Ihmisiä uhkaillaan väkivallalla. "Tapan, raiskaan tai ainakin rusikoin sinut sairaalakuntoon." Vaikka minulla ei ole omia kokemuksia uhkailusta, niin voin hyvin kuvitella, miltä se uhkailtavasta tuntuu. Hyvin epämiellyttävältä ja ahdistavalta. En osaa päätellä, kumpi on ahdistavampaa: kun tuntee uhkailijansa vai kun se nykyiseen tyyliin tulee nimettömänä täysin puskista. Ehkä jälkimmäinen siinä mielessä, että siitä on vaikeampaa päätellä, kuinka vakavasti uhkaus pitää ottaa.
Uhkailuihin voi suhtautua monella eri tavoin. Kirjailija
Reijo Mäki kertoi lehtijutussa muuttaneensa rivitalosta kerrostaloon ja
pitävänsä aina asetta mukanaan. Lööpissä ollut ase tosin tarkentui itse jutussa
kaasuaseeksi.
EU-komissaari Neelie Kroes kirjoitti Twitter-tilillään
Suomen viime aikojen uhkailuista: "Olen kauhuissani kuultuani jatkuvista
tappouhkauksista toimittajia kohtaan Suomessa - ne eivät ole koskaan
hyväksyttävä osa sivistynyttä demokraattista keskustelua."
Perussuomalaisten kansanedustaja ja poliisi Tom Packalén on
yksi suomenruotsalaisuutta vastustavan vihapostin saajista. Hänen mukaansa
vihapostin tulo jatkuu niin kauan kun media pitää aihetta pinnalla. Sen takia
hän ei itse halua kertoa saamansa vihapostin sisällöstä mitään. Packalénin
mukaan media itse ruokkii ja antaa tyydytystä vihapostin kirjoittajalle tai
kirjoittajille.
"Missään tapauksessa heille ei saa antaa sitä
julkisuutta, sitä tyydytystä mitä he haluavat. Tämä vain ruokkii tätä
oravanpyörää", Packalén sanoo.
Päivi Storgård järjesti mediassa runsaasti huomiota saaneen mielenosoituksen
tappouhkauksia vastaan Kolmen sepän patsaalla.
Tappouhkauksia ja niihin liittyviä seikkoja voidaan
tarkastella monesta eri lähestymiskulmasta. Uhkaajan motiivit ovat yksi.
Minun on vaikea kuvitella, että tappouhkauksia, varsinkin
nimettömiä lähettävät muut kuin pahasti henkisesti häiriintyneet. Siitä seuraa
hyvää ja huonoa. Hyvää on varmaan se, että tilansa vuoksi he yleensä ovat sen
verran voimattomia ja kyvyttömiä raukkoja, että uhkailu harvoin konkretisoituu
väkivallanteoiksi. Huonoa taas se, että uhrin yksityiset tai yleiset
vastalauseet menevät kuin vesi hanhen selkää. Jos niillä on jotain vaikutusta,
niin korkeintaan uhkaajaa innostavaa.
Ihmisiä uhkaillaan eri syistä. Kirjailijoita varmaan
harvemmin, ellei satu olemaan riittävän suosittu ja kirjoita räväkästi jotain
vastaan. Kuten Reijo Mäki tai Sofi Oksanen, jotka täyttävät hyvin molemmat yllä
vaaditut ominaisuudet.
Poliisin saamissa tappouhkauksissa ei asiakaskunnan huomioon
ottaen ole mitään kummallista ja poliitikoillekin uhkapostin saaminen
valitettavasti kuuluu ammatinvalinnan luontaisetuihin.
Uhkailun edessä ei pidä antautua eikä muuttaa mielipiteitään
ja niiden esittämistä uhkailun takia. Sen sijaan minusta ei ole lainkaan turhaa
mietiskellä, miksi juuri minä saan juuri tämän kaltaisia uhkailuja. Syiden
selvittäminen on ihan eri asia kuin uhrin syyllistäminen, omasta tai muiden
taholta.
Uhkauksia saanut poliisi voi varmaan arvella, miltä taholta
ja miksi mikin uhkaus on tullut. Poliisin työssä kun kerta kaikkiaan yhteiskunnan
ja poliisin "asiakkaiden" intressit ovat usein pahasti ristikkäin.
Kirjailijan uhkailu hänen kirjojensa sisällön vuoksi on sananvapauteen
puuttumista isoilla tikkukirjaimilla.
Poliitikot saavat varmasti uhkauksia sekä oman että
puolueensa toiminnan vuoksi. Se, että uhkauksia on tullut viime aikoina nimenomaan
suomenruotsalaisille, ei ole minusta hirveä yllätys. Sen verran kuumana on
keskustelu ruotsin kielen asemasta ja erityisesti ns. pakkoruotsista käynyt. Väitän, että osa tästä vihapuheesta
johtaa alkunsa pakkoruotsin kannattajien omasta asenteesta, jossa ei anneta
piiruakaan periksi vastapuolen näkemyksille.
Nyt ei ole syytä sekoittaa asioita ja vetää vääriä
johtopäätöksiä. En hyväksy uhkailua millään taholla. En, vaikka joku saattaa suorastaan
kerjätä omalla toiminnallaan sitä. Asioilla on kuitenkin syynsä ja
seurauksensa. Minusta tässä kieliasiassa kaivautuminen poteroihin ei mitenkään
paranna ruotsin kielen asemaa ja arvostusta Suomessa. Yksi seurauksista
näyttäisi olevan tappo- ja raiskausuhkauksien sinkoileminen. Luultavasti ja
toivottavasti ne ovat vain yhden tai muutaman pahasti häiriintyneen käsialaa
eivätkä johda mihinkään tekoihin.
