Mikä oli Hitlerin etunimi?

Hollantilaisessa versiossa "Haluatko miljonääriksi?" kilpailija on sitä mieltä, että Hitlerin etunimi oli Heil. Varmaan viiksivallu Aatua sillä nimellä kutsuttiinkin useammin kuin kasteessa saadulla nimellä Adolf, joten erehdys oli ihan ymmärrettävä.

Melkoinen Aatua ainakin epäsuorasti liippaava sekaannus tapahtui Lontoon Olympialaisten avajaisissa. Saksan joukkueen tullessa kentälle kamera siirtyi hetkeksi näyttämään saksalaisten arvovieraiden aitiota, jossa harmaantunut herrasmies ikään kuin harjoitteli natsitervehdystä, tosin vasemmalla kädellä. 

Ilta-Sanomatkin kiirehti ottamaan uutisoimaan tapahtuman.

Toimittaja terävyydestä ja historian tuntemuksesta seuraavat huomiot.

1. Minusta henkilö näyttää kuvassa kyllä seisovan

2. Prinssi Charlesin puolison Camilla Parker-Bowlesin ja Lontoon pormestarin väitettiin seuranneen tapahtumaa epäuskoisen näköisenä. Maailmalle levinneessa kuvassa Parker-Bowles on aina samanlaisen vähän pöllämysteneen näköinen ja pormestari Johnsonin suun edessä on käsi, joten hänen ilmettään on aika vaikea päätellä. Muutama freimi eteenpäin, niin ilmeet ovat ihan toiset. Mille he nauravat? Vanhan miehen hieman epätoivoiselta näyttävälle heilutukselle vai kuvittelemalleen natsitervehdykselle?

3. Oikeaoppinen natsitervehdys lähtee rinnalta ja sitä on mahdoton suorittaa suoralla kädellä. Aatu itse näyttää tässä mallia. (Itse asiassa Aatun ja saksalaisen vieraan suoritukset ovat hämmästyttävän samanlaiset. Vain kätisyys on erona.)

Ennen kuin kättään heiluttanutta Saksan olympiakomitean jäsen Walther Tröger on edes ollut itse asiasta kuultuna, niin minäpä paljastan, mistä oikein oli kyse. Maiden joukkueiden tullessa stadionille kamera siirtyi yleensä näyttämään kyseisen maan johtajaa, sikäli mikäli hänet oli päästetty maahan. Nyt kameramiehelle vain sattui kämmi, kun Tröger ja Saksan liittopresidentti Joachim Gauck ovat kuin kaksi marjaa. Liittopresidentin sijasta näytettiin vahingossa Trögeriä, joka vilkutteli ainoalla toimivalla kädellään minkä kykeni. Siinä koko juttu.

Onnistuu se käden heiluttelu Walther Trögerin look-a-like liittopresidentti Joachim Gauckiltakin.

Tosin salaliittoteoriat jäävät aina elämään, vaikka kuinka seliteltäisiin. Saksalaisista halutaan tahallaan antaa vääriä mielikuvia. Trögergin oli 40 vuotta sitten neuvottelemassa israelilaisten urheilijoiden vapauttamisesta Münchenin olympialaisten verilöylyyn päättyneessä tragediassa. Saksalaiset ovat joko revanssihenkisiä tai  eivät kestä tappiota itkemättä. Kuten alla olevassa kuvassa saksalainen katsoja futiksen EM-kisoissa, jossa sitä näytettiin italialaisten tehtyä maalin saksalaisten verkkoon. Todellisuudessa kuva oli otettu ennen ottelun alkua kansallislaulujen aikaan, jolloin kyyneleet tulevat helposti silmäkulmaan itse kullakin.

Joten jälleen kerran tuli todistettua, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa ja asiayhteydestä irrotettu videoklippi se se vasta valehteleekin.

Parittelevat vesimittarit

Kyseessä on siis lammikoiden pinnalla yleiset kiiturit. Vesilaitoksen mittarit lisääntyvät vielä partenogeneettisesti, mikä lienee hyvä asia. Mutaatiot saattaisivat saada aikaan turhan paljon hukkakappaleita.

Tuskin tästä kuvasta sellaista klassikkoa tulee kuin aikoinaan Hannu Hautalan parittelevista kotkista. Sen verran vilkasta näyttää vesimittareiden rakkauselämä olevan, että kovin kauaa ei tarvitse niitä tarkkailla saadakseen tällaisen K-18 kuvan. 

 Tästä oliosta ei siis ole tässä jutussa kyse.

Mutta asiaan. Kimmokkeen tähän juttuun antoi esiin putkahtanut kuva ensimmäisestä kirjastani Onko pisara pyöreä? vuodelta 1983. Veden pinnalla kelluva pennin kolikko. Millä lihaksilla penni pysyy pinnalla? Onhan se kuitenkin umpimetallia, vaikka alumiinia onkin,  ja siksi aika painava ainakin vesimittariin verrattuna. 

 Takana olevan laatoituksen heijastuvat saumat näyttävät hyvin, kuinka paljon veden pinta kaareutuu pintajännityksen pitäessä penniä pinnalla. Tällä kuvalla voitin aikoinaan toisen palkinnon elämäni ainoassa valokuvakilpailussa. Sen nimenä oli silloin "Kelluva penni", mikä oli ajankohtainen asia juuri sillä hetkellä, kun Suomen markka oli laitettu kellumaan. Elettiin jotain 1990-luvun alkuaikoja.

