Kuva: Joe Klamar
Yhdysvalloissa valokuvauspiireissä on noussut samanlainen pieni myrsky vesilasissa kuin meillä vähän aikaa sitten presidentti Niinistön virallisesta valokuvasta. Nyt kyseessä oli USA:n olympiaurheilijoista otettuja
potretteja.
Tapahtumien kulku noin lyhykäisyydessään meni seuraavasti.
Kolmisen sataa Lontoon olympialaisiin matkaavaa urheilijaa oli kokoontunut
toukokuun alussa miamilaiseen hotelliin. Heitä kuvaamaan oli kutsuttu muutama tunnettu
ammattivalokuvaaja, Joe Klamar yhtenä joukossa. Joen snapshotteja alla.
Joe itse selitteli tuloksia sillä, että hänellä ei ollut
kerrottu, mikä on kuvaussession luonne. Siksi hänellä ei ollut asianmukaista
studiovarustusta mukanaan. Lisäksi aikaa kuvien ottamiseen oli 1-3 minuuttia
yhtä urheilijaa kohden.
En ollut paikalla, joten en pysty kommentoimaan muuta kuin
nähtyä tulosta. Paikalla ei tiettävästi ollut myöskään lehtikuvaaja emerita
Jore Puusa, mutta hänellä näköjään riittää pro-kollegalle selvästi enemmän ymmärtämystä
kuin sosiaalisen median kommenteissa jenkkilässä näkyy olevan.
Minusta osa kuvista oli kamalia. Vetämilläni valokuvauksen
alkeiskursseilla näkee vastaavia, kun aloittelijat ottavat ensi askelia
muotokuvien ottamisen maailmassa. Mutta kuvat sinänsä eivät ole minusta tässä
se mielenkiintoisin seikka. Tapahtumien kulku herättää minussa muutaman
kysymyksen.
1. Joe Klamar on lehtikuvaaja, joka kuvaa paljon urheilua.
Miksi hänet kutsuttiin ottamaan muotokuvia? Vaikka kohteet ovat urheilijoita,
niin ei se tee Klamaria päteväksi muotokuvien ottajaksi.
2. Miksi Joe Klamar meni paikalle kuvainnollisesti kahta tyhjää
kättä heilutellen? Valokuvaaja, joka ei ota selvää kuvaustilaisuuden luonteesta
on suunnilleen samassa tilanteessa kuin laulaja, joka ei esiintymispaikalle
tulleessaan tiedä, mitä lauluja hänen odotetaan siellä esittävän ja kenen
säestyksellä.
3. Miksi kuvatoimisto Getty julkaisi kuvat, vaikka osa niistä oli selvästi sutta ja sekundaa?
Joillakin on sellainen romanttinen käsitys, että
valokuvausalalla oikean valokuvakoulun käynyt pro selviää aina sellaisestakin
tilanteesta, jossa amatööriltä pääsee itku. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikki
ihmiset epäonnistuvat aika ajoin, jopa prot. Se on inhimillistä ja se on
välttämätöntä ihmisen henkisen kasvun kannalta. Voitosta voittoon ja
onnistumisesta onnistumiseen kulkevasta ihmisestä tulee vääjäämättä itsestään
ylimaallisia luuleva superego. Nokian tilanteessa voidaan nähdä, mihin tämä
kuva itsestään lopulta johtaa. Minä en voi epäonnistua missään mihin tartun.
Jos niin käy, niin se on muiden tai olosuhteiden vika. Suosittelen kaikille
tätä epäileville alla olevaa kirjaa, vaikka en ole edes itse sitä vielä
lukenut. Tilannut kuitenkin jo kirjastosta.
Mitä minä olisin tehnyt Joe Klamarin pöksyissä? Ensinnäkin
olisin ottanut kunnolla selvää tilaisuuden luonteesta. Vaikka kiusaus olisi
ollut suuri, niin luultavasti olisin kieltäytynyt vedoten kokemattomuuteen
muotokuvaajana. Jos kaikesta huolimatta olisin lähtenyt, niin olisin
varustautunut vähän monipuolisemmalla kalustolla. Jos taas olisin joutunut
kuvaustilanteeseen vähän kuin housut kintuista yllätettynä, niin olisin
järjestänyt sellaisen valaisun, jossa ei voi epäonnistua. Kova jyrkät varjot
heittävä sivuvalo ei ole sellainen. Lopuksi, jos kuvat olisivat kaikesta
huolimatta olleet Klamarin huonoimpien kuvien kaltaisia, niin olisi todennut, että
unohdetaan koko juttu - ainakin osa kuvista. Joskus asiat vain menevät pieleen.
