Englantilaisen lehden Daily Mailin verkkoversio julkaisi
muutaman karhukuvan. Ne oli otettu - kuten lähes kaikki julkisuudessa näkyvät
karhukuvat - Kuhmon piilokojuilta näitä kuvia seuranneille tuttuakin tutumman
lammen rannalla. Jutussa mainittiin kolme "faktaa".
1. Karhu on verenhimonen peto, joka on halukas (willing, varmaan myös ready and able) käymään ihmisten
kimppuun ja tappamaan nämä.
2. Tästä huolimatta
karhu voi olla myös turhamainen
3. Tämä ilmenee siitä, että karhu katseli ihaillen peilikuvaansa
lammen pinnasta
1. Karhu on tiettävästä tappanut ihmisen Suomessa viimeisen
sadan vuoden aikana kerran, vuonna 1998.
Tällöinkään karhu ei raadellut ihmistä, vaan läimäytti tätä kerran
kaulaan pentuaan puolustaessaan. Uhri
kuoli pikemminkin huonon tuurin kuin karhun verenhimoisuuden johdosta. Ylipäänsä
karhut hyökkäilevät Suomessa ihmisten
kimppuun pentujaan puolustaessaan tai jouduttuaan itse hyökkäyksen kohteeksi. Suurin
osa suomalaisista ei ole koskaan nähnyt karhua luonnossa, vaikka moni on
varmaan tullut nähdyksi tai ainakin haistetuksi karhun taholta. Niin yleisiä
mutta kuitenkin ihmistä väistäviä karhut ovat.
2. Eläinten suhtautumista omaan peilikuvaansa on tutkittu
jonkin verran. Tutkijat ovat sitä mieltä, että älykkäitä eläimiä, kuten apinoita, delfiinejä tai ehkä
norsuja lukuun ottamatta eläimet eivät ymmärrä peilikuvan olevan niiden oma
kuvajainen eikä myöskään lajin toinen yksilö. Eläimet ovat yleensä täysin välinpitämättömiä omaa peilikuvaansa kohtaan. Ylipäänsä luonnossa on harvoja
paikkoja, joissa eläin voi nähdä oman pelikuvansa. Sen näkemisen käsittelystä
eläimen aivoissa ei ole eläimelle juuri hyötyä.
3. Kun karhu ilmiselvästi on pari metriä rannasta, niin se
ei optiikan lakien mukaan voi nähdä omaa peilikuvaansa. Karhun sijainnin veteen nähden voi päätellä siitä, että esimerkiksi muutama
rannalla kasvava risu on kuvassa karhun kuonon etupuolella. Kuvaajan peilikuvan lammen pinnasta karhu sen
sijaan voisi nähdä, mutta eipä tuo tunnu olevan asiasta erityisemmin
kiinnostunut.
Kolme virkettä, kolme virhettä. Halvalla saa halpaa tekstiä kaikilla kielillä ja vielä halvempaa käännettynä. Lopussa järvi on vielä vaihtunut kesken kaiken joeksi. Tosiasiassa kuvan vesiallas on lähinnä suolampi eli olisiko englanniksi swamp pond. Vesi kun vesi, mutta virtaavassa vedessä kuvajainen harvoin on optisesti kovin laadukas. Linjakasta toimituksellista
otetta läpi jutun.
Jälkikirjoitus 21.6.2013
Poikkitieteilijän optisia kykyjä epäilevään kirjoitukseen kommentti.
Jos karhun nokka olisi juuri vesirajan yläpuolella, niin se näyttäisi olevan kuvassa ja kuvajaisessa yhtä kaukana vesirajasta. Kun nokan etäisyys vesirajaan peilikuvassa on selvästi lyhyempi, niin karhun on oltava vesirajan takana kameraan nähden. Alla oleva kaavakuva toivottavasti selventää asiaa. Numerot ovat vesirajan kohta kussakin tilanteessa. Esimerkiksi vesirajan ollessa kohdassa 1. karhu on kokonaan veden päällä, siis vaikka kevätjäillä, kun jään päällä on jo sulaa vettä.
Pienen kuvankäsittelyn keinoin olen siirtänyt rantaviivaa siihen kohtaan, että kuvassa oleva karhu voisi nähdä kuvajaisensa lammen pinnasta. Nytkään kuva ei olisi kovin kirkas, koska valosta heijastuu sitä suurempi osa, mitä vinommasti säteet tulevat. Siksi kuvaaja saakin karhusta paljon paremman peilikuvan kuin mitä karhulla itsellään on mahdollisuus nähdä.
6 kommenttia:
Voihan ne heinät olla jotain veden päällä olevia korsia. Et voi mitenkään päätellä, etteikö karhu kurkottaisi kauemmaksi kuin rantaviiva ja siis olisi kykenevä näkemään tässä kuvan tilanteessa peilikuvansa.
Pitkä polttoväli vielä "lyhentää perspektiiviä" (en osaa selittää tarkemmin, esim. hiihtokisojen televisioinneissa sen huomaa), joten karhu on todennäköisesti kauempana vesirajasta kuin äkkiä näyttää. Heijastuksessa heinät on selkeästi karhun nenän ja veden välissä. Siis karhu ei voi itseään tuosta nähdä.
Yhdyn poikkitieteilijän päätelmiin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2344400/Wild-bear-admires-reflection-woodland-lake.html
perspektiivin "lyhentyminen ja pidentyminen" rippuu etäisyyksien suhteista. Pitkä polttoväli, kapea kuvakulma, pienet etäisyyksien väliset suhteet. Suhteet latistuvat syvyyssuunnassa.
Palaan tähän ihan omassa postauksessa.
Yksi ihan käytännön ongelma karhulla on. Nuo suolampareitten turverannat hötkyy ja tyyni vedenpinta on mennyttä kun painava otus astuu niin lähelle että voisi kuvajaisensa nähdä. Ellei karhu sitten olisi kärsivällinen ja odottaisi pinnan tasaantumista. Vahvasti epäilen ettei ole.
Ihmisen ymmärrys on rajallinen. Ihminen ei voi ymmärtää omaa ihmisyyttään pidemmälle. Kivet, kannot, karhut jne. pitää yrittää vaikka väkisin inhimillistää. En tiedä oliko ennen toisin.
Lähetä kommentti