Funktionaalinen lintulauta

Tiaiset eivät näköjään vierasta sen enempää lintulaudan modernia  rakennetta kuin sitä kännykällään kuvaavaa poikkitieteilijääkään. Ne pyrähtelivät varsin pelottomasti tankkaamaan itseään rouhitulla pähkinällä, vaikka olimme Karin kanssa aivan vieressä. 

Entinen oppilaani, nykyinen naapurini ja ystäväni Kari rakensi pyörivän lintulaudan. Ongelmana kun oli se, että ennen piti tehdä kompromissi täytön helppouden ja laudan sijainnin suhteen. Kun lauta oli helposti täytettävissä parvekkeen päällä, niin parveke peittyi talvella helposti linnun kakkaan. Jos lauta parvekkeen ulkopuolelle, niin sen täyttäminen oli hankalaa. Tämä konstruktio täytti kaikki toiveet kuin apinoiden telefooni Afrikassa aikoinaan.  Sitä on sekä lintujen helppo käyttää että ihmisten täyttää.

Ratkaisu vastapainoineen osoittaa hyvää fysikaalisen ajattelun omaksumista. Minulla ei ole asiaan paljon vaikuttamista, ei ainakaan kouluajoilta. Vaikka fysiikkaa opetinkin, niin Karia opetti Sakari. Nyt vain olisi selvitettävä, syntyikö tämä funktionaalinen lintulauta Sakarin opetuksen ansiosta vai siitä huolimatta.  Niin tai näin, siirtovaikutuksen aikajänne olisi tässä 30 vuotta. 

Etsi kolme virhettä

Kaveri, jonka kanssa tutkimme Kuun koon näennäistä muutosta jo yli 30 vuotta sitten heitti kysymyksellä yllä olevaan hesarin kolumniin liittyen. "Etsi kolme virhettä". Vastaan pidemmän kaavan mukaan.

Kuun näennäinen koko ei ole aivan yksikäsitteinen asia. Näennäisellä minä ymmärrän tässä tarkoitettavan joko sitä, mikä on katsoja kuvittelema Kuun kulmaläpimitta tai miltä Kuu näyttää suhteessa johonkin. Tämä vertailukohta voi olla jokin toinen asia tai sitten Kuu itse eri aikaan ja/tai eri paikassa.  Tarkastellaan näitä erikseen.

Kuun kulmaläpimitta vaihtelee kahdesta tekijästä riippuen. Kun Kuun on radallaan lähimpänä Maata noin 363.000 km:n päässä ja kauimmillaan 405.000 km:n päässä, niin lähimmillä ollessaan Kuu on vajaat 12 % suurempi kuin kauimmaisessa pisteessään. Tätä muutosta on vaikea havaita, koska se tapahtuu pikku hiljaa Kuun 29 vuorokautta kestävän kierron aikana.

Kuun noustessa horisontista korkeammalle taivaalla sen ja katsojan välinen etäisyys lyhenee katsojan kiertyessä maapallon pyöriessä kohti Kuuta. Suurimmillaan muutos on päiväntasaajalla, maapallon säteen eli noin 6400 km:n verran. Ylläoleva kuva ei ole oikeissa mittasuhteissa, sillä ero on noin 1,6 %, joten tätäkin on vaikea havaita silmämääräisesti Kuun nousun aikana. Kuu on siis näennäisessti hieman isompi ollessaan korkeammalla kuin köllöttäessään lähellä horisonttia. Silmä tosin kertoo jotain ihan muuta.

Tästä lienee kysymys Hesarin jutussa. Kyseessä on optinen harha, joka tunnetaan kuuilluusion nimellä. Kuu näyttää horisontissa selvästi suuremmalta kuin  ollessaan korkeammalla taivaalla. Ilmiö on siis puhtaasti psykologinen. Sen luonteesta ei ole erimielisyyttä, syistä sitäkin enemmän.

Koska ilmiö koetaan myös aavalla merellä, niin se ei voi johtua vain Kuun edessä olevista kohteista. Tutkimukset antavat kuitenkin viitteitä siihen, että Kuun lähellä näkyvillä kohteilla on vaikutusta asiaan. Kuten rakennuksilla, puilla, laivoilla yms.

Todellisuudessa Kuu on varsin pieni kohde taivaalla. Sen läpimitta näkyy puolen asteen suuruisena. Yhtä suurena kuin 10 sentin kolikko 2,3 metrin päässä. Yleensä Kuu koetaan paljon todellista kokoaan suuremmaksi riippumatta sen paikasta taivaalla. Horisontissa vielä erityisen suurena. 

Kuuta voidaan verrata myös sen takana olevaan kohteeseen. Nimittäin Aurinkoon uuden Kuun aikoihin Auringon ollessa lähellä horisonttia. Tätäkin on tutkittu. Kuu koetaan Aurinkoa pienemmäksi, vaikka niiden kulmaläpimitat ovat aika tarkkaan yhtä suuret.  Selitys lienee siinä, että Aurinko on niin paljon kirkkaampi kuin Kuu, joka vain heijastelee Auringon valoa.

Tässäkin blogissa on ollut juttua kuuilluusiosta. Vaikka täällä.

ps. Zoomauksesta

Peruskuva. Kädessä oleva muumimuki ja takana oleva karikatyyri minusta ovat suunnilleen yhtä suuret.

Yksinkertaisin zoomaus, jota mm. kamerakännykät yleisemmin käyttävät. Kuvaa rajataan, jolloin kuvakulma kapenee.

Optinen zoomi, eli kamera ja kuvan kohteet ovat samoilla paikoilla, mutta objektiivin polttoväli on pidempi. Tarkennus on mukissa. Kupin ja taustakuvan kokojen suhteet eivät ole muuttuneet, sen sijaan tausta on tullut epäterävämmäksi kuten optiikan lakien mukaan pitääkin tapahtua.  Tämä on etu tai haitta riippuen siitä, mikä taustan merkitys kuvassa on. Yleensä sitä käytetään kuvakerronnan apuvalineenä, kun halutaan erottaa kohde taustasta.

