Monday, 21 October 2013

Karhun, suden ja ketun yhteistyösopimus


Kuva: Helga Sjöstedt
Karhulla, sudella ja ketulla on hieman erilainen näkemys yhteistyösopimuksen vastuista ja velvotteista.


Ahkera blogisti Katleena Kortesuo linkkasi blogissaan Jari Parantaiseen, jolla ei ollut kovin hyvää käsitystä yhteistyön tarjoajista. Katleena komppasi. Minä pysyn hiljaa, kun minulle ei edes satele yhteistyötarjouksia. Ellei sitten lehtitilaustarjouksia lasketa sellaisiksi. Kirjoitin kuitenkin seuraavan kommentin Katleenan blogiin.

"Tuttavani ovat todenneet, että osaan kääntää keskustelun kuin keskustelun nopeammin Guggenheimiin kuin pastori puheen perunoiden keitosta Jeesukseen. Yritän olla maineeni veroinen.

Tammikuussa 2011 tiedotettiin Helsingin kaupungin tilaamasta yhteistyöselvityksestä Guggenheim Helsinki -museon aikaansaamiseksi. Nimenomaan näillä sanavalinnoilla. Siinä vaiheessa Guggenheimin tuloonkin suhtauduttiin vielä aika myönteisesti. Kunnes selvisi, että Guggenheimin ja Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsitys yhteistyöstä oli jotain muuta kuin mihin ihmiset olivat tottuneet. Hillot Guggelle, mutta maksut ja riskit Helsingille.

Mieleen tulee vanha satu, joka ulkomuistista meni jotenkin näin. Kettu ja karhu ryhtyivät maanviljelijöiksi. Kylvettiin viljaa ja varmaan tehtiin yhteistyösopimus, miten sato jaetaan. Kettu ehdotti, että jaetaan puoliksi. Kettu saa yläosan ja karhu alaosan.

No, kun sitten selvisi, että kettu sai jyvät ja karhu oljet, niin eihän karhu ollut kovin tyytyväinen. Kettu ei ollut moksiskaan, vaan sanoi karhulle, että tehdään uusi yhteistyösopimus. Seuraavaksi karhu saisi sadosta yläosan ja kettu alaosan.

Peltoon kylvettiin naurista. En enää muista, miten karhu sadussa reagoi, kun kävi ilmi, että kettu sai nauriit karhulle jäi naatit, mutta tuskin se kovin positiivista oli. Jokainen saa mielessään pohtia, kenellä on ketun ja kenellä karhun roolit Guggenheim-Helsinki -murhenäytelmässä.

Siitä olen kuitenkin varma, että Jari Parantainen olisi ollut neuvotteluissa Helsingille paljon kannattavampi uskottu mies kuin kukaan mukana ollut kaupungin edustaja."

Vaan eipä siinä vielä kaikki. Tarina jäi kutkuttamaan mieltäni niin paljon, että oli pakko mennä lapsenlapsen perintökirjahyllylle. Sieltähän se löytyi. Martti Haavion Iloinen eläinkirja Helga Sjöstedtinkuvittamana. Kirjan tarinat ja kuvat ovat varmaan jääneet hyvin monen suomalaisen lapsuuden pitkäkestoiseen muistiin. Sieltä muistista minäkin tempaisin sen vaivattomasti ilman sen enempiä pään raapimisia ja otsan kurtistuksia.

Teemaan liittyi oikeastaan kirjan kolme satua. Karhun, suden ja ketun maanviljelys, Karhu ketulla apumiehenä sekä Karhun, suden ja ketun puurojauhot.  Kaikissa tarinoissa ketulla on suunnilleen samanlainen käsitys yhteistyösopimuksesta. Koska saduissa, toisin kuin usein oikeassa elämässä, paha ja kierous saa palkkansa, niin näissäkin kävi niin. Kun yhteistyön todellinen laatu selvisi ensimmäisessä sadussa karhulle ja sudelle, "niin he tukistivat ja nutistivat Kettu Repolaista ja panivat hänet nurkkaan häpeämään. Lyhyet on valheen jäljet."

Toisessa sadussa ketulle ei käynyt yhtään paremmin karhun tajutessa tulleensa petetyksi. "Ja se suuttui ja tavoitti kettua korvasta ja puristi, rutisti, ja kettu luikki synkkään metsää, kolkkoon korpeen."

Kolmannessa taas "karhu ja susi ottivat Kettu Repolaisen kiinni ja antoivat hänelle tukkapöllyä ja selkäsaunan."  

Tiedossani ei ole, onko Oikeutta eläimille -järjestö ottanut kantaa näihin, joten sen pituinen se.

Kuva: Helga Sjöstedt
Yhteistyösopimuksen purku ilman purkumaksua.

4 comments:

  1. Eikö jo ala kyllästyttää jauhaa samaa asiaa?

    ReplyDelete
  2. No löytyihän siitä kirjasta oikea satu!

    ReplyDelete
  3. Tottahan se on. Juttu on Guggenheimissa, ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Sellainenkin satu olisi kirjassa ollut, jossa seikkailee Kissa Kirnauskis.

    ReplyDelete