Tarvitsin myöhempää käyttöä varten muutama kuva Lasten
Heurekasta. Mallien työ oli raskasta ja se tehtiin nälkäpalkalla. Vasta
jälkeenpäin minulle tuli mieleen, että tästäkin on varmaan omat säädöksensä,
kuten olikin.
Lain nuorista työntekijöistä (998/1993) 15 § 1 momentin
kohdan 1 mukaan työsuojeluviranomainen (aluehallintovirasto) voi määräämillään
ehdoilla sallia erityisestä syystä alle 14-vuotiaan työskentelyn esiintyjänä
tai avustajana taide- tai kulttuuriesityksissä tai muissa vastaavissa
tilaisuuksissa, jos kyseinen toiminta ei vaaranna lapsen turvallisuutta taikka
aiheuta haittaa hänen terveydelleen, kehitykselleen tai koulunkäynnilleen. Alle
14-vuotiaan lapselle esiintymistyöhön on oma hakemuksensa, joka olisi siis
pitänyt hoitaa.
Totta kai tiedän, että on vähintäänkin riittävästi ihan
oikeaakin lapsia riistävää lapsityövoiman käyttöä eikä tämä ole missään
mielessä rinnastettavissa kehitysmaiden lasten oloihin. En ole edes ihan varma, että olisiko minun
pitänyt hakea lupaa käydä kuvaamassa lapsenlapsiani Heurekassa, kun kuvaamisen
tarkoitus on kuitenkin minun työhöni liittyvää. Jos olisi, niin epäilen yhdellä
jos toisellakin fotarilla olevan filmipussissaan vähemmän puhtaita jauhoja
lapsityövoiman käytöstä puhuttaessa.
Ainoa puolustukseni asiassa on, että mallit olivat työssä vapaaehtoisesti ja työtä ei tehty kahta tuntia pidempään. Toivon, että se kelpaa uudelle lapsiasiain valtuutetulle Tuomas Kurttilalle, jos joudun olemaan itse asiasta kuultuna.
Mallin työ on raskasta, joten palkanmaksu Raxissa tapahtui hyvällä panos/ruuan mahaan ahtamis -suhteella.
7 kommenttia:
Hienoja kuvia poikkitieteilijältä. Ilman sarvia ja hampaita ihan eri tasoisia lehtikuvina kuin vaikka Hesarissa yleensä näkee.
Jatka vain samaan malliin.
Ilman sarvia ja hampaita.
1. Olen opiskellut valokuvausta hyvien opettajien johdolla. Matti J. Kaleva tulee päällimmäisenä mieleen, mutta on niitä muitakin.
2. Kun on tutut mallit ja tuttu kuvausympäristö, niin kotikenttäetu on jo melkoinen.
3. Vietin kuvattavien kanssa aikaa 3 tuntia. Lehtikuvaajalla on harvoin mahdollisuutta tällaiseen ylellisyyteen.
4. Tiesin, mitä kuviltani haen. Kun toimeksianto tulee itseltä eikä toimittajalta, niin väärinkäsityksen riski pienenee merkittävästi.
5. Pyrin kuvissani syvyysvaikutelmaan. Kun yleisesti käyttämässäni kamerassa on pieni kenno ja yleensä kuvaan käyttäen lyhyttä polttoväliä, niin syväepäterävyys ei ole aina toivotun suuruinen. Yritän kompensoida tätä sommittelulla.
6. Kuvaan aika paljon ruutuja. Joskus yhdistelen vierekkäisiä ruutuja kerronnallisista syistä. En tee tätä valehdellakseni tai vääristelläkseni totuutta, vaan nostamaan oleellisia asoita paremmin esille. Yllä olevissa kuvista yksi on panoraamakuva, jossa jo luonteessa mukaisesti laitetaan ruutuja yhteen ja yhdessä on lisätty ja yhdessä poistettu häiritsevä elementti kuvasta. Tästä voidaan olla montaa mieltä. Minä pyrin kuviin, joissa oleellista on korostettu ja epäoleellista on häivytetty.
Mitä olette mieltä? Haiskahtaako täällä jossain omakehu?
Haiskahtaako täällä jossain pahansuopainen puskista ammuskelu?
Minuakin ihmetyttää näissä kommenteissa aina silloin tällöin esiintyvä pahansuopuus minua kohtaan. Lähes poikkeuksetta se on kirjoitettu nimettömänä. Ymmärrän hyvin, että moni haluaa osallistua keskusteluun nimimerkillä tai nimettömänä (suunnilleen sama asia, korkeintaan nimimerkin on identifioida tiettyjen kommenttien lähettäjäksi). Etenkin silloin toivoisin vähän maltillisempaa kommentointia. Puskiin huutelu on yhtä tyhjänaikaista kuin puskista huutelu.
