tiistai 29. toukokuuta 2012

Toimisto vai pankki?


Originaalikuva: YLE

Lehtikuvaaja emerita Jore Puusa on närkästynyt kuvapankkien, etenkin Rodeon tavasta pitää itseään kuvatoimistoina ja samalla tietysti kuvaajiaan kuvatoimistokuvaajina. Sanottakoon heti kärkeen, että semantiikassa komppaan tässä Jorea. Minun sanakirjassani kuvatoimisto on yritys, jolla on työ- tai  free-suhteessa olevia kuvaajia, jotka kuvaavat uutis- ym. ajankohtaista kuvaa maailmalle levitettäväksi. Kuvapankit taas myyvät arkistokuvaa, niillä ei taida olla vakituisessa työsuhteessa olevia kuvaajia. Kuvapankkeihin kuviaan voi myydä periaatteessa kuka tahansa. Magnum on kuvatoimisto, Leuku on kuvapankki, vaikka sekin itseään toimistoksi tituleeraa.

Google-haulla "kuvatomisto" tulee kymmeniä osumia. Suurin osa näistä on minun määritelmissäni kuvapankkeja. Toisaalta kuvatoimisto ei ole suojattu liikemerkki tai luvanvarainen toimiala. Kuka tahansa voi perustaa netissä kuvia myyvän yrityksen ja kutsua sitä kuvatoimistoksi, joten sen paremmin minä kuten ei kukaan muukaan voi olla tässä kielipoliisin absoluuttisilla valtuuksilla liikkeellä. 

Arvoihin ja ammattinimikkeisiin jokainen suhtautuu tietysti omalla tavallaan. Tein kollegan kanssa aikoinaan juttua palkitusta opettajasta. Hän suuttui meille perinpohjaisesti eikä puhunut moneen vuoteen, kun olimme epähuomiossa kertoneet hänen äitinsä olevan kansakoulun opettaja. Oikea titteli olisi ollut ala-asteen matematiikan aineenopettaja. Samanlainen närkästymisen aalto pyyhki aikoinaan koulumaailmassa yleisemminkin, kun luovuttiin erottelemasta lehtorit vanhempiin ja nuorempiin. Lukion vanhempia lehtoreita harmitti, kun heidät sekoitettiin saman tittelin perusteella yläasteen (nykyisen yläkoulun, entisen keskikoulun) nuorempiin lehtoreihin. Niin kuin lukion aikuistuneempien oppilaiden opettaminen olisi jotenkin vaikeampaa kuin pahinta murrosikää elävien yläkoululaisten.

Kuvatoimisto kuulostaa varmaan jotenkin hohdokkaammalta kuin kuvapankki. Joten olkoot sitten kuvatoimistoja, vaikka ne meidän vanhan liiton miesten kuten Joren ja minun mielestä kuvapankkeja ovatkin. Minulle kysymys on puhtaasti semanttinen, Jorella taitaa olla enempi oma titteli ojassa. Olihan hän aikoinaan Suomen tunnetuimpia kuvatoimistokuvaajia.

Kuvapankkeihin kuvaavat sekä amatöörit että ammattikuvaajat. Kun valokuvaajan ammattinimike ei ole Suomessa suojattu eikä koulutukseen sidottu, kuten se joissakin maissa on, niin tästäkin saadaan debattia aikaisekseen. Kenellä on oikeus kutsua itseään ammattikuvaajaksi? Minusta jokaisella, joka saa merkittävän osan tuloistaan valokuvaamalla. Kuten esimerkiksi minulla. En ole varmaan huippuvalokuvaaja millään mittarilla mitattuna, mutta oman erikoisalani löytäneenä olen sillä elättänyt itseni ja perheeni (toki  vaimon tulojen avustuksella tai usein jopa päinvastoin).