Ei liene mikään valtakunnan salaisuus, että veden pintajännityshän on se voima, joka estää kolikkoa humpsahtamasta pohjaan.  Pintajännitystä mitataan newtoneina metriä kohti (N/m). Pintajännitysvakio on kullekin aineelle tyypillinen, sen symbolina on T. Tosin se riippuu mm. lämpötilasta, kylmällä nesteellä on suurempi pintajännitys kuin lämpimällä.  Pintajännitys voidaan ajatella myös pintaenergiana, jolloin yksikkö on joule per neliömetri (J/m²).

Kuvan pennin massa on 0,45 grammaa ja halkaisija 15,8 mm. Pintajännityksen aikaansaaman voiman täytyy olla silloin yhtä suuren kuin kolikon painon 4,4 mN, muuten kolikko tietysti uppoaisi. Voidaan ajatella, että pintajännitys pitelee kolikkoa vedenpinnalla ikään kuin kolikon reunoista kiinni pitäen. Mitä pidempi reuna, sitä enemmän useammasta kohdasta pintajännitys saa otteen. Tästä voidaan laskea, mikä pintajännitysvakion on vähintään oltava, jotta kolikko pysyisi pinnalla.

Pintajännityksen aikaansaama voima =  pintajännitysvakio x pinnalla olevan kappaleen reunan pituus. 

Taulukkokirjoissa veden pintajännitykselle annetaan arvoksi 72 mN/m. Laskelman mukaan kolikko ei siis voisi pysyä pinnalla, vaan sen pitäisi upota. Missä vika?

Pintajännitysvakion arvo on veden ja ilman välinen. Kolikkotempun salaisuus on siinä, että kolikkoa on juuri ennen varovaista laittamista veden pinnalle hieraistu otsassa. Otsassa on aina sen verran rasvaa, että sen avulla kolikosta saadaan vettä hylkivä. Aivan samalla tapaa kuin hyvin vahatun auton pinta hylkii vettä. Tämän ansiosta veden pintajännityksestä tulee paljon voimakkaampi ja se pystyy pitämään kolikon helposti veden pinnalla.

Sivelin lasin sisäpuolelle pienen alueen margariinilla. Lasi vetää vettä puoleensä, rasva hylkii sitä. Tästä johtuen puhtaan lasin kohdalla vesi kartuu reunassa ylöspäin ja rasvan kohdalla alaspäin. Pintajännitys heikkenee vettä puoleensa vetävän aineen vieressä ja vastaavasti vahvistuu hylkivän aineen vieressä.

 Sateen jälkeen paljastuu jos auton vahaus on tehty huolimattomasti. Vaha hylkii vettä, pelkkä maalattu pinta vetää sitä puoleensa.

Vesimittarin massa on noin 0,01 grammaa eli sen paino on noin 0,1 mN. Laskelmissa on vesimittarin neljän jalan pinnajännityksen antamaksi kantokyvyksi saatu noin 6 mN. Siis 60-kertainen määrä painoon verrattuna. Se johtuu siitä, että vesimittarin jalkojen vedessä oleva osat ovat pitkät suhteessa otuksen kokoon, pintajännitys kannattelee joka jalkaa sen molemmilta puolin ja jalat ovat täynnä pieniä sulkamaisia ulokkeita, jotka tekevät niistä hyvin vettä hylkiviä. Täydellinen rakenne veden päällä luisteluun. Pintajännityksen puolesta vesimittari voisi kantaa vaikka edellä mainittua kolikkoa selässään (rakastajasta nyt puhumattakaan), mutta jalat saattaisivat pettää pennin alta kuten ahmateilla aikoinaan Ruotsin laivalla seisovassa pöydässä. (”Suu söis, vatsa vetäis – vaan ei kestä heikot jalat")

Koska vesimittarin jalat ovat niin hyvin vettä hylkivät, niin olettaisi niiden avulla luistelun olevan vaikeaa. Luistoa varmaan löytyy, mutta pidon kanssa voi olla hankalampaa. Tätäkin tutkittu (mitäpä ei olisi). Tämä artikkeli saa poikkitieteilijänkin vihreäksi kateudesta.

Vesimittarit liikkuvat aika huipakkaa, varsinkin suhteessa niiden omaan kokoon. Parhaimillaan noin 1,5 m/s, eli suunnilleen 100 kertaisesti oman pituutensa sekunnissa. Yksityiskohtaisemmin vesimittareiden liikkumisesta kiinnostuneet voivat perehtyä yllä olevassa linkissä olevaan artikkeliin, muille mutkat oikaiseva valokuva alla.

Kuva: David L. Hu1, Brian Chan2 & John W. M. Bush1 

Vesimittarit työntävät jaloillaan pieniä vesipyörteitä taaksepäin. Ne toimivat ikään kuin askelmina, joista vesimittari potkii itseään eteenpäin. Liikemäärän säilymisen laki pätee. Sama liikemäärä, jonka vesipyörteet saavat taaksepäin vie vesimittaria eteenpäin.

