Verotus vs. pakkoruotsi

Minulta on usein kysytty, miksi jaksan vaahdota pakkoruotsista, kun tärkeämpiäkin poliittisia kysymyksiä on vaikka millä mitalla. Kuten vaikka verotus. Minäpä kerron.

Veroa on useata eri tyyppiä. On ansio- pääoma- pääomatulo- ja kulutusveroa. Osa veroista on progressiivista, osa ei. Verotuksella on selkeästi ainakin kaksi eri tavoitetta: kerätä niitä kantaville yhteisöille rahaa yhteisön toiminnan perustaksi ja edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Tässä pelkistettynä ne verotukseen liittyvät seikat, joista ollaan suunnilleen yhtä mieltä. Siihen yksimielisyys sitten loppuukin.

On selvää, että eri ihmisillä on erilaisia näkemyksiä verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Valitettavaa ja hävettävää koko ihmisrodun puolesta asiassa on se, että yleensä näissä asioissa oma etu katsotaan oikeudenmukaisuuden synonyymiksi. Rikas voi pitää yhtäläistä veroprosenttia, jopa kiinteää veron määrää oikeudenmukaisena, köyhä taas on sitä mieltä, että progressiolle ei saisi laittaa kattoa ollenkaan, ei edes 100%:iin.

Verotuksella ei varmaan pyrit suurimpaan mahdolliseen verokertymään. Se olisikin ainakin lyhyellä tähtäimellä suhteellisen helppoa. Laitetaan voudit viemään tuhkatkin pesästä kuten Nottinghamin sheriffi aikoinaan. Verotuksella pyritään optimiin verokertymään. Tästäkin ollaan aika lailla samanmielisiä, mutta siihen sekin yhteinen näkemys päättyy.

Se, millainen vaikutus eri verotusmuotojen keskinäisillä suhteilla on talouteen, on niin monimutkaista ja niin monen palautemekanismin takana, että kukaan ei voi tietää lopputulosta kuin vasta jälkikäteen. Poliitikkojen palopuheet, että tämä ja tämä veroratkaisu vaikuttaa tällä tavalla, on vain poliittista retoriikkaa. Sitä voidaan puolustaa tunnettujen taloustieteilijöiden teorioilla, mutta vastustaa yhtä tunnettujen täysin vastakkaista mieltä olevilla teorioilla.

Helsingin Sanomien artikkelissa tänään 3.3.2011 oli yhteenveto eri puolueiden verolinjauksista(klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi). Mikä niistä on paras? Mikä on oikeudenmukaisin? Millä olisi kansantalouden kannalta myönteisin vaikutus? Mistä minä hyötyisin eniten?

En osaa vastata edes viimeiseen. Siksi en kirjoita verotuksesta. Olen tottunut perustelemaan asioita niillä kriteereillä, joihin itsekin uskon.

Siksi kirjoitan pakkoruotsista. Olen ollut tekemisissä ruotsin kielen opiskelun kanssa yli 50 vuotta (alkaen Oriveden yhteiskoulun 1. luokalta vuonna 1960) sekä oppilaana että opettajana, isänä ja isoisänä. En ole itse opettanut ruotsia, mutta nähnyt ja kuullut ihan riittävästi, mitä pakkoruotsin opiskelu ja opettaminen sitä inhoaville on. Olen ollut erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä osallistuen mm. lukuisiin pohjoismaisiin seminaareihin. Olen nähnyt ja kokenut ainakin sen, mikä merkitys ruotsin kielen osaamisella on ollut omassa elämässäni. Uskon itselläni olevan paljon enemmän perspektiiviä asiaan kuin vaikka entisellä hevostytöllä, nykyisellä opetusministerillä Henna Virkkusella.

Voin ottaa siihen vapaasti kantaa myös siksi, että pakkoruotsin vastustamisessa minulla ei ole mitään omaa intressiä puolustettavana. Osaan itse ruotsia – en sujuvasti (flytande), mutta todistuksen mukaan virkamiesruotsini on tyydyttävää (nöjaktig förmåga) - , kannatan maamme kaksikielisyyttä, en vastusta ruotsin opiskelua vapaaehtoisena aineena, minulla on useita suomenruotsalaisia ystäviä (jotka tosin eivät suostu puhumaan kanssani ruotsia muuta kuin pakottamalla). Ellei sitten intressiksi katsota sitä, että pakkoruotsin perusteillaan monet poliitikot ovat vieneet viimeisetkin rippeet uskostani heidän kykyynsä tehdä rationaalisia päätöksiä. Tässä mielessä kuudennen luokan kysymys pakkoruotsi on hyvä poliittinen indikaattori.

Pidän kuitenkin ruotsin kielen opiskelua pakollisena aineena aivan tarpeettomana. Ruotsin kieli ei ole toki ainoa. Yhtä tarpeettomana, jopa vahingollisena pidän uskonnon opettamista, mutta siinä oppilas saakin tehdä valinnan.

Joku voi pitää näiden rinnastamista keinotekoisena. Minä en. Molemmat tarjoavat samaa tasoa olevia etuisuuksia tulevaisuudessa. Uskomalla meidän Jumalaan saat kuoltuasi iankaikkisen elämän. Opiskelemalla kolme vuotta ruotsia peruskoulussa pääset osalliseksi yhteiseen pohjoismaiseen perheeseen ja saat omaksesi kaksikielisyyden mittaamattomat rikkaudet. Näiden utopioiden ainoa ero on siinä, että kukaan ei voi todistaa lupausta iankaikkisesta elämästä vääräksi, sen sijaan pakkoruotsin tuoman autuuden tai pikemminkin sen puutteen voi jokainen omakohtaisesti todeta vaikka aloittamalla keskustelun kaduilla vetelehtivän nuorison kanssa ruotsiksi. En vielä laskisi useimmin kuultua kommenttia ”Vitun hurri” merkiksi siitä, että vastaaja kokee olevansa osana pohjoismaista perhettä.

Kokoomus osoitti olevansa lempinimensä Sekoomus veroinen viime kesänä. Kun (nähtävästi työtapaturmana) puoluekokous äänesti viime kesänä pakkoruotsin poistamisen puolesta, niin puheenjohtaja Katainen ensimmäisenä vetonaan pyyhki demokraattisella päätöksellä pöytää. Ulottuuko tämä toimintamalli laajempiinkin ympyröihin? Mitätöidäänkö tulevien vaalien tuloskin, jos ja kun se ei tule olemaan nyt valtaa pitäville (riippumatta siitä, ovatko ne hallituksessa tai oppositiossa) on tulossa turpaan ja kunnolla.