Kuvapankkikuvillakin voi elättää itsensä. Tunnen parikin ihmistä, joita voidaan kutsua ammattimaisiksi kuvapankkikuvaajiksi. He ovat sisäistäneet kuvapankkien toimintaidean. He kuvaavat paljon ihan tyylikkäitä, mutta kuten sanoin aika hajuttomia ja mauttomia (vastakohta maukas) kuvituskuvia. Se vaatii taitoa ja ahkeruutta. Pitää olla hajulla siitä, millainen kuvituskuva käy kaupaksi ja pitää kuvata paljon. Kuvapankkikuvaus perustuu määrään ja määrää saadaan aikaiseksi vain ahkeralla kuvaamisella. Yhtä tärkeää on jaksaa hakusanoittaa kuvansa huolella. Ilman kunnollisia hakusanoja kuvaa ei löydy miljoonien muiden joukosta.

Joillekin valokuvaajille kuvapankkikuvaaminen on hyvin luonnollinen ratkaisu harjoittaa ammattiaan. He saattavat olla vähän sisäänpäin kääntyneitä. Lehtikuvaajalta vaadittava jonkinlainen sosiaalinen ulospäinsuuntautuneisuus ja joissakin tilanteissa jopa röyhkeys voi olla vaikeaa sellaisella luonteella. Kuvapankkiin kuvaamisessa itse päätettävissä olevan työrytmin moni katsoo merkittäväksi plussaksi - mikä taas jollekin toiselle ei luonnistu laisinkaan. Minusta kuvapankkikuvaaminen on kunniallinen ammatti siinä missä moni muukin.

Kirjassani  Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus minulla oli kuvapankkikuvaajana esimerkkinä Kati Molin. Tässä hänen yhden kuvapankin kautta myydyin kuvansa.  Kuten näkyy, kuvaa on kuuden vuoden aikana ladattu yli 1.500 kertaa. Kun kuvien latauksen hinta riippuu kuvan koosta, niin joudun tekemään valistuneen arvauksen, että Kati on saanut 15% provikan mukaan tästä kuvasta 50 senttiä latausta kohti, eli yhteensä 750 euroa. Ei minusta niinkään huonosti.Sama kuva kun on tarjolla muissakin kuvapankeissa, joten siitä tuleva tulo ei varmaan rajoitu edellä mainittuun summaan.

Kati joulukuvan sivuilta käy ilmi, että ko. kuvaa on katsottu yli 16.000 kertaa.  Voitaneen päätellä että keskimäärin joka kymmenes katselukerta johtaa lataamiseen. Katsominen taas on oleellisesti kiinni hakusanoituksesta. Taitolaji sekin.

On selvää, että kaikki kuvapankkikuvat eivät voi olla hittejä. Kuten mainittua, niin näillä markkinoilla myynti perustuu määrään ja laatuun kontekstin huomioon ottaen. Asiansa osaavat ja ahkerat pärjäävät, kuten niin monella muullakin alalla.

Aika hyvin kutinsa pitänyt nyrkkisääntö alalla on ollut, että yksi kuva kuvapankeissa tuottaa euron vuodessa. Summa ei paljoa muutu, vaikka kuvia olisi useammassakin pankissa, toisaalta hyvä kuva voi myydä vuosia. Siis 30.000 euron vuotuiseen laskutukseen pitää olla 30.000 kuvapankkikuvan kriteerit täyttävää kuvaa maailmalla kuvapankeissa. Se on 10 valmista hakusanoitettua kuvaa päivässä 3000 päivän ajan. Käytännössä yli 10 vuoden urakka.

Itsekin lähettelin aikoinani minulle tarpeettomaksi käyneitä kuvia mm. tuttavani Mikko Mäntyniemen perustamaan Plugiin. Olin laiska ja kuvien määrä jäi pieneksi, pariin sataan. Suunnilleen saman verran taisi tulla korvauksia euroissa.  Osoituksena siitä, millaiset kuvat käyvät kuvapankeissa kaupaksi olkoot alla oleva. Se on minun ylivoimaisesti myydyin kuvani. Ei mestariteos, mutta riittävän hyvä ja riittävän hajuton ja mauton.