Kuva on tehty siten, että veden pinnalla on sinolia, jonka avulla pyörteet saadaan näkyviin. Tässä siis toteutuu ainakin osittain yhdessä bloggauksessani esiintynyt toive.  Kuvat on valaistu alhaalta päin ja vesimittarit laitettu kuvankäsittelyn keinoin jälkikäteen antamaan mittakaavaa kuville.

Kuva: David L. Hu1, Brian Chan2 & John W. M. Bush1

Tutkijat rakensivat oman vesimittarinsa, joka tässä kuvassa on elävän kaimansa kanssa. Tiettävästi veneiden hydrodynamiikkaa suunnittelevat ovat olleet tästä tutkimuksesta kiinnostuneita, vaikka vähän eri dimension vesikiitureiden kanssa puuhailevatkin.

Mitä miehellä mielessä?

KEITH BEDFORD / REUTERS

Hesarissa oli pikku uutinen.

"Neitsyn Marian hahmon "ilmestyminen" puunrunkoon on aiheuttanut yleisöryntäyksen West New Yorkin kaupungissa New Jerseyssä. Vilkkaalla Bergenlinen aukiolla kasvavasta puusta on muodostunut suosittu pyhiinvaelluskohde sen jälkeen, kun paikallinen mies huomasi hahmon työmatkallaan heinäkuun alussa. Asiasta kertoo The New York Times verkkosivuillaan.

Katoliset, jotka näkevät oksankohtaan muodostuneen kuvan muistuttavan Guadalupen neitsyt -pyhimystä, ovat ympäröineet puun kynttilöin ja kukkasin. Guadalupen neitsyt on latinalaisamerikkalaisille katolisille tärkeä pyhimyshahmo, jonka uskotaan ilmestyneen atsteekki-intiaanille Meksikossa 1530-luvulla.

Paikallinen Maria Julieta Baez, 35, on viettänyt puun luona lähes kaiken vapaa-aikansa viimeiset kaksi viikkoa. "Siitä, miten viitta on hänen yllään, voi nähdä, että se on Guadalupen neitsyt", hän sanoi The New York Timesille sunnuntaina.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita hahmon pyhyydestä. Muiden uskontokuntien edustajat ovat syyttäneet puun juurella parveilevia epäjumalan palvomisesta.

Puusta on muodostunut rahareikä 50 000 asukkaan kaupungille, kun poliisit joutuvat suojelemaan sitä vandalismilta, puuttumaan nujakointiin ja ohjaamaan liikennettä. Kaupungin pormestari Felix Roque sanoo, että kaupungilta kuluu poliisipartiointiin tuhat dollaria ylimääräistä joka päivä.

"Tämä on yhdistänyt kaikki latinalaisamerikkalaiset yhteisöt. Minun on annettava heidän ilmaista uskoaan."

Roque on ehdottanut, että puu siirrettäisiin läheiseen puistoon. Ehdotusta vastustavaan adressiin on kuitenkin kerätty jo 5 000 nimeä.

Heidän uskoaan ei hetkauta edes se, että Newarkin arkkihiippakunnan papit ovat tutkineet puun ja todenneet, että kyse on aivan tavallisesta oksankohdasta.

"Toivomme kuitenkin, että se herättää ihmiset tutkimaan itseään ja löytämään syvemmän ymmärryksen uskolleen", hiippakunnan tiedottaja James Goodness sanoo."

Mikähän minussa on vikana, kun minulle oli juontui kuvasta mieleen jotain ihan muuta kuin Neitsyt Maria? Eikä se ollut saha, eikä lapio.

Milloin valotus muuttuu juridisesti valokuvaksi?

 Mikä näistä olisi valokuva määritelmänsä mukaisesti? Ylin on alimman kuvan ASCII-tiedosto (osa siitä) ja keskimmäinen on kuvan tiedoston elektro-magneettisessa muodossa sisältävä muistikortti.

Finnfoto ry:n Valokuvan käyttöoikeuden luovutuksenvakioehdoissa määritellään aluksi valokuva.

1. Valokuvan määritelmä

"Valokuva" tarkoittaa kaikkea sitä materiaalia, jolle valokuvaaja on viimeistellyt ottamansa kuvan. Esimerkiksi diapositiivi, negatiivi, valokuva-vedos, CD-ROM tai mikä tahansa fyysinen tai elektroninen materiaali, jolla kuva on, on valokuva

Dokumentti sinällään on minusta ihan asiaa. Erityisesti Sanomien johdon ja juristien kannattaisi lukea se ihan pedagogisessa mielessä. Siinä olevat ehdot ovat minusta järkevät molempien osapuolten edut huomioivat. Kun nämä ehdot ovat vain suositus, niin tietysti Sanomat voi pyyhkiä paperilla takapuolensa (kuvainnollisella paperilla kuvainnollisen takapuolen).Kuten se on tehnyt ja varmaan tulee tekemään jatkossakin. Sen verran pessimistinen olen tässäkin asiassa.

Sen sijaan valokuvan määritelmä tässä Finnfoton ohjeessa on jotain muuta. Ei ainakaan asiaa. Diapositiivi, negatiivi, valokuva-vedos ovat aika luonnollisia valokuvia. Sen sijaan CD-ROM ja mikä muu tahansa elektroninen, magneettinen tai mekaaninen alusta, jolle valokuvan mahdollistava tiedosto on tallennettuna, ei voi itse mitenkään olla valokuva.Ei viimeistely ole tässä yhteydessä mitenkään välttämätöntä. Viimeistelmätön valokuva on valokuva siinä missä viimeisen päälle viimeisteilty.