Ensimmäinen on kirjailijan kannanotto. Toinen korkea-arvoisen EU-virkamiehen - tai tässä
tapauksessa naisen - kannanotto. Kolmas taas persujen rivikansanedustajan ja
neljäs kansanedustajaksi pyrkivän poliitikon.
Kirjailija tulee julkisuuteen yleensä silloin, kun viimeisin
kirja on tullut painosta ulos. Muuten he tuppaavat olemaan kirkkaassa
auringonvalossa silmiään räpyttelevää tyyppiä. Se, että Mäen (kaasu)ase pääsi
Ilta-Sanomien etusivulle, lienee sittenkin enemmän toimituksen kuin kirjailijan
valinta.
Packalén on käytännön poliisityössä tappouhkausten kanssa
niin omassa elämässään kuin virkatyötä hoitaessaan joutunut kokemaan ja etenkin
näkemään ja kuulemaan tappouhkauksia varmaan sen verran kuin mitä yksi
eduskunnallinen poliitikkoja saa vaalikaudessa. Vaikka hän on persu ja siis a
priori poliittisesti vääriä lausuntoja antava, niin pidän Packalénin
maanläheistä kommenttia monin verroin arvokkaampana käyttäytymisohjeena kuin Kroesin. Ennen kaikkea se on suunnattu
niille ihmisille, jotka saattaisivat toimia ohjeen mukaisesti.
Päivi Strogårdin motiiveja tulla näin näkyvisti asian kanssa
esille olen arvioinut jo aikaisemmin, joten niistä ei tässä sen enempää.
Minun on vaikea kuvitella, että tappouhkaukset
kuuluisivat kenenkään vähänkään
tolkuissaan olevan ihmisen mielestä sivistyneeseen keskusteluun. Lause "ne eivät ole koskaan hyväksyttävä
osa sivistynyttä demokraattista keskustelua" ei anna kovin mullistavaa
uutta käyttäytymisohjetta suurimmalle osalle ihmisistä. Kyllä he sen tietävät
muutenkin ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Tappouhkauksia netissä suoltaville
taas nämä sanat ovat vähintäänkin vettä hanhen selkään, ellei sitten bensaa
liekkeihin.
Hyväksynkö itse tappouhkaukset osana sivistynyttä
demokraattista keskustelua? Odottaako
joku siihen vastausta? Maailma kun nyt vain toimii Humen giljotiinin
määrittelemällä tavalla. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten
niiden pitäisi olla. Tai toisin päin. Tietty määrä ihmisiä on idiootteja,
psykopaatteja, monin tavoin
häiriintyneitä, jotka ovat ennen uhonneet omissa piireissään, mutta
joille on avautunut Internetin anonymiteetin ihmeellinen puskista huutelemisen
maailma.
Miten näihin pitäisi suhtautua. Niin tappo- ja muita
uhkauksia saavien ja yhteiskunnan yleensä. Ei minulla ole siihen mitään
yleispätevää vastausta, ei kenelläkään ole. Jokaista tappouhkauksia, peiteltyjä
tai suorempia saavia kehotan tekemään asiasta rikosilmoituksen. Poliisi on
näihin asioihin erikoistunut virkamies. Jotkut ihmiset tuntuvat nostavan
vihapuheiden vastustamisen oman poliittisen uransa pönkittäjiksi. Poliitikon pitää tietysti yrittää kaapia
äänet sieltä, missä niitä on irrallaan liikkeellä, mutta siitä huolimatta pidän
vihapuheiden nostamista ensisijaisesti oman poliittisen agendan vetojuhdaksi
vastenmielisenä. Minusta Packalénin lausunto on yksilölle paljon parempi toimintaohje kuin mitä hän saa mediassa näkyvästä ja
kuuluvasta tappouhkauksien yleisestä ja yhtäläisestä tuomitsemisesta. Siinä kun kerrotaan, mitä uhkailtu voi tehdä eikä sitä, mitä uhkailijan pitäisi tehdä. Uhkailijan kykyyn vastaanottaa hyviä neuvoja kun en jaksa oikein tosissani uskoa.
1 kommentti:
Julkkisten saamat raiskaus-ja tappouhkaukaset sikiävät sosiaalisesta kateudesta.Mitä ei voi varastaa itselle konkreettisesti kateudenkohteelta, se pitää vähintäänkin sitten jollainlailla tuhota.Toisinaan rikolliselle riittää jo kateudenkohteen mielenrauhan häiritseminen ja järkyttäminen.Ja kuten sanottu julkisuus palvelee nimenomaan rikollista--hivelevää vallantunnetta.Päämäärä saavutetttava jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.
Samoin koulu-tai työpaikkakiusattu nousee yhteisössä jollainlailla yleisen vainonkohteeksi,ja kiristysruuvia on vääntämässä muutamat kiusausta johtavat törkymöykyt,yleisön toimiessa jonkinlaisena voimattomina kauhistuttvan tapahtuman laillistajana.Surullista,mutta hyvinkin totta.
Lähetä kommentti