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et sitten ottanut kantaa siihen, miten tässä puuhassa amatöörit jättävät verot, sotut ja eläkemaksut maksamatta.

jyrki d-man kirjoitti...

Yrityksellä on velvollisuus tarkistaa että saaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

"Jos maksettu suoritus on työ- tai käyttökorvausta ja saaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin, maksajan ei tarvitse tehdä ennakonpidätystä. Ennakkoperintärekisteriin merkitty toimija huolehtii veroistaan itse maksamalla Verohallinnolle ennakkoveroa. Verohallinto määrää ennakkoverot etukäteen.

Jos suorituksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, maksajan on tehtävä ennakonpidätys myös työ- ja käyttökorvauksista."

Näin siis verottajan sivuilta. Jos yritys maksaa yksityiselle henkilölle rahaa eikä suorita siitä veroja, napsahtavat ne myöhemmin maksajan nilkkaan.

Timo Suvanto kirjoitti...

Juridisesti kuvapankkitoiminnassa on kyse tekijänoikeuden luovutuksesta. Siitä tekijälle maksetaan palkkio, joka on veronalaista tuloa. Palkkiosta ei makseta sotu-maksua eikä eläkemaksuja.

Kuvapankilla ei ole mitään intressiä maksaa palkkioita pimeästi ja ei etenkään olla tekemättä ennakonpidätystä palkkiosta. Siinä mielessä kuvapankkitoiminta on yhteiskunnan saatavien kannalta paljon terveemmäällä pohjalla kuin vaikka satunnaisesti juhlia kuvaavan amatöörin puuhailu. Tällä kun tahtovat tulot unohtua ilmoittamatta ja samalla verot jäädä maksamatta.

Oleellinen erohan on tässä, että kuvapankki voi laittaa kirjanpitoonsa palkkiot vähennyskelpoisiksi kuluiksi, mitä taas kuluttaja ei voi tehdä. Valokuvaus ei kuulu kotitalousvähennyksen piiriin.

Toinen juttu on sitten se, että kun yrittäjällä menee huonosti, niin yhteiskunnan velvoitteet jäävät yleensä ensimmäisenä hoitamatta. Tilittämistä odottavat veroennakot, alv-velat ja eläkemksut ovat helpoin tapa vetkutella vielä hieman eteenpäin kirstun pohjan jo näkyessä. Verottaja ja eläkeyhtiöt ovat suurin yrityksiä konkurssiin hakeva ryhmä. Tämä koskee tietysti kaikkia yrityksiä. Eivät kuvapankit tässä missään erityisasemassa ole.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kommentit ovat osin epäloogisia, koska ne tulivat blogiin "väärässä järjestyksessä"

Timo Suvanto kirjoitti...

Väännetään nyt vielä rautalangasta, että selviää, kuka maksaa ja kenen puolesta.

Jos haluan kuvapalkkioni yksityishenkilönä, niin toimitan kuvapankkiin verokortin, jonka mukaan kuvapankki pidättää veron ennakon ja tilittää sen verottajalle. Jos kuvapankki ei näin tee, niin verottaja ajaa sen lopulta konkurssiin ja tappio jää yhteiskunnan kärsittäväksi. Kuvaajalta veroa ei tulla perimään.

Jos kuvapankki on niin ketku, että maksaa kuvaajalle nettopalkan, mutta jättääkin ilmoittamatta verottajalle palkkiota, niin tilanne mutkistuu. Kuvaajan on tarkistettava asia seuraavana vuonna tulevasta veroselvityksestä, että onko palkkiota merkitty sinne. Jos ei ole, niin on syytä ottaa yhteyttä sekä kuvapankkiin että veroviranomaisiin ja pyytää näitä selvittämään asian keskenään. Toiminta on voinut olla tahatonta tai tahallista ja seuraamukset yritykselle ovat sen mukaiset. Jos ennakonpidätys on ollut liian suuri, niin kuvaajaa odottaa tässä tapauksessa veronpalautusta, jota hän ei muuten olsi saanut. Voi hän tietysti joutua maksamaan lisäveroakin, jo pidätys on ollut liian pieni.