Jalkazoomi, tai tässä tapauksessa käsizoomi. Kamera tuotu lähemmäksi mukia, jonka etäisyys karikatyyrista on pysynyt samana. Muki on nyt paljon karikatyyria suurempi, koska kuvakulma on muuttunut. Tausta on epäterävä, koska tarkennus on nyt lähelle.

Varmuuden vuoksi vielä rajauszoomi kuvasta, joka on otettu sellaiselta etäisyydeltä, että 10 sentin kolikko ja kuu ovat kuvassa saman kokoiset.

Toivottavasti joku sai näistä edes pienen ahaa-elämyksen suhteessa valokuvauksen optiikan lainalaisuuksiin.

Lukeeko näitä juttuja kukaan?

Olen pitänyt tätä blogia vuoden 2010 helmikuusta, siis reilut 3½ vuotta. Bloggauksia on kertynyt kaiken kaikkiaan 378. Pyörein luvuin siis sata per vuosi. Aiheet ja niiden käsittely on ollut nimensä mukaisesti aika poikkitieteellistä. Siis laidasta laitaan.

Kirjoituksiani on kommentoitu kohtuullisesti. Joitakin runsaastikin, mutta monet ovat jääneet kokonaan vaille muuta näkökulmaa kuin omani.  Koska blogillani ei ole kaupallisia päämääriä, ainakin ne ovat hyvin minimaaliset, niin kirjoittelen aiheista, jotka kiinnostavat minua itseäni. Minusta se on ainoa järkevä lähtökohta ylipäänsä kirjoittamiselle. Vaikka suuret lukijamäärät eivät ole tämän blogin keskeinen tavoite, niin toki toivoisi sen tavoittavan muitakin minun mieltäni kutkuttavista aiheista kiinnostuneita. Siksi olen heitellyt infotäkyjä tarpeen mukaan vähän sinne ja tänne.

Todellisten lukijoiden määrää on vaikea arvioida. Blogilla on Googlen oman statistiikka, mutta sen luotettavuus on vähän  sitä sun tätä, kuten kohta tullaan näkemään. Päätinkin viikon ajan tarkkailla vähän statistiikkaa ja sen lisäksi heitin yhteen bloggaukseen vielä pari pientä porkkanaa. Mielipidekyselyn ja siihen vastanneiden kesken kolme kirjapalkintoa.

Tässä tuloksia.

Googlen statistiikka koko ajalta. Tästä voitaneen käyttää vanhaa määritelmää:  valhe, emävalhe, tilasto. Kun aloitin blogini vuonna 2010, niin lkujioita ei ole millään voinut kertyö toukokuusta 2007 alkaen. Muutenkin koko ajan kattaviin lukuihin pitää suhtautua hyvin kriittisesti. Tämän mukaan sivuilla olisi ollut keskimäärin 500 lukijaa päivittäin. Todellinen luku lienee 50 hujakoilla. Suosituin aihe oli kuitenkin presidentti Niinistön virallisesta valokuvasta kertova bloggaus. Siihen oli linkki Ilta-Sanomien verkkolehdessä. Passikuvia googlanneet tuskin ilahtuivat päästessään minun sivuilleni. Otsikossa olevien sanojen Jumala ja Marimekko vetovoimat ovat myös aika ilmeisiä. Uskovia lennähtää  aina ajoin blogiini kuin lintuja päin vaaleaa ikkunaruutua. Suunnilleen samalla seurauksellakin. Pökerryksen jälkeen heti siiville, kun ne jälleen kantavat.

Koko ajan tilastoa edelleen. Se näyttää, mistä poikkitieteellisen blogin sivuille on siirrytty ja millä hakusanoilla sinne on päästy - yleensä eksytty. Siirtyminen blogin sisällä on kolmanneksi yleisin. Hakusanoilla timo suvanto tai suvanto blog on varmaan osaksi tavoiteltukin tätä blgia, mitä tuskin voi sanoa monesta muusta listalla esiintyvästä. Jore Puusa on nimi, joka vetää ammattivalokuvauksen tuhoajia puoleensa kuin raato korppikotkia. Poikkitieteellinen blogihan on tunnetusti tämän agendan johtavia alustoja.


10-kärjessä koko ajalta. Osa luvuista on paremmin yhteneviä todellisten lukijoiden määrän kanssa, osa taas ei. Valokuvaus kiinnostaa.

Tilastoa aikaväliltä 21.10.-28.10.2013. Olettaisin vasemmalla olevien lukujen olevan ainakin sinne päin, kuinka monta kertaa sivuilla on käyty.

Tämä tilasto paljastaa karun totuuden. Eniten sivuilleni tullaan googlettamisen seurauksena. Mutta kun katsotaan hakusanoja, niin  suurimmassa osa niistä on varmaan etsitty ihan jotain muuta poikkitieteellistä näkemystä.

Valokuva-aiheisiin juttuihini linkittää lähes säännöllisesti digicamera.net. Sen vetäjä Matti Harju on entinen oppilaani ja minä ilmoittelen hänelle aina, kun poikkitieteellisessä on jotain valokuvaa käsittelevää. Joten digicamera.netin kautta tulevat ovat todellisia lukijoita, eivät sattumalta blogiin eksyneitä. Valokuva-aiheiset jutut ovatkin ylivoimaisesti luetuimpia bloggauksiani. Osin aiheensa, mutta suureksi osaksi digicamera.netin ansiosta.

Puffaan juttujani facebookissa, joka näyttää olevan aika hyvä lähde. Lisäksi olin kommentoinut tällä viikolla Katleena Kortesuon Ei oo totta blogissa ja Jari Parantaisen Potitasta blogissa. Kommentoijan nimi on linkki hänen omaan blogiinsa, joten niitä tulee myös ihan oikeita lukijoita.