Kelataan vähän historiaa taaksepäin ja palataan filmiaikaan. Kun filmi valotetaan, niin siihen syntyy ns. latentti kuva. Onko se valokuva? Minusta ei. Latentti kuva on kuvan alku josta itse kuva saadaan esille kehittämällä se kemiallisissa litkuissa. Mitä sitten kehitettäessä tuleekin, se on vasta valokuva. Valotettuun, mutta ei vielä kehitettyyn filmirullaan ei minusta voi sisältyä tekijänoikeuksia, muuta omistusoikeutta toki.

Olisiko niin, että filmin kennolle valotuksesta syntyvät varaukset vastaisivat filmiajan latenttia kuvaa. Kun nämä varaukset muutetaan tietokoneen ymmärtmiksi ykkösiksi ja nolliksi, niin muodostuu "digitaalinen filmiruutu". Kun kennolle tapahtuneesta valotuksesta on syntynyt kameran muistikortille tiedosto, niin tekijänoikeutta nauttiva valokuva on syntynyt.

Tekijänoikeuslain lähioikeuksissa on valokuvaan liittyviä pykäliä. Valokuvaa sinänsä ei ole siellä määritelty mitenkään. Ylipäänsä digitaalisuus otettiin varsin kevyesti huomioon tekijänoikeuslakia juuri uusittaessa. Miten siis digitaalinen valokuva pitäisi määritellä, jota esimerkiksi tekijänoikeuslakia ei tämän takia tarvitsisi muuttaa, mutta määritelmä olisi looginen?

Minä määrittelisin sen seuraavasti. "Tekijänoikeudellisessa mielessä valokuvalla tarkoitetaan sellaista fyysisessä, elektronisessa, magneettisessa ym. muodossa olevaa valokuvan aihiota, josta kuva voidaan monistaa näkyväksi. Valokuva voi siis olla fyysinen kappale tai digitaalinen tiedosto." Onko tämä hyvä ja kattava? Parempia ehdotuksia otetaan vastaan.

Valokuvan kappaleeseen saattaa sisältyä eri tyyppistä tekijänoikeutta. Esimerkiksi valokuvataiteilijan tekemä vedos on sinällään taideteos ja samalla taide-esine. Se vastaa aika pitkälti graafikon vedostamaa grafiikan lehteä. Siihen kohdistuu teoksena ja taide-esineenä erilaisia juridisia seikkoja kuin valokuvan negatiiviin tai digikuvan tiedostoon, mm. tekijänoikeuden suoja-aikaan ja alv:hen liittyen. Niistä jossain toisessa yhteydessä. Minun määritelmäni mukaan se ei olisi kuitenkaan valokuva, koska vedosta ei ole tarkoitettu enää monistettavaksi. Se itse on yhden tai useampikertaisen monistuksen tuote.

Kaiken kattavaan ja joka tilanteessa kuin junan vessa toimivaan määritelmään valokuvasta tuskin päästään. Onko sille tarvettakaan? Jotain ainakin Finnfoton määritelmälle pitäisi tehdä. Muistikortti ei voi olla valokuva. Vai voiko?

Poikamme maalla, merellä ja ilmassa

Monilla ystävilläni on hienoja ja kalliita harrastuksia. Yksi purjehtii, toisella on oma lentokone ja kolmas harrastaa englantilaisia autoja. Erityisen hienoksi nämä harrastukset tekee se, että niissä käytetään SI-järjestelmään kuulumattomia yksiköitä. Mitä enemmän, sitä hienompi harrastus.

Autoilevalla ystävälläni on autossaan tietysti mailimittari sekä nopeutta että ajettua  matkaa näyttämässä. Auton polttoaineen kulutuksen hän ilmoittaa yksikössä maileja gallonalla, muistaen tietysti valistaa kuulijaa sillä, kyseessä on englantilainen eikä jenkkigallona.

 Vanhat englantilaiset autot on hieno harrastus. Pitää vain muistaa, että jäähdyttimestä vuotaneen veden määrän korvaaminen pitää laskea brittiläisinä gallonoina.

Lentävällä ja purjehtivalla ystävilläni on paljon yhteistä. Kuten kuljetun matkan ilmoittaminen merimaileina ja nopeuden solmuina. Lentokorkeutta ei kerta kaikkiaan kukaan itseään kunnioittava lentäjä voi ilmoittaa muuten kuin jalkoina. Lentolupakirjaa ei varmaan heruisi, jos erehtyisi käyttämään metrejä tai kilometrejä. Lämpötilan muuttaminen päässä laskien Celsius ja Farenheit asteiden välillä kuuluu jokaisen manner-eurooppalaisen ja anglo-saksisen maailmojen välillä sukkuloivan ydinosaamisalueeseen.

 Purjehtiminen on harrastuksista hauskimpia. Solmujen muuttaminen SI-yksiköiksi tuottaisi laskennallisia ongelmia, joten pitäytyminen koko ajan oikeissa meri- ja ilmailuyksiköissä on turvallisinta. Ei tule karahdettua niin helposti karille.

