tiistai 15. lokakuuta 2013

Öljyä älykkään suunnittelun hammasrattaisiin


Kuva: Malcolm Burrows

Tuusulalainen sorakeisari Tauno Valo pyrki 1970-luvun lopussa eduskuntaan. Hän lähetteli potentiaalisille äänestäjilleen mainoskirjeitä, joissa oli hieman hiekkaa ja teksti: "Soraa sosialismin rattaisiin". Kampanja oli varsin menestyksekäs sekä lyhyellä että ainakin keskipitkällä aikavälillä sitä tarkasteltaessa. Valo pääsi eduskuntaan ollen siellä kolme kautta ja sosialismi aatteena on tällä hetkellä aika huonossa hapessa.

Jos sosialismilla menee huonosti, niin ei hääppöisesti mene uskonnollisuudellakaan. Ihmiset ovat maallistuneet ja Jumalaan uskovia on koko ajan vähemmän. Todisteet Jumalan olemassaolosta kun ovat aika heppoisia – ainakin minun mielestäni. Jos Jumala olisikin olemassa, niin hänen suureen rakkauteen ihmisiä kohtaan on aika vaikea tuntea luottamusta, vaikka kuinka hurskaanpunaisten silmälasien lävitse tarkastelisi maailman menoa. Puhun tässäkin tietysti vain omasta puolestani.


Vuonna 1802 englantilainen teologi William Paley esitti seuraavan sisältöisen väitteen.

1. Kun katsotaan kelloa, on helppoa havaita, että se on suunniteltu ja rakennettu ja tästä päätellään, että tämän suunnittelun ja rakentamisen takana on älykäs kellontekijä.

2. Vastaavasti jos katsotaan jotain luonnollista ilmiötä X (eliö, aurinkokunta, kaikkeus) voidaan nähdä, että sen takana täytyy olla suunnittelua ja joku älykäs taho on suunnitellut ja rakentanut sen. Tämä kaikki kertoo, että takana olevan voiman täytyy olla mahtava luoja.



Tämä on yksi ID:n eli älykkään suunnittelun kannattajien keskeisimmistä argumenteista. Älykästä suunnittelua ajetaan kuin käärmettä pyssyyn evoluutioteorian kilpailijana, jopa niin, että sanaa Jumala varotaan lausumasta yhtä tarkkaan kuin aikoinaan suomalaiset karhua nimeltä. Todellisuudessa älykkään suunnittelun ideologian takana ovat meillä ja etenkin USA:ssa kristilliset piirit ja Älykäs Suunnittelija ei ole kukaan muu kuin kristinuskon Jumala. Sen peittely on yhtä kömpelöä ja läpinäkyvää kuin väite, että Joulupukki ei ole naapurin setä.

Paleyn kelloseppävertaus hammasrattaineen tuli mieleeni, kun luin tiedeuutisen, jonka mukaan ensimmäinen hammasrattaita käyttävä eliö on löydetty. Olisiko se lisätodiste älykkään suunnittelun puolesta? Hammasratasta eivät siis keksineetkään kreikkalaiset noin 300 eaa., vaan Älykäs suunnittelija on luonut sen. Raamatun luomiskertomus on vain niin leveällä pensselillä kirjoitettu, että tällaiset nyanssit on kokonaan sivuutettu. Kuudentena luomisen päivänä hammasratas varmaan luotiin, se kun oli muiden kuin vedessä olevien pikku eläinten luomisen päivä. Hammasrattaita käyttävä hyönteinen nimittäin asustaa puiden lehdillä.

Maailma on ihmeellinen ja elämä jos mahdollista vielä ihmeellisempää. Kaikessa nerokkuudessaan se ei voi olla herättämättä kysymystä, että onko tämä kaikki voinut syntyä pelkän sattuman kautta vai täytyykö sen takana olla jokin ihmiselle tuntematon suunnittelu. Mielenkiinnosta asiaan lainasin joitakin vuosia professori Tapio Puolimatkan teoksen Usko, tiede ja Raamattu. Oletin asiaa pohdittavan kirjassa jotenkin tiedemiehen analyyttisellä otteella.

Pettymys oli suuri, joskaan ei ihan odottamaton. Ihan rehellisesti sanottuna kirja koostui pelkästään sekavasta retoriikasta, jolla Puolimatka kävi kiivaasti olkinukkien kimppuun. Mitään muuta minulle ei kirjasta selvinnyt kuin se, että jos älykkään suunnittelun jäljille joskus päästään jostain, niin Raamattu se ei ainakaan ole. 