Kaikki com-päätteiset facebookia lukuunottamatta ovat erilaisia robotteja. Niiden antamilla tilastoluvuilla voi huoletta pyyhkiä mitä epäsopivaa nyt sattuu ensimmäisenä tulemaan mieleen.

Kaiken kaikkiaan viikon aikana yllä olevilta sivustoilta on tultu poikkitieteelliseen noin 1000 kertaa. Niistä noin 420 on tullut tarkoituksella, siis vajaat 600 on erilaisia harhaiskuja.

Viikon aikana  käydyimmät 10 kärjessä. Näiden taas uskoisin olevan aika lailla todellisia, sillä ne ovat kaikki tuoreita.  Vain "Aikauslehtikatsaus vuodelta 1958" on robotin käyntien jäljiltä.

Erilaiset robotit koluavat myös blogeja ja lähettävät sitten blogin pitäjälle postia. Nämä vääristävät kävijätilastoja varmaan aika merkittävästi. Poistamalla sp-osoitteen niistä varmaan pääsisi eroon, mutta minulla ne suodattuvat automaattisesti roskapostiksi.


Sitten lopullinen testi. Bloggauksen "Valokuva vai "vain" valokuva" lopussa oli uhen ruksauksen vaativa kysely. Lukijoita yllä olevan mukaan on ollut 407, heistä kyselyyn asti pääsi 34. Siis alle 10%. Kirjapalkintojen arvontaan osallistui osoitteensa lähettämällä 15 henkilöä.  Kommentteja tuli 7, näistä vain yksi nimellä. Nämä luvut kertovat minusta sittenkin kaikkein luotettavimmin lukijoiden kiinnostuksesta. Sitä on, mutta ei mitenkään ylipursuavasti.

Blogi on siinä mielessä kuin sanomalehti. Bloggauksen herättämä mielenkiinto  on hyvin ohimenevää. Esimerkiksi tämän bloggauksen 407 lukijasta 290 kävi lukemassa blogia sinä päivänä, kun siitä oli maininta digicamera.netissa, seuraavana päivänä 78 ja sen jälkeen olikin aika hiljaista.

Johtopäätökset? Tee parempia ja mielenkiintoisempia bloggauksia? Hyvä neuvo, mutta kuten jo totesin, niin kirjoitan niistä aiheista, jotka ovat minusta mielenkiintoisia. Jos olen siitä johtuen marginaalissa, niin ei se ole minusta kovin uutta ja outoa. Olen ollut enemmän ja vähemmän siellä koko ikäni.

Kirjapalkinnot on arvottu ja kirjat lähetty arvan suosimille.

Talviaikaan siirtymisen onni ja autuus

Kesäaika eri alueilla: sinisellä alueet, joissa kesäaika on käytössä, oranssilla alueet, joissa se on ollut aikaisemmin käytössä, punaisella alueet, joissa se ei ole koskaan ollut käytössä. Huomiota kiinnittää päiväåntasaajaseudun runsaat punaiset alueet. Eivätkö ne ole tutustuneet miniseri Kyllösen tavoin tutkimuksiin ja ymmärtäneet kesäajalla olevan enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. 

Kun viimeksi kirjoitin aiheesta, niin Venäjällä oli vielä kesäaika. Eivät kaikki päätökset siellä näköjään ole epärationaalisia. Ainakin tässä asiassa Putinin Venäjä kulkee omia itsenäisiä polkujaan. 

Kokoomuksen Nykypäivän verkkolehdestä poimittua.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) luopuisi kesäajasta.

Heinonen kysyy kirjallisessa kysymyksessään, onko hallitus valmis käynnistämään selvityksen kesäajasta luopumiseksi.

Suomi siirtyy kesäaikaan aina maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja poistuu kesäajasta lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

Suomi otti kesäajan käyttöön vuonna 1981. Muutosta perusteltiin energian säästöllä kun auringonvalo riittää myöhempään sekä aikaeron säilyvyydellä tärkeimpiin kauppakumppaneihin.

"Nykyisin työelämä toimii 24/7-periaatteella, ja niin sanotulla virastotyöajalla ei ole enää suurta merkitystä digitalisoituneessa globaalissa tietoyhteiskunnassamme", Heinonen kirjoittaa kirjallisen kysymyksensä perusteluissa.

Heinonen perustelee ehdotustaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksellä. Sen mukaan kesäaikaan siirtyminen häiritsee ihmisten yöunta tekemällä siitä katkonaista sekä kevyempää. Tämä vaikuttaa samalla vireystasoon sekä työtehtävien suorittamiseen.

Kansanedustajan mukaan tutkimuksissa on myös esimerkiksi havaittu, että esimerkiksi sydäninfarktien määrä lisääntyy aina keväisin ja syksyisin kelloja siirrettäessä.

"Kellojen siirtämisestä aiheutuu myös paljon vaivaa ja sekaannuksia, ja lisäksi se kuormittaa yhteiskuntaa sekä yksilöä", Heinonen sanoo.

Hän huomauttaa myös, että kesäaikaan siirtyminen on ongelma myös eläinten parissa, erityisesti maatalousaloilla.

"Eläimet eivät yleensä omaksu kesäaikaa, vaikka ympäröivä yhteiskunta muuttaisi elämänrytmiään. Tuotantoeläimien rytmiä pyritään tiloilla muuttamaan porrastetusti, mutta tästäkin huolimatta ajan muutos voi olla liian suuri rasitus. Tiettyihin ruokinta- ja lypsyaikatauluihin tottuneet eläimet kärsivät kesäaikaan siirtymisestä, ja muutos on havaittavissa esimerkiksi maitotuotoksen laskuna ja stressitason nousuna", Heinonen kirjoittaa.

Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) vastauksesta käy ilmi, ettei kesäajasta hänen mielestään ole syytä luopua.

– Tutkimustulokset ovat jossain määrin ristiriitaiset ja riippuvat siitä, mitä tutkimuksissa on erityisesti painotettu. Aikaisemmin tehtyjen selvitysten perusteella kesäajalla on arvioitu joka tapauksessa olevan enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia. Kesäajalla on vaikutusta muun muassa liikenneturvallisuudelle, Kyllönen katsoo vastauksessaan.