 Solmut ja jalat pitää olla lentäjällä selkärangassa, jotta voi keskittyä olennaiseen. Koneen pitämiseen ilmassa ja ennen kaikkea hallittuun alastuloon.

Summa summarum. Eksoottisten ja etenkin SI-järjestelmään kuulumattomien yksiköiden käyttö erottaa hienot harrastukset rahvaan harrastuksista. Mitä useammin tavallinen pulliainen on ulkona kuin lumiukko oikeiden harrastajien jutuista, niin sitä hienompi harrastus.

 Mikään ei ole ikuista. Lentokoneenkin mittaristossa voi olla nykyään lämpötila sekä farenheiteina että celsiuksina. Nopeudet ovat vielä vain solmuina ja maileina tunnissa. Jotain rajaa sentään.

Mutta miksi tyytyä perinteisiin hienoihin yksiköihin? Harrastajien ja ei-harrastajien välistä aitaa voitaisiin hyvin korottaa ottamalla käyttöön uusia eksoottisia, mutta käytössä olevia yksiköitä. Tässä listaa hyvistä ehdokkaista.

Tilavuuden yksikkö boisseau on ranskaa ja kaikki ranskalainen on a priori hienoa. Boisseau on ranskalainen vastine anglo-saksiselle bushelille, joka puolestaan on siinä mielessä joustava yksikkö, että sen suuruus vaihtelee eri paikoissa kuten gallonankin.

Myös toise on riittävän monitulkinnallinen pituuden yksikkö, sillä sen arvo vaihtelee paikasta ja ajankohdasta riippuen. Alkuperä on kuitenkin ranskalainen ennen Ranskan vallankumousta. Jos kerrot menopelisi kuluttavan 5 boisseauta sadalla toisella, niin luultavasti pääset aika äkkiä eroon jonnin joutavista teknisiä asioita tiedustelevista moukista. Ainakaan heillä ei ole aavistustakaan, mikä kulutus oikeasti on.

Furman on kulman yksikkö. Kulmiahan tarvitaan sekä lentämisessä että purjehtimisessa. Yksi furman on 1/ 65536 osaa täydestä ympyrästä. Kun pyytää jotakuta harrastukseen vihkiytymätön kääntymään 16 384 furmania, niin luultavasti huuli menee pyöreäksi. Korkeintaan voi paljastaa tietämättömyytensä kysymällä, että liittyykö se jotenkin psykiatri Ben Furmaniin.

Pinta-aloissa hyvä ja sopivan vaikeasti hahmotettava yksikkö on Kanadassa käytetty prinssi edvardin saari. Jos joku kysyy purjehtijalta, kuinka paljon tämä on kesällä purjehtinut, niin vastaus “Prinssi Edvardin saaren kokoisella alueella” pudottaa kysyjän varmasti kartalta. Tässä kontekstissa yksikkö on siinäkin mielessä hyvä, että purjehtivan ystäväni vaimo on kotoisin juuri kyseiseltä saarelta. Prinssi edvardin saaren ei-tasamitallinen monikerta on siperia, joka on kaksi ranskaa.

Minun nuoruudessani poliittisesti epäkorrektiin vitsiin liittyi ajan yksikkö ulb. Se kun oli se aika, joka itäsaksalaisilta menee keskimäärin laittaa radio kiinni, kun kuuluttaja kertoo seuraavaksi puhuvan puoluesihteeri Walter Ulb(richtin).

Kun tämä taitaa mennä ohitse nuoremmilta lukijoilta, niin annetaan toinen hyvä ajan yksikkö. Se on klik eli 1,2 minuuttia. Sitä käytetään fantasiasarjakuvista tutussa IDW-maailmassa. Älkää kysykö enempää.

Hyvä yksikkö on myös pain eli kipu. Sen kalibrointi perustuu kivun tuntijan omiin tuntemuksiin ja tarkkailijan havaintoihin. Kipu-asteikon nollakohtana näissä harrastuksissa olisi bensan hinnastakin tuttu kipukynnyksen ylittyminen. Harrastajalla tämä kynnys on aika korkealla.

Näillä varmaan pääsee alkuun. Hyviä vähän käytettyjä epästandardin mukaisia yksiköitä on maailma täynnä. Niistä vain valitsemaan.

ps. Jos joku kuvittelee, että yritän jotenkin naljailla ystävilleni, niin hän on totaalisen väärässä. Näiden ystävien siivellä pääsen itsekin kokemaan vauhdin hurmaa niin maalla, merellä kuin ilmassakin. iimeksi mainitussa elementissä ihan konkreettisesti siivellä ja vielä monikossa.

Mustaa valkoisella

Ilta-Sanomien nettisivuilla oli oheinen pieni journalistinen pläjäys. Kuva on ilmeisesti tarkoitettu vain kuvituskuvaksi ilman sen kummempaa yhteyttä tekstiin. Missään ei kuitenkaan lue, että kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. Ylipäänsä kuvasta ei ole mitään taustatietoja.