Yllä yritin kertoa, millä eväillä olen ottanut niin hyviä kuvia kuin osaan. Jonkun mielestä ne voivat olla ihan paskoja, mutta silloin olisi ihan kiva kuulla, mikä niistä tekee paskoja. "Ala-arvoista amatöörikuvaa" ei oikein aukaise minulle kuvissa mahdollisesti olevia puutteita.
Itse olen arvioinut sekä netissä että muuallakin julkisesti muiden kuvia saddoittain. Olen pyrkinyt arvioimaan kuvaa, en kuvaajaa. Tiedän, että valokuva muiden hengentuotteiden tavoin on hyvin henkilökohtainen asia. Tuotteen arvostelu koetaan hyvin helposti tuotteen tekijän arvosteluksi. Tästä tunteesta tuskin kukaan on vapaa, en minä ainakaan. Toisaalta asiallisen kritiikin saaminen on näinä niin harvinaista, että ainakin minä otan sellaisen suurena kunnianosoituksena.
Vaikka lupasin olla muistelematta vanhoja muutenkin kuin tikun silmään saamisen pelossa, niin todettakoon, että nimenomaan valokuvauskirjani ovat saaneet muutaman arvion, joiden ainoa motiivi tuntui olevan pahansuopuus. Kun näitä arvioita ei ole enää ainakaan helposti saatavilla, niin jääkööt ne ja niiden esittäjät tässä ilman mainintaa. Eräs arvio päättyi lauseeseen, että tällä kirjalla ei ole mitään annettavaa valokuvauksen ammattilaiselle. Jotenkin se ei voinut olla herättämättä tiettyjä epäilyjä siitä, oliko kirjaa ylipäänsä luettu, kun takakannen teksti alkaa näin: "Tässä valokuvauksen harrastajille suunnatussa kirjassa . . ."
Pahansuopa paremmintietäminen toimii kiusallisen hyvin monessa paikassa. Siihen tulee liittää ylimielisyys arvosteltavaa kohtaan. Ammutaan sivusta alas ajatuksia, tekemisiä, saavutuksia, kirjoituksia. "Tuohan nyt osoittaa vain, ettei tekijä ole ymmärtänyt edes yksinkertaisimpia perustotuuksia; jos yhtään olisi viitsitty miettiä, olisi kuka tahansa saanut samalla vaivalla paljon parempaa aikaan".
Arvostelevan kommentin jättäjää katsotaan vähän ylöspäin, tuopa näyttääkin tietävän näistä asioista, ja samalla kun arvostelun kohde häkellyksissään miettii, kuinka perustelisi valintojaan ja tekemisiään, paremmintietäjä onkin jo poistunut paikalta voittajana. Saahan siitä varmaan kiksejä, kun poistuu voittajana. Jos paremmintietäjä vaivautuisi perustelemaan omat väitteensä vähän paremmin kanssaihmisiä kunnioittavassa hengessä ja osallistumaan kaksisuuntaiseen keskusteluun, jossa molempien näkemykset asetettaisiin kritiikille alttiiksi, ja arvostelun kohde saisi tehdä tarkentavia kysymyksiä arvostelijalleen ja perustella omat valintansa, paremmintietäjä ei pääsisi tekemään voittajapoistumistaan yleisön hurraahuutojen säestämänä, vaan pikkuisen säälivien katseiden alla hiipimään pois häntä koipien välissä. Siksi kannattaa sanoa asiansa kärkevästi, ytimekkäästi ja itsevarmasti, kääntyä kannoillaan ja poistua paheksuvasti tuhahdellen saman tien.
Toinen ryhmä ovat sitten nämä yleisen pahan olonsa oksentajat, jotka käyvät vain purkamassa omaa ahdistustaan vihamielisillä ja pahansuovilla kommenteillaan ilman, että yhtään piittaavat siitä, että oksentavat toisten nurkkiin. Ne ovat internetin keskustelupalstojen aluskasvillisuutta, joilta järkevä netissä liikkuja suojautuu käyttämällä riittävän suojaavia jalkineita, ei niiden vuoksi kannata juuri pysähdellä.
Olen ottanut nämä koiranoksennukset vähän siltä kannalta, että minun omat ajatukseni näyttävät selvästi itseään fiksummilta niihin verrattuina. Siksi en ole lähtenyt niitä yleensä sensuroimaan, ellei teksti ole ollut aivan ala-arvoista haistattelua.
Lähetä kommentti