Jos kuvaajalla on toiminimi tai yritys ja se on merkitty ennakonpidätysrekiseriin, kuvaaja voi ottaa palkkionsa laskuttamalla. Maksajan eli tässä siis kuvapankin velvollisuuksiin kuuluu tarkastaa verottajan sivuilta, että yritys tai toiminimi on ennakonpidätysrekisterissä. Jos näin ei ole tehty ja kuvaajan yritys ei ole ennakonpidätysrekisterissä, eikä ole maksanut veroa palkkiosta, niin kuvapankki joutuu maksamaan verot jälkikäteen. Siis saman summan kahteen kertaan. Ensin kuvajaajalle ja sitten verottajalle. Sen sijaan jos yritys on ennakonpidätysrekisterissä, niin vastuu verojen maksamisesta siirtyy sille. Kuvapankki ei ole enää niistä vastuussa.

Monimutkaista? Ei suinkaan. Jos et ymmärtänyt, niin joko sinä olet tyhmä tai minä en ole osannut selittää kunnolla. Veikkaisin jälkimmäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Entäs palkkaturva? Voisiko se tulla kysymykseen, jos kuvapankki menee vaikka konkurssiin?

Timo Suvanto kirjoitti...

Palkkaturvaa sovelletaan vain työsuhteessa oleviin. Minun tietääkseni millään kuvapankilla ei ole työsuhteisia kuvaajia. Kuvatoimistoilla on. Lehtikuvan kuvaajat siis pääsisivät palkkaturvan piiriin, mikäli Lehtikuva sattuisi menemään konkurssiin.

Lehtikuva toimii myös kuvapankkina, mutta ymmärtääkseni sillä on oikeudet myytäviin kuviinsa. En ole varma.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko pannut merkille, että STT-Lehtikuvan kuvasopimus asiakkaan kanssa on kuin peilikuva Sanoma-Newsin sopimuksen kanssa. Kuvan myyjän ja kuvan ostajan oikeidet ja velvollisuudet ovat heittäneet lähes totaalista häränpyllyä.

Jore Puusa kirjoitti...

Hauskaa nähdä miten Matti Harju linkittää siihen blogiin Digicamera.netistä, jonka tekijän hän kokee sopivaksi.
Ao sivusto on melkoinen vallankäyttäjä ja informaation ohjaaja.
Journalistiset perussäännöt eivät tietenkään velvoita blogisteja.
Mainosrahoitteisten sivustojen tekemä tiedon ohjaaminen ja epäsopivan tiedon pimittäminen ovat uusi ilmiö, jota ei ehkä paljoa ajatella vielä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Öh, tietääkseni Jore on mies eikä nainen, tai siltä ainakin televisiossa näytti. "Emerita" on feminiinimuoto :-)

Timo Suvanto kirjoitti...

Olen niin vapaamielinen, että jos joku haluaa käyttää blogissani itsestään vastakkaiseen sukupuoleen viittaavaa titteliä, niin siitä vain. Titteli on kuitenkin Joren itse itselleen antama, ei minun keksimäni. Ei titteli miestä pahenna, jos ei mies titteliä :-)

Wikipedia tietää: "Emeritus (täysinpalvellut) -sanaa käytetään eläkkeelle jääneen miespuolisen professorin, piispan tai muun merkittävän ammattilaisen entisen virkanimikkeen yhteydessä. Naisten tapauksessa käytetään sanaa emerita. Sana liitetään yleensä viran jälkeen, esimerkiksi professori emeritus N.N.."

Jore Puusa kirjoitti...