Jos minä olisin kuvan mummo tai tyttö ja näkisin kuvani tässä yhteydessä, niin tuskin olisin kovin iloinen siitä. Kuva on mitä ilmeisimmin jostain kuvapankista ja malleilta on varmaan luvat (tytöltä myös huoltajan)  normaaleihin julkaisutilanteisiin. Mallit ovat kuitenkaan tuskin osanneet odottaa, että kuva julkaistaan tällaisen otsikon alla. Jompi kumpi malli tai tytön vanhemmat voisi jopa suuttua niin, että nostaisi oikeusjutun lehteä vastaan.

Mitä tekisi kustantaja Sanoma News? Varmaan kävisi ekana tarkistamassa, onko kuvaaja allekirjoittanut Sanoma Newsin free-sopimuksen. Jos on, niin eikun käräjöimään. Lukeehan paperissa mustaa valkoisella.

Tilastollinen viikkokatsaus

Kirjoitin lauantaina 7.7. pienen pakinatyylisen valokuvausta aika yleisellä tasolla käsittelevän bloggauksen "5 kuvaa valehtelee enemmän kuin 53 sanaa". Siihen oli linkki digikamerat. netissä seuraavana päivänä 8.7. Sunnuntaipäivästäkö johtui, että blogilla ei ollut paljon lukijoita, alle sata?

Sunnuntaina innostuin kirjoittamaan amerikkalaisten olympiaurheilijoiden enemmän tai vähemmän epäonnistuneista valokuvista otsikolla "Epäonnistuminen on aina toisten vika". Tästä oli myös maininta digikamera.netissä seuraavana päivänä 9.7. Samana päivänä Jore Puusa julkaisi omassa blogissaan kirjoituksen "Blogwar", jossa hän joremaiseen halki, poikki ja pinoon -tyyliin näytti meikäläiselle kaapin paikkaa. Se oli nurkassa ja minun olisi pitänyt olla sen vieressä aasihattu päässä häpeämässä. Lukijamäärät Poikkitieteellisessä olivat lievässä kasvussa. Sivuja oli katseltu maanantai hieman yli 400 kertaa.

Herrasmies ei koskaan kieltäydy, kun hansikkaalla läpsäistään korville kaksintaistelun haasteen merkiksi. Enkä minä. Groucho Marxia elokuvast Neljä naurettavaa naapuria (Duck souo) siteeraten: "Of course you realize, this means war!" Toki vain sanan miekalla sivallellen.

Kun Jore oli nimennyt digikamera.netin ylläpitäjän minun uskolliseksi Sancho Panzakseni, niin ainakin epäsuorasti minun täytyi siis olla itse don Quijote. Niinpä kirjoitin vastineen otsikolla "Don Suvanto ja Sancho Harju". Siitäkin oli maininta digikamera.netissä tiistaina 10.7.  Nyt alkoi olla liikennettä blogissa. Sekä tiistaina että keskiviikkona sivuja luettiin oli kumpanakin päivänä noin 2000. Torstaina ja perjantaina määrä putosi noin 1500:aan per päivä ja vielä tänään lauantaina saattaa 1000 mennä rikki.  Selvästi enemmän, kuin minulla on yleensä lukijoita.

Kommentointi tähän viimeiseen kirjoitukseen oli vilkasta huolimatta siitä, että Jore Puusa ei itse siihen osallistunut, Mitä nyt omalla palstallaan pari kertaa kevyesti läpsäisi avokämmenen selkäpuolella. Ainoastaan don Joren aseenkantajaksi Sanco Panzaksi eräässä kommentissa tituleerattu nimimerkki Hukkakuva laittoi poikkitieteelliseen vähän palautetta nimityksestään.  Tänään lauantaina laitoin tämän aiheen kommentoinnit lukkoon. Jore Puusa kun houkuttelee nimellään sekä läsnä- että poissa ollen sen verran kiivasta kommentointia, että sitä on syytä hieman rajoittaa. Siksi lievää moderointia.

Mitä opimme tästä? Minä en juuri mitään, mitä en olisi ennen tiennyt, mutta kerrottakoon se tässä muille. Valokuvausaiheet kiinnostavat. Niillä on minulla aina noin kolminkertainen määrä lukijoita omiin muihin poikkitieteellisiin teemoihin verrattuna. Matti Harjun kanssa väleissä pysyminen kannattaa. Digikamera.netiä parempaa linkitysfoorumia valokuvasivuille ei taida Suomessa olla. Viimeisenä ja ehkä tässä yhteydessä myös vähäisimpänä. Jore Puusan nimi vetää lukijoita puoleensa kuin komposti kärpäsiä. Joren omilla sivuillakin on paljon lukijoita, linkit sieltä toivat minun sivuilleni osumia. Joten vanhaa sanontaa mukaillen: "It Doesn't Matter What They Say, As Long As They Spell Your URL Right!"


Kun olen alkuperäiseltä koulutukseltani matemaattinen tilastotieteilijä, niin tilastojen käpälöinti on jäänyt myös harrastukseksi. Googlelta saisi kattavammatkin tilastot, mutta minulle yleensä riittää blogin mukana tulleet.
Viikon ykköseksi jäi sitten "Don Suvanto ja Sancho Harju". Sitä on luettu 590 kertaa. Kommentteja 29, joista osa minun vastauksiani.
Ylivoimainen liikenteen lähde oli odotetusti digikamera.net. Puusan blogista oli 176 lukijaa eksynyt poikkitieteelliseen. Oma kolmossija ilahdutti. Sehän tarkoittaa, että "Don Suvanto ja Sancho Harju"-bloggausta lukemaan tulleet ovat käyneet muillakin sivuillani.