Kuva: Pasi Heiskanen
Kuva: Joe Klamar
Kummalle lähtisit ottamaan muotokuvan itsestäsi? Ylemmän on
ottanut amatööri, "hyvä ukko" kuitenkin. Alemman taas aito pro.
Kuva: Nick Laham
Miamissa otettiin ihan käypäisiä peruskuvia. Yllä esimerkki siitä, kun valaistaan takuuvarmasti eikä yritetä kikkailla enempää mitä aika ja malli antavat myöten.
Kuva: Joe Klamar
Jotta ei tehtäisi totaalista vääryyttä Joe Klamarille, niin tässä yksi hänen hienoista urheilukuvistaan ja yksi not so altogether bad olympiaurheilijakuvistaan.
7 kommenttia:
Ihanko tarkoituksella käytät Jore Puusasta feminiinimuotoa emerita, etkä maskuliinista emeritus?
Jore itse haluaa sitä käytettävän itsestään. Ei kai minulla ole siihen mitään sanomista.
http://timosuvanto.blogspot.fi/2012/05/ratkaiseva-hetki.html
Ahaa, no siinä tapauksessa. :) Yleensä vain naisprofessori on eläkkeellejäätyään emerita ja miesprofessori emeritus. Mutta jos hän haluaa olla emerita, niin kunnia hänelle suotakoon.
Itse Jore Puusakin on näköjään pannut tämän bloggauksen merkille. Terävää analyysia Jorelta.
http://puusa.blogspot.fi/2012/07/blogwars.html
No niinpä näkyy.
Joren partaveitsen terävien kritiikin hampaiden käsittelyssä ovat olleet mm. seuraavat valokuva-alan ihmiset: Matti Harju, Kari Kuukka, Pekka Potka, Matti Sulanto, Peter Forsgård, Mikko Säteri, Vesa Koivunen. Muitakin varmaan on, mutta nämä nyt ovat sattuneet osumaan minun silmiini.
Petteri Järvinen on sitten ihan oma lukunsa. Häntä Jore on läpsinyt korville valokuvaus alan pahimpana alas ajajana mennen tullen vuosien mittaan. On suuri kunnia päästä tähän joukkoon niinkin vaatimattomilla fotoansioilla kuin mitä minulle on tähän ikään kertynyt.
Kun ammatissani joudun jatkuvasti tekemisiin kansainvälisten tekijänoikeusasioiden kanssa, niin huomioni kiinnittyi Joren palstalla olevaan tekstiin. "Kuvasitaatti opetustarkoituksiin". Sillä Jore nähtävästi halusi tuoda esille sen, millä perusteella hän oli laittanut Suvannon kuvia omaan blogiinsa.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka ohutta Joren tietämys tekijänoikeudesta on, vaikka hän kehuu opettavansa sitä suurella asiantuntemuksella.
Opetustarkoituksiin saa VALOKOPIOIDA tietyn osan kirjallisesta materiaalista. Tämä oikeus koskee vain Kopioston kanssa sopimuksen tehneitä OPPILAITOKSIA, ei yksityisiä henkilöitä. Ei siis esimerkiksi Kuvajournalismilinjan entistä johtajaa. Sitä paitsi digitaalisessa muodossa oleva kopio EI ole valokopio, se ei siis kuulu tämän sopimuksen piiriin.
Kuvasitaatti on sallittu tieteellisessä ja arvostelevassa esityksessä. Joren bloggaus on mitä suurimmassa määrin arvosteleva, etten sanoisi teilaava, joten kuvasitaatin käyttö on tässä yhteydessä oikeutettua, mutta ei sillä perusteella millä Jore esittää.
Kun Jore kompuroi näin pahasti tekijänoikeuden perusasioissa, niin mitähän muita satuja hän on oppilailleen kertoillut?
Tuo kuvaustilannehan on aika vaativa; loosheja rivissä ja 4 minuttia aikaa per setti.
No, siitä huolimatta; paria sokean kukon löytämää kanaa lukuunottamatta kuvat ovat kamalia. Kuten todettu, studiokuvauksen peruskurssilla tehdään ekan päivän iltapuolella parempaa jälkeä (mutta ei 4 minuutissa, totta).
Jos veijari ei ole ennen kuvannut monisalamatekniikalla (niinkuin on ilmeistä) niin tuo oli huonoin mahdollinen paikka tutustua aiheeseen. Harjoittelu salaa kotona olisi ainakin ohjannut kontrastin säätöön. Useat kuvista näyttävät siltä kuin toinen salama ei olisi välähtänyt synkassa - ne peruskurssilaiset saavat tuota jälkeä aikaan, kun jättävät salamansa TTL-asentoon ja orja vilkkuu ohjaussalaman tahdissa.
Kaikkihan me mokaamme, useinkin. Kaikkien mokat eivät vain mene Gettyn listoille.
Lähetä kommentti