Heinonen on pettynyt siihen, ettei ministeri käsittele kesäajasta työelämälle, maataloudelle ja kotieläimille aiheutuvia haittoja.

Kyllönen muistuttaa vastauksessaan, että toimivalta kesäaika-asioissa EU:ssa kuuluu unionille. Heinosen mielestä EU:n päätöksentekoon voi vaikuttaa "jos olisi halua ja tahtoa".

Kyllösen vastauksessa minua huolestuttaa kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että poliittisten päättäjien on näköjään koko ajan helpompi mennä EU:n selän taakse. Kyllähän me muuten, mutta kun EU:ssa on päätetty toisin (meidän puolestamme).

Toinen Kyllösen vastauksessa minua huolestuttava seikka ei ole sinänsä mikään yllätys. Tutkimuksia kun löytyy alalta kuin alalta joka lähtöön. Ei ole sellaista agendaa, ettei sitä tukevia tutkimustuloksia löytyisi, ja jos ei löydy, niin sellainen tilataan. Vaikka Himaselta tai Boston Consulting Groupilta.

Kuten Kyllönen sanoo, niin kesäajan vaikutuksista on hyvin ristiriitaisia tutkimuksia. Hän jättää kuitenkin mainitsematta, että nämä ristiriitaiset tuloksia antaneet tutkimukset (voivathan tutkimuksetkin toki olla päämääriltään ristiriitaisia) ovat kesäajan hyötyjä kartoittavia. Niin energian säästöistä kuin liikenneturvallisuudesta tehdyissä tutkimuksissa on kesäajan merkityksestä niihin saatu hyvin erilaisia tuloksia. Sen sijaan kesäajan haitoista ollaan paljon enemmän yksimielisiä. Kellojen siirtelyä ja siitä koituvia välittömiä seuraamuksia tuskin kukaan voi vakavalla naamalla väittää positiiviseksi vaikutukseksi. Sitä, että syksyllä saa siirron seurauksena nukkua vähän pidempään, en laske oikeiden hyötyjen joukkoon.

Oltiin EU:ssa mitä mieltä tahansa, niin mitä pohjoisemmaksi siirrytään, sitä vähemmän kesä- ja talviajan kanssa pelaamisesta voisi olla mitään todellista hyötyä. Lapissa on valoisaa koko kesän ja vastaavasti pimeää tai ainakin kaamoksen tasaista hämärää pitkän aikaa talvella. Lappilaiset saavat tästä kellojen siirtelystä osakseen vain sen varmasti huonot puolet.

Otan esille vielä yhden tapauksen, joka satunnaisuudestaan huolimatta kuvaa hyvin niitä potentiaalisia riskejä, joita kesä- ja talviajan vaihtumiseen sisältyy. Vaimoni oli tässä hiljattain matkaoppaana Englannissa. Matkalla oli pariskunta, jonka mies oli saanut pari vuotta sitten aivoinfarktin. Hän oli toipunut siitä kohtuullisesti, mutta olisi luultavasti toipunut vielä paremmin ilman seuraavaa epäonnista tapahtumien ajoitusta.

Infarkti oli nimittäin sattunut sellaisena päivänä aamuyöstä, jolloin talvi- ja kesäaika vaihtuu. Aivoinfarktia hoidetaan yleensä liuottamalla veren aivoissa tukkivaa hyytymää. Liuotuksen onnistumisessa on keskeistä oikea annostus ja se taas riippuu oleellisesti siitä, milloin infarkti on tapahtunut. Yöllä hädissään miehen vaimo ei ollut tajunnut kellojen siirtoa ja oli ilmoittanut vahingossa väärän ajan. Sairaalan kello ja hyytymä miehen päässä kävivät siis eri aikaa.

On tietysti vaikeaa sanoa, kuinka merkittävä tämä sekaannus oli tapahtumien kulussa. Ainakin minun, joka olen toisen käden kuulopuheiden varassa, mutta tuskin tästä aikasekaannuksesta mitään hyötyä oli. Ainakin avioparille ja heidän omaisilleen jäi paljon jossiteltavaa. 

Valokuvateos vai "vain" valokuva

Kuten Marimekon tapaus osoittaa, niin valokuvan teosluonteella saattaa olla myös taloudellista merkitystä. Ongelmana asiassa on vain se, että valokuvateoksen ja tavallisen valokuvan välinen viiva on enemmän kuin veteen piirretty. Sen paikasta kun antavat "asiantuntijalausuntoja" niin juristit kuin taideväärennösten tutkijat.

Nyt poikkitiedepalstan lukijat saavat olla hetken tekijänoikeusasiantuntijoita omassa elämässään. Alla on kahden tekijänoikeusneuvoston käsittelyn saanutta  valokuvaa tekijänoikeusneuvoston perusteluiden kera ja Markus Lepon valokuva. Laittamalla rastin lopussa olevaan kohtaan lukija voi ilmaista oman käsityksensä Lepon valokuvan teos-luonteesta. (Sama kysely on jokaisen bloggauksen lopussa, koska blogin rakenne ei salle yksilöityä kyselyä eri bloggauksille. Poistan kyselyn, kunhan se on ollut aikansa.)

Kaikkien halukkaiden kesken arvon kolme kappaletta kirjaani Digikuvan osto, myynti & käyttöoikeus. Kirjan painos on juuri loppumassa, joten tämä on viimeisiä tilaisuuksia saada tämä lukuisia huomionosoituksia saanut teos omaksi. Arvontaan osallistuneiden nimet jäävät vain minun tietooni.

 Kuva: Kalle Kultala

Valokuvateos. Alla tekijänoikeusneuvoston perustelut päätökselleen.

Valokuvan teostason ylittymisen arvioimiseksi on huomioitava yhtäältä valokuvana ilmenevä lopputulos ja toisaalta valokuvaajan tekemät lopputulokseen vaikuttaneet valinnat. Valokuvan teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvaa eri elementtiensä muodostamana kokonaisuutena.