Muut kuin linkeissä mainitut sivut eivät olleet saaneet juuri lukijoita. Passikuva-bloggauksilla on aina lukjoita, koska sinne tullaan hakusanalla "passikuvat", jolloin poikkitieteellinen tulee noin kymmenetenä. "Saako Jumalan luomaa mennä sorkkimaan" on myös tällä listalla pysyvä. Siinä mainitaan 5 numeroa liian ison turkin omistava koirarotu "sharpei", joka on näköjään yleinen haku.

Yhteensä sivuja käytiin viikon aikana katsomassa vajaa 8000. Poikkitieteellisen ystäviä (ja vihollisia) on näköjään tälläkin viikolla ollut kymmenessä eri maassa. Macin käyttäjien suhteellinen osuus on selvässä kasvussa. Tilastojen alussa se oli noin 15%, nyt jo 20%. Lukualustat ja puhelimet muodostavat noin 10% selaimista. 

Med nyttosvenskan klarar man bättre!

 Aloitan uuden sarjan tässä blogissa. Se käsittelee Vantaalla vastaan tulleita pieniä ja vielä pienempiä huomioita, joita olen tehnyt hyvien ystävieni Karin ja Matin kanssa tehtyjen kävelyretkien aikana. Dokumentointivälineenä on pääsääntöisesti kännykkä.

 Ryhmä valmiina poikkitieteellisiin havaintoihin. Kari, Matti ja Timo.

  Leppäkorpi taitaa olla natsihenkistä seutua. Ainakin jos asian voisi päätellä kadunnimistä. Vaan eipä hätää. Hyötyruotsin taitoisina  hoksaamme heti, että kyse on Hilleristä, ei Hitleristä. Meitä kohti  on turha heitellä vääriä natsikortteja.

Korso on demareiden vankkaa tukialuetta, mutta ei kai nyt niin pitkälle pidä mennä, että pääkatu muutetaan puoluejohtajan mukaan. Vaan eipä taaskaan kielitaitoisia hämätä. Gråsisk on suomeksi urpiainen ja joku koiranleuka (hundshaka) vain oli mennyt ilkeyttään laittamaan ylimääräisen ällän kadun suomenkieliseen nimeen. 

Tässä vielä lopuksi aidot katujen nimien esikuvat ja niidet jäljitelmät. Kuten havaitaan, yhdennäköisyys ei ole kovin suurta. Ehkä jotain yhtäläisyyttä on urpiaisen ja Urpilaisen sävy sävyyn värityksessä.

 Hilleri (på svenska iller)

Hitleri

Urpiainen (på svenska gråsisk)

Urpilainen

Kuten tästä sarjan avauksesta käy hyvin ilmi, niin hyötyruotsista (nyttosvenska) on todella hyötyä tässä kaksikielisessä kunnassa. Kaksikielistä ei jymäytetä läheskään niin helposti kuin vain suomea osaavaa junttia. 

Korkeushypyn maailmanennätys hypättiin jälleen kerran Tampereella

 

M = F x r !

Kun fyysikko, varsinkin poikkitieteellinen sellainen, käy huvipuistossa, niin hänellä on monia varmaan ärsyttävä tapa katsella sielläkin asioita fyysikkolasien lävitse. Näin kävi minulle Tampereen Särkänniemessä, jossa vierailin tänä kesänä pojantyttäreni Jessikan kanssa.

Erikoisesti minua jäi kuitenkin kiehtomaan delfiinien temput delfinaarion näytöksessä. Kuinka korkealla oli rima, jonka yli delfiini hyppäsi kevyesti? Sitä ei ilmoitettu missään, joten yritin selvittää asian ottamastani pienestä videonpätkästä.

Periaatteessa delfiini hyppää riman ylitse pitkälti samalla tekniikalla kuin ihmiskorkeushyppääjätkin. Ensin otetaan kaareva vauhti ja sitten ponnistetaan riman ylitse.

Erityisesti ihastelen tässä suorituksessa vauhdinoton aluksi tehtävää pientä hyppäystä ihan kuin oikeatkin korkeushyppääjät tekevät. Loppuhyppy kierroksen päätteeksi on kai tulkittava tuuletukseksi.

 Delfiini on juuri työntänyt päänsä vedenpinnan päälle.

Delfiini on kokonaan ilmassa 0,36 sekuntia myöhemmin. Aika saadaan laskemalla väliin jäävien videoruutujen määrä. Niitä on 9, ja kun videon ruutuja on 25 sekunnissa, niin tulos saadaan yksinkertaisella laskutoimituksella. 

Kun delfiinin pituudeksi kerrottiin esityksessä vähän epämääräisesti vajaat 3 metriä, niin arvelisin delfiinin edenneen tänä aikana 2,5 metriä. Siis delfiinin nopeus vedestä nousun aikana olisi suunnilleen 2,5 m / 0,36 s = 6,94 m/s.

Tästä kuvasta voidaan arvioida myös riman korkeutta. Kuva on otettu hieman yläviistosta. Delfiini on pari metriä riman takana.  Delfiini ei ole kuitenkaan ihan täyteen mittaansa ojentautunut. Nämä huomioon ottaen voisi arvioida riman olevan noin 3 metrin korkeudessa.