Tämä on sisäpiirin vitsi ja liittyy aikaan kun kuvasin rangaistukseksi 6 kuukautta vain yliopiston väitöksiä lauantaisin oltuani Patricia Seppälän kanssa eri mieltä eräästä asiasta jolloin hän käytti minusta emerita lehtikuvaaja nimitystä. Mutta hyvä että Petteri Järvinen ensimmäisen kerran reagoi johonkin minua koskevaan. Vahingonilo lienee maailman paras ilo vai mitä Petteri. Aion kuitenkin edelleen käyttää emeritaa, koska sen merkityksen ja tarinan tietävä suurin osa vanhoista kollegoistani. Netti on hassu asia, kun minä kirjoitan Järvisen blogiin kommentin hänen kirjoittaessaan valokuvauksesta silkkaa höpöhöpöä tarttuu hän suureen keksintöönsä feminiiniin "arvonimeen" näin maailma saadaan valokuvauksen suhteen eteenpäin. Vai mitä Petteri.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kunnon journalisti taustoittaa. Hyvä tietää, minne sylttytehtaalle minkin tittelin jäljet johtavat :-). Minä sain aikoinani arvonimen "Kuukauden kärsä", mistä olen ollut sekä otettu että ylpeä.

Valokuvaus on kuin proletariaatin vallankumous. Molemmat ovat kehittyneet Lenin sanoin: "askel eteenpäin, kaksi askelta taaksepäin" - menetelmällä. Mitä vaiheessa näitä askelkuvioita juuri nyt ollaan, siihen varmaan osaisi vallankumouksen suhteen vastata monikin jo emeritukseksi tai emeritaksi edennyt päivystävistä marxilais-leniniläisistä desanteista.

Valokuvauksenkin tilan koordinaatit lienevät aika hyvin paikannettu. Ainkin mikäli uskomme ylläkin linkitettyä Joren blogia. Ja miksemme uskoisi.

Anonyymi kirjoitti...

Et vastannut STT-kysymykseen!

Timo Suvanto kirjoitti...

Palaan siihen ihan omassa bloggauksessa.

Timo Suvanto kirjoitti...

No niin. Vastaus STT-kysymykseen on seuraavassa blogissani.

Matti Äyräs kirjoitti...

Hauska tappa, vanha tuttu. Ärhäkkä kommentaattori Jore Puusa on palannut, minkä hyvän debatin ystävänä panin ilolla merkille. Tyylilleen uskollisena Jore kirjoittaa jälleen asiasta - ei ihmisistä. Mitä nyt sivumennen mainitsee Matti Harjun, Patricia Seppälän ja Petteri Järvisen.

Jukka Siukonen kirjoitti...

Ettet nyt vain ottaisi itsellesi olematonta kunniaa. "Kuukauden kärsä" arvonimi annettiin mielestäni kirjoittamallesi opukselle - ei sinulle itselleen. Joka tapauksessa jakaisit tittelin kirjoittajakollegoittesi kanssa. Tarkkuutta yksityiskohtiin ;-)

Timo Suvanto kirjoitti...

Näinhän tuo taisi olla. Aika kultaa muistot entistä paremmiksi.

Kyseisessä kirjassa Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus (jonka muuten saa nyt kampanja hintaan 12 eguu)käsiteltiin myös kuvapankkeja ja kuvatoimistoja hieman sekaisin. Emme nähtävästi osanneet silloin tehdä käsitteiden välille niin selkeää hajurakoa, kuin niillä pitäisi olla. Ainakin joittenkin asianosaisten mielestä :-)

Kalevi Mäkinen kirjoitti...

"Journalistiset perussäännöt eivät tietenkään velvoita blogisteja.
Mainosrahoitteisten sivustojen tekemä tiedon ohjaaminen ja epäsopivan tiedon pimittäminen ovat uusi ilmiö, jota ei ehkä paljoa ajatella vielä."

Mitähän tämä tarkoittaa? Mitä ovat journalistiset perussäännöt? Ei kai mainostajat sanele Digikamera.netille, mitä ja ketä sen pitää julkaista ja mitä ja kenen materiaalia ehdottomasti ei saa julkaista? Jokainen julkaisukanava tekee itse päätökset siitä materiaalista, jonka se julkaisee. Halvalla olisi pariskunta Harju/Hölttö silloin ostettavissa. Mainosten määrästä pääteltynä. En jaksa uskoa.