Valokuvaaja voi tehdä lopputulokseen vaikuttavia valintoja ennen valokuvan ottamista muun muassa oivaltamalla kuvaushetkeen liittyvät erityispiirteet, sommittelemalla kuvauskohteen, valitsemalla kuvan rajauksen, kontrastin, terävyysalueen, kuvakulman, valotuksen tai kuvauskohteen lisävalaisemisen. Valokuvaaja voi kuvan otettuaan käsitellä valokuvaa.

Valokuvan julkaisemisella tai julkaisemattomuudella ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, ylittääkö valokuva teoskynnyksen vai ei. Valokuvaajan ammattitaidon tasolla tai sen puutteella ei itsessään ole merkitystä valokuvan teoskynnyksen arvioimisessa. Amatöörivalokuvaajakin voi luoda teosvalokuvan.

Valokuvan tarkoituksella kuten sillä, onko kuva tarkoitettu esimerkiksi lehtikuvaksi, valokuvanäyttelyyn tai perheen valokuva-albumiin ei ole merkitystä arvioitaessa teoskynnyksen ylittymistä.

Valokuva voi ylittää teoskynnyksen ja saada suojaa teoksena, jos valokuva ilmentää valokuvaajansa omaperäisiä valintoja. Eräänä arviointikriteerinä voidaan käyttää oletusta siitä, että kukaan muu ei olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen saatuaan tehtävän valokuvata samaa kohdetta. Valokuvan on oltava tällä tavalla valokuvaajansa henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos. Teoskynnys ei ylity, jos valokuvaustulos perustuu ainoastaan valokuvaajan ammattitaitoon ja valokuvausoppien taidokkaaseen soveltamiseen.

Tekijänoikeusneuvosto on arvioinut oikeudenhaltijan sille toimittamaa laatuskannausta valokuvasta. Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva ilmentää dramaattista tunnelmaa, jonka kuvaaja on rakentanut luovilla valinnoilla esimerkiksi valojen käytössä, ajoituksessa, syväterävyydessä sekä kuvan sommittelussa ja rajaamisessa. Suorittamansa kokonaisarvion perusteella tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva on tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu teos. Tekijänoikeusneuvosto pitää teoskynnyksen ylittymistä kuitenkin rajatapauksena. Valokuvan suoja-aika on voimassa tekijänoikeuslain 43 §:n mukaisesti tekijän eliniän ja 70 vuotta tämän kuolinvuodesta.

Kuva: Räshid Nasredtin

 "Vain" tavallinen valokuva. Alla tekijänoikeusneuvoston perustelut päätökselleen.

Tekijänoikeusneuvosto on tutustunut hakijan sille toimittamiin valokuviin.

Tekijänoikeusneuvosto toteaa, että jotta valokuva olisi suojattu TekijäL 1 §:n mukaisena valokuvateoksena, sen täytyy ylittää ns. teoskynnys eli yltää teostasoon. Tällä tarkoitetaan sitä, että valokuvan tulee olla tekijänsä luovan työn omaperäinen tulos. Teostasoon yltämistä arvioitaessa tarkastellaan valokuvan ilmenemismuotoa ja visuaalista ilmaisua kokonaisuudessaan. Valokuvateosten teostason on katsottu asettuvan verraten korkealle.

Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että valokuva, joka esittää olympiatulta sytyttävää Paavo Nurmea, on historiallisesta merkittävyydestään huolimatta tavanomainen, ajankohtaisesta tapahtumasta kertova valokuva.

Valokuva ei erityisesti ilmennä valokuvan ottaneen henkilön omaperäistä ja persoonallista panosta, eikä sitä siten voida pitää TekijäL 1 §:n nojalla tekijänoikeussuojaa saavana valokuvataiteen teoksena. Kyseinen valokuva jää siten TekijäL 1 §:ssä tarkoitetun tekijänoikeussuojan ulkopuolelle.

Sen sijaan tekijänoikeusneuvosto toteaa, että kyseinen valokuva voisi periaatteessa saada suojaa TekijäL 49 a §:n nojalla edellyttäen, että valokuvan suoja-aika ei ole vielä päättynyt. Tekijänoikeusneuvoston käsityksen mukaan lausuntopyynnössä tarkoitettu valokuva on valmistettu ja julkistettu eli saatettu yleisön saataviin valokuvaajan luvalla vuonna 1952. Valokuvalle lasketaan vuoden 1961 valokuvalain mukainen suojaaika eli 25 vuotta valokuvan julkistamisvuodesta laskettuna.

Tekijänoikeusneuvosto toteaa, että sen käsityksen mukaan lausuntopyynnössä tarkoitetun valokuvan suoja-aika on edellä selostetuin tavoin jo päättynyt. Suoja-ajan päätyttyä valokuvaa voidaan vapaasti käyttää esimerkiksi lausuntopyynnössä tarkoitetuin tavoin mainoksessa valokuvaajan oikeuden asettamatta siihen estettä. 

Kuva: Markus Leppo

Valokuva vai valokuvateos? Ota kantaa laittamalla rasti mielestäsi parhaiten sopivaan kohtaan. Vastaustaan saa myös perustella joko julkisesti tässä blogissa tai privaatisti alla aukenevassa sähköpostilomakkeessa.

Lähetä nimesi ja osoitteesi sähköpostilla tästä linkistä, jos haluat olla mukana kirja-arvonnassa.

Kakat vaippahousussa?

Kuva: Markus Leppo

Valokuvateos vai "vain" tavallinen valokuva. Kuvasta kun ei ole tekijänoikeusneuvoston lausuntoa eikä oikeuden päätöstä, niin pohdiskelu on pelkkää spekulointia. Mitään juridista sitovuutta sen paremmin juristien kuin maallikoiden antamilla lausunnolla ei ole.