Delfiini on hypyn korkeimmassa kohdassa. Riman väliin jää runsaasti ilmaa.

Energiaperiaatteen avulla hypyn korkeus voidaan laskea kaavasta

Tämä kaava kertoo, kuinka korkealle delfiinin painopiste nousee sen liike-energian muuttuessa potentiaalienergiaksi. Delfiinin painopiste on kuitenkin jo korkealla ilmassa sen pyrstön irrotessa vedessä. Selvästi nokkapainoisen pullonokkadelfiinin painopisteen voisi arvioida olevan 1,5 metriä pyrstöstä . Pyörein luvuin arvioiden delfiinin painopisteen pitäisin päästä tällä vauhdilla noin 4 metrin korkeuteen.

Tässä matemaattisessa mallissa on pari ongelmaa. Ensinnäkin delfiini ei hyppää suoraan ylöspäin, eihän se silloin voisi ylittää rimaa. Toiseksi näin saatu nopeus on keskinopeus. Delfiinin nopeus hidastuu ylösnousun aikana, joten energiaperiaatteella laskettaessa käytettävän nopeuden pitää olla tätä nopeutta suurempi. Toisaalta nämä kaksi virhelähdettä vaikuttavat eri suuntiin, joten tulos voisi näistä systemaattisista virheitä huolimatta olla aika lähellä oikeaa korkeutta.

Toinen tapa analysoida lähtönopeutta on tutkia hyppyä heittoliikkeenä. Siitä, kun pyrstö on juuri irronnut vedestä kuluu 0,88 sekuntia siihen, kun pyrstö on korkeimmalla kohdallaan hypyn aikana. Tämä tulos saadaan joko etsimällä videosta se ruutu, jossa pyrstö on korkeimmillaan tai sitten se ruutu, jossa pyrstö juuri menee takaisin veden alle. Heittoparaabeli kun on symmetrinen, joten jälkimmäinen aika jaettuna kahdella antaa myös ylösnousuun kuluvan ajan.Molemmilla tavoilla nousuajaksi saadaan 0,88 sekuntia.

Heittoliikkeen keskeiset suureet saadaan laskettua seuraavista yhtälöistä.

nousuaika:

lentoaika: 

 

lakikorkeus:

kantama:

Arvioin videolta hypyn kantaman olevan noin 4 metriä. Yhtälöissä on silloin 3 tuntematonta suuretta, lähtönopeus, lähtökulma ja  lakikorkeus ja kaksi videolta laskettua tai arvioitua suuretta, nousuaika ja kantama. Lentoaikahan on nousuaika kerrottuna kahdella.

Yhtälöryhmästä lakikorkeuden ratkaisemisen suljetussa muodossa on hieman hankalaa, mutta ratkaisemalla nousuajasta ensin lähtönopeuden päästään yhtälöön

joka voidaan ratkaista kätevästi funktiolaskimien solver-toiminolla. Lähtökulmaksi tästä yhtälöstä saadaan saadaan 75,2^o, josta siiten helposti lähtönopeudeksi 8,9 m/s ja lakikorkeudeksi 3,8 m.

Tämä laskelma sisältää vähemmän olettamuksia kuin aikaisempi, joten sitä voitaneen pitää luotettavampana. Niin tai näin, delfiini, jonka nimi ei jäänyt minulle mieleen, ylitti reippaasti korkeushypyn voimassa olevan maailmanennätyksen 2,45 metriä, joka on kuubalaisen Javier Sotomayorin nimissä. Sotomayorin ylityksessä rima jäi heilumaan, delfiinin hypyssä ilmaa jäi väliin ainakin ½ metriä.

 Tässä videolta kaapatusta yhdistelmäkuvasta näkee selvästi, kuinka Sotomayor ylittää 245 cm korkudella olevan riman, mutta todellisuudessa hänen takapuolensa on korkeimmillaan korkeintaan 240 cm:n korkeudella. Tampereen delfiinilikalla suoritus ei ollut näin tipalla.

IAAF ei pikkumaisuuttaan hyväksy muiden kuin ihmisten suorituksia ennätyskelpoisiksi. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä yleisurheilun säännöissä sanotaan korkeushypystä. Suorituksen suhteen ei ole oikeastaan muita rajoituksia kuin se, että ponnistuksen pitää tapahtua yhdellä jalalla. Miten kaksihaarainen pyrstö mahtaa sopia tähän sääntökohtaan?

Korkeushypyssä on monia hyppytyylejä. Delfiini käyttää ns. sukellustyyliä, jota minäkin harrastin pikkupoikana. Hyppy päättyi tyylikkääseen kuperkeikkaan hiekkakasassa. Ennätykseni tällä tyylillä taisi olla 95 cm, joten aivan delfiinin korkeuksille en tyylien samankaltaisuudesta huolimatta yltänyt.

Varhaiset saksi-  ja ulkojalan tyylit ovat tietysti delfiinin tavoittamattomissa, sen verran surkastuneet delfiinit alaraajat ovat. Sen sijaan kehittyneemmät kierähdys- ja selkä edellä riman ylittävä floppityyli kyllä onnistuisivat delfiineiltä tarpeen vaatiessa. Jos ei muusta syystä, niin tasoitusta antaen.