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jahas. Pitkään siinä kestikin, että päästiin taas uskovia pilkkaamaan. Herran siunausta vain sinullekin Timo. Ehkä vielä joskus kasvat aikuiseksi, toivottavasti ennen kuin se on liian myöhäistä.

Pertti Erola kirjoitti...

Mikset mene oikean tiedon lähteille, kun sellaistakin on saatavilla? Muun muassa täällä.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32307

Pertti Erola

Sakari Mäkelä kirjoitti...

(Matt. 7:15)

Timo Suvanto kirjoitti...

Sanoisin pikemminkin Matt 7:3-5

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Hm.

Matt 24:23-24

Timo Suvanto kirjoitti...

Tästä tulee mieleeni tapaus joitteinkin vuosien takaa. Kävin Palestiinassa, jonne pääsi kätevimmin Toiviomatkojen valmismatkalennolla. Paluulennolla jouduin (tai pääsin, miten sen nyt ottaa) istumaan kahden todellisen toiviomatkalaisen väliin. He keskustelivat minun ylitseni, ja käytännössä jokainen repliikki joko perusteltiin tai muuten vain vahvistettiin jollain Raamatun säkeellä. Se oli kokemus, joka ei unohdu.

Matti Äyräs kirjoitti...

Uskotko jumalan olemassaoloon? Jos vastauksesi on "kyllä", niin luultavasti uskot väärään jumalaan. Millään uskonnolla ei ole naailmassa yksinkertaista enemmistöä.

Anonyymi kirjoitti...

Taas väärä tietoa. Kristityillä, juutalaisilla ja muhamettilaisilla on kaikilla sama Jumala. Heitä on yli 3,6 miljardia, kun maailmassa on 7,1 miljardia ihmistä. Siis niukka mutta riittävä enemmistö oikeaan Jumalan uskovia.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Mees kysyyn islamisteilta, onko kyseessä sama variantti....

Matti Äyräs kirjoitti...

Se että koko maailmankaikkeus huimine aika- ja etäisyysperspektiiveineen ja lopulta maapallo ja elämä siellä on hienosäädetty siten, että kaikki toimii, saa varmaan monen ajattelemaan ylivertaista älyä tämän takana. En yhtään ihmettele, että nämä havainnot johtavat teistiseen ajatteluun. Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten tähän Älykkääseen suunnittelijaan voisi mitään havaintoihin perustuvaa evidenssiä.

Sen sijaan hyppäys, jolla Älykäs Suunnittelija onkin yhtäkkiä Raamatun Jumala, on niitä surkeimpia päättelyn mahalaskuja, joita olen nähnyt. Älykäs Suunnittelija, maailmankaikkeuden herra on siis hemmo, joka mm. pysäyttää Auringon taivaalle, jotta Israelin kansa voi kostaa vihollisilleen, joka vihaa homoja ja naispappeja ja joka suuttuu, jos hänen nimeään lausutaan turhaan.

Gebe mir ein Pause.

Unknown kirjoitti...

Kun tätäkin keskustelua lukee, ihmettelee aina miksi ihmiset eivät ymmärrä ihan tavallisia luonnonlakeja. Jos nyt unohdetaan fysiikka ja kemia, niin pelkästään Darwinin hienoihin ajatuksiin tutustumalla pääsee jyvälle miten ihminenkin on maapallolle sattunut syntymään. Evoluutiota ohjaava luonnon valinta on häkellyttävän tehokas mylly,,joka tuottaa jo muutamassa vuosimiljoonassa tällaisenkin ihmeotuksen kuin ihminen on. pistääpä jopa ihmettelemään omaa olemassaoloaan ja luomaan uskontojakin.

Timo Suvanto kirjoitti...

Edellä mainittu Tapio Puolimatka kirjoittaa: "Käsitteelliset epäselvyydet johtuvat osittain siitä, että vastapuolen näkemys pyritään torjumaan esittämällä se mahdollisimman heikossa muodossa. Yksi akateemisen keskustelun periaatteista on kuitenkin se, että vastustajan argumentit tulee esittää niiden vahvimmassa muodossa. Muussa tapauksessa vastustajan näkemyksestä rakennetaan irvikuva, ”olkinukke”, joka on helppo osoittaa epätodeksi. Haluttomuus esittää vastustajan argumentti sen vahvimmassa muodossa kielii siitä, ettei vilpittömänä tarkoituksena olekaan totuuden löytäminen vaan pelkästään omien näkemysten julistaminen. Totuutta ei ole mahdollista löytää, jos vaihtoehtoja ei arvioida avoimesti ja kriittisesti."