Hesari haastatteli tekijänoikeusasioihin perehtynyttä juristia Maria Rehbinderiä. Varsinainen aihe on Marimekko-kohu, versio ties kuinka mones. Tällä kertaa aiheena oli vaippahousut. Lopussa sivutaan kuitenkin valokuvaakin, joten lainataan loppua.

"Tekijänoikeuslain mukaan suunnittelija saa tehdä itsenäisen ja omaperäisen muunnelman jostain teoksesta, mutta epäitsenäiseen teokseen tarvitaan alkuperäisen tekijän lupa. Joitakin rikkomuksia on käsitelty oikeudessa.

Pekka Jylhän naivistista maalausta käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa 1979. Maalauksen pohjana oli Kalervo Ojutkankaan valokuva. Oikeuden päätöksen mukaan Jylhän maalaus oli riittävän omaperäinen ja itsenäinen, jolloin valokuvaajan lupaa ei tarvittu maalaukseen.

Korkein oikeus käsitteli vuonna 1988 Krystyna Rudzinskin graafista teosta, joka ylitti teoskynnyksen. Linnamäen Peacockin mainoksessa käytetty epäitsenäinen muunnelma olisi vaatinut alkuperäisen tekijän luvan.

Marimekon tapauksista Maija Louekarin suunnitelma Hetkiä-kangas pohjautui Markus Lepon ottamaan valokuvaan. Rehbinderin mukaan kangas oli riittävän itsenäinen, eikä loukannut tekijänoikeuslakia."

Häh? Minä olen ymmärtänyt, että Louekari ei loukannut Lepon tekijänoikeuksia, koska

1) tekijänoikeuksien suoja-aika oli jo päättynyt

2) valokuvaan ei sovelleta tekijänoikeuden 2 § 1 momenttia, jonka mukaan "Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen."

Louekari olisi voinut loukata Lepon (perikunnan) tekijänoikeuksia ainoastaan siinä tapauksessa, että Lepon Espa-valokuva ylittäisi teoskynnyksen. Silloin tätä valokuvateosta suojaisi tekijänoikeus vielä vuoteen 2064 (Leppo kuoli 1994) ja muunnelman omaperäisyyden ja itsenäisyyden olisi ainakin teoriassa oltava ihan eri luokkaa kuin "pelkällä" valokuvalla.

Vaikka Rehbinder on tekijänoikeuksien juridinen asiantuntija, niin ei ole kuitenkaan hänen vallassaan päättää valokuvan teosluonteesta eikä sen perusteella tehdyn uuden teoksen omaperäisyydestä ja itsenäisyydestä. Tiukan paikan tullen eli lakitupaan asiasta mentäessä marssijärjestys olisi seuraava.

1) Tekijänoikeusneuvosto ottaisi kantaa Lepon valokuvan teosluonteeseen. Jos se katsottaisiin teokseksi, niin

2) Tekijänoikeusneuvosto ottaisi kantaa Louekarin muunnelman omaperäisyyteen ja itsenäisyyteen.

Tämä lausunto varmaan olisi sitten ratkaisevassa asemassa asiaa käräjillä puitaessa. Miten tässä koko jutussa kävisi sen oikeusprosessin eri vaiheissa? Meikäläisen valokuvan tekijänoikeusasioihin jonkin verran perehtyneen maallikon valistunut arvaus: "Ei harmainta aavistusta."

Karhun, suden ja ketun yhteistyösopimus

Kuva: Helga Sjöstedt

Karhulla, sudella ja ketulla on hieman erilainen näkemys yhteistyösopimuksen vastuista ja velvotteista.

Ahkera blogisti Katleena Kortesuo linkkasi blogissaan Jari Parantaiseen, jolla ei ollut kovin hyvää käsitystä yhteistyön tarjoajista. Katleena komppasi. Minä pysyn hiljaa, kun minulle ei edes satele yhteistyötarjouksia. Ellei sitten lehtitilaustarjouksia lasketa sellaisiksi. Kirjoitin kuitenkin seuraavan kommentin Katleenan blogiin.

"Tuttavani ovat todenneet, että osaan kääntää keskustelun kuin keskustelun nopeammin Guggenheimiin kuin pastori puheen perunoiden keitosta Jeesukseen. Yritän olla maineeni veroinen.

Tammikuussa 2011 tiedotettiin Helsingin kaupungin tilaamasta yhteistyöselvityksestä Guggenheim Helsinki -museon aikaansaamiseksi. Nimenomaan näillä sanavalinnoilla. Siinä vaiheessa Guggenheimin tuloonkin suhtauduttiin vielä aika myönteisesti. Kunnes selvisi, että Guggenheimin ja Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsitys yhteistyöstä oli jotain muuta kuin mihin ihmiset olivat tottuneet. Hillot Guggelle, mutta maksut ja riskit Helsingille.

Mieleen tulee vanha satu, joka ulkomuistista meni jotenkin näin. Kettu ja karhu ryhtyivät maanviljelijöiksi. Kylvettiin viljaa ja varmaan tehtiin yhteistyösopimus, miten sato jaetaan. Kettu ehdotti, että jaetaan puoliksi. Kettu saa yläosan ja karhu alaosan.

No, kun sitten selvisi, että kettu sai jyvät ja karhu oljet, niin eihän karhu ollut kovin tyytyväinen. Kettu ei ollut moksiskaan, vaan sanoi karhulle, että tehdään uusi yhteistyösopimus. Seuraavaksi karhu saisi sadosta yläosan ja kettu alaosan.

Peltoon kylvettiin naurista. En enää muista, miten karhu sadussa reagoi, kun kävi ilmi, että kettu sai nauriit karhulle jäi naatit, mutta tuskin se kovin positiivista oli. Jokainen saa mielessään pohtia, kenellä on ketun ja kenellä karhun roolit Guggenheim-Helsinki -murhenäytelmässä.

Siitä olen kuitenkin varma, että Jari Parantainen olisi ollut neuvotteluissa Helsingille paljon kannattavampi uskottu mies kuin kukaan mukana ollut kaupungin edustaja."