Martti Kivinen kirjoitti...

"Hauskaa nähdä miten Matti Harju linkittää siihen blogiin Digicamera.netistä, jonka tekijän hän kokee sopivaksi."

Jotenkin hapan sivumaku. Olisiko kommentoija joskus jäänyt haluamaansa linkitystä paitsi? Muuten en oikein ymmärrä purkausta.

Jos sananvapaus on siitä kiinni, että Digikamera.net ei linkitä kirjoittajan haluamalle sivustolle, niin onpa sitten. Maapallo nyt vain ei pyöri kuin yhteen suuntaan vaikka kuinka haluaisi jotain muuta.

Jukka Siukonen kirjoitti...

"Netti on hassu asia, kun minä kirjoitan Järvisen blogiin kommentin hänen kirjoittaessaan valokuvauksesta silkkaa höpöhöpöä tarttuu hän suureen keksintöönsä feminiiniin "arvonimeen" näin maailma saadaan valokuvauksen suhteen eteenpäin. Vai mitä Petteri."

Mitähän tästä voisi ajatella kommentoijan sielunmaisemasta?

Matti Äyräs kirjoitti...

Joren logiikka tuntuu menevän suunnilleen näin:

Kaikki se, mitä Petteri Järvinen kirjoittaa valokuvauksesta, on a priori höpöhöpöä. Tämä katsotaan Petteri erityiseksi synniksi, koska Petteri pitää itseään Prona. Myyhän hän oto. keskinkertaisija näppäilykuviaan.

Todistustaakka siitä, että näin ei ole, on Petterillä.

Kaikki Petterin valokuvausta koskevat kirjoittelut ja etenkin Petterin oma kuvaus johtavat valokuvauksen tuhoutumiseen Suomessa, tämäkin on a priori totta.

Tämänkin kumoamisen todistustaakka on Petterillä ja todistuksen oikeellisuuden ainoa pätevä arvioija on Jore Puusa. Jorea rationaalinen perusteluvaatimus ei koske, koska Jore on aina a priori oikeassa, etenkin Petteri Järvistä koskevissa asioissa.

Petterin leikkimielisiin kommentteihin pitää suhtautua tosissaan, mutta Joren omat kommentit ovat sarkasmin, satiirin, ironian, parodian ja muiden huumorin alalajien sävyttämää sanaleikkien ilotulitusta, jota vain tosikot suomalaiset eivät ymmärrä. Tai ainakin ymmärtävät väärin.

Näin saadaan hyvä alku keskustelulle asiasta, ei ihmisistä, joka kuitenkin aina kuolee Jorelle tuleviin häväistyskirjoituksiin. Mikä on Jorelle joka kerta yhtä suuri yllätys.

Matti Äyräs, saksalaisen huumorin ystävä ja siksi Joren teksteistä pitävä.

Timo Suvanto kirjoitti...

Ehkä vähän monitulkintaisesti esitetty. Ostaja voi siis jättää ennakkopidätyksen suorittamatta, jos kuvaaja on ennakkoperintäreksiterissä. Yhtiön tai toiminimen perusteella. Ostajan velvollisuus on tarkistaa tämä asia. Jos ostaja ei tee tätä tarkistusta ja verot on maksamatta, niin ne lankeavat ostajan niskaan.

Kari Kanervo kirjoitti...

Joren muutkin jutut kuin emerita ovat aika sisäsiittoisia. Se juttu lienee vähän tunnetumpi, kuinka kunniakkaasta suomalalaisesta etunimestä Jorma piti päästä eroon ja muuttaa se Joreksi. Miten Petteri Järvisestä on Joren mielestä tullut Suomen valokuvauksen vihollinen numero 1, se ei mene oikein jakeluun. Olenko missannut jotain?