Ihan fiksusti kirjoitettu, minulla ei ole siihen mitään lisättävää. Paitsi se, että itse argumentoidessaan Puolimatka sortuu jatkuvasti juuri siihen, mitä hän kritisoi yllä olevassa.

"Ateismi on älyllisessä kriisissä, koska se ei pysty selittämään ihmisyyden keskeisiä ulottuvuuksia. Harvardin yliopiston sosiologin Pitirim A. Sorokinin mukaan materialismin varaan rakentuva kulttuuri lopulta hajoaa, koska siltä puuttuvat älylliset lähteet, joiden pohjalta se pystyisi tarjoamaan edellytykset yksilön ja yhteisön kukoistukseen. Koska materialismi ei tarjoa perustaa tiedolle arvoista, kuoleman jälkeisestä elämästä ja Jumalasta, se ei tarjoa edellytyksiä elää viisasta ja hyveellistä elämää."

Ateismi ei ole mikään oppirakennelma, joka voisi olla missään älyllisessä kriisissä. Ateismi on yksinkertaistettuna jumalan olemassa olon kieltämistä. Kun jumalan olemattomuutta on loogisesti mahdotonta todistaa, niin ehdoton ateismi perustuu uskoon siinä kuin jumalaan uskominenkin ja epäilevä ateisti lienee samaa kuin agnostikko.

Ateismi ei sinänsä pyrikään selittämään ihmisyyden keskeisiä ulottuvuuksia, mitä ne sitten ovatkin. Niitähän voidaan luetella monen moisilla asteikoilla, kuten vaikka hyvästä pahaan. Ateistiksi itsensä luokitteleva henkilö voi tietysti selitellä asioita tavalla, jossa ei jumalan olemassa oloa tarvita. Ei niiden selitysten todistusvoima ole yhtään sen suurempi kuin persoonalliseen jumalaan uskovien "Tutkimattomia ovat Herran tiet" jokaisen ristiriidan kohdalla.

Ymmärtääkseni ateistien määrä koko maailmassa on suhteellisen vähäinen. Siis sellaisten henkilöiden, joille jumalan olemattomuus on jotenkin merkittävä asia omassa maailmankatsomuksessa. Ateistin leiman otsaansa saavat varmaan meikäläisen uskonnottomat henkilötkin. Kuinka paljon esimerkiksi kirkkoon kuuluvista on täysin maallistuneita, siitä en osaa sanoa mitään. Ympärilleen katsomalla kuitenkin voi päätellä, että niitä, joille uskonto nyky-Suomessa on merkittävässä asemassa omassa elämässään, on prosentuaalisesti aika vähän. Vedetään hatusta luku 20%. Loput ovat enemmän tai vähemmän uskon asioista piittaamattomia. Materialisteja sanan monessa merkityksessä.

Väite "Koska materialismi ei tarjoa perustaa tiedolle arvoista, kuoleman jälkeisestä elämästä ja Jumalasta, se ei tarjoa edellytyksiä elää viisasta ja hyveellistä elämää" on aika kova. Sen mukaan esimerkiksi minulta puuttuu edellytykset elää viisasta ja hyveellistä elämää. Toki olenkin ihmetellyt, että mistä elämäntyylini johtuu, mutta en vielä suostu aivan purematta nielemään Puolimatkan analyysia sen syistä. Tunnen nimittäin hyvinkin maallistuneita henkilöitä, joiden elämän ratkaisuja ainakin minä sivustakatsojana arvostan. Kuten myös umpiuskovaisiksi itsensä esitteleviä, joiden tekoja elämässä ei millään kriteereillä voida pitää viisaina eikä etenkään hyveellisinä.

Asia joka Puolimatkan ohjeista omalla kohdallaan totuuden etsimisessä on kokonaan unohtunut, on omien argumenttien avoin ja kriittinen arviointi. Olen valmis muuttamaan käsityksiäni Puolimatkasta heti, kun joku esittää minulle hänen arvioineen kriittisesti kristillistä maailmankuvaa. Jos vastaus tähän on se, että Jumala, Raamattu ja kristinusko ovat täydellisiä, niin siltä pohjalta mitään keskustelua on turha jatkaa.


Eeva Mielos kirjoitti...

Mietin pitkään, haluanko enää kirjoittaa tänne. Nyt on kuitenkin pakko. Tapio Puolimatka on hienoimpia ihmisiä, mitä olen kohdannut. Hän on sentään professori ja harras kristitty. Minusta Timo saisi osoittaa hieman enemmän kunnioitusta häntä kohtaan.