Vaan eipä siinä vielä kaikki. Tarina jäi kutkuttamaan mieltäni niin paljon, että oli pakko mennä lapsenlapsen perintökirjahyllylle. Sieltähän se löytyi. Martti Haavion Iloinen eläinkirja Helga Sjöstedtinkuvittamana. Kirjan tarinat ja kuvat ovat varmaan jääneet hyvin monen suomalaisen lapsuuden pitkäkestoiseen muistiin. Sieltä muistista minäkin tempaisin sen vaivattomasti ilman sen enempiä pään raapimisia ja otsan kurtistuksia.

Teemaan liittyi oikeastaan kirjan kolme satua. Karhun, suden ja ketun maanviljelys, Karhu ketulla apumiehenä sekä Karhun, suden ja ketun puurojauhot.  Kaikissa tarinoissa ketulla on suunnilleen samanlainen käsitys yhteistyösopimuksesta. Koska saduissa, toisin kuin usein oikeassa elämässä, paha ja kierous saa palkkansa, niin näissäkin kävi niin. Kun yhteistyön todellinen laatu selvisi ensimmäisessä sadussa karhulle ja sudelle, "niin he tukistivat ja nutistivat Kettu Repolaista ja panivat hänet nurkkaan häpeämään. Lyhyet on valheen jäljet."

Toisessa sadussa ketulle ei käynyt yhtään paremmin karhun tajutessa tulleensa petetyksi. "Ja se suuttui ja tavoitti kettua korvasta ja puristi, rutisti, ja kettu luikki synkkään metsää, kolkkoon korpeen."

Kolmannessa taas "karhu ja susi ottivat Kettu Repolaisen kiinni ja antoivat hänelle tukkapöllyä ja selkäsaunan."  

Tiedossani ei ole, onko Oikeutta eläimille -järjestö ottanut kantaa näihin, joten sen pituinen se.

Kuva: Helga Sjöstedt

Yhteistyösopimuksen purku ilman purkumaksua.

Georgian pääkallosta Guggenheimiin alta aikayksikön

VANO SHLAMOV / AFP

Georgiasta löytynyt esi-ihmisen kallo on herättänyt kiistelyä ihmisen evoluution suhteen. Löydön kun on väitetty viittaavan yhteen ihmislajiin nykyisin vallalla olevan käsityksen sijasta, jonka mukaan ihmislajeja oli muinoin useita.

Asiaan perehtymättömänä minun on mahdotonta ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Sen sijaan ihmetystäni  herättää luomisopin kannattajien riemu asian tiimoilta. Esimerkiksi riistanhoitotieteen dosentti Lennart Saari kommentoi: "Lähes jokaisen uuden löydön jälkeen historia on kirjoitettava uudelleen. Teoriassa taitaa olla jotain pielessä, kun sitä tarvitsee jatkuvasti rukata."

Itse asiassa Saari on tässä asian ytimessä. Maailmankuvaa voi muodostaa monelta eri kantilta. Yksi on ns. tieteellinen metodi. Siinä teoriat muodostuvat havaintoihin perustuvien evidenssien pohjalta. Jos havainnot ja teoria ovat ristiriitaiset, teoriaa tarkistetaan, eikä valikoida teoriaan sopivia havaintoja ja jätetä teorian kannalta kiusallisia havaintoja noteeraamatta.

Toinen tapa on lähteä liikkeelle uskonnollisesta ilmoituksesta, joka on sanaa siteeraten "Tie, Totuus ja Elämä".  Luomisopin kannattajien lähtökohtana on Raamatun sana, joka on kiveen hakattu totuus. Sen kanssa ristiriitaiselta vaikuttavat evidenssit voidaan aina sivuuttaa toteamalla, että tutkimattomat ovat Herran tiet.

Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen. Ihmisen maailmankuva rakentuu monista ristiriitaisistakin kokemuksista.  Syvän uskonnollisen vakaumuksen dominoiva maailmankuva edustaa yhtä ääripäätä, pelkkään tieteelliseen rationalismiin maailmankuva varmaan aika lailla vastakkaista.  Suurin osa ihmisistä lienee kuitenkin jossain horjuvassa välimaastossa. Käsityksiämme eri asioista kun sittenkin tuntuvat  ohjaavan sekä uskomukset että havaintoihin ja tietoon perustuvat näkökannat riippuen siitä, kummat sopivat paremmin omiin tarkoituksiin.  Mitä mukavammalta ja tarpeellisemmalta oman näkemyksen oikeassa oleminen tuntuu, sitä valikoidummin havaintoja ja tietoa käytetään sen todistamiseksi.

Uskonnollisuuden piiristä löytyvien esimerkkien käyttäminen asian havainnollistamisena olisi turhan helppoa, joten otan malliksi tunnetusti skeptisen henkilön. Kari Enqvistin, jota varmaan monen pitävätkin varsinaisena  tieteellisen ja kriittisen ajattelun mallioppilaana.

Kari kuuluu Hesarin ns. viisaiden raatiin, joka jakaa  mielipideautomaatin tavoin jäsentensä näkemyksiä milloin mistäkin kansakuntaa puhuttavasta kysymyksestä. Taannoin kysyttiin, tarvitseeko Helsinki Guggenheim-museon. Näin Kari Enqvist vastasi siihen.

"Bilbaon Guggenheim on tuonut sen rakentamiseen käytetyt rahat takaisin moninkertaisesti. Siksi on syytä uskoa, että myös Helsingin Guggenheim olisi sijoitus, joka kannattaa tehdä jo pelkästään taloustekijöiden vuoksi.

Tämä on loistava tilaisuus, joka ei toistu. Siksi siihen kannattaa tarttua nyt, sillä voi hyvin kuvitella, että kun Guggenheim seuraavan kerran suunnittelee haarakonttoria, katse ei enää osuisi Suomeen, vaan Venäjään."

Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitä ilmeisimmin Guggenheimin tulo Helsinkiin olisi Karille mieluisaa - syystä tai toisesta. Tuskin siihen mitään henkilökohtaisen edun tavoittelua liittyy, toisin kuin Janne Gallen-Kallela-Sirenin tapauksessa on epäilty. Guggenheimin valmistuessa Kari olisi ainakin ikänsä puolesta emeritus professori,  Janne puolestaan enemmän kuin varteenotettava kandidaatti museon johtajaksi.

Joka tapauksessa Kari Enqvist valitsi sen hänelle mieluisimman evidenssin, eli Bilbaon projektin onnistumisen ja sivuutti samalla kaikki Guggenheimin monet mahalaskut. Ehkä tiedemiehen maailmankuva esti kuitenkin häntä olemasta ihan niin guggenheimilainen kuin monet helsinkiläiset poliitikot, jotka näkevit Bilbaon ja Helsingin menestyksen välillä vääjäämättömän loogisen implikaation.  Jos A, niin B. 

Karille kun Bilbaon menestys oli sentään vain syy uskoa myös Helsingin Guggenheimin olevan taloudellisestikin kannattava sijoitus. Jättipä hän valtioviisaasti vielä yksilöimättä, kenelle sijoitus olisi kannattava. Toki se on rivien välistä aika selkeästi luettavissa.

Sen jälkeen Kari Enqvist tekee saman väittelytaktisen virheen kuin Jehovan todistajat ja muut maailmalopun ennustajat  kertoessaan maailmanlopun tarkan päivämäärän - tai ainakin vuosiluvun. Kun teorian ennustama seuraus ei toteudukaan (tai teorian kieltämä seuraamus toteutuu), niin koko teorian selitysvoima romahtaa.

Jehovan todistajat ovat ottaneet opikseen pieleen menneistä ennustuksista. Nykyään maailmanlopun kerrotaan olevan edessä lähitulevaisuudessa. Olisi mielenkiintoista kuulla Kari Enqvistin meriselitys sille, että tämä loistava ja ainutkertainen tilaisuus toistuikin, vieläpä varsin nopeasti.

Tosin siinä mielessä Enqvistin päättely on ollut ihan kohdallaan, että alunperinkin Guggenheimin katse on suuntautunut Venäjälle ja Pietariin. Helsinki on ollut tällä valloitusretkellä vain sillanpääasema. Sijaintinsa ja helposti ilman vastarintaa antautuvien pétain-henkisten poliitikkojensa vuoksi. Jokainen voi mielessään antaa  Guggenheimin johtajan Richard Armstrongin tämän tyyppiselle lausumille niille kuuluvan arvon: "Rakastan Helsinkiä yhä enemmän, kun olen nähnyt sen saaristoa". Totuuskin kun lipsahtaa kuitenkin jossain vaiheessa: "Armstrong sanoo, että hän ei halua Venäjälle mutta lähelle sitä".

Eräs tuttavani mainitsi, että osaan kääntää jutun kuin jutun Guggenheimiin nopeammin kuin pappi puheen perunoiden keittämisestä Jeesukseen. Kai sen vuoksi tämän loppuun on rehellisyyden nimissä laitettava.

MOT

ps. 22.10.2013

Aamulehdessä uutisoitiin pari päivää sitten.

 "Planck-luotaimen rakentama ennennäkemättömän yksityiskohtainen kartta alkuräjähdyksen jälkihehkusta kantaa viestejä aivan aikojen alusta.

Tätä karttaa on odotettu vesi kielellä vuosia. Euroopan avaruusjärjestön Planck-luotain on mitannut avaruuden kosmista mikroaaltotaustasäteilyä vuodesta 2009. Ensimmäiset mittaustulokset julkaistaan Pariisissa torstaina Suomen aikaa kello 11 alkaen. Mittaukset ovat tarkimmat, mitä alkuräjähdyksen jälkihehkusta on koskaan tehty.

– Olen nähnyt torstaina julkistettavan säteilykartan, ja se on todella upea, kertoo Suomen Planck-tutkimusryhmän johtaja, Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen dosentti Hannu Kurki-Suonio.

Kurki-Suonio johtaa Planck-projektin suomalaista kosmologia- ja data-analyysiryhmää. Torstai on ryhmälle suuri päivä, sillä se on ollut keskeisessä roolissa torstaina julkistettavien säteilykarttojen kokoamisessa.

Tilaisuuden jälkeen tiedämme entistä tarkemmin muun muassa sen, kuinka vanha maailmankaikkeus on ja minkä muotoinen se on. Saamme myös entistä tarkemmat arvot sille kuinka paljon maailmankaikkeudessa on näkemäämme tavallista ainetta, kuten tähtiä ja galakseja, pimeää ainetta ja pimeää energiaa.

Sanalla sanoen: saamme entistä tarkempaa tietoa siitä, miksi maailmankaikkeus on sellainen kuin se on."

Luomisteorian kannattajien keskustelupalstalla tartuttiin peukutusten kera uutisen viimeiseen kappaleeseen.

"– Iso ongelma on, että ei ole olemassa yhtä selkeää inflaatioteoriaa, vaan meillä on kokonainen perhe erilaisia teorioita, joita ei ole saatu kytkettyä riittävän hyvin yhteen tunnettujen hiukkasfysiikan teorioiden kanssa. Nyt pystymme karsimaan osan turhista teorioista pois, ja pääsemme lähemmäs sitä oikeaa."

  

Uutisen lopun herättämä mielihyvä maailman luomiseen uskovissa johtui ymmärtääkseni siitä, että tekstistä voi vetää sen johtopäätöksen, ettei Jumalan vaikutusta maailman luomiseen pystytty taaskaan kumoamaan. Kreationistisen ajattelun mukaan todistustaakka on luomisoppia epäilevillä. Heidän pitäisi todistaa, että Jumala ei luonut maailmankaikkeutta.  Siihen saakka 1 Moos 1:1 on vallitseva paradigma. "Alussa Jumala loi taivaan ja maan."