaneeksi oheista kuvaa ottaessani. Paitsi varsinaiseen kuva-aiheeseen kuulumaton konttaava poika myös aikaa ottavan tytön takana näkyy toinen tyttö.



Kaikki ylimääräinen olisi helppo photoshopata tästä kuvasta, kun se voidaan peittää lattiamaton alle. Jätin kuitenkin konttaavan pojan kuvaan, koska hän kuvastaa takana näkyvän Heureka-Klassikot kohteen "Musta Aukko" toimintaa hyvin. Siinä metallikuulat laitetaan pyörimään kohti "mustaa aukkoa". Liian kova alkuvauhti vain lennättää kuulan tämän tästä yli laitojen ja niiden perässä konttaavat näyttelyvieraat ovat yleinen näky tämän kohteen luona. Kuvaan tuli näin ylimääräistä vitsikkyyttä, joka on meikäläiselle välillä jopa pakonomainen maneeri.

Kysymys kuuluu: "Onko vahingossa syntynyt, osin photoshopattu ja selitetty valokuva ratkaisevan hetken kuva?" Onko sillä yleensä mitään merkitystä? Onhan onnenkantamoisella saavutettu olympiakultakin ihan samaa arvoinen mitali kuin ennakkosuosikin voittama. Tästä voisi lausua mielipiteensä vaikka puolalainen Wojciech Fortuna (nomen est omen), joka voitti ainoan ison kilpailunsa Zakopanen mäkihypyssä vuonna 1972.

Olisi mukava kuulla, kuinka vapaamielisiä tai puritaanisia nykyään ollaan näiden klassisten määritelmien suhteen. Saako ratkaisevan hetken valokuvaa käsitellä ja jos saa niin kuinka paljon. Jos kuva ei aukene ilman rautalangasta vääntämistä ja taustoja selittämällä, niin onko se enää Cartier-Bressonia kunnioittava RATKAISEVAN HETKEN VALOKUVA.

5 kommenttia:

Jore Puusa kirjoitti...

Kehittelin aikanaan koulutukseeni ns. Puusan lait. Yksi niistä kuuluu: "Jos jossain on tolppa, se tulee jonkun päästä" Tässä tapauksessa tulee kaksi tolppaa. Ei se mitään. Minua muistuttaa säännöllisesti, joku anonyymi Keskisuomalaisessa -80 luvulla julkaistusta Mollbergin kuvasta, jossa alueen ainoa mänty tulee ohjaajan päästä. Ei ole auttanut, vaikka olen julkaissut jopa sen kuuden kuvan filmistripin, jossa se ainoa ruutu, jossa puu päässä on mennyt kuvatoimittajalta jakoon. Se -että kuvatoimistokuvaajan kaman usein valitsee kuvatoimittaja, ei taas ole koskaan mennyt laajemmin jakeluun.Näistä jää valokuvauksen historiaan Suomessa, kuvatoimittajan mokista.

Jore Puusa
Lehtikuvaaja, emerita.

Timo Suvanto kirjoitti...

Niinpä niin. Sekin vielä. Tosin minulla on tapana tuplata hedelmäpelissäkin. Make it double!

Timo Suvanto kirjoitti...

Kuinkahan moni näistä kävisi ratkaisevan hetken kuvista? Muutamista käy skeptinen epäily photoshoppauksesta, mutta enpä voi todistaa mitään. Osa todella hauskoja.

Haskat kuvat

Anonyymi kirjoitti...

Sattuu näitä paremmissakin piireissä: http://i.imgur.com/RBMC5.jpg

Timo Suvanto kirjoitti...

Tämä nauratti. Katsoin ekaksi, että onko nuori Diana Ross päässyt Valkoiseen taloon.